Juha Sääski, Rituaalipiirustuksia 1, 2010-2011, hiili paperille. Kuva: © Juha Sääski

Pirkko Holmberg

Kysymys taiteen ja politiikan suhteesta voi johtaa harhaan ainakin kahdella tavalla. Ensimmäinen on taiteen alistaminen poliittisen agendan palvelijaksi. Silloin taiteen tehtäväksi annetaan kysymysten esittäminen ympäröivästä maailmasta ja mahdollisesti myös vastaaminen niihin, mieluusti poliittisesti oikeaoppisesti värittyneenä. Toinen on taiteen merkityksen näkeminen juuri siinä, ettei sillä ole taloudellista tai poliittista merkitystä. Näin taide saa merkityksensä siis joko alisteisuudestaan politiikalle tai erillisyydestään siitä – näihin vastakkainasetteluihin jumiutuessaan keskustelu kulkee kauan sitten automatisoituneita ratoja, eikä tee meitä yhtään viisaammaksi.

Jussi Koitela

Ajattelemattomuus ja hyväksikäyttö läpäisevät kaikki instituutioiden ja niiden ulkopuolisten toimijoiden suhteet, kuten myös useassa tapauksessa instituutioiden ja niiden työntekijöiden väliset suhteet. Nämä ajatukset ovat johtaneet tilanteeseen, jota kutsun institutionaaliseksi melankoliaksi.

Se on ennen kaikkea kokemukseen perustuva tuntuma taidekentällä toimimisesta, joka syntynyt mm. mainitsemistani syistä. Toisaalta sitä on vaikea käsitteellistää tai etsiä sille laajempia yleispäteviä syitä. Taustalla voi nähdä uusliberalistisesti sävyttyneen kulttuuripolitiikan ja kunnallispolitiikan vaikutuksen, joka kurjistaa taideinstituutioiden toimintaa ja pakottaa suuntaamaan vähenevät resurssit pelkästään rahaa säästävään ja yleisömääriä kasvattavaan toimintaan, mutta kokonaan näillä ei pysty melankolian kokemusta selittämään.

Riikka Haapalainen

Meri Linna ja Tuomo Tuovinen: Soppa. Oksasenkatu 11, helmikuu 2011.Nykyään, kun kuka tahansa voi olla taiteilija ja taide itse voi olla melkein mitä, missä ja milloin tahansa, on taiteen käsite kääntynyt tyhjäksi. Sen voi käsitteenä kohdistaa liki kaikkeen ja siksi ei oikeasti mihinkään. Poikkeusaseman menetys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että taiteen potentiaali, muutosvoima, olisi menetetty. Tätä potentiaa on vain etsittävä taiteen sisältöjen sijaan pienemmistä, aineettomammista ja arkisemmista eleistä; siitä miten taide toimii ja minkälaista toimijuutta se synnyttää.

Nykyinen aktivistitaide elää ja hengittää samasta vallankumouksen hengestä, josta varhainen avantgardekin sai elinvoimansa. Se kyseenalaistaa valtavirran taiteen ja estetiikan samalla kun ottaa kriittisen suhteen taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Se pyrkii myös vimmaisesti radikaaliin hyvään, avokätisyyteen ja avuliaisuuteen – täsmäaseinaan monesti ilmaisena tarjottu ruoka ja juoma.

Laura Kokkonen

Fellmanin pelto. Kuva © Titus Verhe.Lahdessa järjestettiin sunnuntaina 28. huhtikuuta nykytaideperformanssi, joka käsitteli Suomen sisällissotaa. Performanssipaikalla Fellmaninpuistossa on ollut sodan suurin vankileiri vuonna 1918. Taiteilija Kaisa Salmen performanssiin Fellmanin pelto – 22 000 ihmisen elävä monumentti osallistui joidenkin arvioiden mukaan jopa 10 000 ihmistä. Teos on myös osa Salmen taiteellista tohtorintutkimusta Aalto-yliopistossa, jossa hän tutkii muun muassa teoksen aiheuttamia reaktioita. Performanssissa riittää pureksittavaa pitkäksi aikaa. Tässä lyhyessä kirjoituksessa haluan tuoda esille yhden näkökulman, joka liittyy teoksen poliittisuuteen.

Miroslaw Balka: Signaalit / Signals. Kuva: Veikko SomerpuroKatriina Rosavaara

Voiko taiteella vaikuttaa yhteiskunnalliseen ja poliittiseen päätöksentekoon? Voiko taide välittää viestin ja mahdollistaa muutoksen?

IHME-tapahtuma kutsui vuoden 2013 taiteilijaksi puolalaisen Miroslaw Balkan. Vuosittaisten IHME-teosten ajatuksena on tarjota kansainväliselle taiteilijalle mahdollisuus kokeilla Helsingissä jotakin uutta. Balkan mukaan nykytaiteilijan tehtävä on luoda mahdollisuuksia mielipiteiden vaihtoon ja tarkastella yhteiskuntaa uusista näkökulmista. Häntä kiinnostavat myös taiteen mahdollisuudet tukea yhteiskunnallista muutosta ajattelun, kuvittelun ja tekojen kautta. Tilausteoksen taustalla onkin ajatus kommunikaation tärkeydestä. Balka halusi tuoda kaupunkilaiset kaikista ilmansuunnista yhteen keskustelemaan heille tärkeistä aiheista. Yhteisötaiteesta ammentava, lippuviittomin toteutettu Signaalit-teos vilkutti ja keskusteli huhtikuussa kahdeksalle kaupunginosayhteisölle tärkeistä asioista.

Marko Pyhtilä

Väittelin 2005 aiheenani Kansainväliset situationistit, joka oli myös Liken julkaiseman väitöskirjani nimi. Situationistit olivat ryhmä, joka luopui taiteen tekemisestä vallankumouksen hyväksi. Näistä lähtökohdista ei ole ihme, että minua on kyselty tasaisin väliajoin erilaisiin tilaisuuksiin, luentoihin tai julkaisuihin eräänlaisena taideaktivismin profeettana, joka osaa määritellä sellaisia tietyissä piireissä jopa muodikkaita, mutta hieman vaikeita termejä, kuten psykomaantiede, derivé, rekuperaatio tai détournement. Olen ollut tietenkin enemmän kuin imarreltu näistä yhteydenotoista, joita tulee vielä lähes kymmenen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen, mutta joutunut kertomaan, että olen jättänyt tieteentekijän hommat ja aloittanut uuden uran uudessa kaupungissa. Mikä on siis ollut tohtori Pyhtilän valinta?

Jussi Suvanto

January 16, 1969 an event took place in Wenceslas Square in Prague. As a political protest against censorship imposed by the Communist regime in Czechoslovakia, the twenty-year-old student Jan Palach committed suicide by self-immolation, the act of setting oneself on fire. According to Palach's letter to authorities, this was to be the first of a series of similar acts performed by a group ofPhoto 1982 Jef Helmer, courtesy of the International Institute of Social History, Amsterdam devoted activists unless their demands were met. It is unlikely that such a group ever existed, but this is far from saying that Palach was alone in his demands. While many creative groups and individuals submitted to the restrictions inflicted on their activities, just to be able to remain productive and make a living out of it, others had chosen to ignore these regulations even if it limited or altogether choked the possibility of having their work reach other people. These groups and individuals formed the Prague underground, a culture that refused to follow the norms of the establishment.

Jonna Hyry & Ville Laaksonen

Taidemaalariliiton teosvälitys 2013 (Kuva: Ville Laaksonen)Maalarin tie nykytaiteen kentällä on vaikea. Maalaamisen suhteuttaminen muuhun ympäröivään taiteeseen, visuaaliseen- ja populaarikulttuuriin on vähintäänkin haastavaa, jos sen haluaa tehdä hyvin. Maalaamisessa on kyse taiteenlajista, jonka pitkä perinne asettaa omat haasteensa: niin paljon on maalattu ja maalataan, että oman ja yksilöllisen ilmaisun etsiminen muodostuu erityisen tärkeäksi. Samalla maalaria vie eteenpäin pohjimmainen halu toteuttaa jotain aitoa, itselleen rehellistä. Perinteisen maalauksellisen ajattelun kyseenalaistaminen ja sovittaminen nykytaiteeksi ei voi tapahtua vain itsetarkoituksellisen teknisen kikkailun kautta, toisaalta maalauksellisen ajattelun rajoittuneisuus perinteisessä mielessä johtaa taiteellisesti latteaan ilmaisuun. Kun haluaa irtautua kahleista, uuden etsiminen ja kokeileminen muodostuu taiteilijan tehtäväksi.

Hannu Väisänen: Drapery study
Suomalaisen maalaustaiteen uuden aallon on sanottu käynnistyneen 1980-luvulla, samanaikaisesti kuin muuallakin länsimaissa. Taiteen kentälle astui tällöin Suomessa joukko lahjakkaita tekijöitä, joita maalauksen materiaalit, värit ja pintojen tekstuurit kiinnostivat ilmaisun lähtökohtana. Uutta oli, ettei taide hakenut sisältöä poliittisesti tärkeästä sanomasta kuten sitä ennen. Taiteilijat, etenkin naiset, toivat esiin ajatuksen, että henkilökohtainen on poliittista. Nautinto ja ilo maalaamisessa olivat vapauttava asia sekä naisten että miesten taiteessa; sen myös katsoja voi aistia. Me halusimme lähestyä suomalaisia maalareita ja kysellä heiltä itseltään, mitä he ajattelevat kuvataiteesta nyt. Mikä siinä on innostavaa ja mitkä asiat ovat ongelmia tällä hetkellä? Kyselyyn vastanneet parinkymmentä maalaria muodostavat hyvän satunnaisotoksen kentästä. Joukossa on alalla pidempään olleita kuten Rafael Wardi , Hannu Väisänen ja Stig Baumgartner sekä uransa alussa olevia, naisia ja miehiä, pohjoisesta ja pääkaupunkiseudulta, Suomesta ja kaukomailta. Pintajulkisuus luo käsityksiä taiteesta vain tiettyjen henkilöiden ja ilmiöiden kautta, jolloin suomalaisen maalaustaiteen rikkaus ja moninaisuus jäävät piiloon. Toivottavasti tämä artikkeli antaa pintaa syvemmälle menevän kuvan taiteen tilasta.

Jonna Hyry

Leena Luostarinen: Lootuskukka, 1995, öljy kankaalle 100X120 (Helsingin taidemuseo)Leena Luostarinen: Tiikerinpiirtäjä 12.1.–3.3.2013, Taidehalli

Marjatta Tapiola 15.2.–26.5.2013, Helsingin taidemuseo

Näyttelyn yhteydessä ei voi vaieta 80-luvusta, aikakaudesta jolloin maalauspohjat olivat valtavia, öljyväri aineellista kuin muurauslaasti, ilmaisu tunnevoimaisen ehdotonta vailla käsitteellistä vesittyneisyyttä ja naiset… maalareita!

Yksi Luostarisen tuotantoa dogmaattisen ahtaasti leimannut luokittelu on uusekspressionistin määrite. Tapiolan tuotannon yhteydet uusekspressionismiin puolestaan perustunevat vain teosten ulkoisiin piirteisiin. Oma näkemykseni on, että taiteilijan luokittelun ei pelkkien tyylillisten seikkojen perusteella pitäisi olla aihealueeseensa riittävän perehtyneelle taidehistorioitsijalle edes mahdollista – perustelut luokittelulle on osattava etsiä pintaseikkoja syvemmältä.

Anna Retulainen ja Ville LaaksonenEdouard Manét: Olympia, 130.5 x 190, 1863.

Koko ajatus yrittää pelkistää maalaamisen aihe itsearvoiseksi taidepuheen kohteeksi ei tunnu edes mielekkäältä. Puheen kohteena on maalaus, jolle taiteilija “antaa kaikkensa” - ei vain osaa totuudesta, kuten “aihetta”. Kuitenkin tähän täytyy olla jokin peruste. Mikä on maalaamisen arvoista?

Anna Retulaisen viimeisimmässä näyttelyssä Helsinki Contemporaryssä hänen teoksissaan oli silmiinpistävästi esillä maalattavan aiheen merkitys ja merkityksettömyys. Useat maalaukset olivat aiheeltaan historiallisia, pohjautuen kahteen George Stubbsin historialliseen maalaukseen, Whistlejacket (1762) ja Lion Attacking a Horse (1770). Toisen lähestymistavan aiheeseen näyttelyssä tarjosivat kuvaukset omasta arkisesta työympäristöstä ja oman ateljeen estetiikasta. Aiheiden rinnalle ja varsinaiseksi keskustelun aiheeksi nousi kuitenkin taiteilija sekä hänen maalausjälkensä.

Sara Orava (SO) & Ville Laaksonen (VL)

Hieronymus Bosch: yksityiskohta teoksesta Maallisten ilojen puutarha, öljy puulle noin 1480-1505SO: Silloin kun maalaan, en aina tiedä kumpi on todellisempi, maalaus vai minä itse. Olen yhtä aikaa ruumiissani ja sen ulkopuolella, teoksessa. Koskettaessani maalaustani kosketan myös itseäni. Toisinaan kevyesti ja hyväillen, toisinaan taas rajummin, väkivaltaisesti. Tässä kahtiajakautuneisuudessa on autoeroottinen lataus. Paljon on puhuttu maalausprosessin materiaalisuudesta ja fyysisestä puolesta. Maalaaminen on ruumiillinen akti, mutta mitä tämä ruumiillisuus konkreettisesti on? Tunnen värin lisäämisen tai poistamisen, viivan loppumis- ja alkamispisteet fyysisinä mielihyvään, kipuun tai kiihotukseen verrattavina tuntemuksina.

VL: Huomaan maalaustapahtumassa tapahtuvan jotain aineetonta: looginen ajattelu tuntuu kadottavan merkityksensä, jolloin ulkoisen todellisuuden rajat hämärtyvät aina katoamispisteeseen saakka. Tapahtuu matemaattinen mahdottomuus: kaikki on yksi. Avautuu jakamaton näköala, jossa oma kokemus maailmasta tuntuu rakastettavalta: se on aitoa.

Wassily Kandinsky: Sininen ratsastaja, 1903Ville Laaksonen ja Henri Hagman (alustus ja Kandinsky-sitaatit Ville Laaksonen)

101 vuotta sitten Wassily Kandinsky kirjoitti teoksen taiteen henkisyydestä, Über das Geistige in der Kunst (1912), joka suomennettiin 51 vuotta sitten nimellä Taiteen henkisestä sisällöstä (1962). Tarkoitukseni on osoittaa, että henkisyydellä on keskeinen merkitys taiteessa myös meidän ajassamme. Teksti on osa laajemmasta keskustelusta Henri Hagmanin (HH) kanssa ja se on julkaistu kokonaisuudessaan Paulon Säätiön Kutsunäyttelyn 2012 yhteydessä kirjassa Iiris Kaarlehto: Varmuus Enteilee Loppua, 2012. (toim. Ville Laaksonen (VL))

Tässä kirjoituksessa käytetään osaltani hengellistä, sekä Hagmanin kohdalla kontemplatiivis-dionyysistä lähestymistapaa tulkinnallisena avaimena henkisyydelle taiteessa. Taiteilijan toimiessa vapaasti ja rohkeasti hänellä on velvollisuus puhua “totta” yhteisen hyvän puolesta, jolloin kyse on sisäisestä tunteesta: totuuden puhumisesta. Millaista olisi taide - tai elämä - ilman arvoja, joiden varaan rakentaa? Idealistiset arvot, kuten usko tai totuus ovat paikkaansa pitäviä kokemuksessa ja teossa: henkistymisessä. Taiteeseen on kätkettynä utopia, ihmisen henkinen päämäärä: totuus.

Robert Lucander: Ich bin locker. Ich komme aus einer anderen Tradition, 2001

Taava Koskinen

Tämä artikkeli on pieni kertomus siitä, miten taiteilijat oloutuvat ja koloutuvat erilaisiin paikkoihin maailmassa, tai sitten lentävät muuttolintuina niiden väliä. Maalarius on näille taiteilijoille osittain problemaattinenkin käsite, koska taiteilijuus näyttäytyy heidän silmissään huomattavan monimuotoisena. Jukka Korkeila, Mari Sunna, Niina Lehtonen Braun ja Robert Lucander tarkastelevat tässä omaa identiteettiään taiteilijoina ja maalareina, suhteessa kansainvälisyyteen, Saksaan ja ennen kaikkea Berliiniin.

Irmeli Hautamäki

Tukholman Moderna museet on aikoinaan hankkinut kokoelman varhaista modernia taidetta, johon kuuluu teoksia Pablo Picassolta. Museolla on myös varsin edustava kokoelma Marcel Duchampin teoksia, jotka hankittiin Pontus Hultenin (1924 – 2006) toimiessa museon johtajana. Moderna museetissa pidetty näyttely Picasso vs. Duchamp asetti kaksi taiteen jättiläistä vastakkain. Mutta miten kahta näin yhteismitattomalta näyttävää taiteilijaa voi vertailla?

Saara Hacklin

Jari Jula: Da Vincin seinä, 2012 (Kuva: Jari Laine)Ranskalaista Maurice Merleau-Pontya (1908–61) kutsutaan usein nimenomaan maalauksen filosofiksi. On totta, että Merleau-Pontyn innostus taiteita ja erityisesti Paul Cézannen maalauksia kohtaan on poikkeuksellista. Tiivistäen voisi sanoa, että Cézanne edusti Merleau-Pontylle fenomenologin työskentelyyn rinnastettavaa asennetta: Cézanne oli taiteilija, joka kyseenalaisti oppimansa mallit, oli epäilyn riivaama ja aina valmis aloittamaan kaiken alusta. Tämä asenne vertautui Merleau-Pontyn mielessä fenomenologiaan – olihan siinäkin kyse ikuisesta alusta aloittamisesta. Lisäksi Merleau-Pontyn näkökulmasta Cézanne pyrki tavoittamaan itse havaintoprosessin, sen miten maisema hänelle ilmenee – tämä työskentelytapa vertautui fenomenologiseen reduktioon.

Barend Cornelis Koekkoek: Myrsky (Rademakers Collection, Photo: Bruno Vandermeulen)Pirkko Holmberg

Saksalainen varhaisromantiikka syntyi aikana, jota leimasivat monet mullistukset. Ranskan vallankumous laittoi vuodesta 1789 lähtien Euroopan poliittista karttaa uusiksi ja johti ennen pitkää aatelin ja kuningasvallan väistymiseen. Teollinen vallankumous näki päivänvalon Isossa-Britanniassa 1700-luvun lopulla ja levisi pian muualle Eurooppaan.

Romantiikkaa onkin monesti luonnehdittu menetettyyn luontoyhteyteen ja alkuperäisyyteen kohdistetuksi sairaalloiseksi kaipaukseksi. Onko romantiikka tosiaan taantumuksellista menneen haikailua, joka ei käsitä mitään nykyistä, vaiko pikemminkin kauneuden avantgardea rumuuden kulttuurin keskellä? Tämä numero ei anna kysymykseen yksiselitteisiä vastauksia.

William Holman Hunt: Lady of Shalott, 1889-1902

Pirkko Holmberg

Tate Britainissa Lontoossa on esillä hieno ja laajahko näyttely prerafaeliittien teoksista. Totunnaisesta poikkeavaa näyttelyssä on veljeskunnan esittäminen oman aikansa avantgardisteina, vaikka tämä mielikuvituksellisen kaunis, pikkutarkka ja hehkuvavärinen kuvasto on nykyään nimenomaan suurten yleisöjen mieleen. Omana aikanaankaan se ei kärsinyt varsinaisesta kansansuosion puutteesta, vaikka poikkesikin aikakauden akateemisesta ja salonkityylistä. Tästä Annamari Vänskä (Taide 5/12) saa kimmokkeen väittää, että avantgarde on pelkkä sana, ja itse asiassa avantgardetaidetta ei ole olemassakaan; kaikki pelkistyy erikoisuuden ja uutuuden tavoitteluun, jollaista taiteessa on aina.

Vänskä rajoittaa oman tulkintansa taiteen muodolliseen uutuuden tavoitteluun ja jättää kokonaan huomiotta prerafaeliittien radikaalit yhteiskunnalliset ajatukset. Prerafaeliitit näkivät modernin teollistumisen, kaupungistumisen ja maallistumisen jättäneen kauneuden ja henkisyyden alakynteen ja estävän ihmisarvoisen elämän. 1900-luvun alun avantgardeliikkeiden tavoin prerafaeliitit eivät pyrkineet ainoastaan taiteen muodolliseen uudistamiseen vaan koko elämän ja yhteiskunnan uudistamiseen. Toisin kuin vaikkapa saksalaiset nasareenit, prerafaeliitit eivät sitoutuneet katolisuuden tai aristokratian tukemiseen.

Filosofis-kirjallista turismia, esteettistä työmatkailua

Pajari Räsänen

Mikä olisikaan romanttisempaa kuin matka Sveitsissä, Etelä-Saksassa, Schwarzwaldissa ja Schwabenissa, runoilijoiden jäljillä?

Jonna Hyry

Fanny Churberg: Kaski, aihe Uudeltamaalta, 1872 (Kuva KKA, Jukka Romu)
Maisemamaalauksen genre vaikuttaa aikakaudesta riippumatta aina uudistumiskykyiseltä välineeltä tilanhahmotuksen perustekijöiden tarkasteluun, ja maisema arkkityyppisenä olemisen tilana kiehtookin taiteilijoita edelleen. Nyt Sinebrychoffin taidemuseossa on esillä romantiikan aikakauden hollantilaista ja belgialaista maisemamaalausta keräilijä Jef Rademakersin kokoelmasta. Mukana on myös öljyvärimaalauksia aikakauden tyypillisin aihein, laatukuvista asetelmiin.

Fanny Churbergin (1845–1892) tuotantoa kattavasti mutta tiiviisti esittelevä näyttely Amos Andersonin taidemuseolla tarjoaa yhden taiteilijan näkökulman siihen, mihin maisemamaalaus eteni 1800-luvun edetessä.

Ari Korhonen

Tapettiprässi, William Morrisin asuintalo Red HouseUsein sanotaan, että nykyisessä talouden yhä tiukemmin hallitsemassa ajassa tarvittaisiin enemmän jotakin toista näkemystä, jotakin toista totuutta. Tällöin vaikuttaa olevan aina luvallista puhua kovien arvojen sijaan pehmeistä arvoista tai vaikkapa taiteen ja eletyn elämän totuuksista talous- ja kannattavuuslaskelmien sijaan.

Onkin varmasti totta, että ilman tällaista vastustusta mittaaminen läpäisisi alta aikayksikön niin taiteiden kuin vaikkapa tieteidenkin kentän. Voisi kuitenkin yhtä hyvin väittää, että tässä kohtaa talouspuheen logiikka on kierolla tavalla monimutkaisempi. Valtadiskurssi – tai miksi sitä ikinä nimitetäänkään – ei koskaan pyri valtaan suoraan vaan kiertoteitse. Se ei vain yksinkertaisesti pakottaudu valtaan yksinoikeudella vaan nimenomaan tahtoo esittää itsensä vain eräänä totuutena muiden joukossa ja asettaa sitten itsensä totuuden paikalle takakautta. Taloudellinen ajattelu ei ole yksinkertaisesti diskurssi, joka ikään kuin vain tahtoisi kaikkien näkevän kaiken numeroina, vaan diskurssi, joka korostaa puhuvansa vain numeroista ja hyvin mielellään näkee jonkun toisen puhuvan toista kieltä.

Veli-Matti Saarinen

Jokainen romantikko on hieman erilainen kuin toiset romantikot. Tämän takia päätin tutkimuksessani kirjoittaa romantiikasta ainoastaan siten, että väitteeni viittaavat tietyn romantikon tiettyyn tekstiin tai teokseen. ’Romantiikasta’ ylipäätään, tarkentamatta keskustelua tietyn kirjoittajan tiettyihin teksteihin – esimerkiksi romantiikasta ylipäätään valistuksen vastareaktiona - on mielestäni mahdotonta kirjoittaa ajautumatta epämääräisyyksiin ja yleistyksiin, jotka eivät tarkkaan ottaen pidä paikkaansa.

Minua kiinnostavat romantiikkaa koskevat kysymykset perustuvat Friedrich Schlegelin vuoden 1800 paikkeilla kirjoittamiin julkaistuihin teksteihin ja Schlegelin elinaikana julkaisemattomiin muistikirjamerkintöihin. Tämän aineiston perusteella voidaan väittää, ettei Schlegel edusta tai puolusta haaveilua, subjektivismia, irrationalismia tai eskapismia. Omasta näkökulmastani mainittuja asioita olennaisempaa on, että Schlegel tulee aloittaneeksi – Philippe Lacoue-Labarthen ja Jean-Luc Nancyn L’absolu littéraire (1978) –teoksen sanoja lainatakseni – ”teoreettisen projektin” länsimaisessa kirjallisuutta koskevassa ajattelussa. Schlegelin romanttista teosta koskevien kehittelyjen myötä kirjallisuus kääntyy reflektoimaan itseään, omaa olemustaan, oman tuotantonsa ehtoja.

Pirkko Holmberg

Tyyliltään romanttiset romaanit ja runoelmat olivat lisänneet suosiotaan Ranskassa, ja viimeistään Victor Hugon romaanin Pariisi, Notre-Dame (1831) julkaisemisen jälkeen niistä oli tullut valtavirtaa. Siksi Pariisiin siirtynyt Heine ryhtyy huolestuneena vastustamaan romantiikan nousevaa buumia ranskalaisessa kirjallisuudessa ja kirjoittaa oman vastineensa Madame de Staëlin kuuluisalle mutta jo valitettavan vanhentuneelle teokselle De l’Allemagne (1810).

Heine tuomitsee romantiikan liittämällä sen ”pimeään keskiaikaan”, vanhaan feodalismiin ja katolisen kirkon valtapyrkimyksiin. Ei voi kieltää useiden Jenan varhaisromantikkojen tosiaan kääntyneen myöhemmin katolisuuteen ja liittoutuneen myös poliittisesti konservatiivisten ja aristokraattisten voimien kanssa. Kuitenkin koko varhaisromantiikan filosofian tuomitseminen tällä perusteella taantumukselliseksi ja vahingolliseksi onnistuu ainakin nykyään vain laittamalla hyvin peittävät laput silmille.

Antti Filppu

1. Nähtyäni joskus 90-luvulla (vahingossa ja humalassa) ensimmäisen kerran viimeiset puoli tuntia elokuvasta Viimeinen tango Pariisissa, olin mennyttä kalua. Halusin lisää samanlaista, ja odotinkin Helsinkiin syksyllä 1998 muutettuani puoli vuotta saadakseni nähdä koko elokuvan. Kun hetki viimein koitti piinaavan odotuksen jälkeen, olin pettynyt. Alku ei oikein sointunutkaan yhteen lopun kanssa. Ei yhtä kauniilla ja romanttisella tavalla kuin olin toivonut. Kesti jonkin aikaa ennen kuin sain annettua Marlon Brandolle ja Maria Schneiderille anteeksi. Elokuva oli paikoin lähes huono, ainoastaan sen loppu oli hyvä. En tarkoita Brandon hahmon tappamista vaan tunnelmaa, joka vallitsee ravintolassa, jossa he tanssivat tangoa. Tunnelma kuvasteli sielussani olevaa. Silloin ajattelin, että kyse on myös nykyihmisen ja yhteiskuntamme henkisestä rappiotilasta, jota vastaan voi osoittaa mieltään tanssimalla tangoa, muttei miten tahansa, vaan kuten Marlon Brando. Aiheeseen liittyi siis laajempi Ajankuva(us), jota itsekin omalla tavallani ilmensin.

Irmeli Hautamäki

Toisinaan ihmettelen miten helppo ja samalla mahdoton ekspressionismin käsite taiteessa on. Jokainen on ymmärtävinään mitä itsensä ’ilmaiseminen’ tarkoittaa. Käytännössä tunteiden ilmaiseminen on taiteessa kuitenkin mitä vaikeinta. Siksi ekspressionismi on yleiskäsitteenä jonkinlaista petosta, se ei selitä mitään, eikä auta ymmärtämään mitään.

Wieniläissäveltäjä Arnold Schönbergiltä voi hakea vastausta siihen mitä musiikki (tunteen) ilmaisuna oikeastaan on. Sara Hildenin museon Ekspressioita-näyttelyssä parhaillaan esillä oleva Schönberg on kiinnostava filosofin näkökulmasta siksi että hän pohti selväsanaisesti musiikin suhdetta kieleen artikkelissaan ”Das Verhältnis zum Text” (Suhteesta tekstiin).

Schönberg väitti, ettei ”Säveltäjä voinut olla huumaantunut unissakävijä, joka herättyään ei tiennyt mitä oli tehnyt”. (BRA, 90 - 92.) Tähän sisältyi vastaväite filosofi Arthur Schopenhauerille, jonka kanta oli että taide tuo esiin ”syvällistä viisautta (musiikin) kielellä jota hänen järkensä ei ymmärrä, aivan kuin unissakävelijä keksii ratkaisun asioihin, joista hänellä hereillä olleessaan ei ole mitään käsitystä”. Schönberg painotti että taide eroaa filosofiasta, joka yrittää kääntää kaiken käsitteelliseen muotoon normaalin kielen avulla. (BRA, 92, 94 -102.) On olemassa asioita, tunteita ja kokemuksia, joita voidaan lähestyä tai tutkia sävelten ja värien avulla, mutta ne eivät käänny luonnolliselle kielelle.

Jussi Suvanto

Laasti on haurastunut ja alkaa rapista tiilen ympäriltä kokeillessani sitä jalallani. Tarvittaisiin vain hieman enemmän voimaa ja tiili putoaisi maahan, mutta annan sen olla. Todennäköisesti se irtoaa kohta itsestään. Toisaalla savupiipun polvenkorkuiset jäänteet täyttyvät hiljalleen mullasta, metsikön puiden varistaessa osan lehdistään maatumaan tähän istutuksia odottavaan kukkapenkkiin. Pieni tulisijakin on säilynyt. Kuten piipusta, on senkin pinnalta sadevesi huuhtonut kaiken noen, mutta muuten rakenne tuntuu kestäneen säätä paremmin kuin aiemmin mainittu kenollaan lepäävä ja merkitykseltään epämääräiseksi jäävä muuri.

Kolmikon ympärille kasvanut villi saarnilehto ei enää kätke raunioita viereen raivatulta puistopolulta, eikä niitä selvästikään ole kaivettu esiin niin kuin puistikon halki kulkevaa entistä kaupungin muuria. Palaset vaikuttavat kohonneen maan peitosta kuin itsestään, vaivihkaa muistuttamaan historiasta, joka ilman niitä saattaisi unohtua kerrostalojen välisen laakson nykyisen vehreyden alle.

Silvia Hosseini

Kun kuuntelee Cohenin musiikkia tai lukee hänen teoksiaan, huomaa pian, että hänen kirjallisuuskäsityksensä on monin tavoin romanttinen. Romanttisuuden voi ajatella tässä kahdella tavalla. Kirjallisuushistoriallisesti termiä voi käyttää viittaamaan yksilöllisyyden korostamiseen, tunteellisuuteen, hengellisyyteen, mitallisuuteen ja metalyyrisyyteen, jotka ovat Cohenin tuotannolle ominaisia piirteitä. Metalyyrisellä runolla tarkoitetaan tekstiä, joka käsittelee runoutta, runouden kirjoittamista tai sen merkitystä, tässä tapauksessa myös laulun kirjoittamisen merkitystä. Arkikielen sanalla "romanttinen" voi puolestaan kuvata monien Cohenin laulujen tyyliä, romanttista kuvastoa sekä niiden tyypillistä aihetta – ihmissuhteita.

Cohenin kappaleet ovat kuitenkin harvoin pelkkiä rakkauslauluja, sillä niiden subjekti yleensä erittelee rakkaussuhteiden avulla omaa ristiriitaista minäkuvaansa ja kielteisiä tuntemuksiaan. Oikeastaan ihmissuhteet toimivat Cohenin teksteissä samanlaisena itsereflektion keinona, minän peilinä, kuin luonto ja maisema 1700- ja 1800-lukujen romantiikassa.

Leena Eilittä

Tanskassa on perustettu ensimmäinen pohjoismainen romantiikan tutkimuksen tieteellinen lehti Romantik – Journal for the Study of Romanticisms. Lehden päämäärä on edesauttaa erityisesti romantiikan ajan pohjoismaista tutkimusta, mutta se pyrkii kattamaan myös laajemmin romantiikan ajan kulttuuria. Romantik –lehden artikkelit tulevat olemaan web-sivustossa luettavissa vuoden viiveellä. Websivuston osoite on: www.romantikstudier.dk

Christine Langinauer & Sini Mononen

Street art has been pouring out on the streets of Finland during the last couple of years. But for it to gain the status as an art form has been a long and rocky road. Migrating from New York, street art harbored in Finland during the 1980s. It came together with another urban culture trait: hip-hop culture – the beats, the spray, and the streets. However, the streets in Finland were a whole lot different than the ones in New York; in Finland, underground culture evolving around graffiti was just beginning to emerge. Our first hip-hop and graffiti artists come from the same generation as our current cultural minister Paavo Arhinmäki, who has been one of the biggest spokesmen for street art.

Ljiljana Radosevic

Putting street art into any serious discussion is quite a difficult undertaking. First and foremost because of the fact that there is not a clear delineation of what street art might represent in all its wideness. Secondly because understanding this phenomenon is easiest for those who practice street art, produce new meanings, and live by the rules of their worldwide community and think of it as a lifestyle, thus leaving us researchers with an unclear set of information, or, rather, scraps of information we collect from those who belong to the culture. Or, they leave us with the possibility of becoming a part of the culture in a superficial way that can blur our judgment due to an incomplete understanding of the phenomenon. Nevertheless, street art is such an exciting practice that it should be given deeper thought, and every study that comes out brings new perspectives, ideas and glimpses into it. Therefore, I will try to find out what street art can be by analyzing books which have been written on this topic or have included street art in their overview.

Helena Björk

A few years ago, pictures of knitted pieces on lamp posts and traffic signs started showing up on the internet. I must have been looking for a simple hat pattern when I ran into one of these. On the surface a silly craze, there was something about the phenomenon that kept teasing my mind. The fact that a traditional women's handicraft, usually strictly confined to making everyday objects, would find itself into public space was fascinating in many respects. This was the starting point of exploring an encounter of the home and the public sphere, of the feminine and the masculine, of commercial messages and individual expressions. The following article unravels the background of graffiti and textile expressions, and suggests an interpretation to what a piece of knitting in a public setting represents.

Jenna Jauhiainen

Things on the streets of Helsinki have changed in the last few years. In 2008, the Stop töhryille! -project of the city of Helsinki ended, after ten years of a zero tolerance policy towards all forms of Street Art. I wrote about the matter here, in Finnish, in the spring of 2008, six months before the project ended. Around the time I had traveled quite a bit in central Europe and in ex-Soviet countries, and the quality of art in the public sphere in numerous cities down there was remarkable, especially because it was apparent that most of the works were non-commissioned, i.e. no-one had paid for them. For me it signified an expansion of art into the everyday life of city-dwellers, and I could but wonder why we up here were so dispassionate about our public places.

Teksti: Tuomas Jääskeläinen
Kuvat: Helsinki Graffiti
Graffiti tuli Suomeen break-tanssin mukana. Syksyllä 1984 saivat ensi-iltansa Beat Street ja Breakdancing -elokuvat. Helsingin tanssiopisto aloitti breikin opettamisen samana syksynä. Tanssiopiston tunneilla tavannut jengi muodosti ensimmäisen hip hop -yhteisön. Toiset keskittyivät tanssimaan, joku kiinnostui erityisesti musiikista, toisia graffiti veti puoleensa, mutta tyypillistä oli että aluksi kaikki tekivät kaikkia hip hopin osa-alueita. 80-luvun puolivälissä Helsingin kaupunkikulttuuri mullistui. Yöelämän rajoituksia purettiin, uusia baareja ja klubeja perustettiin. Vuoden 1986 kesään mennessä Helsingissä oli jo kymmeniä taitavia graffitimaalareita ja piissit olivat toinen toistaan suurempia ja kauniimpia. Siihen aikaan maalaaminen yölliseen aikaan oli vielä suhteellisen helppoa, kiinnikjäämisen riski oli pieni, ja valmiit maalaukset saivat koristaa seiniä pitkään.

Veera Jalava
A few years ago I started an experimental project in which I aimed to discover and test innovative approaches to teaching seniors through street art. Today this project has developed into a fulltime job. However, it is still a work in progress. In the following article I will address and describe the process until now. After three years, over 10 senior street art projects and a large number of participants between 61 and 93 – I would definitely say graffiti can be used for pedagogical purposes. Learning about street art can benefit senior citizens in a number of ways; I have witnessed people being ”empowered” through exploring new sides of themselves, gaining new confidence and skills and finding new social contacts.

Kalle Turakka-Purhonen

Länsiväylä is a Helsinki based and focused open art group. It was founded in 2007 with the car window washing happening Länsiväylä in Ruoholahti, Helsinki. Länsiväylä’s second piece the Pyöräilykaista (Bike lane) was a more established one. It was done in co-operation with the Huuto-galleries and Kiasma’s urban theatre festival URB. In a warm August night in Kallio, Helsinki, more than two hundred bikers drove down Hämeentie, through colourful pools of paint. Their tires painted a much-wanted bike lane to that busy street of Helsinki. The group Länsiväylä consists of artists, activists, journalists and researchers (and whoever is needed or wants to) who are interested in Helsinki. Working in the street feels both good and essential.

Mika Helin

Kirjoituksessa luon katsauksen kahteen keskeiseen, mutta toisistaan poikkeavaan kansainväliseen luvallisen graffitin tapaukseen: ”tapaus Bruggeen” (Belgia) ja ”tapaus The 5Poinziin” (NYC, USA). Tapauksien on tarkoitus kansainvälisinä esimerkkeinä taustoittaa ja herättää keskustelua Helsingissä sijaitsevien Suvilahden ja Kalasataman luvallisten graffitiaitojen elinkaaren eri vaiheissa, niin luvallisen graffitin kaupunginosakohtaisissa käynnistymisvaiheissa kuin mahdollisessa Kalasataman luvallista harrastamista keskittävän maalauspinta-alan vähentämisvaiheessa. Kahden tekstissä esiteltävän kansainvälisen tapausesimerkin tarkastelulla voidaan tavoittaa luvallisten graffitipaikkojen toimintaa ehdollistavat ääripäät. Kärjistäen luvallisen graffitin osalta ”tapaus Bruggessä” korostuu uuden paikallisen kaupunkipolitiikan toteutus ja ”tapaus 5Poinzissa” kiinteistömarkkinoiden ehdolla tapahtuva aluekehitys ja paikan kohtaama luvallisen maalaamisen vähentämiseen johtava muutos.

Irmeli Hautamäki

Since the 80’ bigger and smaller towns in Finland have been invaded by a generation who make and use graffiti. As a result various kinds of graffiti, stickers and wall paintings have become a permanent part of urban space. The urban generation has adjusted to public space in a different way than the previous ones. This raises naturally many political and ethical questions. What concerns me here as an art theoretician is an aesthetic problem: how to evaluate the graffiti and wall paintings from artistic point of view – and can the anonymous art of the streets truly be called as art? First, the graffiti belongs to the younger generation’s culture. The decorations on the walls are part of their mutual communication and interaction. They carry different messages like joy, happiness and maybe also political messages. Young peoples’ specific groups and clans can read and evaluate them.

Jarkko Vikberg

EASA (European Architecture Students Assembly) on vuosittain eri maissa järjestettävä arkkitehtiopiskelijoiden arkkitehtuurifestivaali. Heinäkuussa 2012 EASA toi Helsingin Suvilahteen 500 arkkitehtiopiskelija yli 42 maasta ja 240 arkkitehtuurikoulusta ympäri Eurooppaa. Helsingin EASA -tapahtuman teemana oli Wastelands.

Antti Majava

Mustarinda-talo.Taiteilijoiden ja tutkijoiden muodostama Mustarinda-seura aloitti toimintansa Hyrynsalmella kolme vuotta sitten. Yhdistys työskentelee tärkeiksi kokemiensa teemojen parissa järjestämällä näyttelyitä, koulutus- ja tutkimustoimintaa sekä ylläpitämällä kansainvälistä taiteilija- ja tutkijaresidenssiä.

Yhdistyksen perustamisen lähtökohtana oli halu tuottaa kokonaisvaltaisia taiteellisia ja tieteellisiä näkökulmia ympäristökriisin hallitsemaan todellisuuteen. Mustarindassa on alusta alkaen koettu tarpeelliseksi käsitellä ympäristökysymyksiä ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden teemoja samassa yhteydessä, koska ne ilmiöinä kietoutuvat toisiinsa tiiviisti. Ympäristökriisin taustalla vaikuttavat talouden näkökulmien ylikorostuminen ja talousjärjestelmän kykenemättömyys sopeutua biosfäärin rajallisuuteen. Ihmiskunnan kompleksiset ympäristösuhteet ja talouden ylivalta luovat taustan myös kaikelle kulttuuriselle ja tieteelliselle toiminnalle. Mustarinda pyrkiikin nostamaan esiin muihin kuin taloudellisiin perusteisiin kytkeytyviä inhimillisiä sisältöjä. Taide toimii eräänä esimerkkinä ihmisenä olemisesta, joka voidaan nähdä myös erillään taloudellisista tavoitteista.

Paavo Järvensivu

Ympäristökriisin aikana taiteilijan ja yhteiskuntatieteilijän työkalupakin täydentävät käytäntöteoria, objektiorientoitunut ontologia ja ekokritiikki. Ne avaavat neljä näkökulmaa ekologiseen murrokseen.

Ekologinen ajattelu on tehnyt tuloaan monesta suunnasta taiteessa, tieteessä, politiikassa, liike-elämässä ja muilla elämän osa-alueilla. Keskeinen ongelma on ollut yhteisen tajun puute: mistä ekologisessa ajattelussa tulisi olla kysymys? Hahmottelen tässä tekstissä teoreettista kehikkoa tai työkalusarjaa, joka ottaa huomioon yhteiskunnallisen tutkimuksen tärkeät uudet näkökulmat. Lähtökohtana on pragmaattinen tavoite edistää tarvittavaa ekologista murrosta ja mahdollistaa eri alojen osaajien yhteistyö. Lisäksi pyrkimyksenä on tuoda nykyinen kulttuurinen, ekologinen ja taloudellinen kriisi lähemmäs arkisia käytäntöjä ja välttää ulkokohtaista ongelmien ja luonnon tarkastelua ”tuolla jossain” .

Nestori Syrjälä

Sää ei ole enää samalla tavalla helppo ja huoleton puheenaihe kuin joskus aikaisemmin; emme voi enää rupatella säästä ilman jatkuvaa pelkoa keskustelun ajautumisesta ilmastonmuutokseen. Kirjallisuudentutkija Timothy Mortonin mukaan säätila lakkaa tällöin olemasta neutraali tausta, jota vasten asiat ja ilmiöt tapahtuvat: kun huomiomme siirtyy säästä ilmastoon, siirrymme ajattelemaan jotain tieteellistä, jotain historiallisesti muodostunutta. Toisin sanoen, emme enää ajattele asiaa luonnollisena vaan tavalla tai toisella rakentuneena.
Ekologisen kriisin aikakaudella kaikkein tutuin ja turvallisin muuttuu oudoksi ja tuntemattomaksi. Tämä outouden tunne oli keskeinen lähtökohta Kuvataideakatemian päärakennukseen kesällä 2009 toteuttamalleni teokselle Näkymä.

Antti Majava

Kristinusko on jo kaksi tuhatta vuotta puhunut kohtuuteen ja epämateriaalisiin arvoihin pohjaavan elämäntavan puolesta. Tiede, sivistys ja kasvatus kaikkialla maailmassa on kautta aikojen painottanut arvoja jotka voimme tulkita hyvinkin ekologisiksi. Taide ja kulttuuri ovat nekin usein pyrkineet painottamaan epämateriaalisia arvoja ja inhimillistä arvokkuutta jopa silloin, ja ehkä etenkin silloin kun teokset ovat tehty fyysistä materiaalia muokkaamalla. Yhteiskunnallisen ajattelun ja politiikan hyveenä (enemmän tai vähemmän utooppisena) on ollut vakauden ja hyvinvoinnin luominen, ei pelkästään rikkaille, vaan koko kansalle. Ehkä suurin virheemme onkin yritys keksiä pyörä uudestaan. Ekologisen tai vihreän ajattelun sijasta meidän pitäisi seurata vuosituhantisia sivistyksen suuntaviivoja ja ryhmittää älylliset ja henkiset panoksemme ikiaikaiseen kamppailuun jälleen kaikkialle vyöryvää typeryyttä, kaaosta ja barbariaa vastaan.

Karoliina Lummaa
Pekka Jylhä: Tahtoisin ymmärtää
Kysymykset taideteosten eläinten luonnollisuudesta ja kulttuurisuudesta, sekä rajatummin ei-inhimillisten ruumiillisuudesta ja sen merkityksistä, ovat tämän artikkelin keskiössä. Tarkastelen Pekka Jylhän jänisteoksia ekokriittisestä näkökulmasta. Otsikossani oleva kaninkolon metafora tarkoittaa Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa -tarinaan (1865) viitaten siirtymää paikkaan, jossa tutut lainalaisuudet eivät enää päde. Luonnon ja kulttuurin rajoja ja niiden ylityksiä tarkasteleva ekokritiikki sekä inhimillisen olemisen ja kulttuurisen todellisuuden ylivertaisuutta kritisoiva posthumanismi merkitsevät ajattelullista asemaa tai paikkaa, jossa on orientoiduttava uudelleen ja opittava uuden maailman säännöt. Siten esimerkiksi taiteellinen tekijyys tai toimijuus ei kuulu enää yksin ihmiselle, vaan taideteosten todellisuus on aina osittain ei-inhimillisen panoksen mahdollistamaa. Toisaalta ei-inhimillisten oikeuksien perään kysyvänä ekokriittinen ja posthumanistinen näkökulma pakottavat myös kysymään, voiko kuolleella eläimellä olla tekijyyttä ja millaisia eettisiä kysymyksiä kuolleeseen tai poissaolevaan tekijyyteen liittyy.

Martti Montonen: "Muistomerkki"Jussi Kivi

Metsällä on paikkansa suomalaisessa kulttuurissa: Se on yhtäaikaisesti rauhan tyyssija sekä vihollinen, tunteilemattoman taloudellisen hyväksikäytön kohde ja lähes pyhän kansallisen kulttuurin lähde. Vielä salaperäinen villin vapauden alue sekä äärimmäisten kontrollipyrkimysten ja alistamisen objekti. Ja paljon muutakin… Metsäpuuhastelujamme hallitsee ristiriita kaikilla tasoilla. Sen yksi konkreettinen ilmentymä on esimerkiksi Metsähallitus, valtion laitos jonka tehtäviin kuuluu metsän äärimmäinen taloudellinen hyödyntäminen ja sen absoluuttinen suojeleminen. Metsähallituksen mailla on tehty totaalisimmat avohakkuut ja siellä sijaitsevat suurimmat luonnonsuojelualueet. Suomalaisten suhde metsäänsä on siis vähintäänkin kompleksinen ellei peräti perverssi.

Elimyssalo rauhoitettiin pysyvästi 1990 -luvun alussa ja se on Oulun eteläpuolisen Suomen suurin tietön vanhojen metsien alue. Eikä sellaisena mitenkään suuren suuri. Idässä alue rajautuu Venäjän rajaan, muualta sitä ympäröivät metsäautotiet ja hakkuut. Jos etelästä tulevan pistotien päästä vedetään suora linja salon pohjoispuolelle lähimpään vastaavaan metsäautotiehen, jää niiden välille linnuntietä kuusi kilometriä ja neljäsataa metriä. Jos jäädään linjan puoliväliin ollaan korven sydämessä eli kolmentuhannen kahdensadan metrin ja muutaman lisäaskeleen päässä lähimmästä autotiestä. Tätä syvemmälle metsään ei Oulun eteläpuolisessa Suomessa pääse.

On kiinnostavaa pohtia, miksi jotakin aikakautta kutsutaan avantgardistiseksi ja jotakin toista taas ei. Avantgarde liitetään usein pinnallisella tavalla teknisen edistyneisyyteen. Tässä suhteessa nykyajan pitäisi olla avantgardistisin mahdollinen ihmiskunnan historiassa. Me kaikki (hyvinvoivan länsimaisen sivilisaation edustajat) kannamme taskussamme teknisiä välineitä, pienoistietokoneita, joiden kapasiteetilla voi päästä käyttämään kaikkea sitä käsittämätöntä tietomäärää, minkä vuosituhansien tutkimus on kyennyt saamaan aikaan. Mitään kovin vallankumouksellista ei tästä huolimatta ole vielä tullut esiin taiteessa tai tieteessäkään. Ei uutta Leonardoa, eikä edes uutta Marcel Duchampia.

Markus Susi

Alun perin etujoukkoa tarkoittava avantgarden käsite yleistyi 1900-luvun alussa taiteen kieleen. Sillä viitattiin ryhmittymiin ja koulukuntiin, jotka pyrkivät uudistamaan aikansa taiteellista ilmaisua. Nykyään avantgarde samaistetaan helposti tiettyihin historiallisiin ajanjaksoihin ja suuntauksiin (Manninen 2011, 27.) Keskityn tässä venäläisen 1900-luvun alun avantgarde-kirjallisuuden piirteisiin ja esittelen sen taustaa. Lopuksi vertaan lyhyesti venäläisen sanataiteen avantgardea ja suomalaista kokeellista nykykirjallisuutta.

Ritva Määttänen-Valkama

Sallinen, Maalaistyttö 1923

Esseeni tarkoituksena on yrittää pohtia modernismin ja avantgarden ongelmallista vastaanottoa Suomessa ja etsiä syitä tähän. Kysymys on erityisen mielenkiintoinen nyt, kun Guggenheim -museon mahdollinen rantautuminen Helsinkiin on synnyttänyt mittavan taidepoliittisen keskustelun puolesta ja vastaan, sekä paljastanut itsenäisyytemme ensimmäisistä vuosikymmenistä muistuttavan modernismiin ja kansainvälisyyteen kohdistuvan ennakkoluuloisuuden.
Asenteen pohjalla ovat syvältä kumpuavat kansalliset ja historialliset seikat, joiden vaikutus ja synty eivät tosin avaudu yksiselitteisesti. Tässä yhteydessä on mielenkiintoista myös havaita, miten taidehistorian alueella toimivat eri taustan omaavat henkilöt suhtautuvat modernismin ja avantgarden tyylillisiin ja ajallisiin määrityksiin eri tavalla. Näkemysten erilaisuudessa on usein kysymys rajauksista ja ikonografisista määrityksistä, sekä siitä, missä mittakaavassa käsitteitä tarkastellaan. Toiset tarkastelevat yksityiskohtaisempia piirteitä, toiset taas näkevät asiat laajemmassa, sisällöllisessä kontekstissa.

Auli Särkiö

Taiteen historiallisesta avantgardesta ja erilaisista ”ismeistä” puhuttaessa ajatellaan lähes yksinomaan kuvataidetta, joskus, etupäässä surrealismin kohdalla, myös runoutta. Avantgarden kontekstissa ei kuitenkaan miltei koskaan puhuta musiikista. Jos musiikin kohdalla ajatellaan avantgardea tai avantgardistisuutta, viitataan tyypillisesti 1960–70 -lukujen kuivaan, raskaaseen, tiukkaan modernismiin, joka estetiikaltaan muistuttaa pikemminkin avantgardea siinä merkityksessä, jossa Clement Greenberg alkoi puhua siitä viitaten amerikkalaiseen abstraktiin, älylliseen ja subliimiin kuvataiteeseen (Hautamäki 2003, 78).

Heini Myllylä

Marcel Duchamp, Suihkulähde 1917

Olen nähnyt kopion Suihkulähteestä (La Fontaine, 1917), Marcel Duchampin (1887–1968) kuuluisimmasta työstä, Tennispalatsin museossa. Alkuperäinen teoshan katosi melkein heti ensi esittelyn jälkeen, mutta Duchamp antoi vuonna 1964 luvan valmistaa teoksen kopioita Alfred Stieglitzin valokuvan pohjalta. Näyttely, jossa Suihkulähteen näin järjestettiin muutamia vuosia sitten. Silloin käsitykseni Duchampista oli vielä varsin pinnallinen. Uskoin, että Suihkulähde on Duchampin itsensäkin mielestä hänen tärkeimpiä töitään, ja että Duchamp piti teostansa uudenlaisena vakavana taiteena. Tämä ei tuntuisi pitävän paikkaansa, kun tarkastellaan historiallista tietoa Suihkulähteen synnystä ja julkisuuteen tulosta.

Varpu Airio

Avantgardea ei voi pitää tyylisuuntana tai yhtenäisenä ilmiönä. Useita ryhmittymiä ja taiteilijoita on pidetty avantgardistisina eri aikakausina. Avantgardistisia ryhmiä ja tyylejä yhdistää kuitenkin se, että avantgarden pyrkimyksenä on olla edistyksellistä ja hakea uusia ilmaisutapoja. Avantgardetaiteessa perinteiset tyylit ja ratkaisut kyseenalaistetaan. Sen tavoitteena ei ole ollut miellyttää suuria yleisöjä tai päästä arvostetuimpiin museoihin. Tästä huolimatta avantgardetaiteella on ollut vaikutusta taiteen kehitykseen ja myös yhteiskuntaan sen poliittisesta luonteesta johtuen.

Myös Baudelairen kirjoitukset olivat poliittisia omalla tavallaan. Hän kannatti omia vakaumuksiaan ja elämänarvojaan, eikä mukautunut aikansa normeihin. Historiallisesti avantgardistisia liikkeitä tarkastellessa ne kertovat myös voimakkaasti aikansa ilmiöistä ja yhteiskunnan normeista. Aluksi täysin avantgardistisista ilmiöistä on taiteen kehittyessä tullut osa taiteen valtavirtaa. Avantgarden vaikutusta moderniin taiteeseen on siis mahdotonta kiistää.

Anne Rysti

Irlantilaisen Samuel Beckettin tuotanto on herättänyt paljon keskustelua. Häntä on kiitelty kaikkien aikojen parhaaksi kirjailijaksi ja toisaalta kritisoitu yhdeksi huonoimmista. On sanottu, että hänen kirjoituksensa ovat liian absurdeja ymmärrettäviksi.

Tarkastelen tässä erityisesti Beckettin vuonna näytelmää Huomenna hän tulee (En attendant Godot), joka on yksi hänen kiistellyimpiä ja samalla myös kiitetyimpiä teoksiaan. Lähtökohdaksi tarkasteluun otan Beckettin aikalaisen filosofi ja sosiologi Theodor Adornon kirjoitukset.

Inger Hämäläinen

I Nationalteaterns programblad för uppsättningen av Samuel Becketts pjäs I väntan på Godot (premiär 15.9.2011) finns ett citat av Beckett från 1937. Det är taget ur ett brev till en av Becketts tyska vänner:
…Koska emme voi eliminoida kieltä yhdessä hetkessä, meidän ei ainakaan pitäisi jättää tekemättä mitään sellaista, mikä saattaisi edesauttaa sen maineen huonontumista entisestään. Murentaa sitä kaivamalla siihen kuoppia toisensa perään, kunnes jokin taustalla norkoileva alkaa tihkua läpi – oli se sitten jotakin tai ei mitään – en voisi kuvitella nykykirjailijalle korkeampaa päämäärää. (1)

Pirkko Holmberg, Jaakko Uoti

Designpääkaupunkivuosi on pureskeltu puhki useissa viestintävälineissä jo ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan. Puffijuttujen sijaan Mustekalan opiskelijanumero koettaa katsoa pintaa syvemmälle ja käsitellä teemoja, joista riittää pohdittavaa designvuoden jälkeenkin. Numeron kirjoittajiksi on koottu eri yliopistojen ja oppiaineiden taiteen tutkimuksen opiskelijoita, jotka ovat pohtineet mielikuvia suomalaisesta designista ja muotoilusta, sekä kysymyksiä muun muassa siitä, miten design voisi aidosti palvella ihmisiä ja edesauttaa sopusointua ympäristön kanssa. Pohdintaan päätyvät myös muotoilun ja taiteen rajat ja erilaiset suhteet. Miten puhua muotoilusta ja arvioida sitä?

Kuva: Karoliina HellbergAmanda Manner

Muotoilukasvatus on kohtalaisen uusi ilmiö suomalaisessa koulujärjestelmässä. Muotoilukasvatus linkittyy oppiaineista suorimmin käsityöhön ja kuvataiteeseen, mutta muotoilukasvatuksen sisällöt ovat integroitavissa muihinkin oppiaineisiin. Pyrin tässä tekstissä avaamaan sitä, mitä peruskoulun muotoilukasvatus on ja millaisiin näkemyksiin se nojaa. Toisaalta yritän myös hahmottaa, mitä mahdollisuuksia siinä piilee.

Nyt voimassa olevissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2004) muotoilukasvatus ei vielä näy erityisen voimakkaasti. Muotoilu on sidottu kuvataideopetukseen arkkitehtuurin ja ympäristöestetiikan yhteyteen. Sisällöiksi nostetaan muun muassa muotoilun tuntemus ja etenkin kotimaiset muotoilijat, esineisiin perehtyminen ja suunnitteluprosessin ymmärtäminen. Käytännössä muotoilukasvatuksen toteuttaminen on kuitenkin paljolti riippuvainen yksittäisen opettajan kiinnostuksenkohteista.

Laura Kokkonen

Kävin Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa Arabiassa haastattelemassa tulevaisuuden muotoilijoita. Sisustusarkkitehtuurin ja huonekalusuunnittelun kandidaatin opinnoissaan loppusuoralla olevat Eetu Enqvist, Laura Euro, Suvi Toivari ja Caius Verhe jakoivat ajatuksiaan niin muotoilun tulevaisuudesta kuin hyvän muotoilun kriteereistä. Haastattelun läpi heijastui kunnioittavan ja kriittisen välillä liikkuva suhde omaan opinahjoon.

Opiskelijat kokevat olevansa unelmiensa alalla, koska pystyvät yhdistämään luovan ajattelun ja konkreettisen tekemisen. Nuoret muotoilijat pitävät itseään kuitenkin modernistien kapinoimaan ryhtyneinä lapsina ja joutuvat tasapainoilemaan monenlaisten paineiden keskellä. Suomalaisen designin kultakauden arvot ovat vieläkin keskeinen osa opintoja: toisaalta modernismin perinne antaa hyvän teknisen käsityksen muotoilusta, toisaalta rajoittaa ajattelua. Ongelmia syntyy varsinkin silloin, kun oma ilmaisu ei istu odotettuihin ihanteisiin.

Laitisen mallistoa
Jaakko Uoti

Kirjoitukseni aiheena on sisarduo Anna ja Tuomas Laitisen LAITINEN-muotimerkki ja heidän vuoden 2012 syksy/talvi-mallistonsa. Merkin vaatteet tuntuvat usein olevan hienostuneessa ristiriidassa suomalaisen muodin (ja muotoilun) peruskäsitteiden, kuten funktion, arkisuuden ja perinteen kanssa. Mikään outolintu tai ulkopuolinen Laitinen ei varsinaisesti ole kansainvälisessä mielessä: suunnittelijakaksikko tuli tunnetuksi debyytillään Hyéresin muotitapahtuman näytöksessä Ranskassa vuonna 2006.

Kirjoitukseni on samalla oma yritykseni kirjoittaa muotikritiikkiä ja purkaa muodin kieltä. Lopuksi pohdin myös tarkemmin LAITISEN suhdetta suomalaiseen muodin ja muotoilun puhetapoihin.

Young Asian Graphic Desigerns -kirjan kansiEnnisofia Salmela

Onko yksikään maa tunnettu erityisesti graafisesta suunnittelusta? Miten graafinen suunnittelu eroaa Kaakkois-Aasian ja länsimaiden välillä?

”On mahdotonta kuvailla suoraan, millaista on aasialainen grafiikka. Täällä on erilaisia tyylejä todella paljon”, toteaa Kuala Lumpurissa Raffles Design Institutessa toista vuotta graafista suunnittelua opiskeleva Noora Karjalainen. Vaikka tyylilliset erot eivät aina ole selkeästi näkyvissä, niitä kuitenkin löytyy kun verrataan länsimaiseen graafiseen suunnitteluun. Estetiikan taju, traditiot ja julkilausumattomat muotoilun pelisäännöt, jotka antavat tietyn maan tai alueen muotoilulle oman ilmeensä, eroavat välillä huomattavasti ja välillä taas huomaamattomasti. Eroja on mahdotonta listata mustavalkoisesti, mutta tiettyjä luonteenomaisia piirteitä voidaan löytää.

Länsimaalaiselle ei ole aina selvää ovatko tuotteet suunnattu lapsille vai aikuisille, kun katsotaan niiden kuva- ja värimaailmaa. Lehdissä keimailevat söpöt ja värikkäät lapsenomaiset hahmot monstereista siroihin tyttökuviin. Vaikka japanilaiseen anime-kulttuuriin asti ei Kaakkois-Aasiassa päästä, ovat hahmot ja kuvat usein hyvin sarjakuvamaisia.

Artefact bottleKatriina Lahtinen

Palvelujen muotoilun tavoitteena on tuottaa käyttäjän kannalta ymmärrettäviä, tarpeellisia, haluttavia, saatavilla olevia ja arvokkaiksi koettuja palveluja. Palvelujen muotoilussa hyödynnetään muotoiluajattelua (engl. design thinking), käyttäjätietoa, monialaista yhteissuunnittelua, kokeiluja, prototyyppejä ja visuaalisuuden ja havainnollistamisen keinoja. Tuloksena syntyy palveluja, joiden tulisi olla myös niiden tuottajille toteutettavia, kannattavia ja hyödyllisiä.

Palvelun suunnittelu pakottaa peruskysymysten äärelle myös silloin, kun palvelun suunnittelun alkumetreillä onkin havaittu, että palvelulle on yleisemmin tarvetta, jotta sen kautta voidaan auttaa ihmistä muuttamaan käyttäytymistään – käyttäytymistä, joka nykyisellään on ihmisen itsensä, yhteisönsä ja ympäristönsä kannalta haitallista. Käyttäjän hyväksi tehdyt palvelukonseptit ja -ratkaisut perustuvat silloin käyttäjän ohjaamiseen ja suostutteluun (engl. persuasive design) ja suunnittelukysymysten keskellä on pyrkimys nähdä olennainen.

Tanja Parkkonen

"Täytyy tunnustaa, että itselleni tämä retki oli elämäni ensimmäinen niin, että kuljin ratikalla koko kierroksen. Hämmästelin hetken kokemattomuuttani kaupungilla harhailussa. Eikö juuri tällaista retkeilyä pitäisi oman itsensä vuoksi harrastaa enemmän? Eihän Helsinki Pariisi ole, mutta kutkuttavalta senkin äänet ja vivahteet tuntuvat. Taide-elämyksen tarkoitus on elähdyttää ohikiitävää arkea. Tuoda siihen hohtoa ja pysäyttää kokemaan. Kulttuuriesitys liikkeessä on täten oivallinen keksintö. Kuulin Tia Cohenin huokaisevan esityksen jälkeen, miten hänellä on mahtava fiilis. 'Kukaan muu kuin suomalainen ei voi keksiä jotain tällaista extreme-kulttuuria'. Epäilemättä hän oli oikeassa ja voimme olla ylpeitä kekseliäisyydestä."

Marko Gylén ja Saara Hacklin

Käsillä olevan Mustekalan teemanumero pureutuu kysymykseen dokumentista ja totuudesta. Aihetta ei ole haluttu rajata käsittelemään vain perinteisesti dokumentaarisiksi miellettyjä alueita kuten dokumenttielokuvaa ja valokuvaa. Tavoitteena on pikemminkin kysyä, miten dokumentaarisuus, ja laajemmin ottaen taiteen todellisuussuhde, oikein toimivat kaikessa monimuotoisuudessaan.

Marko Gylén

Marko: DocPoint on jo yli kymmenvuotias. Millaisena näette asemanne kotimaisessa kentässä?

Erja: Festivaalilla on 34 000 kävijää kuudessa päivässä eli noin 6 000 päivässä. Näytämme 10–14 kotimaista dokumenttia ja reilusti yli sata ulkomaista dokumenttia joka vuoden tammikuussa. Missään muualla Suomessa ei voi nähdä tällaista määrää dokumentaarisia elokuvia. Työnämme on etsiä parhaat maailmalla liikkuvat elokuvat, valikoida kiinnostavimmat ja tuoda ne Suomeen. Näin osallistumme keskusteluun, joka on tärkeää koko maailman kannalta. Sanoisin jopa, että näin tuomme näkyviin ihmisen paikkaa maailmankaikkeudessa, ekologisessa, yhteiskunnallisessa ja poliittisessa mielessä. Samalla teemme näkyväksi dokumenttielokuvan asemaa taiteiden kentällä, sitä, että dokumenteista voi saada myös esteettisiä, eksistentiaalisia ja hauskojakin kokemuksia.

Kanerva Cederström

Yli vuosisata on kulunut elokuvassa tempoilevien kahden dikotomisen virran välissä, mutta edelleen todellisuuden kuvaaminen ja sen tulkitseminen elokuvallisin keinoin synnyttää ahtaita ajattelumalleja ja pysähtynyttä elokuvailmaisua. Suomessakin 1980-luvulla alkanut energinen ja optimistinen uuden dokumentaarisen elokuvan virtaus synnytti aivan uutta elokuvallista ilmaisua maassamme. Yhdessä kokeellisen elokuvan kanssa se avasi tien myös videotaiteelle ja elävän kuvan teoksille. Kaksi merkittävää väitöskirjaa valmistui syventämään ajattelua dokumentaarin ulottuvuuksista, todellisuuden ja fiktion suhteesta.
Vittorio de Sica: Polkupyörävaras, 1948

Silvia Hosseini

“We can never get close to the truth except through lying”, on elokuvaohjaaja Abbas Kiarostamin sanottu todenneen. Lausahdus sopisi hyvin useammankin iranilaisohjaajan motoksi, sillä totuuden ja valheen sekä faktan ja fiktion suhdetta tarkastellaan monissa iranilaisissa elokuvissa. Draamaelokuva kommentoi realistisen elokuvan perinnettä ja rikkoo fiktiivisyyden illuusion käyttämällä dokumenttielokuvan keinoja ja metafiktiivistä ainesta. Dokumentaristit puolestaan saattavat osin käsikirjoittaa elokuvansa ja sisällyttää niihin suunniteltuja, näyteltyjä kohtauksia. Yksi syy siihen, miksi iranilaisesta taide- ja dokumenttielokuvasta ollaan varsinkin Euroopassa kiinnostuneita, lienee juuri sen tavassa haastaa faktan ja fiktion rajat

Janne Junttila

Rimini Protokoll: Airport Kids, 2008”Dokumenttiteatteri on teatteria, joka perustuu haastatteluihin tai muihin ensi käden dokumentteihin.” Tähän tiivistysyritykseeni eräs kuulija tokaisi: ”Sehän on kuin sukelluslentämistä.” Totta. Näyttämöllä väitetään kerrottavan jotain todellisuudesta ja näytettävän jotain ”autenttista”, vaikka kuvattu todellisuus ei ole läsnä usein edes taltiona, vaan se esitetään. Teatteria voi ajatella mediana, mutta voiko dokumenttiteatterin toimintalogiikkaa peilata joukkotiedotusvälineisiin? Kumpi ottaa oppia kummalta? Tiedämme, että tiedotusvälineiden valokeila rajaa todellisuutta julkisuuden näyttämöllä. Toimittajan valinnat, median totunnaisuudet ja omalakiset käytänteet luovat juonia, arvoasetelmia ja representaatioita, joita toki moni kansalainen osaa tulkita valistuneesti.

Päivi Koivisto

Omaelämäkerrallisen kirjallisuuteen ilmestyi 1970-luvun Ranskassa autofiktioksi kutsuttu alalaji. Jotkin pitivät autofiktiota aivan omana kirjallisuuden muotonaan, sillä siinä kritisoitiin omaelämäkerran perustavaa ominaisuutta, kirjoituksen totuudenmukaisuutta. Tyypillistä oli kirjoittaa teos, jossa kirjailija esiintyi päähenkilönä ja kertojana omalla nimellään, osana tapahtumia, jotka olivat enemmän tai vähemmän uskollisia kirjailijan elämästä tiedetyille faktoille.

Taina Riikonen

Kuva: Natalie LucasHow did the 20th century begin? Listening in. (Ian Penman)

Hengityksen ääni on ruumiillista. Se tulee aivan lähelle, ihon todellisuuteen. Elokuvan ja musiikin yhteydessä hengityksen ääni tuottaakin hyvin omintakeisen todellisuussuhteen, kokijan suoran ja välittömän kontaktin äänen lähteeseen. Se toimii indeksisenä tai dokumentaarisena merkitsijänä muiden merkitysten sisällä, keskellä ja väleissä. Musiikkiesitysten tallenteissa muusikoiden hengitysäänet imaisevat kuulijan äänitystilanteen ilmatilaan ja todellisuuteen. Samoin elokuvan dialogiin kietoutuva henkäily ja hönkiminen luo elokuvan henkilöt lihallisiksi olennoiksi. Hengitysäänten käyttö ja niiden viittaavuus ruumiillisuuteen ja todellisuuteen eivät kuitenkaan rajoitu vain näihin yhteyksiin.

Marko Gylén

Sanotaan ruma sana niin kuin se on: tosi-tv.

Tosi-tv:n kerrotaan alkaneen Music Televisionin The Real World -sarjasta (1992–), jossa joukko nuoria eri puolilta Yhdysvaltoja lähti yhdessä asumaan tilavaan suurkaupunkiasuntoon, yritti saada työuraansa alkuun ja muodostaa erilaisia ihmissuhteita. Sittemmin tosi-tv on laajentunut ohjelmasarjoihin, joissa kilpaillaan todellisesta työpaikasta, julkkisperhe elää ”arkeaan”, ollaan eri(s)tyksissä, vatkataan kermaa kilpaa, lauletaan nuotin viereen, sisustetaan asuntoja fotogeenisiksi eikä asuttaviksi sekä syödään ötököitä.

Saara Hacklin

Juha Suonpää: KoppeloLuin taannoin New Yorkerista artikkelia valokuvaaja Thomas Struthista. Jutun alussa kuvattiin tilannetta, jossa Struth on kutsuttu kuvaamaan Englannin kuningatarta ja tämän puolisoa. Yhtäkkiä toimittaja Janet Malcomin teksti saa minut pysähtymään. Malcom selittää Struthin saamaa toimeksiantoa kuvailemalla tämän teoksia: ”[...] Struthin kuvat eivät tuo mieleen mitään pahaa. Niissä on hengen keveyttä, melkeinpä aurinkoisuutta, jota ei löydy muiden merkittävien uutta yli-isoa värivalokuvausta harjoittavien, kuten Andreas Gurskyn, Candida Höferin, Jeff Wallin tai Thomas Ruffin teoksista.” Arvio hätkähdytti. Struth on toki kuvannut muun muassa perheitä, kaupunkitiloja ja museokävijöitä. En silti ole pitänyt hänen töitään erityisen ”aurinkoisina”, vaikka niissä kiistatta onkin erityinen valo. Ajattelen esimerkiksi Museosarjaa, jossa Struth on kuvannut kuuluisia museo- ja kirkkotiloja kävijöineen.

Kari Yli-Annala

Brett Bailey: Exhibit A: Dr Fischer´s Cabinet of CuriositiesOdotan. Pidän kädessäni pelikorttia, herttakahdeksikkoa. Pian herttakahdeksikon nimi lausutaan ääneen ja saan luvan edetä eteläafrikkalaisen taiteilijan live-installaatioon. Odottaessani tartun mukanani olevaan kirjaan ja luen sieltä esseen, jossa on kysymys moninaisuuksista ja samuudesta, karkealla kädellä hahmotetun kokonaisuuden ja sen osien välisistä suhteista ja liikkeistä. Kliseistä ja todellisuudesta, jotka sekoittuvat toisiinsa. Afrikasta.

Yritän tässä artikkelissa arvioida eräitä viime aikoina esillä olleita teoksia ja esityksiä, joissa on käsitelty niin lähihistorian kuin nykyhetkenkin Afrikkaa erityisesti suhteessa Euroopan ja siirtomaavallan vaikeaan perintöön. Kirjoitukseni on katkelmallinen ja hapuileva, kuten on myös oma käsitykseni Afrikasta.

Pirkko Holmberg

Close Your Eyes And Tell Me What You SeeKiinnostus museopedagogiikkaa, kuratointia ja taiteen välittämistä kohtaan on noususuhdanteessa. Suomessa näiden alojen käytännöt hakevat omaa muotoaan, eivätkä käsitteet useimmissa tapauksissa ole valmiiksi kiteytyneitä. Mustekala on tarttunut haasteeseen omalla tavallaan. Esinäytös nähtiin jo viime keväänä, kun Anni Venäläisen ja Max Ryynäsen käymän museopedagogiikkakeskustelun ympärille versoi ikään kuin orgaanisesti sarja museoalan vaikuttajien puheenvuoroja. Oli selkeä tarve käydä keskustelua asioista, jotka eivät olleet loppuun asti määriteltyjä ja valmiita. Keskustelulle tarvittiin myös helposti saavutettava ja nopeasti reagoiva areena, jossa kynnys on matalalla mutta profiili korkealla. Syksyn teemanumerossa on vuorossa keskustelun toinen osa, jonka olen toimittanut yhdessä Anni Venäläisen kanssa.

Anni Venäläinen

Yhdeksänkymmentäluvulta lähtien voimakkaasti kehittynyt museopedagogiikka on nyt tullut kohtaan, jossa tarvitaan entistä selkeämpää alan itsemäärittelyä. Jokaisen museopedagogin on kyettävä vastaamaan kysymyksiin ”mitä, miksi, kenelle, miten”, mutta myös ”keitä me olemme ja mistä lähtökohdista teemme tätä työtä”. Kuulostaa aika itsestään selvältä, mutta käytäntö on osoittanut, ettei se ole läheskään aina niin helppoa. Tämän numeron tarkoituksena on tuoda esiin tasa-arvoisesti sekä pedagogien, kuraattorien, taiteilijoiden, että yleisön näkökulmaa.

Kaija Kaitavuori

Taidemuseoon niin museon ulko- kuin sisäpuolelta kohdistuvista ristiriitaisista intresseistä muodostuu varsinainen vyyhti. Monet näistä odotuksista liittyvät yleisöön ja näin ollen kohdistuvat pedaan ja yleisötyöhön. Sekä bisnes että politiikka ovat kiinnostuneet kävijöistä ja näyttävät tukevan pedaa, joka lähtökohtaisesti miettii taidemuseota yleisön kannalta.

Esitän, että museo (kuten muutkin kulttuurilaitokset) on keskellä myrskyisää kolmiodraamaa – tai Bermudan kolmiota, jos niin halutaan – jossa sen ohjauksesta ja omistuksesta taistelee kolme voimaa: politiikka, bisnes ja akatemia.

Anni: Jyväskylän yliopiston taidekasvatuksen opinnot eivät tähtää kuvataideopettajien kouluttamiseen, mutta antavat valmiuksia moniin eri tyyppisiin tehtäviin taiteen aloilla. Millaisiin tehtäviin tiedät laitoksenne opiskelijoiden työllistyneen?

Pauline: Opiskelijat työllistyvät kulttuurin kentälle laajasti - museoihin, taide- ja kulttuurihallintoon, tutkimus- ja kehitystehtäviin, lasten- ja nuortenkulttuuria edistäviin organisaatioihin, mediaan. Osa myös opettaa tai harjoittaa taidetta. On muistettava, että osalla meidän opiskelijoista on jo aiempi taiteen tai kulttuurin alan alempi tutkinto ja/tai työkokemusta, jolloin heillä on jo tuntumaa kenttään.

Anni: Kuinka ajatus erityisesti lapsille ja nuorille suunnatuista nykytaiteen näyttelyistä syntyi? Miksi näyttelyitä juuri tälle kohderyhmälle?

Henna: Rauman taidemuseossa on pitkä perinne vuosittaisella näyttelyllä, jonka kohderyhmänä ovat lapset eli aloittaessani amanuenssin työt täällä oli jo olemassa selkeä tilaus, johon piti vastata. Aikaisemmat näyttelyt olivat liittyneet perinteisemmin lastenkulttuuriin - tonttuja, nalleja, satukuvituksia ja pikkukakkosta. Mutta oli myös ollut taiteilijoiden lapsille suunnittelemia näyttelyitä. Olen itse kolmen lapsen äiti, käynyt katsomassa taidenäyttelyitä hyvin paljon lasten kanssa, seurannut reaktioita ja usein toiminut myös heidän ehdoillaan – niissä tilanteissa ei ole esimerkiksi aikaa paneutua mihinkään saliteksteihin. Halusin ryhtyä kokeilemaan onko mahdollista toteuttaa nykytaidenäyttelyitä, jotka suunnataan nimenomaan lapsille ja nuorille. Tämä valinta oli tavallaan hyvin looginen ja omakohtainen. Samalla pääsin suunnittelemaan nykytaidenäyttelyitä ehkä vähän rennommasta ja kokeilevammasta, mutta silti hyvin vaativasta lähtökohdasta, joka on ollut mielenkiintoinen haaste myös kuraattorin työlle.

Henna Harri

Yhä useammin myös taiteilijat ja kuraattorit näkevät näyttelyn pedagogisena alustana, joka saa lopullisen muotonsa ja sisältönsä yhteydessä yleisöön. Prosessinomaisuus, uuden tiedon ja ideoiden tuottaminen sekä dialogisuus koetaan merkityksellisinä: kuratoriaalinen on löytänyt yhteisöllisen painotuksensa. Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu päätti ryhtyä kouluttamaan taidokkaita “jonglööreja” ja perusti Suomen ensimmäisen maisteritasoisen kuraattoreita ja näyttelypedagogeja kouluttavan ohjelman. Kuratoinnin ja näyttelypedagogiikan maisteriohjelma – CuMMA (Curating, Managing and Mediating Art) aloitti syksyllä 2010.

Marikki Hakola: MolochAnna-Kaisa Koski

Ilman vahvaa painotusta näyttelypedagogiikkaan olisin tuskin pitänyt ohjelmaan hakemista mitenkään realistisena tai järkevänä taiteentutkimuksen ja taidekasvatuksen opintojeni kannalta. Kyseinen painotus teki CuMMAsta minulle helpommin lähestyttävän. Kyseessä ei ollutkaan suoraviivainen kuraattorikoulutusohjelma, vaan avoimempi tapaus, joka ei sulje muita taidealan toimijuuksia ulkopuolelle. Ensisijaisesti CuMMA onnistui antamaan tämän vaikutelman nostamalla näyttelypedagogiikan kuratoinnin kanssa tasaveroiseksi määreeksi, vaikka tuottajan, kriitikon tai kultturihallinnon alalle suuntaaminen ei myöskään ole ohjelman jälkeen mitenkään mahdoton ajatus.

Anna Jensen

Kokeellisuuden lähestymiseen on monia erilaisia tapoja. Sitä voi ajatella niin genrenä ja traditiona kuin tutkimuksellisen tekemisen metodinakin. Mitä sitten on kokeellinen opettaminen ja miten se vaikuttaa opetustilanteeseen? Jos opettaja edelleen seisoo ”luokan” edessä ja kuulijat hiljaa siisteissä riveissä niin sitooko tämä oppimistapahtuman väistämättä perinteisiin metodeihin ja opiskelun tapoihin? Vai voiko asioista puhua uudella tavalla, esimerkiksi tieteen mahdollisesti vapauttavan taiteen teorian kautta?

Pilvi Tuomainen

Vierailin viime toukokuussa Lontoon matkallani British Museumissa ja Tate Modernissa, joissa molemmissa päädyin käyttämään multimediaopasta apunani näyttelyihin tutustumiseen. Multimediaoppaasta oli hyötyä etenkin British Museumissa suunnistamisessa kun taas Tate Modernissa koin käsittämättömän taide-elämyksen oppaan avulla. Laite vaikutti lisäksi museossa liikkumiseen ja kokemiseen. Mitä muuta laitteen käytöstä on jäänyt mieleeni? Tämän artikkelin tarkoitus on kertoa tarkemmin museovierailuistani sekä kokemuksistani multimediaoppaiden käytöstä kävijän näkökulmasta.

Anni: Taiteilijat suhtautuvat eri tavoin teoksensa "elämään", sen esittämisen konteksteihin, esillepanoon, ja sen niin sanotusti ympärillä tapahtuviin asioihin sen jälkeen kun Krister Gråhn: Historiase on tullut valmiiksi. Kuinka pitkälle haluat itse olla suunnittelemassa näitä tilanteita, ja missä kohdin olet valmis antamaan teoksen ja katsojan kohtaamisen tilanteen esimerkiksi kuraattorin tai museopedagogin määriteltäväksi tai välittämäksi?

Krister: Uskon yhteistyöhön. Taiteilijan ei tarvitse, eikä hän voi olla yksinäinen nero, joka määrää kaiken. Yhteistyö ylipäätään kuraattoreiden ja museoiden kanssa on ollut hedelmällistä.... Toki näissäkin tilanteissa vastaan on tullut erittäin huonoja ratkaisuja, jopa niin huonoja, että edelleen hävettää, koska teokset joka tapauksessa menevät aina taiteilijan piikkiin, vaikka teoksen olisikin tuhonnut kuraattori huonolla ripustuksellaan.

Silvia Hosseini

Mikä on myytti? Myytti on puhe, sana, kertomus, kuva. Myytti on hyvä, myytti on paha. Myytit vaikuttavat kaikkialla. Ne vetävät meitä puoleensa. Ne selittävät asioita. Niiden tarjoamat selitykset ovat vääriä. Niiden tarjoamat selitykset ovat oikeita. Niitä pitää purkaa, niistä pitää päästä eroon, niistä ei voi päästä eroon, niitä pitää vaalia. Myytti on kuvitelmaa / totuus / harhaa / totuus.

Mustekalan Myytti-numerossa on kahdeksan artikkelia – saman verran kuin mustekalalla lonkeroita (ah, numerosymboliikka! myyttistä touhua sekin). Ne kaikki lähestyvät myyttiä eri tavoin ja päätyvät sanomaan siitä eri asioita. Moniäänisyyden lisäksi numero on yllättävän opettavainen. Se kertoo, miksi myytti Narkissoksesta on traagisempi kuin luulisi, että ihminen on muutakin kuin biokemiallinen molekyylikone, miksi Mel Gibson on niin hankala tapaus ja miksi Laura-nimisiä naisia kannattaa varoa. Opit myös, mitä yhteistä on George Lucasin Tähtien sota -trilogialla ja neorealistisella indie-elokuvalla, miten analyyttistä psykologiaa voi soveltaa taiteen tulkinnassa, miten ikonia luetaan ja mitä museopedagogiikasta oikein pitäisi ajatella.

Marko Gylén

Salvador Dali: Narkissoksen metamorfoosi (1937)
Ovidius kertoo myytin Narkissoksesta ja Ekhosta (Muodonmuutoksia III, 341–510). Narkissos on kaunis nuori mies, johon kaikki ihastuvat mutta joka ei ylpeyttään suostu kenellekään. Ekho on nymfi, joka rakastuu Narkissokseen. Ekho ei kuitenkaan voi puhua tälle, sillä mustasukkainen jumalatar Juno on rankaissut häntä siitä, että hän lörpöttelyllään viivytti Junoa saamasta puolisoaan Juppiteria kiinni uskottomuudesta. Rankaisuna on, että Ekho voi puhua vain toistaen muiden viimeksi lausumia sanoja kuin kaikuna (kr. ēkhō). Tästä seuraa väärinkäsitys Ekhon ja Narkissoksen välillä, ja Ekho tulee torjutuksi. Tuskan vuoksi hänen ruumiinsa riutuu pois, ja hänestä jää jäljelle vain ääni, kaiku. Myöhemmin Narkissos rakastuu lähteessä näkyvään peilikuvaansa ja hänen kaipaava ruumiinsa kuihtuu pois. Sen paikalle kasvaa narsissi.

Pirkko Holmberg

Eilispäivän maailmankatsomukset ovat tämän päivän myyttejä. Nykyisin vallitsevan tieteellisen maailmankuvan edustajat haluaisivat ajaa olemassa olevat uskonnot samaan menneisyyden myytti- ja humpuukivarastoon antiikin myyttien kanssa vedoten siihen, etteivät uskonnolliset uskomukset ole perusteltavissa tieteellisesti. Monet elämän keskeiset tekijät, kuten rakkaus ja ihmisarvo, eivät kuitenkaan kuulu näiden kokeellisesti perusteltavien faktojen joukkoon.

Hanna Mäkelä

Australialais-yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja -näyttelijä Mel Gibson on mielenkiintoinen esimerkki kulttuurivaikuttajasta, jonka työ kommentoi systemaattisesti uskonnon ja väkivallan suhdetta. Tämän suhteen ruotiminen on tullut 2000-luvun alusta (tarkemmin sanottuna 11. syyskuuta 2001 jälkeen) yhä yleisemmäksi nykymediassa. Gibsonin ohjaamat ja osin myös käsikirjoittamat ja tuottamat elokuvat The Passion of the Christ (2004) ja Apocalypto (2006) eivät tosin käsittele tämän päivän ääri-islamilaista terrorismia, mutta niiden tematiikka, ihmisuhrin kulttuurinen ja uskonnollinen merkitys, on kenties herättänyt äänekästä keskustelua juuri tämän jatkuvan ajankohtaisuuden vuoksi.

Gibsonin elokuvien tapa käsitellä väkivaltaa on temaattisesti jännitteinen, sillä samalla kun hän näyttää uhrien hirvittävän kärsimyksen ja murhaajien äärimmäisen sadismin, hän myös puolustaa väkivallan käyttöä vainoojia vastaan. Braveheartin (1995) William Wallacen militantismi on isänmaanrakkauden nimissä oikeutettua, ja Apocalypton Jaguaarinkäpälä puolustaa paitsi perheensä henkeä myös alkuvoimaista heimokunniaansa antamalla nuolen nuolesta, nuijaniskun nuijaniskusta taistelussa maya-kaupungin dekadentteja ihmisuhraajia vastaan. Ainoa gibsonilainen sankari, joka tosiaan kääntää vainoojalleen toisen posken, on henkilö, joka alunperin tämän kehotuksen esittikin, nimittäin The Passion of the Christ -elokuvan Jeesus!

Matti Kangaskoski

Mitä yhteistä on Petrarcalla, Twin Peaksilla, Angelina Joliella ja J. Karjalaisella? Laura, tietenkin. Ole varovainen – tämän artikkelin lukeminen saattaa ajaa sinut pakkomielteen valtaan.

Silvia Hosseini

Viime talvena sai Suomessa ensi-iltansa Debra Granikin palkintoja voittanut (Winter's Bone) (2010), neorealistinen independent-elokuva, joka kertoo nuoren naisen yrityksestä löytää huumekauppaan sotkeutunut isänsä Missourin takametsien rähjäisessä ja sosiaalisesti ahtaassa miljöössä. Vaikka elokuva on visuaaliselta ilmeeltään naturalistinen ja siinä on voimakas naisnäkökulma, se hyödyntää kerronnassaan perinteisen sankarimyytin tarinarakennetta.

Winter's Bonen uhkaava maisema. (Kuva: Sebastian Mlynarski)

Johanna Wahlbeck

Taiteilija Elina Merenmies (s. 1967) on tullut monelle tutuksi viimeistään viime vuoden marraskuussa, eläkkeelle siirtyneen Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Pekka Korpisen kohua ja kysymyksiä herättäneestä muotokuvasta. Tuolloin keskusteltiin siitä, voiko muotokuva esittää henkilöä ilman, että se on fotorealistinen. Maalaustaide vapautui jo yli vuosisata sitten valokuvauksenkin synnyn myötä historian tallentamisvelvollisuudestaan. Voisi kuvitella, että on nimenomaan mielenkiintoista luoda myös sellaisia kuvia, jotka kuvaavat sitä, mitä ei silmillä voi nähdä – vaikkapa myyttejä. Miten nykytaiteesta voisi löytää viittauksia myytteihin?

Merja Merras

Kristus pesee opetuslasten jalat - Oulun ortodoksinen katedraali. Kuva Merja Merras. Kreikan kielen sana ikon merkitsee kuvaa aivan yleisessä merkityksessä. Kun näemme hevosen niityllä, voimme tehdä näkemästämme kuvan eli ikonin. Tuo kuva tuo mieleen sen hevosen, jonka vastikään näimme niityllä. Tähän ikon-käsitteeseen perustuvat esimerkiksi tietokoneen kuvakkeet. Näissä ”ikoneissa” ei ole tietenkään mitään yliluonnollista. Sen sijaan uskonnollisessa ikonissa on pyritty kuvaamaan myös ihmissilmälle perinteisesti näkymättömiä ominaisuuksia, kuten pyhyyttä.

Ikoneilla on ortodoksisessa uskonnossa useita tehtäviä. Ikonit opettavat Raamatun tapahtumia ja sisällyttävät kuvaan aina myös kirkon opetuksen kyseisestä tapahtumasta. Ikonin kompositio esittää samanaikaisesti, niukin keinoin, lukuisia asioita. Ne muistuttavat tapahtumaan liittyvistä monista erityispiirteistä, jotka eivät välttämättä ole ikoniin kuvatun maiseman sisällä. Ikonin tarkoitus on johdattaa sen luo, minkä kuva ja symboli se on. Kun kunnioitetaan ikonia, kunnioitetaan siihen kuvattua henkilöä, joka on todellinen. Siksi ikoneissa ei ortodoksien mielestä ole kyse kuvainpalvonnasta: ikoniin kuvattu Kristus tai pyhä ihminen on todellisuutta.

Anni Venäläinen

Mustekalassa on käyty kevään aikana keskustelua museopedagogiikan laadusta ja tarpeellisuudesta. Artikkelissa tehdään yhteenvetoa tästä keskustelusta ja puretaan muutamia museopedagogiikkaan ja taidemaailman toimintaan liittyviä ennakkoluuloja.

Pirkko Holmberg, Harri MäcklinBrillo Box

Mustekalassa on vuodesta 2007 lähtien julkaistu estetiikan opiskelijanumeroita, joiden tarkoituksena on antaa opiskelijoille tilaisuuksia kirjoitustensa julkisaamiseen sekä saada tuoreita näkökulmia kulttuurista käytävään keskusteluun. Tällä kertaa mukaan pyydettiin estetiikan opiskelijoiden lisäksi mm. taidehistorian opiskelijoiden sekä taiteilijoiden puheenvuoroja. Numeron taustalla oli kiinnostus siihen, mitä tapahtuu taidekouluissa ja yleisemminkin siellä, missä tulevaisuuden taiteelle luodaan perustuksia. Mitä liikkuu taiteen nykyisten ja tulevien tekijöiden ja kokijoiden mielessä? Kysymys siitä, millaista taide tulevaisuudessa on, miltä se aivan konkreettisesti näyttää, kuulostaa tai tuntuu, kytkeytyy pakostakin kysymykseen, onko tämä tulevaisuus mahdollinen, ja mitkä nykyiset yhteiskunnalliset rakenteet siihen vaikuttavat. Nykyisessä ilmapiirissä, markkinatalouden ja kaikenmaailman timosoinien pyrkiessä valtaan, nämä kysymykset tuntuvat tavallistakin polttavammilta.

Silja Rantanen

On kahdenlaisia tulevaisuusvisioita: sellaisia kuin Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001 ja sellaisia kuin Taideyliopistoselvitystyöryhmän raportti (2010).

Stanley Kubrickin elokuvan kaunein piirre on sen mielikuvituksellisuus. Taideyliopistoselvitystyöryhmän raportti käsittelee taidetta eli sitä mitä Stanley Kubrick tekee. Työryhmän selvitys on visio siitä, kuinka valtiollisin toimenpitein voitaisiin kehittää taidekoulutusta, jotta taiteilijat kykenisivät entistä paremmin käyttämään mielikuvitustaan; jotta heistä tulisi yhtä hyviä kuvittelemaan asioita kuin Stanley Kubrick. Opetusministeriön ratkaisuehdotus on vähentää yliopistoja.

Pilvi Porkola
Kuvat Uni ja aika -gaalasta ottanut Pilvi PorkolaPaneelien ja haastattelujen viimeinen kysymys on aina lähes poikkeuksetta ”miten ajattelet esitystaiteen tulevaisuuden?”. Olen aina yhtä valmistautumaton kysymykseen, aina yhtä hämmentynyt. Kysymykseen on ikään kuin sisäänrakennettu oletus kokonaisnäkemyksestä ja kokonaiskuvan haltuunotto, ei vain tämän hetkisestä tilanteesta vaan myös tulevaisuudesta.
Jo muutaman kerran olen kuullut itseni selittävän kiemurrellen jotain toivosta, joka on palannut. Vastaus on ollut intuitiivinen, enkä ole ajatellut sitä sen enempää.

Ajatus siitä, että tulevaisuutta rakennetaan nyt, ei ole vain fraasi vaan perustuu ajatukseen, että se mitä teemme nyt, mahdollistaa asioita tulevaisuudessa.
Pyrin tässä jutussa erittelemään sellaisia hetkiä ja tapahtumia viime vuosilta, jolloin olen uskonut esitystaiteen tulevaisuuteen ja kokenut sen olevan mahdollisuuksia täynnä. Pääasiassa havaintoni liittyvät sellaisten rakenteiden luomiseen, joilla uskon, ja toivon, olevan kauaskantoisia, tulevaisuuteen heijastuvia vaikutuksia. En pyri luomaan ”esitystaiteen suurta linjaa” ja vierastan ajatusta kokonaisnäkemyksestä vaan haluan korostaa, että esiin nostamani seikat ovat henkilökohtaisia huomioita ja liittyvät tapahtumiin, jolloin itse olen kokenut uskoa esitystaiteen ja performanssin tulevaisuuteen.

Nuppu Koivisto

2010-luvun Suomessa törmää usein vihjaukseen siitä, että länsimainen taidemusiikki olisi vanhakantaisine esityskäytäntöineen sekä elitistisine yleisöineen tullut tiensä päähän. Synkkä tulevaisuuskuva näkyy sekä kulttuuripoliittisissa kannanotoissa että suhteessa itse teoksiinkin. Julkisessa keskustelussa suomitaan niin Kansallisoopperaa kuin sinfoniaorkestereitakin kulttuuritukien kahmimisesta, ja tänä päivänä sävellettyä klassista musiikkia tavataan pitää jo ennakolta ainoastaan connoisseurien heininä. Kuinka tähän on tultu – ja miten tästä jatketaan eteenpäin?

Iida Sofia Hirvonen

Internet nähtiin aiemmin vain yhtenä uutena mediana kirjojen, radion ja television
rinnalla. Se ei ole kuitenkaan vain väline tai pinta, jossa tuotetaan merkityksiä ja
reaalimaailman jäljennöksiä, vaan kokonaisvaltainen ympäristö itsessään. Internet kaappaa
salakavalasti maailmaansa yhä useampia ja laajempia symbolisen kanssakäymisen osa-alueita
ja siten myös aikaa.

Laura Kokkonen

Kuvan ottanut Antti Ahonen

Elävä taide ei aina tarkoita esittävää taidetta: biotaiteessa itse taideteos voi hengittää, katsoa silmiin ja tuntea kosketuksen. Olemme tottuneet siihen, että nykytaiteen uusissa suuntauksissa teoksen käsite on pirstaloitunut määrittelemättömäksi, joten ulkoisella muodolla on yleensä vaikea hätkähdyttää. Biotaide hämmentää kuitenkin jo olemuksellisesti. Se tunkeutuu taiteelle epätavanomaiselle biologisten, elävien organismien alueelle, joka yleisesti mielletään tieteellisten auktoriteettien reduktionistisesti ymmärtämäksi ja hallitsemaksi. Tällaista taidetta ei voi lokeroida turvallisesti taideinstituutioiden sisään, vaan se luikertelee vaivaannuttavasti ympäriinsä sitoutumatta mihinkään olemassa olevaan kiinteään diskurssiin.

Marika Orenius: Arc-en-cielChristine Langinauer

Liikkuva kuva tuntuu tällä hetkellä olevan Suomessa sekä valtavirtaa että marginaalia. Siitä on tullut yhteiskunnassamme arkikieltä niin taiteilijoille kuin muillekin. Silti liikkuva kuva ei vielä nauti samanlaista arvostusta kuin perinteisemmät taidemuodot. Tämä näkyy esimerkiksi taiteen keräilyssä ja kokoelmissa. Mitä tulevaisuus voi liikkuvalle kuvalle tuoda tullessaan?
Miten kentällä toimivat taiteilijat ja taiteilijajärjestöt näkevät asian? Vastaajina ovat AV-arkin toiminnanjohtaja Hanna Maria Anttila ja MUU ry:n toiminnanjohtaja Timo Soppela sekä liikkuvaa kuvaa työskentelyssään käyttävät taiteilijat Terike Haapoja, Elena Näsänen, Marika Orenius, Seppo Renvall ja Jani Ruscica.

Marko Gylén

Taide on se, joka pidättää todellisuuden partaalle. Kiteytän taiteen ”olemusta” tähän lauseeseen. Lauseen voi ymmärtää kahdella tavalla: taide pidättelee ihmistä ja taide pidättelee todellisuutta. Joka tapauksessa pidäteltynä on ihmisen ja todellisuuden ajallisuus, toiminta ja niiden keskinäinen kohtaaminen. Näin tapahtuu taiteen alueella, oltiinpa siellä taiteen kokijana tai taiteilijana. Ihmisen ja todellisuuden suhde on pidättyneessä tilassa. Tällöin se alkaa tuntua. Se ei pääse sujuvasti toteutumaan, mutta tätä pidättymistä vasten, tässä pidättyneisyydessä, alkaa tuntua imu sen toteutumiseksi. Ollaan partaalla, ihan hilkulla.

Taiteessa tuntuu ja liikuttaa se, että merkitykset odottavat merkityksellistymistään, mielekkyys vaatii etsimistään. Ilmenee haaste, johon olisi vastattava. Olisi tulkittava teosta suhteessa maailmaan. Mitä ihmettä olisi ajateltava sen kohdalla, mikä on minun ja todellisuuden suhde, tai, miten oikein pitäisi olla maailmassa? Taideteos on tässä ja ammottaa tosiasiallisuudellaan. Se toimii näin pelkällä olemassaolollaan.

Harri MäcklinG.W.F. Hegelin muotokuva, Schlesinger 1831

Taiteen tulevaisuutta pohtiessa tulee helposti ottaneeksi itsestäänselvyytenä, että taiteella ylipäätään on tulevaisuus. Uusia taidenäyttelyjä avataan jatkuvasti, uusia gallerioita ilmestyy sinne tänne, taidekorkeakoulut suoltavat ulos lahjakkaita tekijöitä ja taidetta myydään korkeammilla hinnoilla kuin koskaan – eikä talouden taantumasta huolimatta kehitykselle näy pikaista loppua. Mutta tästä huolimatta taidefilosofiassa on viime aikoina ollut vallalla käsitys, että taide itse asiassa loppui jo kauan sitten. Väite voi ensi kuulemalta vaikuttaa järjettömältä. Miten niin taide on jo loppu? Seuraavassa tarkoitukseni on lyhyesti tiivistää, millaisesta lopusta on kyse ja lopuksi esittää muutama spekulatiivinen huomio siitä, miten taiteen lopun ajatus voi auttaa meitä ymmärtämään nykytaiteen luonnetta ja merkitystä – sitä, miten taiteen tulemisen tila, kirjaimellisesti sen tulevaisuus, jonakin loppuneena auttaa meitä lähestymään nykyistä ja – totta kai – tulevaa taidetta.

Love without limits, 2007Pirkko Holmberg

Loppuvuodesta 2008 poliisit tulivat Lahden taideinstituutissa opiskelevan Riina Hännisen kotiin, pidättivät hänet ja veivät kuulusteltavaksi epäiltynä tapon suunnittelusta. Hännisen miesopettaja, kuuluisa taidemaalari, oli tehnyt poliisille ilmoituksen, jonka mukaan Hänninen suunnitteli tappavansa koulutoverinsa veitsellä. Poliisi valokuvasi Hännisen työt. Tutkinnan päätteeksi ilmoitus todettiin perusteettomaksi ja Hänninen todettiin syyttömäksi. Opettaja ei ole missään vaiheessa perunut sanojaan tai pyytänyt julkisesti anteeksi.

Hännistä on mediassa käsitelty lähes yksinomaan sosiologisena tapauksena. Hänen esimerkkinsä antaa kuitenkin aihetta huolestua siitä, onko taiteilijan ilmaisunvapaus turvattu Suomessa. Se, ettei maalauksia arvostella taiteena, mahdollistaa niiden käyttämisen rankaisuun oikeuttavina todistuskappaleina.

Ehdotin joku aika sitten Mustekalan jäsenille, että kukin kirjoittaisi lyhyen esittelyn itsestään ja siitä taiteen alueesta, josta on eniten kiinnostunut. Tarkoitus oli tuottaa pienimuotoisia tekstejä tyyliin ’palvelukseen tarjoutuu innokas performanssikriitikko’. Idea muuttui heti intohimo-teemaksi. Mustekalat eivät siis vain laimeasti ’pidä’ jostakin, he suhtautuvat taiteeseen intohimoisesti.

Kun viime aikoina Suomea on brändätty, on korostettu pragmaattisuutta ja arkipäiväistä ongelmien ratkaisukykyä. Suomi-brändissä ei ole juuri tuotu esiin intohimoa. Mutta Mustekalan nuoret toimittajat suhtautuvat asioihin intohimoisesti.

Suomi-brändi oli hämmästyttävän lattea taiteen ja kulttuurin suhteen. Tätä puolta ei tuotu esiin lainkaan Tehtävä Suomelle -kirjasessa. Maa, joka ei nosta esiin kulttuuriaan, ei kiinnosta ketään. Maa-brändi ilman taidetta on mitätön ja tyhjä. Tältä osin brändi-raportti antaa väärän kuvan Suomesta, jossa on paljon hyviä taiteilijoita.

Marko Gylén:
Olen taiteen tutkija, filosofi ja kriitikko. Olen kirjoittanut tieteellisiä ja filosofisia artikkeleita, luennoinut ja opettanut vuodesta 1998.

Kirjoittamiseni filosofisena lähtökohtanani on erityisesti perehtyneisyys Martin Heideggerin ajatteluun ja Jean-Luc Nancyn Heidegger -tulkintaan, sekä Platoniin suhteessa näihin. Kielellis-kirjallisena lähtökohtanani on taas se, että pyrin eroon representoivasta kielenkäytöstä. Pyrin myös käyttämään niitä mahdollisuuksia joita avautuu erityisesti Samuel Beckettin novelleissa, kokeilevassa runoudessa, Heideggerin ja Nancyn kielenkäytössä ja -ajattelussa sekä erilaisissa mytologisissa teksteissä.

Petteri Enroth:
Olen viidennen vuoden estetiikan opiskelija Helsingin yliopistolla. Olen kiinnostunut ennen kaikkea kriittisestä estetiikasta ja negatiivisuudesta taiteen kokemisessa, mutta veri vetää myös psykoanalyysin ja myytintutkimuksen suuntaan. Jälkistrukturalismissa kiehtovat kysymykset tekstien luonteesta sekä filosofian ja kirjallisuuden suhteesta.

Taide yleensä merkitsee minulle jonkinlaista täysin tuntematonta demokratian muotoa, ja suhteeni siihen on diskursiivisesti jokseenkin avoin. Innostun yhtä hyvin arkaaisista jumalankuvista tai sci-fi-romaaneista kuin Kaija Saariahon musiikistakin.

Saara Hacklin:
Valmistelen väitöskirjaa Maurice Merleau-Pontyn taiteenfenomenologiasta Helsingin yliopistossa. Olen ollut mukana eri näyttelyprojekteissa (mm. Mongolia: havainto ja utopia) ja toimin tällä hetkellä AV-arkin taiteellisena johtajana.

Marraskuussa YLE uutisoi Lens Politicaan, yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaaliin liittyen: ”Poliittinen taide ei kiinnosta museoita ja mediaa”. Jutussa haastateltiin taidehistorioitsija Leena-Maija Rossia ja kuvataiteilija Minna L. Henrikssonia. Rossi kommentoi, että tällä hetkellä suomalaisessa mediassa kerrotaan ulkomailla menestyvistä taiteilijoista, eikä silloin sijaa ole poliittisuudelle. Henriksson puolestaan toteaa, että ”Poliittista taidetta ei juurikaan ole vaikkapa Kiasmassa tai muissa isoissa instituutioissa, vaan se on marginaalissa. On taidetta, joka on poliittisen näköistä, mutta lopulta se ei olekaan poliittista, vaan vahvistaa olemassa olevaa hegemoniaa” (1).

Martta Heikkilä: Olen koulutukseltani filosofian tohtori ja toimin Helsingin yliopiston estetiikan oppiaineessa tutkijana ja tuntiopettajana. Lisäksi opetan muun muassa Kuvataideakatemiassa. Olen ollut mukana Mustekalan toiminnassa vuoden 2008 alusta lähtien.

Se mikä saa taiteessa ajattelemaan, mikä herättää intohimoa, ihmettelyä ja yllätyksiä, ei kuitenkaan ole itselleni vain perinteinen ”pyyteetön” ja ”esteettinen” taiteen tarkastelu tai toisaalta sen filosofinen ajattelu, vaan myös taiteen pohtiminen laajempana kulttuurin ja yhteiskunnan ilmentymänä. Mistä taidetta koskevat käsitykset tulevat, mitä taiteelta odotetaan ja mihin taiteesta lähtöisin olevaa ajattelua voidaan soveltaa? Mitä havaitsemme, miten puhumme taiteesta? Lisäksi kiinnostaa se, mihin aistimellisesti vetoavia mielikuvia voidaan käyttää – onko estetiikalla rajoja? Ovatko asiat sitä miltä ne näyttävät?

Pirkko Holmberg:
Olen opintojeni loppuvaiheessa oleva esteetikko. Mustekalaan olen kirjoittanut kritiikkejä ja toimittanut opiskelijanumeroita jo nelisen vuotta. Kuvataide 1900-luvun alusta nykyaikaan on minulle läheisin aihepiiri – tosin jotkut eniten arvostamistani taiteilijoista ovat elokuvaohjaajia.

15. lokakuuta 2010 Saksan Historiallisessa museossa Berliinissä avautui näyttely Hitler und die Deutschen (Hitler ja saksalaiset). Näyttelyssä tuodaan esille natsipuolueen lupaukset yhteiskunnallisten olojen paranemisesta, jotka olivat vastaus kansalaisten toiveisiin. Myös juutalaisten ja epäilyttävinä pidettyjen kansanosien syrjäyttäminen vastasi tuon ajan oikeistokonservatiivisten porvarien kantoja. Puheenaiheeksi on noussut näyttelyn entistä ymmärtävämpi suhtautuminen aiheeseen, joka on saanut muun muassa uusnatsit vaeltamaan joukolla näyttelyyn. Kieltämättä tuntuu hämmentävältä nähdä maiharitakkisen esikaupunkinuorison jonottavan tuntikausia museoon.

Silvia Hosseini: Olen filosofian maisteri Helsingistä. Työskentelen äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana lukiossa ja kirjoitan Leonard Cohenin sanoitusten yhteiskunnallisuutta käsittelevää väitöskirjaa. Rakastan kirjallisuutta, taidetta, akustista musiikkia ja jazzia (vaikka en ymmärrä sitä) sekä Itä-Helsinkiä ja Teheranin loputtomuutta.

Sinä keväänä, kun peruskouluni päättyi, sain kuvaamataidon ja äidinkielen opettajiltani lahjaksi Karri Kokon toimittaman Kohtaamisia-kirjan (1998), joka esittelee Helene Schjerfbeckin ja Edith Södergranin tuotantoa. Kirja on selvästi juuri lahjakirjaksi tehty, mutta sellaiseksi sopiva – Schjerfbeckin taulut olivat niitä, joita jo yläasteikäisenä katsoin Ateneumissa ihmeissäni pidempään kuin muita, ja Södergraniinkin olin jo ehtinyt ihastua.

Jenna Jauhiainen I have a major in philosophical aesthetics in the University of Helsinki, with my main secondary subject being cognitive science. I have been writing for Mustekala since 2008.

street art in Rome
I am interested in international politics, religious symbolism, buddhist psychology, the future of the internet and metaphysics. My insight to art nowadays comes from hands on practice. I publish my photographic works and writings online, available for everyone and free from commercial activity at dyslexiaisokhere.blogspot.com

The purpose of this piece of writing is to give the dear reader an idea of how I approach art, and also to give a brief glimpse of how I write about artistic experiences.

If there's such a thing as taste in reality, then it is something that lays on top of a thousand individual experiences. From that base of personal history one can formulate justifiable opinions. The amazing processor, the human brain, has made sure everything is well categorized. A good share of my experiences of human made artistic and entertaining products have come through the world wide web. I could point out several beneficiary things about so called piracy and its effect on the cultural scene, but for now let's just say I believe those who do great work will receive the praise they deserve more likely in the sphere of online communities than within traditional institutions, which are no longer needed to define individual success.

Saara Karhunen (s.1983):
Olen taidehistorian opiskelija Helsingin yliopistosta. Erityinen kiinnostuksen kohteeni on nykykuvanveisto, jota käsittelen parhaillaan myös gradussani.

Kirjoitin noin vuosi sitten Mustekalaan artikkelin otsikolla ”Edistyksen korttelin kutsumattomat vieraat”. Tarkastelin tekstissä Maria Dunckerin teoskokonaisuutta Liian painavat vieraat osana Salmisaarenrannan rakennettua ympäristöä. Innoitus kirjoittamiseen ei kuitenkaan tullut Dunckerin teoksista, vaan Helsingin Sanomissa julkaistusta Kimmo Sarjen kirjoittamasta artikkelista, jossa hän formalistisen arkkitehtuurianalyysin ottein marginalisoi Dunckerin teokset alueen kutsumattomiksi vieraiksi. Kommentoin tekstissäni Sarjen näkökulmaa, koska koin sen ongelmalliseksi.

Eeva Kemppi: Olen vapaa teatterikriitikko ja teatterin sekatyöläinen, joka ei useinkaan väistä kohdalleen osuvia tehtäviä. Olen kirjoittanut teatterikritiikkejä viitisen vuotta ja pitänyt välillä tervetulleita hengähdystaukoja, viimeksi tänä vuonna asuessani Boliviassa ja matkustaessani muualla Etelä-Amerikassa kahdeksan kuukauden ajan. Pääasiassa olen kirjoittanut kritiikkejä Turun Sanomiin Helsingin ja pääkaupunkiseudun ensi-illoista.

Päivälehtikritiikki on omanlaistaan kirjoittamista, jota rajoittavat aika-, tila- ja muotorajoitukset, joka pyrkii jokamieslukijoiden ulottuville, tapahtuu nopeasti eikä ole täysin punnittua. Kaikesta parjauksesta(ni/kin) huolimatta pidän siitä, usein. Minusta on tyydyttävää tavoitella kirjoitusta, joka ei ole tahallisen vaikeaa vaan mahdollisimman suoraa.

Nuppu Koivisto:Olen parikymppinen filosofian ylioppilas pääkaupunkiseudulta. Opiskelen tällä hetkellä Helsingin yliopistossa yleistä historiaa sekä estetiikkaa ja yleistä kirjallisuustiedettä. Opiskelun ohella kirjoittelen ja soitan innokkaasti – joskin amatöörimäisesti – pianoa.

Modernin musiikin synnystä keskusteltaessa venäläissäveltäjä Aleksandr Skrjabin (1872-1915) jää usein turhaan tunnetumpien kollegoidensa varjoon. Tämä uskonnollisesta ja filosofisesta mystiikasta innoittunut taiteilija koetteli tonaalisuuden rajoja uniikilla sävelkielellään ja saavutti kiintoisan paikan aikansa eurooppalaisessa kulttuurielämässä. Skrjabinin intohimoisessa pianolle tai orkesterille kirjoitetussa tuotannossa voi nähdä poikkitaiteellisia yhtymäkohtia niin ekspressionistisiin kuin symbolistisiinkin taidenäkemyksiin.

Leena Kuumola: (s.1958)
Olen pitänyt omaa vaihtoehtoista galleriaa Tukholmassa (1992-96) ja Helsingissä (1996-2005). Se keskittyi käsitetaiteeseen, tilataiteeseen ja kokeelliseen lyhytelokuvaan. Asuin välillä Turussa kolme vuotta (2006-08) ja opiskelin Åbo Akademissa kirjallisuutta ja filosofiaa. Palasin Helsinkiin joulukuussa 2008. Olen kirjoittanut esseitä ja taidekritiikkiä vuoden 2006 alusta. Kirjoitan säännöllisesti Hufvudstadsbladetiin ja Taide-lehteen.

Mistä syntyy merkittävä taide? Mitä se on? Tauot, aineettomuus, läsnäolo, poissaolo, arvoituksellisuus, heijastukset . . . Näiden ja monien muiden tärkeiden asioiden osuus ja niiden pohtiminen luo taiteeseen monikerroksisia tasoja. Kaikkein kiinnostavinta on seurata kuinka mahdollisimman niukalla ilmaisulla saadaan esiin monitahoisia merkityksiä. Kuinka poistamalla saadaan enemmän aikaan kuin lisäämällä. Kiinnostavan taiteen luonteeseen kuuluu että se pakenee määrityksiä Sitä on mahdotonta asettaa osaksi minkäänlaista ulkoista kaavaa. Sen sijaan se herättää ajatuksia tai aiheuttaa pysähdyksiä jolloin kaikki muu tuntuu katoavan.

Harri Mäcklin: Olen estetiikan pääaineopiskelija Helsingin yliopistosta. Syntyjäni olen
Mäntästä, jossa läheinen suhde taiteeseen tarttuu jo hanavedestä.
Taiteen ja taidefilosofian lisäksi olen kiinnostunut ihmisistä,
maailmasta, elämästä – eli oikeastaan kaikesta.

Jotenkin sitä aavistaa, että se odottaa nurkan takana. Totta kai se on siellä – missäs muualla?

Mutta hyvin se on piilotettu, sitä ei tunnista vaikka se seisoo vieressä. Kun astuu pahaa aavistamatta sisään näyttelysalin pohjoisen puoleisesta ovesta ja antaa katseen lipua salin läpi, ei lopulta näe vieressään oikeastaan muuta kuin suuren, soikioksi litistetyn spiraalin.

My name is Nikolai Sadik-Ogli and I currently live in San Francisco. I am primarily interested in the origins and development of 20th century avant-garde art, specifically with regard to marginal and overlooked artists who have worked in a variety of media and explored basic theoretical issues regarding their work and society in general.
yerba buena center for the arts, San Francisco

Anni Venäläinen (s. 1977): Olen jatko-opiskelija Aalto yliopiston Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median laitoksella. Tutkin kuratointia taiteellisen työskentelyn muotona.

Väljästi ottaen oppimisena voidaan pitää kaikkia uudenlaisia liikahduksia ihmisen mielessä. Museopedagogiikan tarkoituksena on auttaa näiden liikahdusten syntymisessä.

Kari Yli-Annala: Olen v. 1965 syntynyt kuvataiteilija, ja liikkuvan
kuvan teorian tutkija, luennoitsija ja opettaja.

Moderni käsitys poliittisesta ja poeettisesta intohimosta juontunee romantiikan aikaan ja sen aatevirtauksiin. Se liittyy eritoten Ranskan vallankumouksen ja Pariisin kommunardien jälkeiseen aatehistoriaan, vaikka esimerkiksi niin taivaallisen kuin maallisenkin rakkauden ja poeettisen tyylin yhteys on jo vuosituhansia vanha aihe. Intohimoa ei tule sekoittaa fanaattisuuteen, vaikka molempiin liittyykin vahva tunne.

Birgit Jürgenssen, Kotirouvan keittiösuoja. 1975

Tämän Mustekalan numeron teemana on taide ja talous, talous ja taide, taide ja talous… voiko kahta vaikeampaa aihetta ollakaan, varsinkaan yhteen tuotuna. Ei ole ehkä sattumaa, että sanoista muodostuvien anagrammien joukosta löytyy niin “ideasta tuloja”, “alettais juoda” kuin “laaja tiedotuskin”.

Numeroa valmistellessa ja artikkeleita kirjoittaessa tapahtui monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttivät, kummastuttivat pientä taiteilija-toimittajaa. Toiseen ääripäähän liittyi kiusaamista muistuttanut Opetus- ja kulttuuriministeriön esittämä epäkelpo lakiehdotus Taiteen edistämiskeskuksesta joka lähetettiin lausuntopyyntöineen juhannusaattona taiteen kentälle kommentoitavaksi. Toista puolta esitti talouden kohtuullistamisen keinoja etsivän degrowth -liikkeeseen tutustuminen. Se esittäytyi kesän aikana muun muassa erilaisissa keskustelutilaisuuksissa ja piknikeillä. Rohkaisevaa, että jokin uusi idea tulee vastaan näin sympaattisesti ruohonjuuritasolla ja rohkaisee ajattelemaan koko talouden metafysiikkaa ja mekaniikkaa uudelleen.

Taide on elinkeino siinä kuin muutkin. Paitsi, että sen tuottavuus on kiusallisen alhainen. Toki, jos taideyrittäjän tuottama elämysviihde näyttää taloudellisesti kannattavalta, yhteiskunta voi auttaa hänet alkuun. Saahan yhteiskuntakin hyödyllistä kulturellia imagoa edistämänsä taiteen markkinanäkyvyyden kautta.

Tässäkö taiteen ja julkisen talouden suhteen todellinen kuva? Mikä oikein on taiteen tehtävä yhteiskunnassa ja nykymaailmassa? Miten se suhteutuu talouteen, luovaan talouteen ja viihdeteollisuuteen? Entä miten taidetta tulisi rahoittaa?

Paavo Järvensivu

Länsimainen kulttuurinen paradigma, joka vaikuttaa maailmalla laajalti, on kasvuidean läpitunkema. Se kulminoituu kilpailuun varallisuuden kasaamisesta. Ilman kulttuurista murrosta mikä tahansa uusi talousteoreettinen rakennelma jäisikin ontoksi: varallisuuskilpailu vain toteutettaisiin uusissa puitteissa.

Antti Majava – syyttäjien asianajaja

”Syyttäjä”, taiteilija Antti Majavan puheenvuoro IHME‐päivien ”Oikeusjutussa”, joka järjestettiin Vanhalla
ylioppilastalolla 28. maaliskuuta 2010.

Hyvät Läsnäolijat,

Luen seuraavassa syytteet jutussa taiteen underground vastaan kuvataiteen ansaintalogiikka. Syytteiden pääkohdat on laadittu yhteistyössä taitelijakollegoiden muodostaman syyttäjänviraston kanssa.

Kira Sjöberg – Puolustuksen asianajaja

Arvoisa Tuomari Nevanlinna, Syyttäjä Majava ja yleisö

Elämme rankkaa aikaa kun seisomme puolustuksen puolella näiden synkkien ja jyrkkien syytteiden vastaanottajana. Kuitenkin puolustuksen onnena on todeta, että voimme vastata kaikkiin Syyttäjä Majavan laatimiin syytteisiin: ”Not Guilty”!
Alkuun on todettava, että syytteet eivät vastaa nykypäivää, vaan vahvasti laajalle levittynyttä ajatusta taiteesta, sen arvosta ja sen merkityksestä yhteiskunnalle. Esitetyt syytteet todentavat ajattelumallin, jossa taiteen arvo on itse taiteessa, ei yhteiskunnallisen keskustelun luojana ja ylläpitäjänä, jona puolustus näkee taiteen ja sen tekijät!

Opetus- ja kulttuuriministeriö esitti kesällä uutta lakia, joka lopettaisi Taiteen keskustoimikunnan ja muuttaa sen Taiteen edistämiskeskukseksi.
Muutos johtuisi OKM:n mukaan Mari Kiviniemen hallituksen ohjelmasta, jonka mukaan “ministeriöitä kehitetään niin, että ne keskittyvät hallituksen ja eduskunnan päätösten valmisteluun, strategiseen johtamiseen, EU- asioiden hoitoon ja kansainväliseen yhteistyöhön. Operatiiviset ja muut kuin valtakunnalliset kehittämistehtävät sijoitetaan ministeriötä alemmalle tasolle ja/tai siirretään alue- ja paikallistasolle.” (OKM 2010). OKM:n mukaan muutos kokoaisi ja selkiyttäisi päätöksentekoa sekä tehostaisi taidetoimikuntien toimintaa hallituksen esittämien toiveiden ja suuntaviivojen mukaiseksi.

Ison-Britannian sekä Ruotsin, Tanskan ja Norjan esimerkkien mukaan rakentuneen vuonna 1968 perustetun taidetoimikuntalaitoksen ydintehtävänä on ollut taiteilijoiden työskentelyedellytysten tukeminen apurahojen, avustusten, nimitysten ja tutkimuksen avulla. Järjestelmään on kuluneiden vuosien aikana tehty useita isompia ja pienempiä parannuksia ja uudistuksia. Uusi keskus olisi johtajansa välityksellä suoraan OKM:n tulosohjauksen alainen taiteen asiantuntijoista koostuvan välittävän elimen poistuessa kokonaan. Taidetoimikuntien määrä supistuisi radikaalisti ja alueelliset toimikunnat joutuisivat toimimaan tiiviimmin alueellisten elinkeino- , liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) alaisina.

Antti Majava
Miksi tämän hetkinen kulttuuri- ja taidepoliittinen kehityssuunta tuntuu uhkaavalta? Emmekö voi enää luottaa siihen että poliittiset päättäjät ja virkamiehet aidosti haluavat tukea ja edistää taidetta? Miten juuri nyt tapahtuvat uudistukset eroavat vaikkapa viimeisen sadan vuoden aikana tapahtuneesta kulttuuripoliittisesta kehityksestä?

Palle Nielsen, Modellen

Tanskalainen taiteilija-aktivisti Palle Nielsen (s. 1942) uskoi että lasten vapaa leikki saattoi toimia paremman yhteiskunnan rakentamisen keinona. Nielsenin huikeat leikkikenttähankkeet toimivat inhimillisiä arvoja edustavan yhteiskunnan malleina tai laboratorioina. Nielsen peräänkuulutti taiteilijan sosiaalista vastuuta. Hän oli jo yhdessä kaupunkilaisten ja muiden aktivistien kanssa toteuttanut kansalaistottelemattomuuden hengessä tee-se-itse –leikkikenttiä Kööpenhaminan alueella. Lokakuussa 1968 Nielsen työryhmineen sai tilaisuuden muuttaa Tukholman Moderna Museetin suuri näyttelytila kokeelliseksi lasten seikkailu-leikkikentäksi. Projektin nimeksi tuli Modellen. En modell för ett kvalitativ samhälle (Malli. Malli laadukkaasta yhteiskunnasta).

Kantonen Lea (toim.), Ankaraa ja myötätuntoista kuuntelua – keskustelevaa kirjoitusta paikkasidonnaisesta taiteesta. Kuvataideakatemia 2010, 272 s.

Taidemaailman vakinaisiin esityskäytäntöjen sijoittumaton tilannetaide voisi olla erottamaton osa kaupunkisuunnittelua. Se vaatii viitseliäisyyttä ja irrottautumista taiteen näkemisestä vain konsensushenkisenä somisteena. Prosenttiperiaatteen mukaisen julkisten rakennushankintojen määrärahoista kuuluu noin yksi prosentti taidehankintoihin. Prosenttiperiaate voisi esimerkiksi tarkoittaa mahdollisuutta taiteilijoille työskennellä vasta rakentumassa olevien paikkojen ja niiden asukkaiden kanssa. Jotta se voisi onnistua ja toteutua, on hyvä että on olemassa mahdollisuus saada perustietoa osallistavan tilannetaiteen käytännöistä ja suuntauksista. Sellaistakin tietoa on Lea Kantosen toimittamassa kirjassa Ankaraa ja myötätuntoista kuuntelua nyt tarjolla.

Antti Järven ja Tommi Laition keväällä 2010 julkaistu pamfletti Saa koskea –10 konstia väkevämpään kulttuuriin sivusi taide-elämän ja taideinstituution ongelmia varsin tutusta lähtökohdasta. Huolenaiheena oli, että suuret ja perinteiset taidelaitokset – erityisesti teatterit ja orkesterit – nielevät leijonanosan valtion kulttuurimäärärahoista samalla kun valtaosa taiteilijoista kituuttaa pienillä projektimäärärahoilla. ”Kaikkien suomalaisten taiteilijoiden elämistä ja työtä tuetaan noin neljäsosalla siitä rahasta, joka käytetään laitosteattereihin” pamfletti tiivistää. Lisäongelmana kirjoittajien mukaan on, että laitoskulttuuri passivoi yleisöä tai sivuuttaa sen kokonaan. ”Kansalaisille on varattu rooliksi vain istua hiljaisena massana katsomassa ammattilaisten esiintymistä.”

I Want Out of Here, 1976
Known only to insiders, Birgit Jürgenssen, Viennese artist, didn’t reach public recognition during her lifetime. But outside the limelight, and on the quiet she created an artistic oeuvre of highly conceptual and intellectual value that ranks her today as one of the top contemporary artists. Her outstanding contribution to 20th century feminist avant-garde art has been discovered only recently and her national and international recognition is about to arrive just now. Unfortunately, due to her premature death in 2003, at age 54, Birgit Jürgenssen could not enjoy these merits during her lifetime.

Her recent discovery is much owed to the first Birgit Jürgenssen monograph, that appeared on the occasion of her late 60th birthday in 2009 and that has been edited by Gabriele Schor (Director of Sammlung Verbund, Vienna) and Abigail Solomon-Godeau (Art historian, UC Santa Barbara). The monograph compiled contributions of the editors as well as of renowned art theorists and art historians such as Sigrid Schade, Elisabeth Bronfen and Geraldine Spiekermann. Each of the seven chapters focuses on a certain aspect of Jürgenssen’s artistic work and work phases and, by doing so, the essays, together with abundant photographic material, offer a comprehensive overview into the artistic world of this remarkable artist.

Francesca Woodman

The most important thing in the recent Donna 70 exhibition was that women’s radical art is presented in the context of avant-garde studies. Gabriele Schor writes that “the women’s movement in art can be considered as an avant-garde because its members are united by a desire to change the existing social forms of the art world” in reference to Lawrence Alloway’s text “Women’s Art in the 70” (1976).

9.6.2010 Hyvä lukija

Olet tullut kulttuurijulkaisu Mustekalan uusituille sivuille.Uutta Mustekalassa on keskustelumahdollisuus, jonka avaamme rekisteröityneille käyttäjille. Toivomme mietittyjä ja perusteellisia puheenvuoroja ja kommentteja, joita voi kirjoittaa paitsi arvosteluihin, myös blogeihin ja artikkeleihin. Piakkoin Mustekalaan tulee myös englanninkielinen osasto.

Mustekala julkaisee uudelleen Maurice Merleau-Pontyn artikkelin Cézannen epäily. Artikkelin suomennos on julkaistu aiemmin Taide-lehden numerossa 1/1993 s. 33 – 44.
Internet -aikakausi tekee kulttuuripalveluksen tuomalla tämän taiteen tutkimuksen klassikkoartikkelin kaikkien ulottuville. Ne Taide-lehdet, joissa artikkeli olisi luettavissa, ovat kaiketi suurelta osin hävinneet ja tuhoutuneet.

8.6.2010 Jenna Jauhiainen

I have always seen myself as a natural person capable to create my own reality. I was born into the world of the nineties, where anybody could be and do anything, at least according to public propaganda. I loved Spice Girls and one of my first introductions to British politics was the following quote from Geri Halliwell: "Maggie was the first Spice Girl. We Spice Girls are true Thatcherites. Thatcher was the first Spice Girl, the pioneer of our ideology, Girl Power”, in reference to Margaret Thatcher who served as the prime minister of United Kingdom from 1979 to 1990.

8.6.2010 Hanna Parry

Bertolt Brecht (1898–1956) on kiistatta yksi teatterihistorian merkittävimmistä vaikuttajista. Hän kehitti teatteriteorian, jonka tarkoitus oli hänen omia termejään käyttäen uudistaa vanhaa draamallista teatterikäsitystä korvaamalla se eeppisellä teatterimuodolla. Brechtiläisyys on 1960–70 -lukujen jälkeen tullut jälleen muotiin. Lars von Trierin (s. 1956) elokuva Dogville on uusbrechtiläinen ilmiö, jossa brechtiläinen pelkistäminen sekä yhteiskunnallinen kannanotto näkyvät uudella tavalla. Von Trier on kertonut inspiroituneensa Brechtin näytelmässä Kolmen pennin ooppera olevasta laulusta Merirosvo-Jenny ja sitä voidaan pitää elokuvan lähtökohtana.

8.6. 2010 Essi Varis

1980-luvun puolivälissä englantilainen käsikirjoittajalahjakkuus Alan Moore ja hänen maanmiehensä, piirtäjä-tekstaaja Dave Gibbons loivat DC Comicsin tilauksesta 12-osaisen supersankariteoksen Watchmen (1986–87), jota alettiin pian kutsua kaikkien aikojen parhaaksi sarjakuvaromaaniksi. Tarina viidestä epätasapainoisesta naamiosankarista, jotka selvittävät kollegansa murhaa ja kärjistyvää ydinasekriisiä kylmän sodan aikaisessa New Yorkissa, onkin raivannut uusia polkuja koko sarjakuvamediumin tallattavaksi. Yhtäältä se hivutti sarjakuvataidetta lähemmäs valtavirtaa: Watchmen muistetaan ainoana sarjakuvana, joka pääsi Times-lehden arvostetulle ”All-Time 100 Novels” -listalle (Grossman & Lacyo 2005). Toisaalta se porautuu poikkeuksellisen syvälle sarjakuvaan itseensä: vaikka Watchmenia on toistaiseksi tutkittu pikemminkin filosofisena pähkinänä kuin kirjallisena teoksena, se tuo kiehtovalla tavalla esiin sarjakuvan kerronnallista potentiaalia. Erityisen hyvin tämä ilmenee teoksen monimuotoisissa, paljonpuhuvissa motiiveissa, joista tärkeimpiä ovat veren tahrima, hymyilevä rintamerkki, kahtatoista lähestyvä kello ja symmetria.

8.6.2010 Nuppu Koivisto

Kandinskyn kirjoituksia tulkittaessa on syytä huomioida aatehistoriallinen viitekehys, johon taiteilija itsekin itsensä tietoisesti asettaa. Jo käsite ”taiteen henkisyys” viittaa estetiikan aluetta laajempaan historianfilosofiseen katsantokantaan: Kandinsky näet pyrkii esittämään koko taiteellisen ilmaisun menneisyyden dialektisena kokonaisuutena, jossa henkisyyttä ja materialismia painottavat aikakaudet vaihtelevat.

8.6.2010 Sofia Lång

Wassily Kandinsky (1866-1944) var den abstrakta konstens främsta företrädare. Han utvecklade den abstrakta konsten genom sitt måleri och sina konstteoretiska böcker. I min uppsats granskar jag hans teorier utgående från hans verk Om det andliga i konsten (1912). Musiken är en viktig referensram för Kandinsky i hans tankar om bildkonsten.
Året 1912 nådde många händelser i konstens värld sin kulmen. Marcel Duchamp målade Naken kvinna som går nedför en trappa (Nu descendant un escalier) , som uttrycker rörelse i förhållande till tid i Albert Einsteins nyligen formulerade relativitetsteoris anda. Detta år utkom även Jean Metzingers och Albert Gleizes Du Cubisme, Arnold Schönberg experimenterade inom konstmusiken. Kandinskys konst, fortfarande utan namn såg dagens ljus. Förutom Om det andliga i konsten publicerade han även Der Bleue Reiter Almanach och åstadkom kännbara förändringar på konstens område.

8.6.2010 Jenni Martikainen

Wassily Kandinsky on siitä harvinaislaatuinen taiteilija, että hän loi ensin akateemisen uran, oikeus- sekä taloustieteilijänä ja vasta kolmekymmenvuotiaana kääntyi taiteen puoleen. Hän lähti Saksaan, Müncheniin v.1896 ja opiskeli useiden eri opettajien, mm. Anton Azben ja Franz Stuckin johdolla. Jälkimmäistä hän muistaa erityisellä lämmöllä kirjoituksessaan Taiteilijan teksti. Kandinsky oli kyllä jo nuoresta asti ollut tekemisissä taiteen kanssa, kokenut voimakkaita elämyksiä taiteen parissa sekä maalannut vapaa-aikanaan, mutta vasta nähtyään Claude Monet'n Heinäsuova- teoksen hän koki herätyksen.

7.3.2010
Iranilaisten sukulaisteni mielestä on omituista, että minä (jota Suomessa pidetään sangen puheliaana) istun mielelläni vaiti, kun he jaarittelevat loputtomasti ihastuttavalla perusteellisuudella ja omistautuneisuudella, mutta mielestäni usein aiheetta. Minulla on kolme setää. Yksi on nuori, lyhyt ja puhelias, toinen tanakka, harmaantunut vitsiniekka ja kolmas pitkä ja laiha. Hän puhuu vain kun hänellä on asiaa, muista iranilaisista poiketen parhaina päivinä vain lauseen, ehkä kaksi. Ei liene vaikeaa arvata, kuka sedistä on suosikkini. Kun minä olen vain, kuuntelen ja joskus vaivun ajatuksiini, joudun vastaamaan sellaisiin kysymyksiin kuin ”Oletko sairas?” tai ”Oletko vihainen?” ikään kuin pelkkä sanottavan puute ei voisi olla puhumattomuuden syynä.

Ilppo Lukkarinen

Sinänsä mainiossa Beatles-kirjassaan Revolution in the Head Ian MacDonald kutsuu kappaletta ”Helter Skelter” naurettavaksi (McDonald 1995, 240). Arviosta huokuu pettymys toisaalta siihen, että tasapainoisiin esityksiin pystyvä bändi meni äänittämään kaoottisen purkauksen, toisaalta siihen, että 1960-luvun lopun rockissa ylipäänsä oli alkanut kehitys brutaaliin suuntaan. Helter Skelterin voi ajatella toisinkin: aikaansa edellä olleena raskaana esityksenä. Koska Beatles on taas julkisen keskustelun aihe uudelleen masteroitujen levyjen ja Rock Band -pelin ansiosta ja raskaasta rockista on tullut valtavirran musiikkia, kysymys näiden kahden suhteesta on kiinnostava.

Aki Pohjankyrö

Viime vuosina olen kuunnellut paljon musiikkia, josta näkee käytettävän lisämääreitä lofi tai noise. Tarkoitan siis lajien luonnehdintoja, kuten lofi-pop tai noiserock, jotka ovat tyypillisiä populaarimusiikkiin liittyvässä kirjoittelussa. Lofi, tai lo-fi, on lyhenne sanaparista low fidelity, joka on sanaleikkimäinen vastakohta korkealaatuista äänentoistoa tarkoittavalle termille hifi, high fidelity. Noise taas viittaa meluun, kohinaan tai hälyyn. Tällaisia soittimissani viihtyneitä lofin tai noisen leiman saaneita nimiä ovat esimerkiksi Ariel Pink sekä jo pidempään vaikuttanut yhtye My Bloody Valentine.

Lauri Wuolio

Tai: Ajan ja äänen pysäyttämistä käsittelevä fragmentaarinen essee, jonka otsikko kestää normaalilla puhenopeudella lausuttuna noin puolitoista sekuntia.

Lapsena minulla oli mikrofonilla varustettu kasettinauhuri, jolla saatoin äänittää juttujani. Olin myös suuri äänikirjojen kuluttaja ja muistan äänittäneeni kaseteille omia tarinoitani, jotka myös itse kuvitin. ”Kun kuulet seuraavan äänen — prim prim! — tiedät että on aika kääntää sivua.” Tarinoissa lennettiin helikopterilla myrskyn silmään ja jouduttiin selittämättömästi keskiajalle, jossa hyökyaalto paiskasi taikavoimia sisältävät aseet sankarien niskaan. Sivun vaihtoa merkkaava tunnussävel tuli ksylofonista.

Kaisa Kaukiainen

Jamaikalais-englantilaisen Zadie Smithin esikoisromaani White Teeth (2000, suom. Valkoiset hampaat) sai ilmestyessään valtavasti huomiota ja suitsutusta. Monikulttuurista Lontoota kuvaavaa romaania kiitettiin erityisesti sen oivaltavasta, leikittelevästä ja vivahteikkaasta kielestä. Romaani kertoo pääasiassa kahdesta Lontoossa asuvasta perheestä: jamaikalais-englantilaisista Joneseista ja bangladeshilaisista Iqbaleista. Perheiden kohtalot limittyvät, kun teoksessa seurataan hahmojen vaiheita 70-luvulta 2000-luvulle. Välillä muistellaan myös toista maailmansotaa, jossa perheiden isät olivat mukana. Juoni polveilee, mutta onnistuu kuitenkin kokoamaan varsin moninaisista aineksista perinteiden, uskonnollisuuden, monikulttuurisuuden ja kommunikaation ongelmia pohtivan kokonaisuuden.

Leonard Cohenin Songs from a Room -albumilla (1969) julkaistu Story of Isaac -kappale on mukaelma Aabrahamin ja Iisakin kertomuksesta. Lajiltaan roolirunoksi luokiteltavassa sanoituksessa sodanvastainen teesi perustellaan Vanhan testamentin avulla. René Girardin teorian näkökulmasta tekstiä voidaan tulkita myös kannanottona Vanhan testamentin väkivallattoman tulkinnan puolesta.

Emilia Honkasaari

Poliittiset laulut ja niiden laulajat ovat kiinteä osa politiikan tekoa. Mitä olisikaan kommunistinen maailmanpuolue ilman Internationaalia tai SDP:n vaalinvalvojaiset ilman Hectoria? Lauluilla on nostatettu henkeä, kommunikoitu ja pilkattu vastapuolen edustajia. Muusikot ovat viihdyttäneet ja vihastuttaneet valtaapitäviä kautta aikain. Vaan miten käy, kun muusikko ei enää tyydy laulattajan rooliin, vaan haluaakin politiikan tekopaikalle? Voiko laulaja olla vakavasti otettava poliitikko? Löytääkö laulaja poliittisen äänensä?

Niin sanotut julkkisehdokkaat eivät ole mikään uusi ilmiö suomalaisessa politiikassa. Urheilijoita on valittu eduskuntaan jo vuosikausia. Vuoden 1970 shokkivaaleissa läpi menivät televisiosta tutut Erkki Tuomioja ja Pertti Salolainen (Uimonen, 1992, 53−54) ja 1990- ja 2000-luvun kuluessa ilmiö on kiihtynyt entisestään. Muusikot ovat kuitenkin kuuluneet vähemmän menestyneiden julkkisehdokkaiden joukkoon.

Virginia Woolf julkaisi lähes pyöreät 80 vuotta sitten feministisen kirjallisuuden yhden perusteoksen Oma huone (A Room of One’s Own, 1929). Naisen äänettömyyttä yhteiskunnassa käsitellyt teos lienee vaikuttanut myös muiden nuorten naisten kuin allekirjoittaneen elämään. Viime aikojen populaarimusiikista kirjoittelua seuranneena on tullut sellainen tunne, että Oma huone olisi tarpeellista luettavaa jokaiselle kulttuurin tekijälle sukupuoleen katsomatta. Työtilan ja toimeentulon järjestäminen kun ei edelleenkään ole aivan yksinkertainen kysymys.

Avantgarden katse: kirjoituksia taiteesta, filosofiasta ja avantgardesta on Mustekala.infon perustajan ja päätoimittajan, dosentti Irmeli Hautamäen juhlakirja, joka julkaistiin hänen täyttäessään 60 vuotta maaliskuussa 2010. FT Veli-Matti Saarinen on asiantuntevasti valikoinut artikkelikokoelmaksi Hautamäen tärkeimpiä avantgarde-taiteen filosofiaa, taideteoriaa ja nykytaiteen, kirjallisuuden ja teatterin kritiikkiä käsitteleviä kirjoituksiaan vuodesta 1995 nykypäivään. Kirjan yksitoista tekstiä tutkivat ja ottavat kantaa viime vuosien taidefilosofian ja estetiikan tärkeimpiin kysymyksiin ja filosofeihin: modernin ja postmodernin teoriaan, maun ja sukupuolen teemoihin, Marcel Duchampin taidekäsitykseen ja muun muassa Walter Benjaminin, Jean-François Lyotardin ja Jacques Lacanin ajatteluun.

Taidekritiikki ei puheenaiheena ole uusi. Kulttuurijournalismin tila herättää säännöllisin väliajoin keskustelua – näin kuuluukin olla. Silti ei voi välttyä tunteelta, että kuluneen vuoden aikana keskustelu olisi ollut poikkeuksellisen vilkasta ja huolestunutta. Vuoden mittaan yleisö sai kuulla argumentteja kulttuuritoimittajien hampaattomuudesta ja perinteisen taidekritiikin katoamisesta unholaan.

Ei ole kauaakaan siitä kun Andrew Keen löi lyttyyn internetin väittäen, että se tuhoaa koko länsimaisen kulttuurin. Kirjassaan The Cult of the Amateur (2007), Keen vertasi internetissä häärivää bloggaajien, chattaajien, My Space tyyppien ja Wikipedian käyttäjiä apinalaumaan, jolle on annettu kirjoituskoneet.

Friedrich Nietzsche kirjoittaa teoksessaan Tragedian synty: ”Tragedian jälleensyntymän myötä syntyy […] uudelleen myös esteettinen kuulija, jonka paikalla teatterikatsomossa on tähän saakka istunut harvinaislaatuinen Quid Pro Quo [sijainen], puolimoraalisine ja puolioppineine vaateineen – ”kriitikko”. Hänen tähänastisessa sfäärissään kaikki oli teennäistä ja vain elämän näennäisyydellä silattua."

Martta Heikkilä ja Irmeli Hautamäki

Ajatus yhdestä yhteisestä maailmasta on tuttu niin taloudesta, tietotekniikasta kuin julkkisten hyväntekeväisyyskonserteistakin. Kiinnostavaa ja ehkä jollakin tapaa jopa ohjelmallista on se, että tämänvuotinen Venetsian biennaali luopui yhtenäisyyden ideasta ja toi tilalle maailmojen moneuden. Taiteesta puhuttaessa tämä tuntuukin luontevalta: onhan taideteoksia kauan pidetty omina pienoismaailmoinaan, joissa vallitsevat niiden omat lait. Toisaalta kokijoilla on omat kokemusmaailmansa… Maailma rakentuu siis osajoukoista ja fragmenteista, tiloista ja tilanteista. Miten maailman suurin nykytaiteen näyttely onnistuu toteuttamaan tämänkaltaisia teemoja aikana, jolloin näyttelyn entisiä peruskäsitteitä – taidetta ja ei-taidetta, estetiikkaa ja sen ylittämistä, tai esimerkiksi kansallista ja ylikansallista – on yhä vaikeampaa rajata ja erottaa toisistaan?

Öyvind Fahlstöm

Walter Benjamin vaatii "Taideteos teknisen uusinnettavuuden aikakaudella" -artikkelissaan idealistiseen filosofiaan perustuvasta taidekäsityksestä luopumista. Taiteen uusien välineiden – erityisesti valokuvauksen ja elokuvan – myötä taiteen tuotantotavat ovat muuttuneet Benjaminin mielestä ratkaisevalla tavalla ja tämän seurauksena myös meidän taidekäsityksemme on muututtava perusteellisesti. Seuraavassa tarkoituksenani on näyttää, mitä seurauksia tällä on taidekritiikin käsitteelle. Tarvitaanko ylipäätään tämän jälkeen mitään, mikä muistuttaisi sitä, mitä modernina aikakautena on totuttu kutsumaan kritiikiksi?

8.12.2009

Tiina Purhonen:

Yhteisön käsite on ollut jo pitkään kriittisen tarkastelun kohteena. Yhteisön negatiivisena äärikäsityksenä herää mielikuva historiassa toteutuneesta fasistisesta yhteisöstä. Siinä yhteisöllisyys nähdään perustuvan samalle jaetulle perustalle. Taidemaailmalle tutummassa mielessä yhteisöllisyyden negatiivinen arvolataus syntyy silloin, kun taiteilija, kuraattori tai kriitikko suhtautuu yhteisön olemukseen romanttisesti ja toimintaa kannattelee ihanteellinen kuva yhteisön jäsenten alkuperäisemmästä ja autenttisemmasta identiteetistä.

28.11.2009 Henriikka Tavi

Puhuttaessa runouden – ja yleensäkin kirjallisuuden – kritiikistä ollaan muihin taiteenlajeihin verrattuna erityistilanteessa: runo ja kritiikki jakavat saman median. Kummatkin käyttävät kieltä, kummatkin ovat kirjallisuutta. Runo voi jäljitellä kritiikkiä, omaksua kritiikin sanontatapoja ja silti olla runoa. Mutta onko kritiikin oltava aina välttämättä kirjoitettu proosaksi? Voisiko kritiikkiä kirjoittaa runoksi?

28.11.2009 Juha-Heikki Tihinen

Voisiko kriitikkokin olla taidetta? Mikä on tekijän ja teoksen välinen suhde, ja miten siitä olisi puhuttava? Edellisten kysymysten sulattelua edistää vilkaisu historiaan. Oscar Fingal O'Flahertie Wills Wilde (1854–1900) kirjoitti Valehtelun rappio -dialogissaan henkilöhahmonsa Vivianin suulla siitä, miten ihmiset eivät tietäisi mitään Lontoon sumuista, ellei taide olisi esitellyt niitä heille.

Minna L. Henriksson on jo pidempään tehnyt taidemaailmoja kuvaavia karttoja. Ensimmäisen kartan Henriksson keräsi Istanbulissa ollessaan siellä residenssissä. Kuulemistaan tarinoista hän hahmotteli verkoston, johon oli koottuna kaupungin taidepiirit sellaisena kuin ne suomalaiselle residenssitaiteilijalle ilmenivät. Vuosien mittaan karttoja on tehty myös muista kaupungeista, kuten Zagrebista – ja tänä syksynä Helsingistä.

Pääkirjoitus elokuu 09

Urbaani tarkoittaa kaupunkilaista, mutta myös sivistynyttä ja hienostunutta. Olen parhaillaan lukemassa Haruki Murakamin romaania Kafka on the Shore, Kafka rannalla ja miettinyt sen kaupunkilaista hienostuneisuutta. Murakamin tyyli on niin tavattoman kohteliasta että lukija ei edes huomaa, miten outoja tarinoita hän itse asiassa kertoo. Huvittavimmin tämä tulee esiin Nakatassa, kehitysvammaisessa miehessä, joka metsästää kaupungissa kadonneita kissoja. Nakata pystyy kommunikoimaan kissojen kanssa. Ikivanha sivistys näkyy Nakatan ja Mimi –kissan keskustelussa, joka on viisas ja toista kunnioittava. Urbaanius tarkoittaa toisen arvostamista, olipa tämä sitten vaikka kissa.

18.8.2009

K: Mikä on kokeellisten taiteiden nomadinen akatemia? Tai mitä kaikkea se voi olla?

V: Se voi olla vaikka keittiösi, ruutuvihko kuulakärkikynää pitävissä vanhuksen vapisevissa käsissä tai laiton punajuurimaa kaupungilla. 20.7.2009 Harakan saaressa järjestämänsä super8-filmiperformanssin myötä toimintansa aloittanut Kokeellisten taiteiden nomadinen akatemia on vain sen yksi ilmentymä, jossa erityistä on pyrkimys rakentua kokeellisen taiteen taiteilija-opettajien toimintavälineeksi, "tasangoksi" jonne sijoittuu erilaisia pedagogisia matkoja ja etappeja.

11.8.200 Sini Mononen

Hip hop on ehkä yksi kiinnostavimmista musiikinlajeista mitä Suomessa tänä päivänä populaarimusiikin parissa tehdään. Kotimaiset hip hop -artistit ovat onnistuneet sekoittamaan amerikkalaisiin vaikutteisiin omaa kulttuuriaan ja juuriaan. Vaikutteet eivät ole vain muodollisen musiikillisia, vaan moni muusikko on vanginnut suomalaiseen hip hoppiin jotain, joka on aivan oleellista amerikkalaisten esikuvien yhteiskunnalliselle hengelle. Tämä tekee J Laininin, ASAn, Julma Henrin ja monen muun nykypäivän hip hop –artistin musiikista nykypäivän punkkia tai poliittista työväenlaulua.

Viime aikoina Suomessa on keskusteltu graffitista ja ns. kaupunkitaiteesta. Kaupunkitilan käyttöoikeus ja käyttötavat ovat nekin tulleet Suomessa uuteen vaiheeseen. Enää ei eletä aikoja, jolloin nurmikoiden tallaaminen oli rikos ja oleskelu julkisilla paikoilla vaati erityisen syyn. Uusi kulttuuri on tuonut mukanaan myös uusia ongelmia. Nykyään tuntuu siltä, että kaupunkitilan vapaa käyttö, oikeus tavata ihmisiä ja ottaa tila haltuun ovat monin paikoin riistäytyneet käsistä.

15.07.2009 Tallinn

One of the few independent (read: non-commercial) cultural media channels in Estonia, Artishok ( Artishok blog) was founded by Maarin Ektermann and her friends in 2006. Maarin is a curator, critic and art manager who recently defended her Master thesis at the Estonian Academy of Arts. Maarin describes the reasons for founding Artishok in the following: “The main reason was that the space for art criticism in Estonian traditional media (magazines, newspapers) constantly decreased. To be honest, the situation is still getting worse. Only the employees of a particular media can contribute; due to the lack of money and space the editors do not order articles from independent authors outside of their own organisation.“

17.8.2009

Contemporary Europe: Art Guide to Europe

Mikä on elävin galleria? Mitä galleriaa ei missään tapauksessa saa missata kyseisessä kaupungissa ollessaan? Mitkä taidemarkkinat esittävät kaikista ajankohtaisinta taidetta? Mitkä yksityiset kokoelmat ovat taidemaailman eturivillä? Keiden kuraattorien kokoamat näyttelyt ovat erityisen kiinnostavia?

23.9.2009

Miia Kallio, Onni
Ympäristötaiteen ja -estetiikan teoriat puhuvat paikkasidonnaisesta taiteesta. Käsite viittaa ilmaisuun, jossa paikan merkitys korostuu ja määrittelee teosta. Tällaisissa teoksissa taiteilija huomioi paikan vaatimukset ja usein rakentaa teoksensa niiden mukaiseksi. On tietenkin totta, että taide on aina ajassa ja paikassa, mutta mikä tekee siitä ympäristötaidetta? Miten kontekstin vaikutusta teokseen voi luonnehtia? Riittääkö kontekstin luomiseksi taiteilijan teko, se, että hän vie taideteoksen gallerian ulkopuolelle? Eivätkö myös galleria ja museo ole ympäristöjä siinä missä metsä, joutomaa ja puutarhakin?

Onko seksi olemassaolon kaunis mysteeri vai kulutettava ja vaihdettava hyödyke? Millaista on seksin ja sen tuotteistetun muodon, pornon, estetiikka? Pornoa käsittelevä tutkimus on usein yhteiskuntatieteellistä, ja jo silloin tutkija saa helposti niittipervertikon leiman. Entäpä kun pornoa tarkastellaan puhtaasti aistittavana asiana ja kulttuurituotteena? Tähän numeroon on koottu Helsingin yliopiston estetiikan opiskelijoiden näkökulmia pornoon kulttuuris-yhteiskunnallisena ja esteettisenä ilmiönä.

22.5.2009 Juuso Pekkinen

Vaikka pornon ensisijaiseksi funktioksi voidaan määritellä seksuaalisen kiihokkeen hakeminen, syvempi tarkastelu johtaa kompleksisten narratiivisten elementtien löytämiseen. Pornon dramaturgia on usein varsin parjattua. Rehellisyyden nimissä, kun ”pizzapoika” saapuu ”lastinsa” kanssa tytön luokse, on tarinan suhteen harvemmin suurempia yllätyksiä luvassa.

22.5.2009 Jenna Jauhiainen

Syksyllä 2007 sisäasiainministeri Anne Holmlund antoi ministeriönsä poliisiosastolle selvitystoimeksiannon thai-hierontapaikoissa mahdollisesti tarjottavista seksipalveluista. Selvitys on luonnollinen seuraus asian ympärillä vuosikausia pyörineestä yhteiskunnallisesta keskustelusta – kaupunkilaisten mielipidekirjoitusten ja internetkeskusteluiden lisäksi niin Helsingin Sanomat kuin maamme keltainen lehdistökin on tuottanut 'tutkivaa journalismia' asiasta. Voinen siis turvallisesti todeta thai-hierontapaikkojen tarjoamien seksipalveluiden olevan yleisessä tiedossa. Tämä tekee maaperän hyvin otolliseksi mahdollisen kaksinaismoralismin paikantamiselle: miksi olemme niin kiinnostuneita thai-naisista vaikka kaupunkimme tarjoaa vastaavaa palvelua nk. suomitytön käsissä?

Porvoonkatu

22.5.2009 Jani Niipola

Pornoteollisuus kohtelee naisia huonosti – tai hyvin. Riippuu, keneltä kysyy.

- Kohtelemme tyttöjä hyvin, vakuuttaa Steven Hirsch.
Hirschin puheita kannattaa kuunnella varauksella. Hän tuottaa työkseen elokuvia, joissa “tytöt” tekevät lähinnä sellaisia asioita, joille ei ole edes suomenkielisiä termejä.
Mutta kyllä Hirschia kuunnella kannattaa. Hän on sentään Vivid Entertainmentin perustaja ja toimitusjohtaja. Toisin sanoen maailman menestynein pornotuottaja. Ja “tytöt” ovat hänen tuotantoyhtiönsä pornotähtiä.

Alkuvuoden puheenaiheena oli runoilija ja kääntäjä Timo Hännikäisen esseekokoelma Ilman, jossa hän jakoi henkilökohtaista tuskaansa seksin puutteessa elämisestä ja pohti tuon puutteen yhteiskunnallisia ja historiallisia syitä.

When art is primarily valued intrinsically, pornography is in most cases valued instrumentally. Pornography is usually considered to be a depiction of explicit sexual subject matter meant to arouse and sexually excite the viewer. Pornography makes no claims to artistic merits and is usually meant for providing direct sexual stimulation. Pornography is valued instrumentally.

Petteri Enroth, Pirkko Holmberg, Maija Korhonen ja Aki Pohjankyrö

Estetiikan opiskelijoiden pornoraadin edustajat, Petteri Enroth, Pirkko Holmberg, Maija Korhonen ja Aki Pohjankyrö, kertovat kokemuksistaan eräänä iltapäivänä, jonka tarkoitukseksi oli määritelty “pornolehtien haistelu”, toisin sanoen pornotuotteiden esillepanon ja ominaisuuksien moniaistinen käytännön tarkastelu.

Tämän Mustekalan teemanumeron aiheena on liikkuvan kuvan installaatio. Siitä on suomeksi kirjoitettu yllättävän vähän. 1960- ja 1970-luvuilla liikkuvan kuvan uusia alueita hahmotettiin muun muassa käsitteiden “laajennettu elokuva” (“expanded cinema”) ja “paracinema” (Ken Jacobs 1970-luvulla) avulla.

15.4.2009 Kati Kivinen

Affektiiviset ja keholliset havaintoprosessit Minna Rainion ja Mark Robertsin liikkuvan kuvan installaatiossa Kahdeksan huonetta (2008)

Rovaniemeläinen taiteilijapari Minna Rainio ja Mark Roberts ovat työstäneet reilun viiden vuoden ajan videoinstallaatiotrilogiaansa Jos voisit nähdä minut nyt (2004–2008), jonka aiheena ovat erilaiset valtakulttuurista sivuun paikantuneet ihmisryhmät.

15.4.2009 Marjatta Oja

Tilaan tuodut esitykset, joihin sisältyy liikkuvaa kuvaa, ovat olleet taiteellisen toimintani perusrunko. Aloitin ensimmäiset tilalliset kokeilut videon kanssa vuonna 1989, kun palasin opiskelemasta Milanosta.

15.4.2009 Johanna Ketola

Taiteeni lähtökohta on liikuttuminen jonkinlaisesta absurdin suloisesta toivottomuudesta, joka liittyy ihmisenä maailmassa olemiseen. Varmuuden mahdottomuus tuottaa samanaikaisesti surullisen ja hauskan hämmennyksen, joka on mielestäni kaunista. Olen kiinnostunut tästä kauneudesta.

15.4.2009 Jussi Suvanto

"The Measure of All Things" eli M.O.A.T. on vuonna 2007 aloitettu jatkuva poikkitieteellinen tutkimus. Projekti on rakenteeltaan ja luonteeltaan kokeellinen. Se pyrkii tutkimaan poikkitieteellisten ryhmien, teoreettisen ajattelun ja empiiristen kokemusten välistä suhdetta ja sen mahdollista esittämistä äänen keinoin.

Pidin vuosina 2000–2008 Kuvataidekatemian tila-aika-taiteen osastolla liikkuvan kuvan kurssia “Tapahtumia -liikkuvia kuvia tilassa” yhdessä kuvataiteilija, lehtori Pia Euron kanssa. Kumpikin toimimme tuolloin Kuvataideakatemian tuntiopettajina. Kurssi järjestettiin yhteensä seitsemän kertaa.

15.4.2009 Kari Yli-Annala ja Pia Euro

Tapahtumia -liikkuvia kuvia tilassa on 2000-luvun alusta lähtien Kuvataideakatemiassa pitämämme liikkuvan kuvan installaation kurssi, joka on järjestetty seitsemän kertaa.

15.4.2009 Anna Nykyri

My first installation (I can't get no sleep and the fish is dead)
The course, in which I wanted to learn what is an video installation, started with a task "Ping Pong". The students just took cameras and filmed quickly something that showed a reflection between subject, viewer and artist.

15.4.2009 Bita Razavi

The projection shows the artist coming down the spiral staircase, which seems to be endless. The video is projected on pieces of mirrors hanging from the ceiling.

15.4.2009 Fabian Olovson

I started to search for a space in the wall. I experimented with the form of the hole to see how it marks the physical construction of a wall. What will happen to a hole if I inverse it and make it negative?

15.4.2009 Jani Karimäki

The work is created by using the phenomenon of video feedback. The title of the work comes from experimentations on a certain situation in a gallery space.

15.4.2009 Joonas Jokiranta

Installation Days Run Away Like Wild Horses Over the Mountains contains a
pile of trash: cardboard boxes, news papers, plastic waste and beer cans
placed on top of each other. With a help of two electric lights the
structure made of rubbish casts a shadows and projections on a wall.

15.4.2009 Kalle Ahonen

Väliseinä jakaa installaation tilan kahteen osaan, joita kutsun huoneiksi A ja B. Huoneiden A ja B takaseinille sekä huoneita erottavalle väliseinälle AB projisoidaan videokuvaa ovista. Katsoja ei näe koko teosta kerralla, vaan
koostaa kokonaisuuden molemmilta puolilta keräämästään informaatiosta.

15.4.2009 Lina Palmqvist

Det var ett stort sjukhus med många våningar. Mellan våningarna gick hissar. Hissarna flög fritt omkring utan att vara monterade i hiss schakt. Jag åkte upp och ner, fram och tillbaka som om jag letade efter något eller någon. Överallt var det mycket människor och hög ljudnivå. Folk arbetade målmedvetet.

15.4.2009 Miina Hujala

(ostentatious=ylitsevuotava, still= liikkumaton, vielä, yhä, silti, tyyni jakso, pysäytyskuva, liikkumaton kuva, hiljentää, rauhoittaa, tyyni, tislauslaite, entisestään)

15.4.2009 Robin Blom

Density of water.
My intention is to create a feeling of a space submerged in water within the
space the artwork itself is occupying.

15.4.2009 Toshie Takeuchi

There is a peculiar moment that you slightly expect something unexpected will happen. There is time when you feel strange but comfortable.

15.4.2009 Harri Laakso & Max Ryynänen

Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median osaston Visuaalisen kulttuurin maisteriohjelman opiskelijat vierailivat 8.-14.9.2008 Nykytaiteen työpaja -kurssin puitteissa Manifesta 7 -taidetapahtumassa

Marita Sorsamäki

Neljässä eri kaupungissa pidettävä biennaali on luonut tapahtuman graafisen ilmeen suunnittelulle omat haasteensa. Informaatigrafiikan tehtävänä on koota yhteen toisistaan erillään olevat osaset yhtenäiseksi tapahtumaksi ja näyttelykokonaisuuksiksi siten, että esimerkiksi satakuntalainen taideopiskelijaryhmä kykenee ongelmitta suunnistamaan paikkakunnalta toiselle näyttelystä toiseen.

Topi Kauppinen

Bolzanon Alumix -hallissa sijainnut Anders Kreugerin videoteos Subtitles kiinnittää katsojan huomion ensi alkuun retrokoomisen ulkoasunsa ansiolla mutta joka sittemmin kuoriutuu kerroksittain taiteilijan kriittisnostalgiseksi matkaksi lapsuutensa lastenohjelmahetkiin. Teknisesti Subtitles koostuu vuoden 1972 ruotsalaisesta Det Bara Händer – lastenohjelmasta, jonka päälle Kreuger on tekstittänyt englanniksi lapsuuden kokemuksiaan ohjelman parissa ja erityisesti sen kontroversaalista juontajasta Staffan Westerbergistä. Tekstitys sisältää kommentoinnin lisäksi ohjelman ruotsinkielisen ääniraidan kääntämistä englanniksi ja kommentointi ja kääntäminen lomittuvat saumattomasti teoksen koko 25 minuutin pituudelle.

Konsta Huusko ja Oula Salokannel

Taiteen katsominen on kuin joutuisi rikoksen silminnäkijäksi, joudut tahtomattasi osaksi jotakin mihin sinua ei ole pyydetty. Näin sanoi kertojan ääni Alterazioni Video -taiteilijaryhmän elokuvassa Artists' Serial Killer. Olin osallisena heidän toteuttamassaan rikoksessa Rovereton kaupungin vanhassa tupakkatehtaassa.

Jaana Kuusinen

Taiteilijapari Libia Castroa ja Ólafur Ólafssonia kutsutaan usein maailmankansalaisiksi ( Manifesta 7, 26.10.2008). Ei ainoastaan siksi, että he tekevät taidetta ympäri maailmaa, vaan he myös pyrkivät sulautumaan osaksi paikallista kulttuuria, etsien sen ydintä ja tulkiten sitä muulle maailmalle. He ovat kiinnostuneita ”näkymättömistä” ihmisistä, joiden työ mahdollistaa globaalin, kapitalistisen yhteiskuntamallin (Libia-olafur.com, 26.10.2008).

Jenni Yppärilä

Viikkojen jälkeen Manifesta 7 vierailusta mielialat ovat muuttuneet taideähkystä ärtymykseen ja lopulta pieneen toivon pilkkeeseen. Mieleen eniten noussut teos sijaitsi Trenton vanhassa postitalossa. Tilan lukuisien videoteosten joukosta Valérie Mréjenin teos Dieu (2004) tuntuu jatkuvasti pulpahtavan esiin aivojeni sopukoista.

Mari Mattila

Teosten esitysmuodot perustuivat pitkälti mediaan joko videoon tai ääneen. Jossain kohdassa alkoi kaivata tasapainoa myös muista menetelmistä ja esitystavoista. Teokset alkoivat toistaa itseään, jolloin niiden mielenkiintoisuus väheni ja kuuntelemiseen alkoi vähitellen turtua. Nykytaiteesta on harvemmin löydettävissä esimerkiksi perinteisiä maalaustaiteen tekniikoita ja varsinaista käsityötä on monesti jopa vaikea löytää.

Leena Lehti

Koneella on tuntokarvat kuin kissanviikset. Ne tunnustelevat naisen kasvojen muotoa. Kevyesti, rajaa hakien. Missä olet? Kuka olet? Robottikäsi toistaa samaa mekaanista liikettä, se avautuu ja sulkeutuu, avautuu ja sulkeutuu. Mies koskettelee sillä itseään. Huulet rutistuvat kiiltävän käden puristuksesta. Daria Martinin teoksessa Soft Materials (2004) ihminen ja kone kohtaavat ja tunnustelevat toisiaan. Jos koneella on tuntoaisti niin mitä se tuntee kun se koskettaa ? Kenen kosketus se on? Entä kuka minua koskettaa jos tunnen viileät metalliset sormet ihollani katsoessani filmiä yksin tyhjässä huoneessa?

REGULATED LIBERTIES GATHERS OVER HUNDRED INTERNATIONAL RESEARCHER TO TURKU

Regulated Liberties. Negotiating Freedom in Art, Culture and Media 1st
Rethinking Art Studies (REARS) conference in Turku, August 20–-22, 2009.

The conference is dedicated to rethinking cultural power in new inventive
ways not based on a dichotomous logic of domination and resistance. The aim
of the conference is to relate art, culture and media to questions
concerning freedom, emancipation and resistance. The overall conference
topic disperses on the theoretical fields of subjectivity, social
structures, and representation. The conference provides a forum for the
development of innovative and creative research concerning temporal/spatial
dimensions, genres and identity production in art, culture and media.

/ Press note / Private Universes / Jon Irigoyen /
Home Exhibition
PRIVATE
UNIVERSES
09.05.09 – 23.05.09
Opening Friday 8th of May
18 – 21h

21.2.2009

29.-31.10.2008 järjestimme Porissa seminaarin ja näyttelyn Kitsch, glitter ja luksus.
Taideteollisen korkeakoulun visuaalisen kulttuurin maisteriohjelman opiskelijoille seminaari toimi opetuksena. Varsinaisina seminaaripäivinä paikalla oli n. 80 kuuntelijaa, jotka edustivat koko visuaalisen kulttuurin ja sen tutkimuksen kirjoa arkkitehtuurista nykytaiteeseen.

21.2.2009 Kari Kallioniemi

Legendaarisuus, klassikko ja luksus. Kaikki sanoja joista on tullut jälki-jälki-modernissa ajassamme yleistermejä ilmaisemaan ilmiöitä niiden viestittämän lupauspotentiaalin kautta ja katkaisemaan yhteyden sanojen historiallisiin merkityksiin. Nykykulttuurissa luksukseen voi törmätä astuessaan Lidl-halpahalliin, jonka ovenpielimainos lupaa asiakkaalle “arjen luksusta”, mitä se sitten onkin. Ehkä se on juuri lupaus vaurauden kokemisesta, sen esittämisestä ja siitä puhumisesta.

21.2.2009 Kati Heljakka

Kun Jeff Koonsin näyttely avautui San Franciscossa 1990-luvun alussa, Time-lehden toimittaja kuvaili näyttelyä: ”enemmän kitschyä kuin kitsch”. Kuraattori John Caldwell näki taiteilijan banaalien objektien puhuttelevaan faniyleisöään muistojen ja mysteerien ikoneina. Ne ovat esineinä kuolleita, mutta shokeeraavat katsojaa tuttuudellaan ja niihin latautuneilla muistoilla. ”Rakasta minua” tuntuvat teokset anelevan. ”Olen sinun kulttuuriasi”, ne huokailevat. Jeff Koons ikään kuin kysyi yleisöltään, eivätkö he kuitenkin valitsisi tätä hassua pikkurihkamaa Poussinin ja Picasson sijaan. Emmekö kaipaakin takaisin lapsuuden aikaan – aikaan ennen arvostelukyvyn kehittymistä?

21.2.2009 Kati Heljakka

Kauris metsäaukiolla johtaa väistämättä ajatukset kitschiin. Silti juuri kauriista, ja vielä enemmän sen hempeyttä herättävästä peurasukulaisesta, bambista, on tullut yksi 2000-luvun alun käytetyimpiä hahmoja visuaalisen taiteen, sisustus- ja vaatesuunnittelun piirissä. Mikä on söpöyden symbolin salaisuus, mitä piilee sen pinnan alla? Mikä on tehnyt viattomasta vasasta luovien alojen voimallisen innoittajan? Vai onko eläin jo ohittanut saturaatiopisteensä kulttuurimme kuvallisissa representaatioissa? Onko bambi kuollut?

21.2.2009 Anni Venäläinen

Max Ryynänen kirjoitti Parnassossa (3/2007) esteettisestä häpeästä, joka liittyy siihen, että pitää Mariah Careysta ja joistakin muista kornin tapaisista kulttuuriteollisuuden tuotteista vastoin tahtoaan – siis silloin kun jokin nolo ilmiö todella kolahtaa. Ryynänen kuitenkin kieltäytyy camp-asenteesta ja rohkeasti, joskin punastuen ilmoittaa olevansa aseeton kolahtamisen suhteen ja vain nauttivansa.

21.2.2009 Anni Venäläinen

Taiteilija Marco Evaristti (s. 1963) harrastaa raflaavia projekteja. Hän on ehdottanut kuolemantuomitun ruumiin syväjäädyttämistä ja jauhamista kalanruuaksi, tarjoillut lihapullia, jotka on tehty taiteilijan omasta ihrasta, ja laittanut kultakalan tehosekoittimeen. Kaikki hankkeita, jotka sisältävät maksimaalisen mautonta provokaatiota ja shokkiarvoa. Kultakalateos oli eräänlainen koetilanne, sillä katsoja saattoi valita painaako tehosekoittimen nappulaa. Eläimeen kohdistunut julma pila aiheuttaa välittömän inhoreaktion, sekä herättää lapsenomaisen kiinnostuksen: miltähän se näyttää? Kala uiskentelee tehosekoittimen läpinäkyvässä kulhossa hilpeänä, ja sitten yhtäkkiä… Mikä groteski teko, groteski nauru. Miksi juuri söpö kultakala?

21.2.2009

Max Ryynänen on kumppaneineen käynyt ottamaan selkoa kitschistä. Tehtävä tuntuu melko vaativalta, se on lähes yhtä vaikeaa kuin taiteen määrittely sinänsä. Sitä paitsi asiaan liittyy aina jonkinlainen hierarkia-asetelma: se joka luokittelee jonkin kitschiksi asettuu aina asian ulkopuolelle ja yläpuolelle ikään kuin kitsch ei koskisi häntä itseään. Ja kuitenkin kaikki harrastavat sitä jonkin verran.

Professori Richard Shusterman (Florida Atlantic University) on tulossa pitämään lukupiiriä musiikkikasvatuksen jatko-opiskelijoille 8.-10.6.2009. Seminaariin voivat osallistua estetiikan jatko-opiskelijat.

Futurismi-iltapäivä 17. maaliskuuta 2009 Porthania 674 (Yliopistonkatu 3, 6. krs)
Järjestäjät:
Romaanisten kielten laitos Helsingin Dante Alighieri -seura ry.

10.-12.6.2009 Helsinki
Helsingin yliopiston päärakennus

Kirjallisuudentutkijain Seura ja Kirjallisuudentutkimuksen valtakunnallinen tutkijakoulu järjestävät konferenssin "Genre and Interpretation" Helsingissä 10.-12. kesäkuuta 2009. Konferenssi toteutetaan yhteistyössä Giessenin yliopiston kansainvälisen kirjallisuuden-ja kulttuurintutkimuksen tutkijakoulun kanssa.

Tutkitko kaupunkia? Kerro aiheistasi muillekin - kirjoita artikkeli Kulttuurintutkimuksen
teemanumeroon (4/2009).

Media tarkoittaa arkikielessä lähinnä joukkotiedotusvälineitä eli lehdistöä, televisiota,
radiota ja internetiä. Sanalla voidaan kuitenkin viitata myös muunlaisiin välineisiin ja
välitiloihin; taustalla on latinan medium, joka merkitsee muun muassa keinoa, keskiväliä,
julkisuutta ja yhteishyvää.

"Ultimately, a demo(nstration) in a demoscene sense, is a piece of free software that shows realtime rendered graphics, while playing music. Often, the music is tightly connected/synced to the visuals. Modern PC Demos run linear from start to finish and are non-interactive." (Thomas Gruetzmacher)

Jarkko Räsänen

Nostamalla alakulttuuri sellaisenaan suurille taiteen areenoille 
saadaan yleensä vain suututettua sekä alakulttuuri että taideyleisö. Demoskenen esittelemiseen mediataiteilijoille löydän silti monta perustetta. Vaikka aiheesta on pidetty luentoja ja kirjoitettu kirjoja koko demoskenen olemassaolon ajan, nykytaiteen yhteydessä se on monessa mielessä aiempaa ajankohtaisempi. Siinä missä maalauksissa on jo hyvän aikaa voinut nähdä graffitikulttuurin vaikutuksia, vasta viime vuosina on tullut mahdolliseksi huomata nuorten taiteilijoiden töissä viittauksia demoskeneen.

This article gives a brief overview on the history of the demoscene and some understanding of different styles inside it. In the end of the article I'll give out some links for further places to study and learn more by yourself.

Mediataiteen historiassa tietokoneen ja videon kaltaisten uusien mediumien
esiintulo kytkeytyy kuvataiteen modernismiin liittyvään taiteen ja teknologian
synergiaan. Yhtenä lähtökohtana on bauhausilainen tieteellis-teknologisten
keksintöjen tarjoamista keinovaroista uutta sisältöä taiteelle ja
taideteolliselle suunnittelulle antava perinne. 1960-luvulla tapahtuvista
alakulttuurikytköksistä nousee toinenkin virtaus, jossa uuden teknologian,
vaihtoehtokulttuurin ja minimalismille vastakkaisena nousee jatkuvasti uusia
rönsyjä esiinnostava psykedeelinen kulttuuri. Eikä tietokonekulttuurin kohdalla
voi tietenkään unohtaa sen kytkentöjä sotateknologiaan, kone- ja
kaupunkikulttuurin rationalisointiprosesseihin ja kaupunkisuunnitteluun
(1970-luvun yhteiskuntakybernetiikka).

This article is based on my presentation in Demoscene seminar held in co-operation with Finnish Academy of Fine Arts and Alternative Party. In the presentation and this article, I share my ideas and conceptions of demoscene as a medium for communication and expression reflected via concept of media richness theory by Daft and Legnell (Daft & Lengel 1984, Daft & Legnel 1986).

22.11.2008 by Konstantin Elfimov:

Relations between Soviet Russia and computers were always a bit obscure, especially, when it comes to foreign models, not officially exported in Russia. But, if one wants trace the roots of Russian demoscene, especially on spectrum, one should dig into 80’s, when the first generation of radio amateurs built their first machines. A very popular magazine “Radio” had main role in this development, through years of existence this magazine gathered a lot of talented people, trying to invent something, using available elements to bring technology closer to people.

written for mustekala, finland
in december 2008
by dominator of kosmoplovci
a.k.a. domin8r / corrosion
a.k.a. speaker for the dead
a.k.a. igor djordjevic

to start a short story on how kosmoplovci became is first and foremost an
impossible task. a multiplicity of events and complex correlations with
supposingly different scenes have made it quite hard to catch a full view of
what and why happened, and how exactly did it influence on our path, especially
considering the situation that caught us here in serbia, growing up in one of
the darkest age of local history, one that is still not finished...

Taiteilijoiden työn taustalla ovat olleet usein Pariisissa syntyneet taideteoriat. Niinpä myös Helsingin yliopiston estetiikan oppiaineen lokakuisella Pariisin-ekskursiolla oli tarkoituksena katsoa, mitä piilee teorioiden takana, millaisia ovat teokset, jotka ovat vaikuttaneet taidefilosofioihin ja joista ne ovat jopa saaneet alkunsa. Matkalle valmistauduttiin seuraamalla luentoja, jotka käsittelivät Pariisia taideilmiöiden kaupunkina, surrealismin, situationismin ja nykytaiteen paikkana.

15.12.2008 Maija Korhonen

Kansainväliset situationistit -ryhmä vaikutti vuosina 1957–1972. Se sai alkunsa Pariisista Kansainvälisten lettristien raunioilta. Situationistit voidaan lukea avantgarde-liikkeisiin sikäli, että heitä voidaan pitää dadan ja surrealismin poliittisen työn tai asenteen jatkajina. Taiteelliseen avantgardeen tai modernismiin situationisteja ei sen sijaan ole reilua yhdistää, sillä taidehistorian kaanoniin liittäminen on omiaan mitätöimään ryhmän vallankumoukselliset päämäärät. Aiempien avantgarde-ryhmien virheistä viisastuneina situationistit eivät halunneet hovinarrin asemaa kapitalistisessa yhteiskunnassa, joten he päättivät sanoutua irti taiteen tekemisestä vuonna 1962. Tosin myös termi ”avantgarde” oli situationistien johtohahmon Guy Debordin mukaan porvariston hallitsema.

”Me tahdomme ylistää sotaa, joka on maailman ainut puhtaanapitäjä, ja militarismia, patriotismia, anarkistin hävittävää toimintaa, kauniita ihanteita, jotka tappavat, sekä naisten halveksuntaa.” (F. T. Marinetti: Futurismin manifesti, 20.2.1909)

15.12.2008 Reetta Haarajoki

Kun taiteilija Jeff Koons asettuu kolmeksi kuukaudeksi Versailles’n palatsiin, on jo ennestään koreaan linnaan luvassa lisää kultaa ja kimallusta. Kuninkaallisiin huoneistoihin ja linnan puutarhaan on sijoiteltu Koonsin 17 veistosta. Ja todellakin, Koonsin valikoidut työt aina 1980-luvulta nykypäivään sopivat barokkikulisseihin hervottoman hyvin.

Ennakointi on ollut keskeisiä avuja, jonka ansiosta ihminen on säilynyt elossa elämän taistoissa. Tuttu ja hyväksi havaittu tuntuukin turvalliselta valinnalta. Mutta kuka haluaisi syödä hernekeittoa joka päivä – sen enempää kuin kaviaariakaan? Tai kuka jaksaisi käydä katsomassa samoja kuvia vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, olivat ne kuinka tunnettuja ja arvostettuja tahansa? Kaikki haluavat nähdä Mona Lisan, mutta harva hakeutuu sitä ihailemaan vuodesta toiseen. Taidehistorian jatkumo vaalii tarvettamme ennakoida, ja samalla mestarien käden jälki tyydyttää esteettistä makuamme ja kulttuurin nälkäämme. Kun taiteen palatsien seinillä komeilevat samat mestariteokset jopa vuosisadasta toiseen, moni taiteenystäväkin alkaa kaivata jotakin uutta ja yllättävää mielenkiinnon ylläpitämiseksi.

Aloitimme edellisessä numerossa 5/08 keskustelun taideyliopistoissa paljon ajatuksia herättäneestä taiteellisen tutkimuksen luonteesta ja suhteesta yliopistojen humanistien taiteentutkimukseen. Julkaisemissamme kirjoituksissa esiin pääsi ennen kaikkea Kuvataideakatemian tohtorintutkintoon liittyvä taiteellinen tutkimus ja toisaalta filosofinen taiteentutkimus.

22.12.2008 Pasi Lyytikäinen

Sibelius-Akatemiassa tutkimus ja taiteellinen työ on haluttu pitää erillään, meillä ei siis ole varsinaista taiteellisen tutkimuksen traditiota. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö taiteellisen työn ja tutkimuksen välillä käytäisi dialogia, päinvastoin. Yleensä kuitenkin musiikin taiteellisten jatkotutkintojen kirjallisten töiden tavoitteena on täyttää tieteelliseltä kirjoittamiselta vaadittava argumentointitapa.

Beside the main entrance a red plaque states: “POSTGRADUATE CENTRE FOR FINE ART, DESIGN AND THEORY”. The Jan van Eyck Academie does not grant diplomas. The artists, designers or theorists that are enrolled at the academy are researchers, not students. The three departments are run by advising researchers and there is supposed minimum of hierarchy that enables the setting up of an inspiring platform for research and production. A former director coined the term “post-academic institute” to describe the status of the academy.

Veli-Matti Saarinen’s book The Daybreak and Nightfall of Literature is a rich, comprehensive study of romantic literature, which Saarinen, a teacher of art theory at the Finnish Academy of Arts, analyzes with the work of the German writer, poet and philosopher Friedrich Schlegel (1772-1829).

Robert Doisneaun kuuluisa valokuva vuodelta 1948 Un regard oblique, osoittaa miten näyteikkuna toimii. Pariisilaisen näyteikkunan eteen on pysähtynyt huolitellusti pukeutunut
vanhempi pariskunta, herra ja rouva jotka seisovat käsikynkässä. Valokuva tallentaa heidän ilmeensä liikkeen sisäpuolelta kuin varkain, pariskunta ei huomaa olevansa kuvattuna. Liike on jonkinlainen taidekauppa, ehkä antiikkia myyvä pikkuputiikki. Ikkunassa näkyy tauluja sekä esineitä.

LET'S GET CRITICAL: RECEPTION IN ART HISTORY AND ART CRITICISM
Conference in Copenhagen February 27-28 2009

http://www.kunstakademiet.dk/nnf

The relationship between art critical and art historical praxis is a contested
area. Some maintain that the two fields are separate and delimited disciplines.
The starting point for this conference is that art criticism and art history are
closely related. However, how and when art criticism becomes part of art history
is an ongoing question.

30.9.2008 Veli-Matti Saarinen

Julkaisemme nyt joitain artikkeleita, jotka käsittelevät hieman erilaisista lähtökohdista taiteen ja tutkimuksen suhdetta. Mikä on olennaista ja tyypillistä perinteisissä yliopistoissa tehtävissä taiteen tutkimuksissa? Entä eroaako tämä tutkimus olennaisesti taideyliopistoissa tehtävistä taiteellisista tutkimustöistä, joiden kriteerit ovat vasta muotoutumassa? Minkälaisia odotuksia meillä voisi olla tulevaisuuden taiteen ja tutkimuksen dialogista ja vuorovaikutuksesta?

25.9.2008 Pekka Kantonen

My research material stems from two extensive projects I have carried out in the past two decades with my wife, Lea Kantonen. The first, entitled Tent, consists of community art projects carried out primarily with indigenous populations and minority groups in Mexico, Estonia and Lapland. The second is a video diary project that is primarily about our
family. We have been keeping a daily video record of our life since March 1990. In spring 2008, we had accumulated a total of more than a thousand hours of video and about two hundred hours of sound recordings. The artistic and research practice realised in these projects is a collaborative effort, with no attempt to ascribe individual authorship to any aspects of the project.

29.10.2008 Tarja Rannisto

Tarinat vaikuttavat merkittävästi mielikuviimme ympäristöstä. Ympäristö koetaan usein fiktioiden kautta, ja toisinaan tietyissä paikoissa mieleemme nousevat paitsi fiktion visuaaliset kuvaukset ja maisemat myös itse fiktion tapahtumat, jotka vaikuttavat ympäristön tulkintaan. Ympäristön ja fiktion suhdetta tarkasteltiin myös Ympäristö täynnä tarinoita seminaarissa, jonka järjesti Kansainvälinen soveltavan estetiikan instituutti syyskuussa 2007 Lahdessa. Aihe on siinä määrin kiehtova, että seminaarin esityksistä julkaistiin samanniminen kokoelmateos lokakuussa 2008 (Toim. Arto Haapala & Virpi Kaukio, Unipress, 231s.). Teoksen kirjoittajat ovat suomalaisia ympäristöalan tutkijoita ja taiteilijoita. Viimemainitut tarkastelevat teoksissaan ihmisen ja ympäristön, kulttuurin ja suhteita.

26.9.2008 Tuomas Nevanlinna

Termi “taiteellinen tutkimus” on ollut alusta saakka kiistanalainen. Taideteollinen korkeakoulu on ymmärtääkseni luopunut sen käyttämisestä kokonaan.

Ajatus tohtoritutkinnoista kaiketi sisälsi hallinnollisessa alkumuodossaan ajatuksen, että taiteen opetuksen asemaa ja arvostusta voisi helpoimmin nostaa mallintamalla se tiedeopetuksen rakenteen ja terminologian mukaan.

25.9.2008 Martta Heikkilä

Eri taiteenlajien tutkimusta on harjoitettu satoja vuosia, suomalaisissakin yliopistoissa jo vuonna 1640 perustetun Turun akatemian ajoilta asti. Jo Turussa tutkittiin runoutta ja retoriikkaa (1). Taiteellinen tutkimus sen sijaan on huomattavasti uudempi ilmiö ainakin instituutioiden tasolla. Taiteilijat ovat sen sijaan harjoittaneet tutkimusta kautta aikojen: jo Leonardo da Vincillä ja Michelangelolla oli taiteen teossaan kiistatta tutkimuksellisia intressejä. ”Taiteellisen tutkimuksen” nimellä kulkevia väitöskirjoja on alkanut valmistua Suomen taidekorkeakouluissa vasta 1990-luvulla (2). Millainen uomo universale täytyy nykypäivänä olla, jotta voi tehdä tiedettä taiteesta – esimerkiksi omasta taiteestaan?

22.9.2008 Irmeli Hautamäki

Tank –lehdelle antamassaan haastattelussa ranskalainen taiteilijakollektiivi ClaireFontaine sanoo kulttuurin 60- ja 70-luvuista seuraavaa:

”Institutional critique arose from a context of luxury that today is totally unimaginable. Just picture it : masses of people reading the same things, sharing a whole universe of references, images, dreams. Confused certainly and not powerful enough to bring on radical change, as we now know, but still there was a huge number of people ready to feed a sophisticated and intricate space of debate. There was also a diffuse desire to work at the making of life forms, of the self, of thought and therefore to give form to a space that was alien to the market where you could survive, create, fight and be together. All this has been stamped out, not for ever, but for a good while.” (Tank Vol 5. Issue 4, s. 73)

28.9.2008 Pirkko Holmberg

Lauri Anttilan 70-vuotisjuhlavuodeksi tänä vuonna valmistunut Hommage à Lauri Anttila (Kuvataideakatemia 2008) ei ole perinteinen juhlakirja vaan Lauri Anttilan taiteellista työtä pohdiskeleva, tieteen ja taiteen välimaastoissa liikkuva esseekokoelma. Se on alunperin kasvanut tieteenfilosofi Tarja Knuuttilan ja taidehistorioitsija Hanna Johanssonin esseen ympärille, joka muodostaakin kolmasosan kirjasta. Lisäksi kirja sisältää taidehistorioitsija Ville Lukkarisen tutkielman Werner Holmbergistä ja fragmentista, kuvataiteilija Jyrki Siukosen esseen muistista ja aikamatkoista sekä taidehistorioitsija Marja Sakarin tekemän Lauri Anttilan haastattelun. Kirjan tekstit ovat kaikki herkkupaloja. Kirja on miellyttävä lukea muun muassa suppeutensa takia, mutta samasta syystä ja suolaisen hintansa takia se ei ole omiaan herättämään omistamishaluja.

29.9.2008 Veli-Matti Saarinen

Eija-Liisa Ahtila "Missä on Missä"

Modernin taideteorian alusta lähtien olemme olleet tilanteessa, jossa teorialla ei ole oikeutta määrittää taiteen olemusta. Näin filosofisen taiteentukimuksen keskeisenä tehtävänä on ollut perustella ja näyttää, miten teoria voi oikeutetulla ja hedelmällisellä tavalla liittyä taiteeseen. Myös taideyliopistoissa tehtävältä tutkimukselta voidaan tulevaisuudessa odottaa perusteltuja ja mielenkiintoisia ratkaisuja siihen, miten taide ja teoria voivat liittyä toisiinsa.

12.11.2008

Tutkijakollegium

Fabianinkatu 24

Järjestämme seminaarin Maurice Merleau-Pontyn (1908-1961) sadannen syntymäpäivän kunniaksi. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Ranskan kulttuurikeskuksen, Ranskan suurlähetystön ja Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin kanssa. Tervetuloa!

Introduction to the audiovisual underground movement.

SCHEDULE - http://users.kuva.fi/jarkrasa/index2.html

Place: Auditorium of Finnish Academy of Fine Arts (Kaikukatu 4)

Tänä syksynä Englannissa ilmestyi sveitsiläisen äänitaiteilija Claudia Wegenerin ja englantilaisen Terry Humphreyn NO-GO-ZONE projekti. Sitä on toteutettu yhdessä resonancefm
nettiradion kanssa.
Projekti perustuu etelä-Lontoolaisten nuorten tekemiin
äänityksiin omaelämänkerrallisista tarinoista, kaupunkilegendoista ja
ylipäätään Lontooseen liittyvistä kokemuksista. Projektilla on sosiaalinenkin
pyrkimys antaa Lontoon köyhempien alueiden nuorille mahdollisuus tehdä
radiotaidetta.

8 Artists and Their Research
Lecture series: Finnish and foreign artists presenting their research in the process or after finishing their doctoral demonstration of knowledge and skills/dissertation

The aim of this series is to look at the various methodological approaches that artists employ in research, with a particular focus on the relationship between production (artworks) and theory (writing, mostly). The series is coordinated by Jan Kaila, professor, Head of Department of Postgraduate Studies.

The course will continue in the spring semester (a total of 8 lectures).
Course requirements: 90% attendance = 2 study points (KuvA).
Limited participation – please sign up for each lecture to Anna Herlin, anna.herlin@kuva.fi, tel: 09 680 33 234. Should the seminar already be full, you will receive notification. In order to welcome as many students as possible, please remember to cancel in case you change your plans and will not attend the lecture.

The lectures are held at the department of postgraduate studies, FAFA. Address: Kaikukatu 4, 00530 Helsinki. Entrance from the lower courtyard.

European forum
on essays on art

The upcoming Forum of Essays on Art will host, following a proposition from Jacques Serrano who
conceived the event, a first “competition of ideas” on the theme of:

“rethinking the social
and economic conditions of art * ”

YLEISÖLLE AVOIN seminaari Taideteollisessa korkeakoulussa (Porin
Puuvilla) ja Porin taidemuseolla 29. - 31.10 2008. Katsaus kitschiin, luksukseen ja
glitteriin - taideasenteella. Vieraana myös taideteoksia.

30.9.2008

Sibelius-Akatemian kamarimusiikkisali, Pohjoinen Rautatiekatu 9,
Helsinki

Maanantai 13.10.2008 klo 13-15.30

Kahvitarjoilu (ilmoittautuneille).

Voiko musiikkia opettaa verkossa?
Tarjoaako verkko uusia tapoja musiikin jakeluun?
Onko Internet taidemusiikin pelastus?

Tiedote/Kutsu 28.9.2008

Edge of Europe on projekti esityksen ja kirjoittamisen alueilla. Projekti toteutuu kirjoittajien ja taiteilijoiden tapaamisina, presentaatioina, teksteinä ja esityksinä.

Kiasma-teatterin /teatteri.nyt –festivaalilla 2008 Edge of Europe järjestää taiteilijalaboratorion, joka päättyy presentaatioon 11.10. klo 14-17 Kiasman seminaarihuoneessa.

Elokuvat ovat soivia teoksia. Musiikki ja äänisuunnittelu luovat elokuvassa merkityksiä siinä missä kuva ja vuorosanatkin. Myös sota soi: sodalla on oma äänimaisemansa aina taistelun melusta rintamaradioihin.

Susanna Välimäen juuri ilmestynyt kirja Miten sota soi? tarkastelee, miten sotaelokuvan musiikki ja äänisuunnittelu soittavat sodalle, väkivallalle ja kuolemalle erilaisia merkityksiä. Tutkimus keskittyy kriittisiä viestejä rakentaviin toisen maailmansodan taisteluelokuviin Tuntemattomista sotilaista Veteen piirrettyyn viivaan. Samalla kirja valaisee musiikin ja äänen toimintaa elokuvassa ja nykykulttuurissa yleensä.

A symposium organised by The Finnish Society for Aesthetics and the Finnish Oriental Society, House of the Sciences (Tieteiden talo), Room 104.

12.7.2008 Pirkko Holmberg

Kesälomien myötä katseet kääntyvät luontoon ja ympäristöön. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta paeta kaupunkitodellisuutta kesämökkiparatiisin ylläpitämään luonnonmukaisen elämäntavan utopiaan. Tällöin joutuu väkisinkin kiinnittämään huomion kaupunkiympäristöön ja sen suomiin viihtymisen mahdollisuuksiin tai niiden puutteeseen. Mustekalan kriittisen ympäristöesteettisen kesänumeron orientoitumiskohteena toimii siis kaupunki, tarkemmin sanottuna Helsinki.

12.7.2008 Sampsa Nisonen

Kun kaupunkeja arvioidaan esteettisesti, on Helsinki mielestäni monessa suhteessa yksi erikoisimmista Suomessa. Kukaan tuskin kiistää sen merkitystä maan poliittisena, väestöllisenä, ekonomisena ja kulttuurillisena keskuksena. Mutta erityisen jännittäväksi esteettisen tarkastelun kohteeksi sen tekee yksinkertaisesti kaupungin koko. Muissa kaupungeissa ”luonnolliset” ympäristöt, joissa ihmisen kätten jälki ei ole helposti havaittavissa, eivät koskaan tunnu olevan kaukana, mutta Helsingissä täytyy nähdä hieman vaivaa, jos haluaa päästä selvästi pois kulttuurin vaikutuspiiristä.

12.7.2008 Matti Karmala

Joulukuun lopulla 2003 nähtiin suuri tragedia. Lasipalatsin vieressä seisonut salava kaatui talvisessa myrskytuulessa. Asiasta raportoitiin mm. maan suurimmassa sanomalehdessä sekä valtakunnallisilla televisiokanavilla ja se herätti suurta mielenkiintoa. Heti kaatumista seuranneena päivänä sadat ihmiset kerääntyivät suremaan kaatunutta salavaa ja keräämään talteen maassa lojuvia rungon palasia. On siis selvää että tapaus oli koskettanut ihmisiä syvästi.

12.7.2008 Jenna Jauhiainen
Tartto

En käsittele tässä kirjoituksessa suoraan katutaiteen esteettisyyttä, vaan poliittisen ilmapiirin vaikutusta tuon taidemuodon olemassaolo- ja kehitysmahdollisuuksiin Helsingissä sekä tämän ilmapiirin viestimää yhteiskunnan yleistä arvolatausta. Helsinki näyttäytyy kaupunkitilana, jossa vain maksetut sanomat saavat lain puitteissa tavoittaa urbaanin asukkaan huomion.

13.7.2008 Eelis Tuominen

Se on ruma. Näin kuuluisi monen ihmisen vastaus, jos heidän pitäisi arvioida Eduskuntatalon edessä olevaa työmaata estetiikan kannalta. Jotkut ihmiset eivät edes työ- tai koulumatkallaan noteeraa sitä, mutta kaikilla meillä on siitä mielipide. Ja se tässä montussa niin hienoa onkin.

12.7.2008 Sini Helminen

Kesäisillä kaupungin kaduilla on vaikeaa muistaa, että betoni ja asvaltti ovat laajemmasta näkökulmasta katsoen materiaaleina aivan yhtä luonnollisia kuin seppeleeseen punottavat voikukatkin. Kesä herättää villin kaipuun luontoon ja saa massoittain väkeä viettämään kuumat hellepäivät autossaan ruuhkassa matelevassa lomalaisletkassa maalaismaisema jo sielun silmissä kajastaen. Luonnoksi ajatellaankin heti ensimmäiseksi vain ihmisen hallitsematon luonto: luonto muodossa ”raw” ja ”uncooked”. Helsingin keskustassa, joka toimii ihmisen turvalinnakkeena tässä suon ja kuokan vihamielisessä korpimaassa, pystyy sosiaaliset tavat unohtava lapsenkatse aseenaan kuitenkin löytämään vihreän viidakon. Tämä luonto ei ole koskematonta luontoa, vaan luontoa, joka koskettaa meitä päivittäin.

12.7.2008 Antti Sundberg
Suvilahti, 2007

”Tulevaisuuden Sörnäistenranta on toisen näköinen. Kellokortit vaihtuvat käyntikorteiksi. Sataman ja hiilikasojen väistyessä maisema tulee esiin. Syntyy uusi kaupunginosa, urbaani ja merellinen ympäristö, jonka pääosassa ovat ihmiset.”

12.7.2008 Salla Tiainen

Helsinki ei ole vain kaupunkia, taloja, katuja ja siellä täällä hoidettu puisto. Helsingistä löytyy myös risukkoja ja pusikkoja, tonttien väliin jäänyttä joutomaata. Kaupungin ympäristöjä voi tarkastella monella tavoin, saatavilla on erilaisia apuvälineitä kiikareista moottoriveneisiin. Oma kokemusmaailmani on laajentunut aivan huomaamatta eläessäni koiran kanssa.

12.7.2008 Kia Tallgrén

Helsingin tunnetuimpia ja tunnistetuimpia rakennuksia on Senaatintorin takana nouseva Helsingin Tuomiokirkko eli Suurkirkko. Varsinkin jos saapuu keskustaan mereltä päin, se dominoi kaupunkikuvaa kupolitorneineen Suurkirkon siluetti esiintyy useimmissa Helsinki-aiheisissa postikorteissa, mikä korostaa sitä tärkeänä osana pääkaupunkiamme. Se on varma kohtaamispaikka ja määrittelee ympäristöään. Senaatintori muuttuu ”toriksi, joka on siinä Suurkirkon edessä” ja yliopiston keskuskampus ja lukuisat pikkumyymälät ovat ”siinä Suurkirkon lähellä”. Helsingin kaupunkitilan hahmottamisessa Suurkirkolla on siis merkittävä rooli. Itse kirkkoa olen kuullut kutsuttavan Tuomiokirkon, Suurkirkon ja Nikolainkirkon lisäksi ainakin Isoksi Kirkoksi ja Luciankirkoksi.

Islamic aesthetics, 27th – 28th October 2008

A symposium organised by The Finnish Society for Aesthetics and the Finnish Oriental Society, House of the Sciences (Tieteiden talo), Room 104.

Nordic Network of Avant-garde järjestää symposiumin avantgarden vaikutuksista ja omaksumisesta suomalaisessa taiteessa 9. – 10. 10. 2009.

Pia Euro & Tanja Koponen
SPEKTAAKKELI PAKENEVALLE, osa 1 Helsinki
28.9.2008 klo 17–20
Designmuseon edessä, Merimiehenkadun ja Korkeavuorenkadun kulmassa

Conference Sept 18-20.2008, No registration fee with student ID!
At University of Helsinki, Finland and at movie theater Orion

With extra readings and a study diary you get credits towards your studies!

The Finnish Society for Cinema Studies (SETS) organizes an
international conference on Japanese popular culture from 18th to 20th
September 2008. The conference explores the popular images of Japan in
intercultural and multidisciplinary context and concentrates on the
theme of intercultural encounters.

FINAL CALL FOR PAPERS

23 – 24 September 2008
University of Lapland
Rovaniemi
Finland

The connections between politics and aesthetics are intimate but under-explored in the Social Sciences, Humanities and Arts. This two day workshop will help students to rethink the relations between politics and aesthetics by stepping outside the disciplinary boundaries in which they are conventionally taught, and develop a more interdisciplinary approach to the subject.

27.8.2008 Osana taiteiden tutkimuksen laitoksen 10-vuotisjuhlintaa kukin laitoksen oppiaine järjestää workshopin teemana

kieli, käsitteellistäminen ja kommunikaatio
– taiteellinen luomistyö ja taideanalyysi

7.6.2008 Irmeli Hautamäki

Olemme juuri saaneet lukea, kuinka suomalaista taidetta on viety New Yorkiin ”Arktinen hysteria” nimikkeellä. Newyorkilainen kuraattori kehuu suomalaistaiteilijoiden olevan erikoisia, he ovat korkeasti koulutettuja, mutta he ovat myös kiinni luonnossa ja tekniikassa. Suomalaiset esitellään jutun perusteella ”hulluina”, jotka osaavat
teknologian viimeisimmät temput. Villistä alkuperäisyydestä, jopa hulluudesta ja toisaalta fiksusta teknisestä osaamisesta on yhdistämällä tehty Suomi-brandi. Hankkeen suomalainen osapuoli on Frame ja rahat tulevat valtion kulttuurivientirahoista.

8.6.2008 Anna-Kaisa Rastenberger

Millä sanalla täydentäisit tyhjät kohdat?

”[B---]on toimintaa, jossa asia tai tuote pyritään erottamaan muista vastaavista mielikuviin perustuvalla markkinointistrategialla. Tuotteelle rakennetaan oma tunnistettava identiteetti ja tarina, jotka saavat yleisön sitoutumaan siihen.”---

”[B--ssä] on kyse mielikuvista ja kommunikaatiosta, jota taiteen ympärille tietoisesti rakennetaan.
[B---] on myös hallinnan väline, jolla muokataan taiteeseen liittyvää tiedotusta ja määritellään tavoiteltavia taiteen tekemisen tapoja.”

5.6.2008 Minna Heikinaho

Olen ollut mukana Taiteen keskustoimikunnan kuvataidetoimikunnassa (2007–2009). Kokouskutsuissa saamme tiedonantoja mm. kulttuuriministerin toimenpiteistä, itse kokouksessa ne käsitellään asioina, jotka ”merkitään tiedoksi”. Taiteen keskustoimikunta tuottaa vuosittain 2–4 kappaletta tutkimusraportteja. Ne ovat käsitelleet sitä miten tukipolitiikka ja koulutus määrittävät taiteilijan asemaa Suomessa, miten taiteilijan tulot muodostuvat ja miten taiteilijan työnkuva muuttuu Suomessa.

Tuula Arkio : ”Kansainvälisyyttä ei ole ilman vuorovaikutusta. Kyse on ottamisesta ja antamisesta, dialogista. Näyttelyiden seuraamisella tai asioista lukemisella ei vielä ole mitään tekemistä kansainvälistymisen kanssa. Myös henkilökohtainen taso on ratkaiseva. Suomalaisilla on perinteisesti ollut näissä asioissa ongelmia, kun on luultu, ettei osata ja sitten ei uskalleta. Osaamme ihan yhtä hyvin kuin muut, oivallamme myös joskus asioita aiemmin kuin muut, koska meillä on etunamme eri perspektiivi kuin keskiössä olevilla.”

4.6.2008 Saara Hacklin

Kansainvälisellä nykytaiteen kentällä mikään inhimillinen ei ole vierasta: Uusia nimiä ja ilmiötä etsitään kissojen ja koirien kanssa ja siinä sivussa lentokilometrejä kerätään ansioluettelon painoksi. Mutta mikä on taidebisneksen suhde uusliberalismiin? Brittiläinen Julian Stallabrass esittää synkän väitteen: Taide on valjastettu osaksi globaalia taloutta. Nykytaide on osaltaan työntämässä uusliberalistisia arvoja uusiin maailmankolkkiin. Koska taide on sidoksissa talouteen kuin Ahab valkoiseen valaaseen, se yrittää vimmaisesti saada katsojan unohtamaan tämän kytköksen korostamalla omaa erillisyyttään. Todellisuudessa talouden suhdanteet sanelevat myös taiteen sisällöt: Aidosti kantaaottavaa taidetta nähdään vain hetkittäin, vastareaktiona nousukauden synnyttämälle kaupalliselle taiteelle.

Katso Iconoclast teos osoitteessa
www.socialtoolbox

Iconoclast PDF: tulosta, leikkaa, taittele ja niittaa. 8 sivua,
105x148mm.

IC-98 on vuonna 1998 perustettu kokoonpano, joka toteuttaa
päämääriään ilmaisemalla itseään mm. piirroksin, kirjoin ja
animaatioin. Ryhmän tavoitteet eivät ole ohjelmallisia eivätkä
viestit yksiselitteisiä – sen sijaan ne ovat jatkuvassa liikkeessä
kohti yksilöllisen intuition ja yhteisten sopimusten
leikkauspisteitä.

IC-98:n ihanteena on ajattelun vapaa tila, jossa on
mahdollista kierrellen ja kaarrellen – mielellään hyvässä ja uusia
merkityksiä tuottavassa seurassa – hengittää matkalla olon ilmaa.
Ryhmää kiinnostavat toteutumatta jääneet tapahtumat, fantastiset
yhteydet asioiden välillä, puhtaat oppijärjestelmät ja harhaopit,
kontrolli- ja vapautumismekanismit sekä arkkitehtuuri
mahdollisuuksien rajaamisen taiteena.

4.6.2008 Minna L. Henriksson

Centrifugal on kansainvälinen projekti, joka alkoi vuoden 2006 alussa Lontoossa Suomen Lontoon Instituutin mahdollistamalla tapaamisella. Sen aiheena on keskipakoisuutta tarkoittavan nimensä mukaisesti pohtia kolmen Euroopan laidalla olevan kaupungin: Helsingin, Belfastin ja Zagrebin, suhdetta Euroopan keskustaan, jota tässä tapauksessa edustaa Lontoo. Centrifugal pyrkii myös nostamaan esiin paikallisia aiheita jokaisessa näissä kolmessa kaupungissa, sekä vastakohtien ja rinnastuksien kautta tarkastelemaan kaupunkeja mahdollisesti uudesta näkökulmasta. Se liikkuu taiteen käytännön ja kriittisen teorian välillä käsitellen aiheita nationalismista ja postkolonialismista kaupunkitilan muuttumiseen ja sen yksityistämiseen.

4.6.2008 Irmeli Hautamäki

Pohjoismainen avantgarde -tutkimuksen verkosto eli Nordic Networks of Avant-Garde Studies on toiminut viidessä pohjoismassa hyvän aikaa. Yhteistyön veturina ovat tähän saakka olleet tanskalaiset tutkijat ja mukana on alusta saakka ollut tutkijoita Islannista ja Ruotsista. Kansainväliseen ryhmään on kuulunut myös hollantilainen ja saksalainen tutkija. Suomesta on ollut vaikeampaa löytää kykeneviä yhteistyökumppaneita, mutta vuoden 2007 alusta, kun allekirjoittanut liittyi verkostoon, Suomikin on ollut mukana ”avantgardeviisuissa”. Hankkeen uskottavuus pohjoismaisena verkostona vahvistui kun vielä muutama norjalainenkin tutkija saatiin mukaan.

4.6.2008

Tapani Kokko, 2008

Suomen taide-elämässä on viime vuoden aikana skandaali seurannut toistaan. Tapaukset ovat kertoneet omaa kieltään hyväksyttyjen rajojen rikkoutumisesta. Kevättä kohti skandaalien joukko on yhä tihennyt. Mustekala kysyi taide-elämän asiantuntijoiden näkemyksiä asiasta. Kysymyksiin vastasivat Maritta Mellais, tutkija Kuvataiteen keskusarkistosta erikoislana taideskandaalit; Max Ryynänen, Porin TaiK:n visuaalisen kulttuurin lehtori; FT Martta Heikkilä, estetiikan tutkija ja opettaja Helsingin yliopistosta sekä estetiikan dosentti Irmeli Hautamäki Helsingin yliopistosta.

Suomen Taideyhdistys ry. julistaa haettavaksi Edvard Richterin nimeä
kantavat apurahat lehdistön ja tiedostusvälineiden piirissä toimiville
kuvataidearvostelijoille.

Työväenmuseo Werstaalla Tampereenlla on avattu 13.6.2008 laaja kantaaottavan taiteen katselmus Riita. Werstas kutsui suomalaisia kuvataiteilijoita ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin ristiriitoihin ja peilaamaan niitä kansakunnan 90 vuotta sitten kahtia jakamaan sisällissotaan. Näyttelyyn tarjottiin teoksia kaikkiaan 160 taiteilijalta. Näyttelyn jurytti kuvataiteilija, taiteen tohtori Teemu Mäki. Hän valitsi 51 teosta 31 taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä.

Call for papers

Tieteellinen juhlaseminaari Taiteiden tutkimuksen laitoksen 10-vuotisjuhlan
kunniaksi

Aika: perjantai 7.11.2008 klo 10-18
Paikka: Helsingin yliopiston päärakennus, auditorio XV (Unioninkatu 34, ylin
kerros)

Helsingin yliopiston Taiteiden tutkimuksen laitos järjestää marraskuussa
kaikille avoimen seminaarin Kieli, käsitteellistäminen ja kommunikaatio –
Taiteellinen luomistyö ja taideanalyysi. Seminaarin teemana on yhtäältä
kielen ja taiteellisen ilmaisun välinen suhde ja toisaalta taiteen
sanallistamiseen, taideanalyysiin ja taiteiden tutkimuksen käsitteistöön
liittyvät kysymykset. Mikä on kielen asema taiteen eri alueilla, kuinka
tieteessä muunnamme sanoiksi sen mitä näemme, luemme, kuulemme ja koemme?

19.3.2008 Irmeli Hautamäki

Kalifornialainen pappiystäväni kysyi minulta joitakin kuukausia sitten aihetta sunnuntain saarnaansa. Ehdotin, että hän voisi puhua aiheesta Public Transportation. Pappi katsoi minua sivusilmällä, vähän ihmeissään. Vaikka olemmekin hyvissä väleissä ja väittelemme kaikesta maan ja taivaan välillä, hän ei tajunnut, mitä ajoin takaa. Pointtina oli, että julkisen liikenteen avulla saavutetaan pelastus tämän puoleisessa maailmassa. Ehkä ystävä ei tajunnut sitäkään, että ehdotukseni taustalla oli huoli, ellei suorastaan eksistentiaaliseksi käynyt ahdistus maapallon lämpenemisestä ja liikenteen päästöjen osuudesta siihen.

20.3.2008 Irmeli Hautamäki

Walter Benjamin criticized the optimistic idea of progress. For him the idea that history would evolve automatically along the lines of the economical and technological evolution, was a catastrophe. He thought that all stories, that represent historical causality are false, because they have been made up a posteriori. For Benjamin historicism was disguised theology. As a metahistorical principle it (historicism) invented historical causalities which claimed that everyhting is in a constant state of developement.

13.4. 2008 Päivi Kimmo
Nan Goldin self portrait, 1992

Yksi 1900-luvun mielenkiintoisimmista ajattelijoista, saksalainen Walter Benjamin (1892-1940), löysi modernin alkulähteitä analysoidessaan 1800-luvun puolivälin runoilijan ja kriitikon Charles Baudelairen (1823-1867) tuotannon. Baudelairen Pariisissa elettiin teollistumisen keskellä. Kaupungin katetut pasaasit toivat tavarapaljouden ja ylellisyystavarat nykyisten kauppakeskusten tapaan myös työväestön katsottavaksi ja kosketeltavaksi. Suojassa lasikaton alla oli helppo toteuttaa Baudelairen ja sittemmin myös Walter Benjaminin lähtemättömästi kirjallisuuden historiaan ja estetiikkaan lanseeraamia käsitteitä – flanöörismiä ja dandyismiä.

19.3.2008 Maria Tamminen

Talven valoa -elokuvaa edeltävässä lyhyessä esittelyssä Ingmar Bergman kertoo elokuvan olevan hänelle jollain tapaa kaikista hänen elokuvistaan läheisin. Tämä selittyy pitkälti Bergmanin omaa taustaa vasten: hänen isänsä oli pappi ja siten hänen kasvatuksensakin oli kristinuskon sävyttämä. Erityisesti elokuvan päähenkilön, leskeksi jääneen pastori Thomas Ericssonin kautta Bergman käsittelee häntä itseäänkin kohdanneita tärkeitä olemisen peruskysymyksiä, uskon menettämistä ja siitä seuraavia vaikeuksia kestää elämän merkityksettömyyttä ja mielettömyyttä. Bergman kertoo esittelyssä myös, ettei hän halunnut tässä elokuvassa pyrkiä miellyttämään suuria yleisöja vaan rohkeasti ottamaan esiin kysymyksiä jotka kiinnostivat häntä. Tämä näkyykin elokuvan tinkimättömyydessä ja armottomuudessa, mitä filmin mustavalkoisuus, äärimmäisen pelkistetty miljöö sekä lavastus korostavat.

19.3.2008 Terhi Varonen

Kjell Westö kuvaa romaanissaan "Missä kuljimme kerran" (2006) Helsinkiä ja ruotsinkielisiä helsinkiläisiä aina vuodesta 1905 vuoteen 1938 asti. Sukupolvien tarinat kulkevat rinnakkain ja lomittain. Kukin sukupolvi tuntuu elävän Westön romaanissa kuitenkin tavallaan omaa aikaansa, kuten todellisuudessakin. Nuorempi polvi kyseenalaistaa isiensä arvot, isillä puolestaan on vaikeuksia sulattaa uutta, modernia aikaa. Kuitenkin edellisten sukupolvien elämä ja kokemukset vaikuttavat väistämättä siihen, millaisia seuraavista sukupolvista tulee. Paitsi yhteiskunnallinen asema, myös aatteet ja kiinnostuksen kohteet voivat siirtyä sukupolvelta seuraavalle. Kirjan keskushenkilöistä nuori Eccu Widing tuntee suorastaan vihaa isänsä luutunutta ajattelua kohtaan, mutta päätyy silti tienaamaan leipänsä isänsä rakkaimman harrastuksen, valokuvauksen parissa.

19.3.2008 Outi Vitikka

Guido on the beach, Venice 1998

Charles Baudelaire, jonka runouden kautta Walter Benjamin näkee modernin allegorian ilmenevän, keskittyy Pahan kukkien lyriikassaan kaupungin ja sen elämän tarkasteluun. Benjaminin ihaileman modernin edelläkävijän runouteen sisältyy mitä erilaisimpia aiheita kauneudesta ihmiskuvauksiin ja kaupungin muuntuviin näkymiin ja maisemiin. Benjamin on tarkastellut Baudelairen lyriikkaa ja määrittänyt modernin elämän luonnetta ja olemista sen avulla. Baudelairen ansioita ovat tunteiden ja kokemusten kuvaus suurkaupungissa. Shokki, inho, toisto, pelko ja melankolia kuuluvat olennaisina kaupunkilaisen kokemusmaailmaan. Moderni ihminen elää jatkuvassa onnellisuuden katastrofissa. Murehtiminen ja loistokkuus elävät rinnakkain modernissa suurkaupunkielämässä.

19.3.2008 Hanna Joensuu

Joe Wrightin ohjaama elokuva Sovitus (Atonement) perustuu Ian McEwanin samannimiseen romaaniin vuodelta 2001. ”Romanttinen draama” kertoo rikkaan perheen tyttärestä Ceciliasta (Keira Knightley), joka omaksi järkytyksekseen huomaa rakastuneensa talon emännän poikaan, Robbieen (James McAvoy). Cecilian nuorempi sisko, Briony (Saoirse Rohan) joutuu todistamaan lapsena joukon tapahtumia, jotka ymmärtää täysin väärin – tai lähinnä ei ymmärrä ollenkaan. Mustasukkaisuuttaan tai johtuen peloista asioita kohtaan, joita ei pysty käsittämään, Briony valehtelee ja syyttää Robbieta raiskauksesta, jota tämä ei ole tehnyt. Robbie lähetetään pois, hän saa koko perheen häpeän harteilleen.

19.3.2007 Irmeli Hautamäki

Mr Peacock
Francis Alÿs on syntynyt 1959 Antwerpenissä Belgiassa, ja saanut arkkitehdin koulutuksen Belgiassa 78 – 83. Hän on jatkanut opintojaan Italiassa Venetsiassa vuosina 83 – 86. Taiteilijana hän on toiminut Mexico Cityssä 90 – luvun alusta jätettyään arkkitehtina työskentelemisen.

PANNUHALLI, KAAPELITEHDAS, HELSINKI
PERJANTAI 9. - SUNNUNTAI 11. TOUKOKUUTA 2008

PERFORMANCE FESTIVAL

Taiteilijat

Maurice Blok (Suomi/Alankomaat), Colm Clarke (Pohjois-Irlanti), Alexander del Re (Chile), Leo Devlin (Pohjois-irlanti), On Furukawa (Japani), Essi Kausalainen (Suomi), Kehoruoska (Suomi), Leena Kela (Suomi), Kokeellisen elektroniikan seura (Suomi), Vesa Lahtinen (Suomi), Sara Létourneau (Canada), Pekka Luhta (Suomi), Helge Meyer (Saksa), Yomiko Nii (Japani), Hong O-Bong (Korea), Francis O'Shaughnessy (Kanada), Perfection (Suomi), Pilvari Pirtola (Suomi), Kirsi Pitkänen (Suomi), Puiset heilat (Suomi), Martin Renteria (Mexico), Livia Tarmo (Suomi), Andree Weschler (Singapore/Ranska)

PERFORMANCE FESTIVAALIN AIKATAULU 9.-11.5.

24.4.2008 klo 12:15 – 17:00

Kiasma, seminaaritila

Kuvataiteilija, professori (h.c.) Lauri Anttila täyttää 24.4.2008 70 vuotta.
Syntymäpäivään ajoitetussa seminaarissa lähestytään erilaisista näkökulmista
Anttilan monimuotoista taiteellista ajattelua ja toimintaa sekä sille
läheisiä ilmiöitä. Anttila on aina kaihtanut tiukkoja oppialarajoja ja
punonut yhteyksiä niin eri taidelajien kuin taiteen ja tieteen välille. Näin
ollen on luontevaa, että seminaarissa esiintyy paitsi Anttilan taiteellisia
perillisiä myös eri alojen tutkijoita. Tilaisuuden yhteydessä julkaistaan
Anttilan taiteen ympärille rakentuva kirja Hommage à Lauri Anttila.

Ranskan kulttuurikeskus Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 C 135

Suomen Estetiikan Seura juhlistaa Maurice Merleau-Pontyn (1908–1961)
100-vuotispäivää järjestämällä symposiumin, jossa käsitellään Merleau-Pontyn
ja hänen ajattelustaan ammentaneiden tutkijoiden näkökulmia taiteisiin.

Tilaisuus järjestetään yhdessä Ranskan Kulttuurikeskuksen kanssa.

21.1.2008 Irmeli Hautamäki

Modernisaatio on ollut Suomessa voitokasta: paperiteollisuus työntää ulos sellua ja teknologia teollisuus vääntää bittejä maailmanennätysvauhtia. Mutta onko modernista opittu puhumaan muuten kuin laskennallisesti? Kun liikkuu suomalaisena maailmalla saa kuulla imartelevia kommentteja modernista yhteiskunnasta ja sitähän Suomi ulospäin onkin. Mutta kun saapuu pidemmän poissaolon jälkeen kotimaahan huomaa astuvansa ummehtuneeseen paikkaan, jossa poliitikot pitävät 'kansallisen kulttuurin merkkiteosten' uudelleen arviointia pyhäinhäväistyksenä. Tämä on silkkaa konservatiivisuutta. Modernin ajalla traditio sinänsä on käynyt kyseenalaiseksi, traditio vaati uudelleenarviointia ja taiteen kuvat ajoittaista rikkomista.

20.1.2008 Gareth Griffiths

China Central Television Headquarters

Architecture is the most public and political of the arts, one generally encountered in a mood of digression and complicit in social control. It could even be argued that the success of the city may have less to do with its aesthetic accomplishments and more to do with the countless emergent factors taking place in such an interface as the street: thus one learns to see buildings as good when they make possible the good lives of their users, as if ethics and aesthetics have a common root. Having undergone self-reflection following the public hostility towards modernist architecture – the alienation of the early industrial city followed by the alienation of the Modernist zoned city – in recent decades (fuelled by the debates surrounding postmodernism) architects have generally taken a standpoint along a spectrum ranging from a continuation or return to the tried-and-tested ideas of classical or vernacular urbanism to those arguing that modernism remains an incomplete project. The incomplete project must push the boundaries of creativity, either guided by current human concerns, such as ecology, or for its own sake. The following article traces different current approaches to avant-gardism in architecture, but relating them to the questions of progress and estrangement so central to modernism.

15.1.2008 Pirjo Lyytikäinen

Arvio teoksesta "Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus", toimittaneet Sakari Katajamäki ja Harri Veivo. Gaudeamus 2007.

Sakari Katajamäen ja Harri Veivon toimittama Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus esittelee laajasti 1900-luvun kokeellisen kirjallisuuden suuntauksia. Se on ensimmäinen tunnetuimpien avantgarde-suuntausten ja monien vähemmän tunnettujen kokeellisen kirjallisuuden ryhmittymien yleisesitys suomen kielellä. Sellaisena teos auttaa ymmärtämään myös monia nykykirjallisuuden ilmiöitä, jotka saavat inspiraationsa näistä vanhemmista kokeiluista. Suomessa kirjoitetaan jälleen paljonkin kokeellista runoutta. Esimerkiksi Helsingin Sanomain vuoden 2007 kirjallisuuspalkinnon voittanut Henriikka Tavin runokokoelma Esim. Esa kaipaa tuekseen tietämystä, jota alueen yleisesitys tarjoaa. Myös yliopistolliseksi kirjallisuuden alan oppikirjaksi teos on erittäin tervetullut.

20.1.2008 Irmeli Hautamäki

Historioitsija Eric Hobsbawmin mukaan sotien välisenä aikana modernismista ”tuli keino erottua niille, jotka halusivat todistaa olevansa sekä sivistyneitä että nykyaikaisia. Jokaisessa maassa kulttuurin etujoukko 30-luvulle tultaessa kirjoitti ja arvioi uudelleen menneisyyttä niin, että se istui nykyajan vaatimuksiin.” Miten oli asia Suomessa?

13.2.2008 Pinja Petäjä

Turun pääkirjasto

Turun uusi pääkirjasto avasi ovensa yleisölle noin vuosi sitten, keväällä 2007. Aurajoen varrella sijaitseva K.A. Wreden hollantilaista klassisismia edustava pääkirjasto vuodelta 1903 sai seurakseen samaan kortteliin arkkitehtitoimisto JKKM:n suunnitteleman uuden kirjastotalon. Pääarkkitehtina toimi Asmo Jaaksi. Helsinkiläisen arkkitehtitoimiston JKKM:n ehdotus Chiaroscuro, valohämy, voitti kirjaston arkkitehtikilpailun vuonna 1998, joten suunnitelmasta toteutukseen kului liki kymmenen vuotta. Kokonaisuus ei ole vieläkään täysin valmis, sillä vanhan kirjastorakennuksen peruskorjauksen valmistuessa, kirjallisuus-, taide- ja musiikkiosastot muuttavat sinne, jolloin uudisrakennuksesta ja vanhasta kirjastotalosta sekä niiden väliin jäävistä rakennuksista muodostuu kokonainen pääkirjasto-kortteli.

13.1.2008 Sirpa Jokinen

Liettualaiset teatteriesitykset kiertävät tänä päivänä Eurooppaa. Neuvostoliiton aikakaudella teatteri oli syy matkustaa Vilnaan, Kaunasiin tai Panevézysiin. Liettualainen teatteri on erityisen merkityksellistä, sillä sen avulla liettualaiset pystyivät pitämään hengissä oman kansallisen identiteettinsä Neuvostoliiton alistavan vallan aikakautena. Kun Suomessa tämänhetkinen kohu teatterimaailmassa liittyy Tuntemattoman Sotilaan uudelleentulkintaan, Liettuassa mielenkiinto on
keskittynyt uusiin teksteihin.

31.1.2007

Vuoden alussa lehdet julkaisevat tilastoja suosituimmista kirjoituksistaan, niin Mustekalakin. Mustekala on nyt ilmestynyt uudessa lehtimäisessä asussaan vuoden verran, ulkoasu uudistettiin vuoden 2007 alussa. Mustekala poikkeaa muista lehdistä siinä, että kaikki sen 4 ja ½ vuosikertaa ovat helposti luettavissa. Koska lukijat myös etsivät kirjoituksia arkistosta, Mustekalan top ten 2007 listalla on juttuja, jotka on julkaistu jo vuonna 2004. Niitä luetaan yhä edelleen, Mustekalan jutut eivät ole mitään kertakäyttötavaraa. Varsinkin opiskelijat, ja ulkomailla opiskelevat suomalaiset ovat löytäneet Mustekalan. Mustekala tavoittaa lukijoita myös eri puolilla Suomea, etenkin yliopistopaikkakunnilla, joten se lisää kulttuurista tasa-arvoa.

Taiteilijaosuuskunta FIXC on koonnut videotaiteen, liikkuvan kuvan ja äänen sekä
installaatioiden viikonlopputapahtuman, joka on esillä Taidehallissa
perjantaista sunnuntaihin 25.-27.1.2008. Screeningit ja installaatiot joka
päivä. Lisäksi erityistapahtumia.

Seminaarin teema:

"Nykyajan nietzscheläinen yli-ihminen, Übermensch, on Übercurator,
ylikuraattori," kirjoitti Art Monthlyn päätoimittaja Patricia Bickers
vuosituhannen taitteessa. Bickersin ajatus on, etteivät nykykuraattorit
huolla taidekokoelmia kuten edeltäjänsä, vaan luovat näyttelyitä
subjektiivisen näkemyksensä ohjaamina. Nykyisenkaltaisten kuraattorien
ammattikunta syntyi 1990-luvun kuluessa biennaalien ja nykytaiteen
katselmusten myötä. He kokoavat neuvoa antavien asiantuntijoiden kanssa
näyttelyitä, jotka esittävät nykytaiteen kärjen ja pyrkivät huomioimaan
ajankohdan poliittis-sosiaalis-yhteiskunnallisen ilmaston.

23.11.2007 Kari Yli-Annala

Mustekalan tämän kertainen numero käsittelee vuosittain järjestettävää Avantoa, kokeellisen liikkuvan kuvan ja musiikin mediataidefestivaalia.

Tuntuu siltä, että Helsingin leveysasteilla ainoastaan Avannon tai esimerkiksi 1990-luvun demoskenestä omaksi tekemiskulttuurikseen kehkeytyneen Alternative
Partyn kaltaiset ilmiöt (järjestetty viimeksi 2-4.11.2007 Helsingin Kaapelitehtaalla) voivat tavoittaa sen ruohonjuuritason, jossa ajan virta, sen vietit ja energiat kohtaavat mediataiteen strategiset ja historialliset juuret.

23.11.2007 Kari Yli-Annala

Michael Snow, La Région Centrale, 1971

Tänä syksynä kahdeksatta kertaa Helsingissä järjestetyllä Avanto-festivaalilla on ollut perustamisensa jälkeen merkittävä rooli niin avantgarde-elokuvan klassikkojen, kokeellisen elektronisen musiikin säröisimmän puolen kuin uusien mediataideteostenkin esiin nostamisessa.

22.11.2007 Terhi Varonen Katsaus Avanto-festivaaliin 2007

Sekä Snown että Kubelkan tuotannossa korostuu elokuva välineenä. Kameralla, filmillä ja kuvaustekniikoilla leikitellään kuin uudella lelulla. Leikkauksen mahdollisuudet, rytmit ja
kuvakulmat saavat pääosat molempien filmeissä. ”So is This” – elokuvassa tuli hilpeästi esille myös filmiteknologian mahdollistama massaviihde ja kollektiivinen katsominen. Muiden ihmisten läsnäolo ja reaktiot tuovat nekin lisänsä elokuvakokemukseen.

20.11.2007 Saara Hacklin

Douglas Gordon & Philippe Parreno: Zidane: A 21st Century Portrait (2006)

Kahden menestyneen kuvataiteilijan, skottitaustaisen, New Yorkissa asuvan Douglas Gordonin (s. 1966) ja algerialaissyntyisen, Pariisissa asuvan Philippe Parrenon (s. 1964) Zidane-elokuva on posketonta katsottavaa. Avanto-festivaalin kävijät suljetaan Kiasma-teatterin valaan vatsaan ja viedään aikamatkalle keväiseen iltaan huhtikuussa 2005. Madridissa, jalkapallojoukkue Real Madridin (valkoiset) kotikentällä pelataan yksi Espanjan liigan otteluista, vastustajana on Villareal CF (keltaiset). Aivan kuten Douglas Gordonin 24-Hour Psychossa (1993), jossa taiteilija hidasti Hitchcockin Psychon vuorokauden mittaiseksi, ei Zidane-elokuvassakaan katsojaa päästetä itse asian äärelle.

23.11.2007 Harri Laakso

Jotkin asiat ovat suuria kuin elämä. Urheiluselostuksissa taas saattaa usein kuulla, että suurissa peleissä onkin kyse ”pienistä marginaaleista”. Ilmaisulla halutaan sanoa, että lopputulos voi kallistua kumpaan suuntaan tahansa tasavahvojen joukkueiden koetellessa toisiaan. Kaikki on pienestä kiinni: perussuorituksen ylittävästä pinnistyksestä, hiuksenhienosta erosta yksilöiden taituruudessa ja hivenestä onneakin. Hetkessä tavanomaisuus voi muuttua taianomaisuudeksi.

9.12.2007 Petri Hankonen

Zidane

”Jos kyse olisi vain uskosta tai urheilusta, antaisin anteeksi” Voi luoja. Voi luoja auta. Tämä pettymys ei mene pois, ei. Elokuvassa sanottiin, että jonain päivinä ihme on vain yhden hengenvedon päässä olemattomasta; magic is sometimes very close to nothing at all, toisin kuin tämä elokuva. Tässä oltiin valovuoden päässä kaikesta taianomaisuudesta.

25.11.2007 Juhani Koivumäki

Zidanen ensimmäiset ruudut ovat pieniä kuvan rakeita. Sieltä vetäydymme vähitellen taaksepäin Mogwain musiikin säestämänä ja alamme nähdä kuvaa kokonaisuudessaan. Näemme jalkapallokentän, jonka jälkeen vähitellen alamme seurata herra Zidanea joka pelaa vihollista vastaan. Zidane vertautuu kuvissa olemukseltaan ja pelitaktiikaltaan saalistavaan eläimeen. Hän ei hyökkää ja juokse koko ajan, vaan päinvastoin vaanii, löntystelee ja odottaa tilaisuuttaan. Hänen kasvonsa ja eleensä tukevat samaa eläimellisyyttä; ruman komeat kasvot syljeskelevät ja elehtivät vain sen mukaan, mikä on tarpeellista ja välttämätöntä. Hän käyttäytyy tasan oman peliluontonsa mukaisesti, vaikka tietää 17 elokuvakameran seuraavan häntä.

3.12.2007 Kalle Hakkarainen

“Cinema is projection of stills — — I feel that every 
frame that is projected too much makes the whole thing 
less articulate. I have twenty-four communication possibilities per second, and I don't want to waste 
one.”
-Peter Kubelka

VELOCITY is a stunning festival of digital art and culture, online and
all along the coastal rail route around Morecambe Bay from Lancaster to
Barrow-in-Furness in North West England. The real-world aspects of
VELOCITY finished on November 3rd, but the online legacy continues,
with a chief project being ArtCast, folly's new ongoing series of podcasting
programmes: a platform for public access to new and innovative sound
art.

20.11.2007 Hanna Etholén

Puhutaanpa pornosta! Voisitko kuvitella heittäväsi tällaisen keskustelunaiheen ilmoille istuessasi kahvikupposen ääressä ystäviesi, työtovereittesi tai vaikkapa vanhempiesi kanssa? Porno on nykyään kaikkialla, sillä viimeistään internetin myötä se ei ole enää ollut mustissa takeissa hämyisiin kauppoihin hiippailevien miesten salaisuus. Pornon kuvastoihin voi törmätä jopa kadulla: bikinimainoksen naisen huulet kiiltävät ja silmät ovat kutsuvasti puoliavoimet. Miksi pornosta on sitten niin vaikea puhua? Miksi se on tabu?

23.11.2007 Kari Yli-Annala

History will repeat itself. Strategies of re-enactment in contemporary (media) art and performance. HMKV at Phoenix Halle Dortmund: 9.6. – 23.11. 2007/ History will repeat itself. Strategien des Reenactment in der zeitgenössischen Kunst. Kunst-Werke Institute for Contemporary Art Berlin: 18.11.2007 – 13.1.2008

Helsingin yliopiston filosofian laitos ja Helsingin yliopiston
tutkijakollokgio järjestävät kollokvion Hegelin Hengen
fenomenologian 200-vuotisjuhlien kunniaksi. Kollokviossa suomalaiset Hegel-
asiantuntijat esittelevät tämän käänteentekevän teoksen eri osia
sekä erilaisia siitä kummunneita tulkintatraditioita.

22 November - 20 December 2007 (Ilmoitus)

Private View: Wednesday 21 November, 6 - 9pm

Vienna International Apartment in Brussels opens its doors to the public this autumn with the exhibition Welcome to the Kingdom of Belgium - Homage to Marcel B.*. The exhibition features artworks by four contemporary artists from four different countries: Panagiotis Balomenos ( Greece ), Petri Huurinainen ( Finland ), Lukas Schaller ( Austria ), and Sílvio Salgado ( Portugal ). Vienna International Apartment continues to challenge the public through the exploration and subversion of boundaries between the private and public domains.

28.9.2007 Maija Hirvanen ja Terike Haapoja

Kiasma-teatterin vuodesta 2005 lähtien järjestämä /teatteri.nyt
festivaali on perinteisesti koonnut yhteen tekijöitä ja katsojia
paitsi katsomaan nykyteatterin esityksiä, myös keskustelemaan
esityksistä ja niiden kautta avautuvista tulevaisuushorisonteista.
Kirjallisia keskusteluja on kuitenkin kertynyt vähemmän. Monet
esityksistä asettuvat eri traditioiden risteyksiin ja siten myös
perinteisen taidekritiikin kategorioiden välimaastoon. Uudenlaiset
esitykset vaativat uudenlaista kirjoitusta, tai ainakin
ajattelemaan esityksestä kirjoittamista uudella tavalla.

30.10.2007 Maija Hirvanen ja Terike Haapoja

Osa /teatteri.nyt:in esityksistä tuli tilallisesti ja tunnelmallisesti
lähelle katsojiaan, luoden tunnun joustavammasta rajasta esityksen ja
katsojan välillä. Tämä joustava raja periytyy omista
perinnepaleteistaan.

19.10.2007 Kate McIntosh: All Natural. /teatteri.nyt. Kiasma-teatteri. Elina Latva, Sirpa Jokinen ja Mira Karjalainen alias MUNASOLU, SIITTIÖ JA KOHTU keskustelevat esityksen jälkeen.

MUNASOLU: Minua pelotti.
SIITTIÖ: Minulla oli turvallinen olo: mitä esiintyjä tekikin, hän tiesi mitä teki. Oli ennemminkin turvallisuuden ja rakkauden aalto koko esityksen ajan.
KOHTU: Kohdassa, jossa esiintyjä kertoi itkeneensä ja muistutti, ettemme reagoineet siihen mitenkään, siinä tunsin syyllisyyttä.
SIITTIÖ: Minä taas olin varma, että esiintyjä vedättää.
MUNASOLU: Kyllähän se esiintyjä oikeasti toivoi, että yleisö olisi reagoinut enemmän.
SIITTIÖ: Näki, että hän hallitsi esityksen suvereenisti. Alusta loppuun näki, että hän tiesi esiintyjänä, mitä tekee.
Kate McIntosh, All Natural

21.10. 2007 Kate Macintosh: All Natural, Suvi Parrilla

Mikä tekee betonilähiöstä epäluonnollisemman kuin ampiaispesä? Loppujen lopuksi ei mikään. Molempiin rakennelmiin tarvittavat materiaalit ovat saatavilla tältä planeetalta ja lopulta luonnosta. Toisia rakentavat ihmiset ja toisia ampiaiset.

21.10.2007 Kate McIntosh, All Natural. Selja Ahava

Millainen on ”huippukokemus”? Puhdas, aito hetki? Esitys rinnastaa rahapelien pelaamisen esiintymiseen, niistä kummastakin saa samanlaiset vibat, niihin jää koukkuun. Ja samanlainen huippukokemus on synnytys. Raha, veri ja yleisön nauru vain virtaavat vapaasti. Me katselemme naista tietyssä altistuneessa tilassa, esiintymässä, raskaana – kuten hän heti esityksen alussa kertoo. Jotenkin ryvettynyt ja repeytynyt showgirlin asu ei kyllä lupaa hyvää.

16.10. 2007 Teatteri Venus: Likaisia juttuja, ensi-ilta, Leena Villka

Likaisia juttuja käsitteli yhtä tunnetta, inhoa. Lika, töhry, kielletyt tekemiset aiheuttavat meissä inhoa. Inhon esittäjät olivat kuitenkin liian viehättäviä herättääkseen katsojissa inhoa söpöine paljaine varpaineen. Näyttelijät esittivät koko joukon ihmiskehon äänimaailmaa (kuolaamista, huohotusta, örinää ja ulinaa) sen verran ylitehostetusti, että katsojissa se herätti huvittuneisuutta ja vienoja naurunpyrähdyksiä. Inhon esittäminen tuntuu synnyttävän tahatonta komiikkaa.

Teatteri Venus: LIKAISIA JUTTUJA Kiasman Seminaari.
Esitykset 16.-21.10.2007: 19.10 klo 18.00, 20.10 klo 17.00 ja 21.10 klo 17.00. Mira Karjalainen

Vieläkin on vaikea hengittää. Ryntäsin ulos salista, mutta nenäkarvoihin on syöpynyt mädäntyneen ruoan ja halvan hajuveden lemu. Ällöttävää.

16.10.2007 Teatteri Venus, Likaisia juttuja Kiasman seminaari-huone Jaana Pirskanen

Toivoin vielä poliittisempaa likaa, likaisempaa likaa, jotain joka olisi saanut minut kavahtamaan tai ajattelemaan. Haistelen nyt tunnustellen lisää likaisia juttuja. Miten olisivat käsin painetut tarrat sähkökopin seinässä, hengaavat nuoret ostoskeskuksessa tai rautatieasemalla, naiset alttarin takana. Seksi puistossa, suutelevat naiset kirkon portailla, partaan kuivunut sperma. Kouluttamattomat pakolaiset rajalla.

16.10.2007 Mira Karjalainen
Kuusi esittäjää ja rypäs monitoreja käsittelee ihmisen ja eläimen rajapintaa Kansallisteatterin Omapohjassa vierailevassa esityksessä, joka liittyy tämän syksyn /teatteri.nyt–festivaaliin.

Esitys lähestyy ihmisyyttä muiden eläinlajien kautta. Eläimet huijaavat, matkivat, leikkivät ja tekevät rituaaleja, mutta teoksen mukaan “vain ihminen tekee esityksiä lajitovereilleen, joita muut ihmiset tulevat katsomaan.” Simpanssit ja gorillat valehtelevat ainakin hoitajilleen, ja moni muu eläinlaji huijaa tarkoituksella toisia saadakseen vaikkapa saalistajan pois kotipesän luota. Simpanssi juksaa hoitajaansa (omistajaansa? vangitsijaansa?) teeskentelemällä jääneensä häkin kalterien väliin jumiin, kun tavoitteena on päästä karkuun. Toinen taas matkii haavoittunutta lajitoveriaan ja ontumisellaan näin hauskuuttaa muita. Korpit laskevat lumisilta katoilta pyrstömäkeä hupailumielessä. Metsojen ja monien muiden soidinmenot ovat esimerkkejä eläinten riiteistä. Entä eläinten uskonnollisuus? Siitä ei ole todisteita.

11.10.2007 Todellisuuden tutkimuskeskus: Hiljaisuuden politiikka − kehollinen installaatio, Kiasman 3. krs. Anja Portin

Nostan polvet koukkuun tuolille ja katson ulos lepäävän miehen yli. Äkkiä syksyinen Helsinki alkaa näyttää kauniilta. Edes Mannerheimintie ei tunnu enää vihamieliseltä. Tahtoisin jäädä tähän istumaan ja antaa ajatusten virrata vapaasti, unohtaa että istun nykytaiteen museossa, unohtaa että olen esityksessä katsomassa lepäävää miestä, unohtaa, että lupasin kirjoittaa.

10.10.2007 Todellisuuden tutkimuskeskus: Hiljaisuuden politiikka - kehollinen installaatio
Kiasman 3.krs.museon sulkemisajan jälkeen. Sirpa Jokinen

Todellisuuden tutkimuskeskuksen kehollinen installaatio ”Hiljaisuuden politiikka” uudistaa katsojan ja esiintyjän suhteen. Tämä uudistus tapahtuu hiljaisuuden välityksellä. Se perustuu hiljaisuuden merkitykseen inhimillisen kommunikaation osana ja samalla myös taiteen osana. Esitys antaa myös katsojalle uudenlaisia mahdollisuuksia löytää oma asemansa teoksen keskellä.

19.10.2007 Hiljaisuuden politiikka- esityksestä ja kuulosuojaimista Sofia Silfast

Esityksen nimestä keskusteltua: Missä oli politiikka esityksessä?
Teko: hiljaisuuteen tuominen, jättäminen. Yllättävä toimeettomuus,
pysähtyminen huoneissa, joissa on pieniä kylttejä neuvomassa mitä
kuuluu tehdä.

HILJAISUUDEN POLITIIKKA – Ajatuksia kehollisesta installaatiosta. Janika Maisala

Filosofi George Berkeley on todennut, että oleminen on havaituksi tulemista. Ehkäpä oleminen on yhtä lailla kuulluksi ja kosketetuksi tulemista: kuule minut, näe minut, tunne minut. Ihminen, jonka ääntä ei huomioida, on vailla valtaa. Ihminen, jota ei suostuta näkemään, on yhteisönsä hylkäämä. Ihmiselle, jonka kehollista koskemattomuutta ei kunnioiteta, ei suoda ihmisarvoa.

14.10.2007 Todellisuuden tutkimuskeskus: LUMO - Esitys uudesta työstä Kulttuuritehdas Korjaamo. Elina Latva

Taiteilijat ovat tehneet uutta työtä satoja vuosia. Työnhaussa koko kehollaan, kaikkien kanssa ja kaiken aikaa. Lisään, että ajatus on epämiellyttävä.

12.10.2007 Todellisuuden tutkimuskeskus LUMO - Esitys uudesta työstä, Kulttuuritehdas Korjaamo. Markku Nousiainen

LUMO

LUMO -esityksen kertojahahmo esittelee katsojille kuvitteellisia maalauksia. Kaksi apulaista nostaa ilmaan suuren valkoisen kehyksen, jonka läpi näkyy kulttuuritehdas Korjaamon tyhjää taustaa. Yleisö keskittyy tarkastelemaan "Opportunisti" –nimistä teosta.

19.10.2007 Rude Mechanicals Get Your War On esityksen herättämiä ajatuksia. Suvi Parrilla

Vaikka valveutuneet amerikkalaiset ovat julistaneet jo 60-luvulta asti maansa politiikan mädännäissyyttä, ei Rude Mechanicalsin kertaustunti George W. Bushin kahden kauden toilailuista tuntunut tippaakaan tarpeettomalta. Tarpeettomalta tuntuu lähinnä se turhauttava tunne, kun joka ikinen viime vuosina tapaamani amerikkalainen on jossain vaiheessa keskustelua todennut ”I did not vote Bush”, vaikka politiikasta ei olla puhuttu siihen asti sanaakaan.

12.10.2007 Rude Mechanicals (USA): GET YOUR WAR ON Louhisali. Markku Nousiainen

Muistan istuneeni jokin aika sitten keskustelussa jossa aiheena oli poliittinen teatteri, tai oikeastaan se, miksi sitä ei juuri ole Suomessa. Täällä kun politiikka kaiken kaikkiaan on etäistä eikä tunnu sopivan taiteeseen. Amerikassa teatteri näyttää kelpaavan mainiosti epäkorrektiksi lyömäaseeksi, jolla valtapolitikan näennäisen korrektia mutta läpimätää retoriikkaa sopii löylyttää, toki hymy huulessa.

12.10.07 Arvio Sanna Kekäläisen Puna, red esityksestä Suvi Parrilla

Miksi masai-nainen katsoi Sannaa? Kyttäsi kuin jotain eläintä. Kyttäsi kuin jokin eläin.
Sanna ponnistelee musta penis selässä. Eikö masai-naisen katse riitä?
Sanna osaa pitkittäisspagaatin. Eikö masai-naisen katse riitä?

10.10. 2007 Arvio Sanna Kekäläisen esityksestä: PUNA-RED-ROUGE, Kiasma-teatteri, Kari Yli-Annala

Lääkärikirjan mukaan punastumisella tarkoitetaan ”ihon hiussuonten yhtäkkistä
laajentumista ja sen aiheuttamaa läiskittäistä punoitusta kasvoissa,
kaulalla ja ylävartalossa, harvemmin muualla. Punoitus kestää minuuteista
pariin tuntiin. Ennakoivana oireena on usein kuumotuksen tunne. Punoitukseen
liittyy usein hikoilu, joka voi olla hyvin runsasta.” Niinpä.

10.10.2007 Instant-arvio Sanna Kekäläisen esityksestä Puna–Red–Rouge Kiasma-teatteri, Jaana Pirskanen

Eikö ole naurettavaa, että intensiivisimmät tunteemme muuttuvat korneiksi, kun ne tuodaan julkisiksi, kun niitä tarkastelee ulkoapäin. Suurissa tunteissamme olemme alasti, punoittavia, lihallisia, suuruudenhulluja ja naurettavia. Haaveilu on nolostuttavaa ja hekuma kornia.

30.9.2007 Virve Sutinen haastattelee Marja Sildea
/teatteri.nyt 10. – 21.10. 2007

Marja Silde : Juureni ovat teatterissa. Teatterilla tarkoitan tässä draamatekstilähtöistä, näyttelijä-ohjaajakeskeistä, näyttämökuvaltaan ja yleisösuhteeltaan ramppiin perustuvaa traditiota, jossa työnkuvat ovat eriytyneet. Kyseenalaistamalla näitä esityksen peruspilareita, liityn osaksi teatterin traditiota.

30.9.2007 Virve Sutinen haastattelee Kaisa Illukkaa
/teatteri.nyt 10.10.–21.10.2007

Virve Sutinen: Teatteri-sanan käyttöön liittyy meille myös annos nostalgiaa, mitä monet esitystaiteen tekijät haluavat välttää.
- Miten itse suhtaudut teatteriin?

Kaisa Illukka: Suhtaudun teatteriin aika varautuneesti ja yleisön joukossa istuessani koen useammin vieraantuneisuutta kuin yhteisöllisyyttä.

30.9.2007 Virve Sutinen haastattelee Sanna Kekäläistä
/teatteri.nyt 10.–21.10.2007

Sanna Kekäläinen, red

Virve Sutinen: - Millaisena näet oman roolisi taiteilijana? Mitkä asiat motivoivat sinua toimintaan ja tekemiseen? Miten koet oman toimijuutesi?

Sanna Kekäläinen: En koe itseäni palvelujen tuottajana, ehkä enemmänkin palvelijana. En pidä tästä markkinatalousmaailman kielenkäytöstä, jota lanseerataan koko ajan enemmän ja enemmän kulttuurin ja taiteen alueille.

30.9.2007 Virve Sutinen haastattelee Pilvi Porkolaa
/teatteri.nyt 10.10.–21.10.2007

Pilvi Porkola: En mielelläni käytä ’teatteri’ sanaa omien esitysteni yhteydessä. Olen valmistunut esitystaiteilijaksi, ja käytän mielelläni töistäni kattonimeä esitystaide. Toisaalta keskustelu käsitteiden määrittelystä (teatteri, nykyteatteri, kokeellinen teatteri, esitystaide jne.) on loputonta, ja yleisölle on ehkä selkeintä viitata kaikkien tuntemaan käsitteeseen eli teatteriin.

1.10.2007 Virve Sutinen haastattelee Esa Kirkkopeltoa
/teatteri.nyt 10.10.-21.10.2007

Esa Kirkkopelto: ”Laitoskama” on tietty esteettinen formaatti, joka sallii siirtymät kulttuurista ja instituutiosta toiseen. Kaikki tietävät, mistä on kysymys. Silti on vaikea tehdä toisin. Vastuu on varmaan tekijöillä: olla tekemättä laitoskamaa, vastustaa formaattia. Laitosten paras piirre olisi vastaavasti niiden vieraanvaraisuudessa.

30.9.2007 Virve Sutinen haastattelee Annika Tudeeria
/teatteri.nyt 10.10.–21.10.2007

Oblivia

Virve Sutinen: Kiasma-teatteri on pyrkinyt olemaan diskursiivinen “taidelaitos”, joka tarjoaa taiteilijoille tilan ja kontekstin tutkia ja kokeilla, ottaa riskejä. Enemmän kuin tuotantolaitos, sen on voinut ymmärtää tietämisen (informaation) kentäksi, älyllisen vaihdon taloudeksi tai kulttuuristen kamppailujen areenaksi. Suureksi osaksi tämä on ollut Kiasma-teatterin “henkistä” pääomaa ja osaamista taloudellisten puuttuessa. /teatteri.nyt on pyritty tekemään yhdessä taiteilijoiden kanssa ja tuomalla yhteen tekijöitä, tuottajia ja kuraattoreita. On väitetty, että taiteilijoista tulee taiteellis-kriittisten palveluiden tuottajia.
- Millaisena näet oman roolisi taiteilijana? Mitkä asiat motivoivat sinua toimintaan ja tekemiseen? Miten koet oman toimijuutesi?

Annika Tudeer: Eteenpäinpyrkivänä, avoimuutta edistävänä ja uusia toimintatapoja kehittävänä.

30.9.2007 Virve Sutinen haastattelee Nora Lähteenmäkeä
/teatteri.nyt 10.10.–21.10.2007

Nora Lähteenmäki: Teen esityksiä pääasiallisesti yksin. Vaikka esityksessäni on mukana sellisti Markus Hohti ja valosuunnittelusta vastaava Maria Kilpi, suurin osa työstäni on yksinäistä ja teen suurimman osan päätöksistä yksin. Silti esitysten tekeminen on minulle sosiaalista ja yhteisöllistä toimintaa. Pyrin tekemisiin muiden ihmisten kanssa esityksissäni, ne ovat jakamisen paikkoja ja jaettuja tapahtumia.

30.9.2007 Virve Sutinen haastattelee Tuomas Laitista
/teatteri.nyt 10.10.–21.10.2007

Tuomas Laitinen: Todellisuuden tutkijan paikka on todellisuuden reunamilla. Koska todellisuus on jatkuvassa muutoksen tilassa, vaatii se kykyä olla liikkeessä. Liike vie uusiin paikkoihin.

Tapahtumat / Kuvataide

HIAP Project Room
Kaapelitehdas, C4 (C-porras, 4 krs.)
Tallberginkatu 1, 00180 Helsinki

International Symposium on Pornography, Sexual Representations,
Obscenity, and Desire

The Theatre Academy, Haapaniemenkatu 6, Sörnäinen, Helsinki
(auditorium 1)

Oct. 18th through 19th, 2007, OPEN FOR ALL, FREE ADMISSION!

5.8.2007 Irmeli Hautamäki

Joukko Helsingin yliopiston opiskelijoita teki rohkean tempun ja lähti katsomaan taidetta New Yorkiin. Suomessa intellektuellin kuuluu nyrpistellä Yhdysvalloille, vaikka ei olisi siellä koskaan itse käynytkään. Tiedonvälitys keskittyy vain Bushin sotapolitikkaan ja kaikki muu, mitä valtavassa maassa tehdään, jää sen jalkoihin.

Alice Shaw

aiheesta keskustelivat Irmeli Hautamäki, joka on parhaillaan vierailevana tutkijana UC Berkelyssa ja Sirpa Jokinen, joka teki MFA tutkinnon San Francisco Art Institutessa 1997 – 1999.

3.8.2007 Saara Hacklin

”Is this all we can do?”

Italialainen säveltäjä ja intellektuelli Luigi Nono (1924–1990) sävelsi vuosina 1965–66 teoksen A floresta é jovem e cheja de vida, [The Forest is Young and Full of Life]. International Contemporary Ensemble esitti Nonon teoksen kokeellisen esitystaiteen tilassa Performance Space 122:ssa New Yorkissa toukokuussa 2007 Habib Azarin ohjauksessa.

26.7.2007 Terhi Varonen

ecstatic hysteric ladies

Ensimmäisenä amerikkalaisissa gallerioisssa ja museoissa silmiin pisti se, kuinka paljon huumoria ja hauskuutta töissä oli. Hilpein esimerkki taiteesta, joka samalla on sekä kantaaottavaa ja kriittistä että hupaisaa on mielestäni italialainen Enrico Baj (1924-2003), jonka surrealistiset kitsch- kollaasit oli ripustettu Friedrich Petzelin galleriaan. Toinen hieno esimerkki siitä, ettei vaikuttavan taiteen tarvitse olla vakavaa, oli esillä Brooklyn Museumin Global feminisms -näyttelyssä. Kaiken ahdistusta ja väkivaltaa henkivän taiteen keskeltä löytyi Tracey Moffatin videokollaasi ”Love” (2003). Teos on kooste elokuvista pätkityistä rakkaus - ja väkivaltakohtauksista.

28.7.2007 Anna Jensen

binding ritual

Miksi?

Miksi naiset ovat niin vihaisia? Mitä he haluavat? Miksei nainen voi olla enemmän miehen kaltainen? Miksei ole suuria naistaiteilijoita? Kuka pelkää Virginia Woolfia? Mitä on feminismi? Mitä on taide? Onko feministitaide ”taidetta”? Onko feministitaide suurta taidetta? Onko naistaiteilijoiden tekemä taide feministitaidetta? Onko feministitaide naisten taidetta? Kuinka monta feministiä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? Onko feministeillä huumorintajua? Voivatko naiset olla hauskoja? (Ei, mutta voimme olla hysteerisiä.) Onko meillä jatkuva PMS? Synnytäänkö naisiksi, vai tullaanko naisiksi? Onko nainen luontoa vai kulttuuria, lajin vai yhteiskunnan uhri? Onko naisen sukupuoli biologinen vai kulttuurinen? Onko naisen identiteetti performanssi, konstruktio, perusolemus, liikaa vai liian vähän?

14.8.2007 Alpo Väkevä

Christian Marclayn teoksissa asiat kohdataan usein epätyypillisesti. Teokset leikkivät sisältämiensä asioiden olemuksilla, ja niistä tulee itselleen vieraan oloisia. Marclayn teoksissa esiintyy usein musiikki-instrumentteina toimivia esineitä. Marclay on käyttänyt esimerkiksi levysoittimia, kelanauhureita ja rumpuja. Teokset saavat instrumentit soimaan tavalla, joka on niiden vakiintuneelle soimiselle vierasta. Tällainen äänen ulos kaivertaminen tuo soittimista esille odottamattomasti jotain mielenkiintoista ja nautittavaa.

31.7.2007 Outi Vitikka

Yhdysvallat on käsitetty maataiteen syntypaikaksi ja siksi myös suurin osa kirjallisuudesta käsittelee yhdysvaltalaista sekä brittiläistä maataidetta. 60-luvulla useat taiteilijat taidemaailman rajojen ahdistaessa alkoivat kokeilla jälleen taiteen rajoja. Taide vietiin konkreettisesti pois gallerioista. Teokset tehtiin usein paikkoihin, jonne maasto oli vaikeakulkuista tai jotka sijaitsivat muuten vain syrjässä. Usein vastasyntynyt maataide oli myös niin suurikokoista, ettei se olisi sopinut yhteenkään taidenäyttelytilaan. Yhdysvaltalaisten ohella myös britit luetaan maataiteen edelläkävijöiksi. Heidän 60- ja 70-lukujen pienieleinen maataiteensa erosi kuitenkin pääosin kookkaasta amerikkalaisesta maataiteesta. Teknisten välineiden käytön maataiteen osana voi myös laskea brittien saavutukseksi.

2.7. 2007 Anna Beckers

Dan Perovjschi tuo teoksessaan “Projects 85“ esiin niitä elementtejä ja haasteita, joita kaupallisuuden ja taidemaailman yhdentymiskehitys on aiheuttanut. Hän käsittelee erilaisia aiheita spontaaneilla piirroksillaan, jotka on maalattu suoraan MoMA:n The Donald P. & Catherine C. Marronin atriumin seinälle. Teos kulkee otsikolla “Capitalism”, minkä vuoksi katson sen liittyvän aiheeseen, jota haluan tässä esseessä käsitellä hieman laajemmin. Tällä hetkellä taide ja taidemaailma joutuvat pienen yksilön tavoin luovimaan globaalissa maailmassa omien ja kaupallisten tavoitteiden välissä. Kysymykseksi jää, kumman kustannuksella halutaan toimia.

26.8. 2007 Sini Mononen

A Review of an anthology: “Essays on Sound and Vision” (2007) Eds. John Richardson and Stan Hawkins: Helsinki, Helsinki University Press

In audiovisual art sound and image fight for attention. Visual elements are often regarded as main substances, and it goes without saying that we observe our environment in the first hand visually. For instance, while describing a space, we tend to talk about its color, shape and distances rather than it’s sound scape. In order to draw our attention and to rise above the visuality sound has to be somewhat strange or disturbing.

5.8. 2007 Saara Hacklin

Harun Farocki, Deep Play (2007)

Kasselin documenta järjestettiin tänä vuonna kahdettatoista kertaa. Tämä nykytaiteen festivaali on spektaakkeli, joka on herättänyt paikallisissa myös vastareaktioita. Voin kuvitella, miten kaksijakoista identiteettiä joutuminen taidemaailman parrasvaloihin joka viides vuosi rakentaa. Rahahanat ovat auki vain yhtä tarkoitusta varten: jotta trendikkäät nykytaiteen harrastajat tulisivat kaupunkiin kääntymään palatakseen jälleen viiden vuoden päästä. Näyttely tuo kaupunkiin säpinää, mutta herra paratkoon, jos siellä pitäisi asua myös välivuosina. Oma vierailuni documentaan tapahtui nyt ensimmäistä kertaa, ja jouduin nolona selittämään minut pysäyttäneelle kyselyä tehneelle nuorelle, että tiedän Kasselista vain documentan. En olisi tullut tänne ilman näyttelyä. Kassel on keskellä Saksaa ja silti vähän syrjässä.

9.8.2007 Saara Hacklin

Danica Daki, El Dorado (2007)

The documenta exhibition was organized in Kassel for twelfth time this year. This festival of contemporary art is a spectacle, which has also become a source of controversy for the local inhabitants. I can imagine, that getting into the limelight of art world every fifth year creates a twofold identity for the local people. Money comes pouring in for one reason only – so that the trendy art people can quickly visit the city and come back after another five years. The exhibition vitalizes the city of Kassel, but good grief, if one should live there during the intermission years.

5.8. 2007 Sini Mononen

Audiovisuaalisessa taiteessa ääni ja kuva taistelevat huomiosta. Usein kuvaa pidetään pääsubstanssina, ja kieltämättä tapamme havainnoida maailmaa onkin yleensä ensisijaisesti visuaalinen. Esimerkiksi kuvaillessamme tilaa, kiinnitämme huomiota sen äänimaisemaan ja visuaalisiin ärsykkeisiin kuten muotoihin, etäisyyksiin ja väreihin. Jotta ääni nousisi visuaalisten elementtien yläpuolelle, tulee sen olla jollakin tavalla poikkeava, esimerkiksi erityisen kova tai jollakin muulla tavalla outo ja vieraannuttava.

FIXC POPPAA UPIMMIN - uuden levitysosuuskunnan tekokuut espoon sinessä

FIXC on uusi suomalaisten liikkuvan kuvan taiteilijoiden osuuskunta,
joka järjestää näyttelyitä, screeningejä ja live-esityksiä
Suomessa
ja ulkomailla. FIXCin ensiesittäytyminen tapahtuu Espoon Cinen
avajaispäivän yhteydessä nimellä Pop up.

Call for applications

Deadline: 29/09/07

Since 1979 the Kuenstlerstaette Schloss Bleckede has been seeking to
promote young artists who explore innovative positions in the field of
contemporary fine art. Today artists, whose work addresses complex
aesthetic, cultural or political issues, rarely find the necessary
support to realize their ambitious projects. This is why the
Kuenstlerstaette Schloss Bleckede wishes to offer these artists the
opportunity to develop their work in the course of a residential
scholarship of three or six months.

17.5.2007 Irmeli Hautamäki

Tässä mustekalan numerossa aiheena on taiteen tutkimus ja tulkinta. Taidehistorioitsija Taina Kauppinen kyseli, miksi kuva-analyysi aloitetaan teosten kuvailulla, jonka jälkeen tulee vasta lopuksi tulkinta? Moni muu on kysynyt samaa asiaa. Mitään neutraalia kuvailua ei nimittäin ole olemassa. Pieninkin havainto tehdään aina jostakin näkökulmasta, arvolähtökohdasta tai poliittisesta positiosta käsin. Jokaisen havainnon taustalla on tulkitsevia oletuksia. Me tulkitsemme todellisuutta koko ajan.

9.5.2007 Janne Kurki

Ihmiset suunnistavat informaatiotulvan keskellä erilaisten strategioiden avulla, joissa kritiikillä on enemmän tai vähemmän keskeinen paikkansa. Mutta mitä tehdä, jos ja kun kritiikistä itsestään tulee osa informaatiotulvaa, kun kritiikkejä alkaa tulvia joka tuutista ja alkaa tuntua, että tarvitsisimme kritiikkien kritiikkejä poimimaan kritiikkien joukosta ne, jotka kannattaisi lukea? Tällöin viimeistään keskustelu kritiikin tehtävistä on paikallaan. Esittelen tässä kolme erilaista tapaa käsitteellistää kritiikin asemaa ja tehtäviä: kritiikki mainonnan hämäräpuolena, kritiikki suodatustoimintana ja kritiikki ajatteluna.

17.5.2007 Taina Kauppinen

I Yksi tapa opettaa kuva-analyysiä

Olen toiminut neljänä vuotena Turun avoimen yliopiston taidehistorian verkkotuutorina ohjaten perusopintoja. Olen pyrkinyt pitämään huolta siitä, että opiskelijat joutuvat alusta asti tekemään kuva-analyysejä. Verkkokursseilla on käytössä Panofsky -sovellus, jossa kuva-analyysi jaetaan kolmeen vaiheeseen: ensin kirjoitetaan kuvaus teoksesta, sitten etsitään teokseen liittyvää tietoa eli tehdään sisältöanalyysi ja kolmanneksi kirjoitetaan tulkinta. Joka kerta yritän muistaa mainita, että tämä on tällä kurssilla käytössä oleva sovellus. Koska jokaisella taidehistorioitsijalla on lopulta oma tapansa tehdä kuva-analyysejä, mitään oikeaa tapaa ei voi opettaa.

17.5.2007 Pajari Räsänen

Arvio kirjasta Jacques Derrida: Sovereignties in Question: The Poetics of Paul
Celan, toim. Thomas Dutoit ja Outi Pasanen, Fordham University
Press, 2005

Jacques Derridan (1930-2004) kirjoitukset runoilija Paul
Celanista on koottu yksiin kansiin uusina englanninkielisinä
käännöksinä.

Paul Celanin (1920-1970) esittely parilla sanalla vaikkapa hänen
runojensa “teemojen” kautta ei ole aivan yksinkertaista. “Runo”,
hän itse kirjoittaa, “on olemukseltaan, eikä suinkaan ensi sijassa
tematiikkansa puolesta, todellisen ihmisyyden koulu: se opettaa
ymmärtämään toista toiseudessaan, vaatii meiltä veljeyttä tähän
toiseen, myös siellä missä tämä toinen astuu esiin — ei suinkaan
mantelisilmäisenä, vaan kyömynenäisenä ja epämuodostuneena...”

9.5.2007 Pirkko Holmberg

Arvio Tarja Pitkänen-Walterin kirjasta ”Liian haurasta kuvaksi – maalauksen aistisuudesta”

Kuvataiteilija Tarja Pitkänen-Walterin elämäntyön voisi tulkita maalaustaiteen puolustuspuheena, mutta melko monimielisessä merkityksessä. Hänen työnsä eivät enää viime aikoina ole olleet tunnistettavissa maalauksiksi perinteisessä mielessä, niistä on tullut esineitä, joihin on käytetty materiaalina muun muassa pigmentoitua mehiläisvahaa ja kumia. Kuvataiteen tohtorintutkintonsa kirjallisessa osuudessa (Like 2006), jota tässä käsittelen, hänen toivoisi tuovan teoreettista selvennystä siihen, miksi hänen teoksensa ovat sellaisia kuin ovat. Kysymys liittyy teoreettiseen paineeseen, joka kohdistuu yhä enenevässä määrin sekä taiteilijoihin että taiteen tutkijoihin, niin että teoriaa ja taidetta on lopulta vaikea erottaa toisistaan.

28.5.2007 Susanna Välimäki

Kaija Saariaho on keskittynyt tuotannossaan yhä enenevissä määrin metafyysisiin ja eksistentiaalisiin, olevaisen olemusta ja ihmisen olemassaoloa käsitteleviin teemoihin. Saariahoa voi pitää mytopoeettisena säveltäjänä: hän on kehittänyt omaleimaisen musiikillisen tyylin, jolla käsittelee filosofis-uskonnollisia teemoja yleisistä mytologioista ja maailmankirjallisuudesta ammentaen. Filosofis-uskonnollisista teemoista puhuttaessa on Saariahon kohdalla korostettava, että kyse on yleishengellisyydestä: Saariahon tuotanto saa lähtökohtia sekamuotoisista indoeurooppalaisista mytologioista, niin kristillisistä kuin hindulaisista aiheista, ja yhtä hyvin buddhalaisesta kuin egyptiläisestä muinaisrunoudesta.

Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median osasto avaa
5.7.2007
uuden taidegallerian Porin Puuvillan generaattorirakennuksessa.
Generaattorigalleria esittelee uutta nykytaidetta vuorovaikutuksessa
historiallisen tilan kanssa. Tilaa hallitsee 1920-luvulla
käyttöönotettu ja sittemmin suojeltu generaattorihuone.

15.4.2007 Kati Pelkonen ja Irma Puttonen

The Falls

Arvio kirjasta Juha Suonpää: Sacred Places | Pyhät paikat

Lähdössä kesälomareissulle? Onhan kamera mukana? Hyvää matkaa!
Jos nyt kuitenkin jäät puistoon jäätelölle tai laiturille lukemaan, niin Juha Suonpään valokuvakirja Sacred Places | Pyhät paikat tarjoaa näihinkin hetkiin virtuaalisia matkailukokemuksia. Kirjaa selatessa pääsee nauttimaan niin nähtävyyksistä kuin aistimaan turistisia kokemuksiakin.

Seminaari ympäristön kuvien ja kertomusten kysymyksistä
torstai - perjantai 13. - 14. 9. 2007

15. 3. 2007 Irmeli Hautamäki

Taiteesta ei ole nykyään pulaa, toisin on asia sen julkinen arvioimisen laita. Uusia gallerioita ja uusia tekijöitä tulee esiin, mutta juuri kukaan ei ennätä tai voi arvioida uutta, tai kohta enää vanhaakaan taidetta. Painettu media on kriisissä, se tuijottaa kannattavuuslukuihin. Kritiikki ei ole suurten massojen lempiruokaa, siksi sen osuus on pienentynyt päivälehdissä. Saattaa johtua enemmän ammattiyhdistyspolitiikasta kuin todellisesta kulttuuritahdosta, että jotkut suuret mediat pitävät vielä kritiikkiä itsepintaisesti hengissä.

12. 3. 2007 Kari Yli-Annala

”I have no idea what winds are driving me, and where. But I chose
this way, this
way without directions. I chose it myself and here I am.”

Jonas Mekas elokuvansa Lost, lost, lost (1976) ääninauhalla
Tampereen elokuvajuhlien päävieraaksi vuonna 2007 kutsuttu
avantgarde-elokuvan aktivisti, 84-vuotias Jonas Mekas elää tätä päivää kuten hän on aina tehnyt. Hänen tapansa elää nykyhetkessä välittyy ympärille keräytyneiden
assistenttien ja Mekasin oman pojan, Sebastianin nuorekkaan seuran kautta. Mekas liikkuu iPodien ja liikkuvan kuvan teosten verkkolevityksen maailmassa kuin kotonaan, kuvaten jatkuvasti videokameralla ympärillä olevaa maailmaa. Videokuvat saattavat päätyä osaksi projektia, jonka tuloksena syntyy vuodessa 365 elokuvaa, yksi vuoden jokaisena päivänä.

11. 3. 2007 Sirpa Jokinen

Arvio kirjasta: Lauri Timonen: Aki Kaurismäen elokuvat, Otava, 2006

Lauri Timosen kirja antaa taustatietoa Kaurismäen elokuvista, niiden toteutuksen tekniikoista, Aki Kaurismäen tavasta käsittää elokuva ja sen historia, sekä hänen tavastaan käyttää elokuvan kieltä omien töidensä sisältönä.

7. 3. 2007 Irmeli Hautamäki

Saksalaisen Florian Henckel von Donnersmarckin elokuva Das Leben den Anderen (2006), (Toisten elämät) on merkillinen katsomiskokemus. Elokuva kertoo Itä-Saksan viimeisistä ajoista ja sen pahamaineisesta tiedustelupalvelusta Stasista. Näistä lähtökohdista tehdään tavallisesti rikoselokuvia, mutta Toisten elämät on myös enemmän kuin poliittinen elokuva. Sen tapahtumat on sijoitettu taiteilijamaailmaan, poliisi on urkkimassa taiteen tekijöitä. Elokuvan hämmentävyyttä on vilpittömyys, jolla taide ja inhimillisyys asetetaan poliittisen korruption ja totalitaarisen järjestelmän vastavoimaksi.

6. 3. 2007 Sini Mononen

Kiasman kokoelmanäyttely Maisema avautui jo vuoden 2006 syyskuussa. Näyttely esittelee yli kuudenkymmenen suomalaisen ja ulkomaisen nykytaiteilijan teoksia. Helmikuun lopulla päätän vihdoin poiketa galleriakierrokseltani ja tutustua pääkaupunkimme nykytaiteen museon näkemykseen ympäristöstä ja sen esittämisestä.

12. 3. 2007 Petteri Enroth

Helmer och Assar

T.S. Eliot on esittänyt, että taidetta tulisi arvioida kahdessa vaiheessa: ensin teosta tarkastellaan omassa formaalien ja sisällöllisten ehtojensa mikrokosmoksessa ja sen jälkeen tämän arvojärjestelmän ulkopuolelta. Teemu Mäen kohdalla tämä ei tunnu mahdolliselta tai edes perustellulta. Hänen tapansa selittää elämä biologisena ja arvoista irrallisena prosessina ja tempaista vastaanottaja armotta mukaan luomaansa satunnaisuuksien myllyyn on erittäin koherentti ja kokonaisvaltainen.

14. 3. 2007 Aino Korvensyrjä

Näyttelyn Millaista on/ How it is huomiotaherättävin teos on suurikokoinen triptyykki Vittupää/The Pussyhead. Se vetää puoleensa kuin jättimäinen tv-ruutu.

12. 3. 2007 Aki Pohjankyrö

Happy and Yvette

Kritiikki Teemu Mäen näyttelystä "Millaista on"
Galleria Forum Box, Helsinki, 5.1.–28.1.2007

Teemu Mäen näyttely tuntuu ensivaikutelmasta lähtien jännitteiseltä. Teokset tuovat esiin ja samalla peittävät suoraan sanomisen ja hienovaraisuuden rajaa. Esillä on suuri määrä töitä: maalauksia, muotokuvia, seinän täyttävä piirros, jättimäinen triptyykki, kaksi videoteosta ja valokuvia. Ensimmäistä kertaa näytteillä on myös Mäen grafiikkaa, viidentoista syväpainovedoksen valikoima. Kaikki teokset on toteutettu perinteisille kaksiulotteisille pinnoille, jotka täyttävät lähes kaiken seinäpinta-alan. Näytettävää ja sanottavaa on paljon, mutta avarassa galleriatilassa kokonaisuus näyttää yllättävänkin rauhalliselta. Teokset näyttäytyvät kontrastisissa suhteissa toisiinsa, mutta jokaisen katsomiselle on tilaa.

12. 3. 2007 Kaisu Koivisto

Arvio Teemu Mäen näyttelystä Millaista on. Forum Box, Helsinki 5.-28.1.2007

Teemu Mäen (s.1967) teosten pääosassa on elämän pyörteestä hetkeksi pysäytetty ihminen. Ihmisen kuvat tuijottavat herkeämättä seiniltä intensiivisillä katsekontakteillaan. Näyttely on tilanne, jossa yhteen kokoontuneiden ihmisten läsnäolo pakottaa tarkastelemaan toinen toistaan ensin vaistonvaraisesti, eläimellisesti: mies vai nainen, nuori vai vanha, tuttu vai tuntematon. Vasta sitten tulee tarkemman katsomisen ja yksityiskohtien vuoro. Näyttely muodostaa tilanteen, jossa vaikutelmaksi tulee tilan täyttyminen moniäänisellä, kuvallisella puheensorinalla. Mieleeni tulee Rauni Liukon (s.1940) teos Ruuhkaratikka (1973).

22.3. 2007 Kaisa Aho

Sivilisaatio on "elämää kuolleena." Se on tarkoituksetonta kuin tähtien kulku tai maan kiertoliike. "Sitä voidaan ihailla tai surkutella - mutta se on olemassa," kirjoittaa Oswald Spengler viime vuosisadan alussa. Sata vuotta myöhemmin Teemu Mäelle ei enää riitä länsimaisen ihmisen kohtaaman tyhjyyden pelkkä toteaminen. Aiheeseen on suhtauduttava kiihkeästi ja äänekkäästi.

Pannuhalli, Kaapelitehdas & Ruoholahti, Helsinki 4.-6.5.2007
Galleria Välivuosi, Helsinki, 4.-9.5.2007

Là-bas→ Hyper Center on Helsingin Kaapelitehtaan Pannuhallissa ja sen ympäristössä järjestettävä kolmipäiväinen tapahtuma performanssi- sekä ääni- ja mediataide-esityksille, jotka tavalla tai toisella heijastavat sekä kansainvälisen elävän nykytaiteen olennaisimpia piirteitä että niitä globaaliin kapitalismiin liittyviä ilmiöitä jotka tekevät tämänkaltaiset sitä kritisoivat tapahtumat mahdollisiksi. On syytä keskustella taiteen kielellä siitä, onko nykyisessä maailmantilanteessa kyse Uljaan Uuden Maailman alusta, maailmanvallankumousta edeltävästä tilanteesta, vai koko luomakuntaa kohdanneesta tuhoisasta katastrofista. Taiteilijoiden ja yleisön hämmentyneisyys juuriltaan kiskotun maailman keskellä saa muodon ruumiillisen taiteen kansainvälisessä merkistössä.

ZIZEK JA PARALLAKSI

Seminaari lauantaina 14.4.2007
Helsingin yliopiston Päärakennus, Sali 7

Slovenialaista Slavoj Zizekiä (1949–) on hänen lähes kaksikymmentä vuotta kestäneen kansainvälisen uransa aikana ehditty kutsua niin kulttuurintutkimuksen Elvikseksi, Ljubljanan jättiläiseksi kuin akateemiseksi rocktähdeksi mutta toisaalta myös yhdeksi aikamme pysäyttävimmistä, oivaltavimmista ja tärkeimmistä ajattelijoista.

Halle fuer Kunst cordially invites to

Exhibition #2

Alles wird gut/
Everything will be fine

Hans Abbing, Aziz Baako, Personal Cinema, Karen Frostig, David Haley, Jenny Hislop, Karen Heald and Chris Bird-Jones, Jokinen, Pascal de Lavergne,
Roman Ondak, Aviva Rahmani, Eleonore Straub

Art program of the Conference of the European Sociological Association (ESA) / Research Network for the Sociology of the Arts 2007 (www.new-arts-frontiers.eu)

28 March – 15 April 2007

Osoitteessa http://proarte.vetoomus.org on 11.4.2007 julkaistu vetoomus,
joka vastustaa Taideteollisen korkeakoulun liittämistä Raimo Sailaksen
työryhmän suunnittelemaan huippuyliopistoon.

TaiKin hallitus päätti keskiviikkona 11.4.2007, että korkeakoulu tulisi
liittää osaksi huippuyliopistoa. Vetoomuksen alullepanijoiden mielestä
hallituksen kannan ei voi katsoa edustavan opiskelijoiden ja
henkilökunnan mielipidettä yhdistymisestä. Korkeakoulun hallitus ei
missään vaiheessa pyytänyt koulun osastoneuvostoilta kantaa itse
yhdistymiseen, vaan ainoastaan hankkeen jatkokehittelyyn.

19.1. 2007 Irmeli Hautamäki

Hyvä lukija, edessäsi on ensimmäinen Mustekala.infon uusitun sivuston numero. Pitkin syksyä olemme luvanneet parempia käyttö- ja hakuominaisuuksia ja nyt lupaus on täytetty.
Sivuston uudistamisesta vastaavat Auri Hautamäki ja Dominique Bouix, jotka ovat käyttäneet sen tekemiseen lukemattomia vapaaehtoisia työtunteja. Heille suuret kiitokset!

19.1.2007 Anna Poranen

“Huono? Ruma? Paska?” keskustelutti Helsingin yliopiston estetiikan oppiaineen ainejärjestö Aistimuksen järjestämässä Estetiikka –päivässä marraskuussa 2006. Päivän teemasta keskusteltiin esteetikkojen, taiteen tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden kanssa teemaan täydellisesti sopivassa rähjäisen sympaattisessa yliopiston Alina -salissa. Tämä vuoden ensimmäinen Mustekala –numero pitää sisällään aiheesta inspiroituneita artikkeleita. Toivottavasti aiheen rento ja vapaamuotoinen käsittely tilaisuudessa välittyy myös teksteistä. Toivottavaa on myös, että ajankohtainen aihe synnyttää lisää uusia kysymyksiä ja pohdintoja.
elephant

30.11.2006 Taina Kauppinen

Groteski tarkoitti alun perin Neron ”Kultaisen talon” fantastisia ornamentteja, mutta nykyään se yhdistetään taiteen rumaan ja irvokkaaseen kuvakieleen. Tästä huomaa, että groteskin määrittely on muuttunut historian aikana paljon. Tällä hetkellä monet kirjoittajat näkevät, että groteskista kuvastosta on ylitarjontaa. Fantasia, kauhu ja scifi ovat suosittua populaarikulttuuria ja niiden myötä aiemmin irvokkaaksi tai hätkähdyttäväksi nähty kuvamaailma on arkipäiväistynyt.(1) Groteskin määritteleminen on samalla muuttunut aiempaa vaikeammaksi prosessiksi. Tosin groteskista ei ole ollut olemassa koskaan yhtenäistä määrittelyä.

30.12. 2006 Suvi Keto-oja

Estetiikan opiskelijoiden ainejärjestö Aistimuksen toteuttamassa Estetiikka-päivässä 13.11.2006 pohdittiin ruman ja huonon ilmenemistä niin arjen pieninä yksityiskohtina, elinympäristön ongelmina, taiteen materiaalina kuin käsitteellisinä määreinä. Määritelmän lausuminen tapahtuu useimmiten rajaamisen, poissulkemisen ja vastakohdan osoittamisen kautta. Jokin on sellaista, mitä toinen ei ole tai jossakin on havaittavissa se, mikä tuosta toisesta puuttuu. Sekä ruma että huono ovat ongelmallisia käsitteitä, sillä ne jäsentyvät ainoastaan oman kaksijakoisuutensa kautta.

4.1.2007 Anna Poranen

Keikkaelämyksen visuaalisuus, sekä turistin katseen visuaalisuus tuovat minulle samankaltaisia mielleyhtymiä. Nämä käsitteet mielessäni olen pohdiskellut keikoilla käymisen kokemusta. Tarkastelen myös hiukan rock-kulttuurin visuaalisia elementtejä ruman estetiikasta käsin.

5.1.2007 Tom Sundberg

Ulosteet ja muut ruumiin eritteet? Joutomaat ja betonilähiöt?
Melusaaste? Ovatko nämä kaikki rumuuden ilmenemismuotoja? Rumaan tunnutaan
liittävän niin vastenmielisiä ja luotaantyöntäviä kuin epäkiinnostavia ja
mitäänsanomattomia piirteitä. Taiteen piirissä huono tai
epäonnistunut teos saatetaan laskea rumaksi. Erään ajatusmallin mukaan ruma on
epäesteettistä.

6.1. 2007 Sini Mononen
Mietin rumuutta taiteessa ja sitä, miten se ilmenee ja miksi. Ajatus pyörii groteskista maalaustaiteesta monotonisuudessaan ahdistavaa musiikkiin ja siitä edelleen kauhuelokuvaan. Miettimisen rytmiä hämmentää vielä muistin perällä lymyävä keskustelu, joka käytiin viime vuoden kesällä suomalaisen kirjallisuuden tilasta. Tuolloin kotimaista proosaa moitittiin yhteiskunnallisen otteen puuttumisesta. Tekeekö tämä kirjallisuudesta huonoa? Entä rumuus?

6.1.2007 Tero Huotari

Jonkin aikaa niin elokuvakeskusteluita niin livenä kuin no-lifena seuranneena olen tyrmistynyt virheiden etsimisen määrästä. Tyrmistys on ehkä vahva sana tähän yhteyteen, pikemminkin virheiden etsintä on moralistille paremmin sopiva keino ilmoittaa ylemmyytensä. En voi kuitenkaan välttyä kokemasta virheiden etsintää besserwisserisminä. Etsijöiden reaktio virheisiin, kuten omanikin, ei pääasiassa ole huvittunut, etenkään kun nämä ’virheet’ tuppaavat olemaan kohteliaasti ilmaistuna parhaimmillaankin ulkoelokuvallisia, maljakoiden paikan vaihtumia ja kameramerkin esiintymistä ”vuotta liian aikaisin”.

Kutsu mielenosoitukseen! Levitä eteenpäin!

Perjantaina 2.3.2007 eri paikkakunnilla kello 12 alkaen (keskeisten
valta- tai kulttuuri-instituutioiden edessä).

Helsingissä kello 12 alkaen eduskuntatalon edustalla.

MIELENOSOITUKSEN TEEMA: Apurahoilla ja pätkätöillä elävät
taiteen- ja tieteentekijät sekä muut kulttuurialan työläiset ovat jääneet
ilman asianmukaista työttömyys- ja sosiaaliturvaa, joiden tulisi kuulua
jokaisen kansalaisen perusoikeuksiin. Nykyinen politiikka on tehnyt
kulttuurialan silpputyöläisistä lainsuojattomia.

Call for applications
Deadline: 15 April 2007

Artists, designers and theoreticians are invited to submit research and production proposals to become a researcher at the Jan van Eyck Academie. Candidates can either apply with a topic of their own or for a project formulated by the institute itself. In order to realise these projects, the Jan van Eyck offers the necessary made-to-measure artistic, technical and auxiliary preconditions.

5.1.2007 Irmeli Hautamäki

Arvio kirjasta: The Magic Bottle. Written & Illustrated by Camille Rose Garcia, 2006 published by Fantasographics Seattle Washington.

the Magic Bottle - mustekala
Millaisia satuja kerrotaan lapsille ilmaston lämpenemisen ja ympäristötuhon aikakaudella?

12. 2. 2007 Sini Mononen

Suomalainen elokuvamaailma kokoontui tammikuussa palkitsemaan kuluneen vuoden kotimaisia elokuvia. Jussi-gaalan valokeilojen himmennyttyä yhdelle elokuvamaailman pienistä sivuareenoista nousi Artisokka-festivaali Helsingin Bio Rexissä. Muiden festivaalien keskittyessä pääasiassa elokuvan eri lajityyppeihin, Artisokka esitteli yhden elokuvamaailman kummajaisen: naisen.

1.1.2007 Sirpa Jokinen

Slavoj Zizek: Tervetuloa reaaliseen autiomaahan! & Janne Kurki: Slavoj Zizek – Hollywoodista Irakiin, Apeiron kirjat, Helsinki, 2004

Slavoj Zizekin tiivis kirjoitustyyli ja hänen tapansa viitata kirjoituksissaan etupäässä ranskalaisen psykoanalyytikko Jaques Lacanin ja myös laajasti saksalaisten filosofien luomiin käsitteisiin (näiden lähteiden olematta ainoat Zizekin teksteissä), antaa hyvän haasteen kenelle tahansa ymmärtää ja saada jotain irti hänen sisällöistään. Hyvä teksti on ymmärrettävä tyyliltään. Jos lukijalla ei ole laajoja tietoja entuudestaan Zizekin käyttämästä lähdekirjallisuudesta, on hänen helpoin ratkaisuna laittaa tämä kirja sivuun.

17.2. 2007 Pirkko Holmberg

Sari Hiltunen, piirroksia
Lasipalatsin näyttelytila 15.2.-4.3.2007

Ikuisesti kadonnut

Sari Hiltunen on antanut lyijykynänsä hapuillen tavoittaa pakenevia muistikuvia. Poispyyhityn ja uudelleen luonnostellun läikehtivä vaihtelu saavuttaa taiteilijan herkälle kämmenelle palan kauneutta. Vapaasti virtaavien abstraktien hahmotelmien keskeltä kajastaa ihmisten kasvoja. Katsoessani lähempää pettymys on kuitenkin hienoinen, kun piirrokset onkin tulostettu ja muokattu tietokoneella. Täydellisyyttä on tavoiteltu alkuperäisen kädenjäljen läsnäolon kustannuksella. Pitääkö kaiken olla nykyään yhtä puhtaaksiviljeltyä kuin radiopop?

Susanna Pettersson

16.10.2006 Jonka voi vain tuntea...

"Täytyy yleensä tyytyä siihen, että hänessä [lapsessa] herää jonkinlainen aavistus siitä, että sanoilla kuvatun asiallisen sisällön takana taideteoksessa on jotakin muuta, sellaista, jonka voi vain tuntea ja joka onkin pääasia." Näin kirjoitti Alfred Lichtwark klassikoksi muodostuneessa teoksessaan Taideteoksia oppimassa, joka ilmestyi suomeksi vuonna 1926.

16.10.2006 Leevi Haapala

Nykyään tuntuu, että sitä tekevät kaikki: taiteentutkimusta. Joten on melkoisen helppoa vastata, että tekee työkseen nykytaiteentutkimusta. Ja samalla, kun tämän määritelmän itsestään antaa, odottaakin jo seuraava kysymys. Mitä oikein tutkit?

16.10.2006 Taava Koskinen

Katselen noin sata vuotta vanhaa Daniel Nyblinin valokuvaa Kaarlo Bergbomista, Kansallisteatteria edeltäneen Suomalaisen teatterin ja Kansallisoopperaa edeltäneen Suomalaisen oopperan perustajasta.

16.10.2006 Minna Turtiainen

Taiteen vastaanottaminen tai kokeminen on aina moniaistinen kokemus. Siksi otsikkoni on oikeastaan harhaanjohtava: vain harva nykytaiteen teos puhuttelee pelkästään näköaistia. Katsominen onkin seuraavassa ymmärrettävä laajasti, melkeinpä metaforisesti.

16.10.2006 Juha-Heikki Tihinen

Annamari Vänskän tuore väitöskirja on merkittävä puheenvuoro suomalaisessa kuvan- ja sukupuolentutkimuksessa. Artikkelimuotoisen väitöstutkimuksen osahan on ollut jo luettavissa alkuperäisissä ilmestymisyhteyksissään, mutta yhteen koottuna ja laajalla, noin puolet teoksesta kattavalla, johdannolla varustettu väitöskirja on merkittävä tutkimuksellinen tapaus. Vänskän väitöskirja koostuu johdannon lisäksi viidestä artikkelista, jotka ovat ilmestyneet vuosien 2002 ja 2005 välisenä aikana.

16.10. 2006 Irmeli Hautamäki

Matthew Barney Drawing Restraint San Franciscon MoMassa 23.6. - 17.9. 2006

16.10.2006 Irmeli Hautamäki
Matthew Barney Drawing Restraint in San Francisco MoMa 6. 23 - 9.17. 2006

Matthew Barney's exhibition Drawing Restraint, which closed recently in San Francisco MoMa was a total work of art, in which works made with various media: sculptures, performances, videos, photographs and drawings all served to produce a complex, multilayered but unified experience. Barney, who was born in 1967 in San Francisco, has been working with the same theme of bodily restraint already for two decades. Drawing Restraint is an ongoing project, where all new pieces complete the same theme.

6.11. 2006 Irmeli Hautamäki

Aki Kaurismäki's newest film 'Lights in the Dusk' (2006) completes a trilogy, which begun with 'Far away the Clouds' (1999) addressing unemployment. The subject of the second film 'The Man without the Past' (2002) was homelessness or illegal immigration.

6.11.2006 Irmeli Hautamäki

Aki Kaurismäen uusin elokuva ”Laitakaupungin valot” (2006) on jatkoa sarjalle, jonka aloitti työttömyyttä kuvannut ”Kauas pilvet karkaavat” (1999) ja joka sai jatkoa asunnottomuuden tai laittoman maahanmuuttajan tilannetta sivuavasta elokuvasta ”Mies vailla menneisyyttä” (2002). Toisin kuin kahdessa edellisessä ”Laitakaupungin valoissa” ei ole lähestulkoon lainkaan Kaurismäen tyypillistä kuivaa, mutta sovittavaa huumoria - elokuvan aiheena onkin yksinäisyys.

4.9.2006: Irmeli Hautamäki ja Sirpa Jokinen

Mustekalan kritiikkisyksy käynnistyy jälleen. Mustekala käy katsomassa pääkaupunkiseudun taidetarjontaa, elokuvia ja lukee kirjoja laidasta laitaan.
Mustekalan kritiikit eivät keskity pelkästään uraa luovien nuorten miesten taiteeseen, vaikkei meillä ole mitään heitäkään vastaan.

9. 8. 2006 Pirkko Holmberg

"Nuoret miehet tulevat" sanoi suomalainen performance -taiteilija Pentti
Otto Koskinen ollessaan nuori mies, mutta siitä on jo aikaa. Olemisen vartijat -niminen poikkitaiteellinen ryhmittymä on kuitenkin valinnut tämän yhdeksi motoistaan pitäessään intensiivisen parivuotisen toimintansa ensimmäistä
dokumenttinäyttelyä Maa-tilassa 14.-28.7.2006. (Albertinkatu 19, Helsinki. )

21.8.2006 Sirpa Jokinen
Petri Kuljuntausta: Äänen Extreme, Like 2006, 416 sivua ja DVD -levy

Äänen Extreme -kirjan tarkoituksena on esitellä extreme -käsite, joka toimisi välineenä nykytaiteen hahmottamiselle, erityisesti digitaalisen musiikin ja äänitaiteen alueella. Tekijä on kuitenkin päättänyt jättää laajemman teoreettisen pohdinnan sikseen ja esittelee tämän taiteenalueen ääri-ilmiöitä.

31.8.2006 Verna Kuutti
Helsingin juhlaviikkojen nimikkotaiteilija, muotikuvaajanakin toiminut Wolfgang Tillmans on ollut luomassa valokuvaustyyliä, joka on nykyään arkipäivää muotilehtien sivuilla.

12.9.2006 Silvia Hosseini
Vuoden 2006 Espoo Ciné paikkasi merkittävällä tavalla
pääkaupunkiseudun köyhää elokuvatarjontaa esittämällä
irakilaista ja iranilaista elokuvatuotantoa. Lähi-Idän
todellisuudesta kertovien elokuvien esittämistä
voidaan pitää kulttuuritekona ja näistä elokuvista
puhuminen on yhä ajankohtaista, vaikka Espoo Cinén
päättymisestä onkin jo muutama viikko. Niitä soisi
näytettävän muuallakin kuin elokuvafestivaaleilla.

11.10.2006 Sini Mononen
Lapsuus on lyhyt, mutta elämää pitkälle leimaava aika. Kuinka lapsuuden monet sävyt voi tuoda yhteen menettämättä kokemuksen rikkautta? Monellako sanalla voi kuvata vuosien hiljaisuutta ja tuoda samalla esiin lukemattomat, lähes kuulumattomat äänet?

11.10.2006 Lillukka Enkola

00130Gallery Korkeavuorenkatu 27 ( sisäpiha ) 00130 Helsinki. Auki ti - pe 12-17 ja la - su 12-16.

15.10. Silvia Hosseini

Esitykset Kiasma-teatterissa 14./18./20./26./27./28.10. klo 19, 15./29.10. klo 15 ja 24.10 klo 11. Liput 12/8 €.

31.8.2006 Silvia Hosseini

Galleristi Leena Kuumolan pitäessä välivuotta Oksasenkadun galleriatila on varattu Kuvataideakatemialle. Kolmen opiskelijan Leena Nion, Anssi Pulkkisen ja Jenni Toikan yhteistyönä syntynyt ”Unelma on toisella puolella” on yksi Välivuosi-galleriaan toteutetuista kokeellisista projekteista.

Veli-Matti Saarinen

Seuraavissa kirjoituksissa on kyse kirjallisuuden olemuksen pohdinnasta. Meidän aikamme moderni kirjallisuus on kiinnostavimmillaan tarjotessaan meille tiloja – kirjainten avulla luotuja konkreettisia tiloja – joissa olemme valmiita ottamaan vastaan jotain meille vielä tuntematonta.

14.5.2006 Veli-Matti Saarinen

Mikä merkitys kuvilla on modernissa kirjallisuudessa? Onko kirjallisuuden merkitys ennen kaikkea siinä, että kirjallisuudessa kirjainten avulla luodaan kuvia, jotka tuovat esiin todellisuudesta jotain sellaista, mitä käsitteiden avulla ei voida kertoa? Onko sittenkin niin, että kuvat - myös kirjallisuudessa aina romantiikasta lähtien - vaalivat yhteyttämme ihmeelliseen, tuntemattomaan ja hämmästyttävään? Onko tähän syynä se, että kirjaintenkin avulla luodut kuvat voivat sisältää jotain sellaista, mitä ei koskaan voida analysoida ja selittää tyhjentävästi käsitteiden - ja filosofisen diskurssin - avulla?

26.05.2006 Christina Griebel

Tsaikovski-konserttisalin rapuilla on palanen harmaata WC-paperia, huolellisesti taiteltuna, vastikään sitä on kannettu lähellä vartaloa, sitten se on kuitenkin luiskahtanut sisätaskun reiästä, sukkanauhoista, alushousujen kuminauhan alta. Pian joku kaipaa sitä; WC:ssä ei ole paperia.

14.5.2006 Clark Buckner

When reading Nietzsche’s parable of the madman who laments the death of God, it strikes me as crucial to consider the constitution of the crowd in which he appears. They are not, as one might expect, pious religious people. To the contrary, they are the modern, enlightened bourgeous people, who find themselves in the marketplace before daybreak, and do not believe in God. In fact, as suggested by their treatment of the madman, they find the very idea of God, and the madman’s need to question after Him, to be ridiculous. With their jokes, they make it clear that they stand above such superstitions like adults over children.

14.5.2006 Tomi Kaarto

Monet kirjalliset tekstit sekä tuotetaan että luetaan lahjoina, joita edes kirjailijan tarkoitteet eivät voi palauttaa mihinkään määrättyyn tai välttämättömään identiteettiin. ”Kirjallisuudessa” saattaa usein olla hyvin näkyvillä se, että merkki on aina jo jokin annettu, jonka identiteetti, alkuperäinen merkitys, “das Es”, voidaan kyllä määrittää, mutta vain tietyllä todennäköisyydellä. Fenomenologinen intuitio tai tulkinta ei voi koskaan täysin purkaa tai paljastaa merkkiä.

28.5.2006 Sirpa Jokinen

Rohkeat-näytelmä sijoittuu saarelle. Sinne ui poika, joka pian saa nimekseen Seisokki, sillä hän huomaa heti saavuttuaan parantuneensa kauan kärsimästään impotenssista. Nimen antaa paikkaa asuttava vaihtoehtoisia terapiamuotoja edustava Oiva, joka yhdessä psykoanalyytikko Mairen kanssa on jo vuosia odottanut ensimmäistä opetuslasta yhdyskuntaansa. Myöhemmin Seisokki toteaa parantuneensa myös hallusinaatiostaan, jossa hänellä on siivet ja toisesta ahdistavasta kuvitelmasta, jonka mukaan hän olisi polttomurhannut omat vanhempansa. Saarella hän alkaa hyväksyä totuutena sen, minkä toivoo olevan totta.

Tehkää kulttuuriteko ja antakaa Kluuvin gallerian
jatkaa nykyisissä tiloissaan!

30.5.2006 Ilmoitus seminaarista 1. - 3. 6. 2006 /Timo Kaitaro

23. 4. 2006 Sirpa Jokinen

Onko mahdollista tehdä taideteos, joka olisi ennennäkemätön ratkaisuissaan? Onko mahdollista tehdä jotain kokonaan uutta, joka välttäisi tradition seuraamisen? Jos tällainen teos olisikin olemassa, se tarvitsisi kaikki aiemmin tehdyt taideteokset vertailukohdakseen tullakseen tunnistetuksi alkuperäiseksi. Pitäisikö hylätä alkuperäisyyden tavoittelu mahdottomana ja tyytyä siihen, mitä tradition puitteissa voi luoda?

28.3.2006 Timo Kaitaro

Suomi esiintyy ranskalaisessa kirjallisuudessa usein kaukaisuuden ja tuntemattomuuden metaforana. Tällaisena se esiintyy myös surrealistirunoilija André Bretonin teoksessa "Les vases communicants" (1932). Breton kertoo, kuinka hän herätessään, unen ja valveen välisessä tilassa, oli kuullut hypnapompisena hallusinaationa lauseen ”Pohjolan äärimmäisillä perukoilla, savuttavien lamppujen alla…harhailee, sinua odottaen, Olga”. Herättyään Bretonin ensimmäinen ajatus oli, pitäisikö hänen lähteä Islantiin ”tai, ties minne, Suomeen” ottamaan selvää, mitä tämä Olga hänestä haluaa. Koska hän jätti matkan kuitenkin tekemättä, hän ei – emmekä siis mekään – saanut koskaan tietää, mitä olisi täältä löytänyt. Ei varmaankaan surrealisteja tuolloin kolmekymmenluvun alussa, mutta kenties hän olisi eksynyt niille ”seuduille jotka eivät ole paikkoja”, joihin Jyrki Vainonen johdattelee meitä tässä Mustekalassa. Tunnetta siitä, että on eksynyt tieltä, Breton nimittäin piti kaikkein hedelmällisimpänä tilana.

28.3.2006 Timo Kaitaro

TK: Olet kääntänyt André Bretonin Surrealismin manifestin suomeksi. Olet myös varustanut sen esipuheella, joka on varmasti monille suomalaisille lukijoille muodostunut kiinteäksi osaksi manifestia (olen joskus etsiessäni turhaan muistelemaani manifestisitaattia hoksannut lopulta, että sehän olikin Kirstinän esipuheessa). Manifestin innostuneesta ja innostavasta esipuheesta saakin vaikutelman, että kyseessä ei ollut pelkästään tilaustyö, vaan että surrealismi oli sinulle läheinen ja omakohtainenkin asia. Joissakin runoissasi on myös havaittavissa selviä vaikutteita surrealismista. Koska ja miten tutustuit surrealismiin?

28.3.2006 Timo Kaitaro

Vaikka surrealismi syntyi Pariisissa, se levisi lopulta hyvin laajaksi kansainväliseksi liikkeeksi. Surrealistiryhmiä toimi useissa maissa, mm. Belgiassa, Britanniassa, Tshekkoslovakiassa, Unkarissa ja Romaniassa. Surrealismin vaikutus levisi muutenkin laajalti, Japanista – Ruotsia ja Egyptiä unohtamatta – New Yorkiin. Suomessa ei koskaan ole toiminut varsinaista surrealistiryhmää.

28.3.2006 Jyrki Vainonen

Luentosali on suuri, paikalla lisäkseni viitisenkymmentä ihmistä. Muutaman penkkirivin päässä, alempana, hurisee diaprojektori. Kuvat valkokankaalla vaihtuvat, ovat vaihtuneet jo hyvän aikaa, kun öljyvärein ikuistetut kohtaukset Euroopan historiasta tai vuoristo- ja alankomaisemista ovat välkkyneet silmiemme edessä ja puhutelleet aistejamme.

28.3.2006 Ulla Vihanta
Surrealismin edellytyksistä 1920- ja 1930-luvun Suomessa

Pariisissa 1924 André Bretonin johdolla perustetun surrealistiryhmän ajatukset levisivät nopeasti Eurooppaan, mm. Belgiaan, Jugoslaviaan, Tsekkoslovakiaan, Romaniaan ja Tanskaan. Myös Ruotsiin surrealismi kotiutui jo 20-luvun lopulla. Suomessa surrealismi oli 20-luvulla lähes tuntematon ilmiö.

Timo Kaitaro 8.9. 2003

André Breton, joka omisti elämänsä surrealistiselle liikkeelle, toimi myös kuvataidekriitikkona. Surrealistinen kuvataide ei toteuttanut mitään valmista teoriaa, sillä surrealismin syntyessä kenelläkään ei ollut käsitystä siitä, millaista surrealistinen kuvataide voisi olla - tai olisiko se edes mahdollista.

26.3.2006 Sirpa Jokinen

Kasvokuvat etäiseltä ajalta virittävät tunnelman Anne-Karin Furunesin näyttelyssä. Menneisyyden läsnäolon tuntu on voimakas, vaikka se ei synny ilmeisin keinoin. Kuvissa ei ole nähtävissä mitään tiettyyn aikakauteen viittaavaa. Niissä näkyy katse naisen kasvoilla, ja se on erilainen kuin nykypäivän naisen katse. Seison keskellä näyttelytilaa ja ymmärrän, että nämä naiset kuvissa eivät katso minua. He katsovat suoraan kameraan omassa ajassaan.

Mustekala headline 7.3.2006 Irmeli Hautamaki

Viime viikonvaihteen San Francisco Chronicle kertoi kaupungin episkopaalisen Grace Cathedralin tilanneen itselleen Maria Magdalenaa esittävän ikonin. Ikoni juhlisti ensimmäisen naispuolisen episkopaalisen piispan, Barbara Harrisin nimittämistä.

1.2.2006 Timo Kaitaro

Kuten muistetaan, Marcel Duchampin vuonna 1917 Society of Independent Artists'in näyttelyyn R. Muttin nimellä tarjoama pisoaari hylättiin. Teos jäi kuitenkin taidehistoriaan. Alkuperäinen ready-made -teos on sittemmin kadonnut, mutta liikkeellä on kahdeksan ”aitoa kopiota” - Duchampin ja Arthuro Schwartzin 1964 toteuttamasta ”uusintapainoksesta”. Vaikka nämä eivät ole alkuperäisiä, autenttisia - kuten ei tavallaan ollut alkuperäinenkään - ovat ne silti arvostettuja taideteoksia, joista maksetaan huikeita summia ja joita pidetään näytteillä museoissa ympäri maailmaa.

17.2.2006 Carl-Dag Lige

The following essay will look at the topic of modern urban space. Focusing on the problems of individual perception of contemporary architecture and public space in general, the essay criticizes the prevalent domination of the visual as well as the notion of anonymity in Western architecture. By using Anu Pennanen's film A Monument For The Invisible (2003) and Juhani Pallasmaa's essay The Eyes of the Skin (1996) as it's main inspirational sources, the essay proposes a view that individual experience (including the sensory experiences, thoughts, memories and imagination of a subject) is essential to consider when aiming to design public urban environment (including architecture) of high and diverse experiential potentiality.

7.3.2006 Maria Savela

"Missä reaalimaailma muuttuu todellisiksi kuviksi, siellä muuttuvat pelkät kuvat todellisiksi olennoiksi - käsin kosketeltaviksi kuvitelmiksi, jotka ovat hypnoottisen käyttäytymisen käyttövoima."

7.3.2006 Tero Huotari

Varsinkin sellaisissa elokuvissa, joissa käytetään tietokoneita, kaikki toiminta näkyy suoraan graafisena suoritteena. Aktuaalisessa maailmassa näkyvän maailman kuvan, toiminnan ja arvomaailman yhteys ei ole näin selkeä. Kuvituksen ja sen kohteen yhteys koetaan kuitenkin kuvan voiman takia voimakkaana, todistusaineistona jonkin asian puolesta tai vastaan. Kuvan retorinen käyttö onkin tähtäimessämme nyt, se miten fiktiivisen ja dokumentaarisen rajat sumeutuvat ja miten ne tietoisestikin hälvennetään.

7.3.2006 Niko Pyrhönen

Postmoderniin informaatiotulvaan tarjotaan tavan takaa samaa selviytymispakkausta - kriittistä asennetta. Sen mukaan ei pidä ottaa mitään annettuna ja jokaisen auktoriteetin auktoriteettiaseman on tultava aina uudelleen arvioiduksi. Ensimmäinen koetinkivi tälle kriittiselle asenteelle on kuitenkin, miten suhtaudutaan kriittisyyden selviytymispakkaukseen itseensä.

6.2.2006 Veli-Matti Saarinen

Jacques Derrida päätyi Sokean muistelmat –teoksessaan paradoksaaliseen väitteeseen, jonka mukaan piirtäjän on oltava sokea kohteelleen, jotta hän voisi piirtää kohteensa. Huolimatta piirtäjän yrityksestä liittää havainto ja käden jälki toisiinsa mahdollisimman likelle, niiden väliin jää aina välttämättä kuilu. Käsi piirtää jäljen muistin – ei havainnon - mukaan.

24.2. 2006 Irmeli Hautamäki

Sukupuolisuus-teeman voi nykyisin sanoa olevan valtavirtaa Yhdysvalloissa monillakin aloilla. Mitä elokuvaan tulee, ovat gay- ja transgender-aihetta eri tavoin käsittelevät filmit, kuten Brokeback Mountain ja Transamerica onnistuneet saavuttamaan suuren yleisön suosion. Hollywood-tyylisesti komea Brokeback Mountain on vakava elokuva, joka panee täkäläisen yleisön hiljenemään päähenkilöiden väistämättömien kärsimysten takia. Elokuvan sanoma on, että rakkaus on luonnonvoima, gay-rakkauskin, eikä luonnolle voi mitään. Ympäristön tyly suhtautuminen tekee miesten elämästä tragedian.

21.12.2005 Irmeli Hautamäki

Vuoden vaihtuessa toivotetaan yleensä onnea ja menestystä. Olen kokenut tämän toivotuksen hyvin ristiriitaiseksi, sillä onni henkilökohtaisessa elämässä ja menestys ammatissa eivät oikein viihdy yhdessä. Nykyisin ne pikemminkin sulkevat toisensa pois, vaikka näin ei välttämättä tarvitsisi olla.

21.12.2005 Taava Koskinen

Viime aikoina olen etenkin neromyyttiä tutkiessani joutunut paljon miettimään, miksi menestys on ollut ja miksi siitä on yhä enenevästi tullut keskeinen tavoiteltava arvo kulttuurissamme. Mitä on menestys?

Mercel Duchamp

Alla oleva Marcel Duchampin puhe esitettiin Irmeli Hautamäen toimesta Helsingissä pidetyssä
Taiteilijan vastuu -seminaarissa 10.12. 2005. Puhe herätti runsaasti keskustelua ja kommentteja puolesta ja vastaan ja puheenvuorot aiheesta ovat tervetulleita edelleenkin mustekala.infon sivustolle.

20.12.2005 Antti Filppu

Einojuhani Rautavaaraa on uhattu populistin leimalla viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Vuoden 1994 Angel of Light, seitsemäs sinfonia, herätti suuren yleisön huomion ja kaikki mitä Rautavaara on tehnyt sen jälkeen on saanut enemmän tilaa mediassa kuin nykytaidemusiikin säveltäjien tuotokset yleensä, sitten 50-luvun kulta-ajan. Rasputin -ooppera vuonna 2003 oli liikaa joillekin "vakavasti" musiikkiin suhtautuville puritaaneille, jotka eivät kestäneet teoksen mustalaisliedejä tai paikoin hyvinkin romanttisia teemoja, huolimatta atonaalisuuden värittämästä yleismaisemasta, tekijästä joka on Rautavaaralle ominainen

21.12.2005 Sirpa Jokinen
--"Susanna Välimäki kysyy väitöskirjassaan, miksi psykoanalyysin teoriaa on käytetty vähemmän musiikin kuin esimerkiksi kuvataiteen, kirjallisuuden tai elokuvan tutkimuksessa? Välimäen tutkimus on perusteellinen määritelmissään, selkeä ja antaa tietoa"-- psykoanalyyttisesta tutkimuksesta aina Freudin ajoista nykypäivään asti, joten se sopisi mielestäni hyvin tällaisen tutkimuksen eteenpäin viejäksi.

Arvio kirjasta: Susanna Välimäki: Subject Strategies in Music
A Psychoanalytic Approach to Musical Signification (2005)

21.12.2005 Irmeli Hautamäki

Mari Sunna on syntynyt vuonna 1972 Espoossa ja Vapaan taidekoulun käytyään lähtenyt Lontooseen jatko-opintoihin, millä tiellä hän on vieläkin. Sunna on työskennellyt Lontoossa vuodesta 1999.

Mustekala headline 18.11.2005 Sirpa Jokinen ja Minna Heikinaho

Numeromme kirjoittajat Ian Helliwell, Ilkka Levä ja Susanna Välimäki ovat uusia tuttavuuksia meille, kuten toivottavasti myös muille kuvataiteen kentällä toimiville. Valintaamme vaikutti kiinnostuksemme siihen miten eri tieteiden ja taiteiden edustajat lähestyisivät audiovisuaalisuutta, äänen ja kuvan suhteen kannalta.

18.11.2005 Susanna Välimäki

Sam Peckinpahin vuonna 1977 ohjaama Rautaristi-elokuva on yksi niitä toisen maailmansodan taisteluelokuvia, joiden viesti on selkeän kriittinen - kyse on sodanvastaisesta sotaelokuvasta. Juuri se, että toisen maailmansodan taisteluelokuva muodostaa niin suuren ja vahvan genren tiukkoine lajipiirteineen (ks. Basinger 2003 [1986]), mahdollistaa lajityypin kriittiset inversiot, vakiintuneiden kaavojen toisin toistamisen, vastakkaisten merkitysten rakentamisen “vanhoilla merkitsijöillä”.

18.11.2005 Ilkka Levä

”Yhteiskunta, sitä paitsi, on prosessi, jossa minkä tahansa elävän, suhteellisen hyvin yhteen liittyneen inhimillisen ryhmän tila vaihtelee kiinteän ja - lainatakseni japanilaisten ystäviemme käsitettä - 'kelluvien maailmojen' (floating worlds) välillä.” (Turner 1991, vii.)

18.11.2005 Ian Helliwell

The majority of my super-8 films involve a significant hands-on element - drawing, scratching and bleaching of emulsion, in a direct physical interaction with the celluloid. My electronic music soundtracks have a direct relationship with that same methodology; starting with a soldering iron and circuit, touching on wires and adding components, then physically reacting while recording the sound and watching the image - my aim is to achieve a very close synthesis of audio and visual elements.

18.11.2005 Dinah Bird, Petri Kuljuntausta, Maria Frepoli

Dinah Bird:Coming from a radio background I feel the following story sums up my feelings: Once a journalist asked Orson Welles, which medium he preferred working with, radio or cinema, and he replied: " Radio, the screen is bigger ".
– Dinah-Bird is sound artist in Paris.

18.11.2005 Seppo Renvall, Pekka Sassi:

Olin kerran Katajanokalla, oli aamu ja oli syksyinen kuulas hyvin jyrkkä valo. Olin kävelemässä ja lapset leikkivät lähimmällä leikkialueella. Keinujen vinkuna, valo ja yhtä aikaa kuuluva raitiovaunun kaarroksessa tekemä kirskunta tuntuivat muodostavan kuvan ja äänen, jotka olivat samaa, tähän kokonaisuuteen tuntui kuuluvan myös kylmä ilma. Se oli kokonaisuus, joka kertoi jotain, musiikillinen ja kuvallinen kokemus.

24.11.2005 Sossa Jorgensen

Driving home one afternoon, I was listening to a radio program discussing what music you should not listen to when being in the traffic. British researchers concluded that heavy rock and sounds of car crashes was not recommended. Maybe not surprising?

24.11.2005 Irmeli Hautamäki
Girls, Myymälä 2, 11. -24.11. 2005
Mikä vaivaa marraskuuta? Säntäilen ympäri kaupunkia etsimässä kuukauden taiteilijaa ja totean kerta toisensa jälkeen tilanteen lohduttomuuden.

Mustekala -headline 24.10.2005 Irmeli Hautamäki

Mikä kulttuurinen rooli kuvilla on ja miten paljon työtä niiden eteen nähdään sen jälkeen, kun kuva on valmistunut ja lähtenyt tekijänsä kädestä? Kuvan julkinen elämähän alkaa todella vasta sitten, kun tekijä on luovuttanut sen esitettäväksi.
Poliittisessa elämässä kuvat ovat politiikan keskeistä sisältöä, kuvat luovat toivoa tai pelkoa. Tieteellisessä elämässä kuviin otetaan etäisyyttä: kuvat, kuviot, mallit ja havainnollistukset ovat hyödyllisiä ajattelun apuvälineitä. Kuvien välittynyttä luonnetta pidetään tieteessä selvänä, kuvat ovat ihmisen aikaansaannoksia. Mitä useampien käsien lävitse tieteen kuvat ovat kulkeneet, sitä luotettavampina niitä pidetään. Entä taiteen kuvat? Sen jälkeen kun uskonpuhdistus hävitti ne kirkoistamme, on suhteemme kuviin ollut ambivalentti.

21.9. 2005 Veli-Matti Saarinen

Johanssonin mukaan ”maataide näyttäytyy postmoderniin murrokseen liittyvänä ristiriitaisena taidemuotona. Toisaalta maataiteen kautta on haluttu ilmaista mahdollisimman välitöntä ruumiillista kokemusta maailmasta ja toisaalta sen esittämismuodot ja -käytännöt ovat kiinni jälkimodernin taiteen käsitteellistyneessä kaanonissa.

21.9. 2005 Raisa Vesterinen

– Anne Siirtola on halunnut osoittaa jotakin
itse koetusta suhteesta metsään. Ne haastavat katsojan kuvittelemaan, mitä
on olla pitkiäkin aikoja yksin metsässä, joka on historiallisesti myyttinen
paikka. Taiteilija ``näkee toisin´´. ---

27.9. 2005 Carl-Dag Lige

Where is the Home of a Black Girl?

12. 10. 2005 Pirkko Holmberg
Helsingissä on laaja galleriatarjonta, mutta on turha kuvitella, että kaikki galleriat olisivat toistensa kaltaisia.
Aloitan pienen vertailukierrokseni
Galleria Majakasta Kallion Harjukadulla. Huolimatta sijainnistaan pornokauppakorttelin tuntumassa, galleria on kaunis ja tunnelmaltaan
seesteinen.

27.9. 2005 Katja Tähjä
"Have I done something wrong?", ihmettelee iloinen pyöreä jäätelö. Salaattimies vihreässä viitassaan uhoaa puolestaan pelastavansa maailman. Muropakettien, hampurilaiskääröjen ja Disneyn tutun veitikkamaiset hahmot kirmaavat kilpaa Galleria Krista Mikkolan seinillä. Näyttely oliavoinna 18.8. – 18.9. 2005.

24.10.2005 Olli Mäkelä

Manderlay on elokuvantekijä Lars von Trierin kolmiosaisen Amerikka-aiheisen elokuvasarjan toinen osa, joka jatkuu suoraan siitä, mihin sarjan esikoinen Dogville (2002) jäi.

8.11.2005 Eeva Hannula

Surrealismissa todellisuus haluttiin nähdä uudella tavalla. Tuttu ja
jokapäiväinen näyttäytyi outona, hämmästyttävänä ja ihmeellisenä.

8.11.2005 Matti Riihimäki

Bo Carpelanin uusin romaani "Kesän varjot" on monitasoinen kuvaus lapsen, vanhuksen ja suvun arkitodellisuudesta sekä minuuden etsimisestä. Tai kuten kirjailija itse asian toteaa: "Voi kyllä kysyä, onko se romaani. Tavallaan se on, kokonaissuunnitelmastaan huolimatta, sikermä kuvia tai proosarunoja, jotka liittyvät toisiinsa" (Vuori 2005, 24).

7.11.2005 Sini Mononen

Walter Benjaminin essee ”Taideteos teknisen uusinnettavuutensa aikakaudella” pohtii muutosta ja sen kokemista. Benjamin kuului Frankfurtin koulukuntaan, johon hänen lisäkseen kuuluivat myös muun muassa Theodor Adorno, Max Horkheimer ja Leo Lowenthal. Koulukunnan ajatusmaailma pohjautui mm. marxismiin, mutta Benjaminin tekstistä tämän opillisen esi-isän ajatuksia voi olla ensi kädeltä vaikea paikantaa. Benjamin käsittelee aihettaan kuitenkin jotakuinkin dialektiseen tyyliin teesien ja antiteesien kautta.

12. 10. 2005 Esko Kari

Galleria Anhavaa voi pitää yhtenä Suomen taide-elämän merkittävimmistä foorumeista. Se näyttää taideyleisölle nykymaalausta ja muokkaa maaperää uudelle, vaikka ei olekaan tässä suhteessa varsinaisesti edelläkävijä.

Mustekala headline 20.6.2005 Irmeli Hautamäki

Kiinnostukseni Mallarméta kohtaan syntyi tehdessäni väitöskirjaa Duchampista kymmenisen vuotta sitten. Duchamp ilmoitti ihailevansa Mallarmén persoonaa ja tämän tapaa käyttää kieltä.

20.6.2005 Stéphane Mallarmé

Neekeritär ...

Neekeritär demonin riivaama
Haluaa maistaa lasta surullista uusien hedelmien
Ja rikollisten myöskin revittyjen hameidensa alla,
Tämä ahmatti valmistautuu viekkaisiin puuhiin:

20.6. 2005 Timo Kaitaro

Jos ei kiinnitetä huomiota runon ilmeisimpiin merkityksiin: kuten torjutun paluuseen, oidipuskompleksiin, kastraatioahdistukseen, eksotismiin, jne., paljastuu alta outoja kieliopillisia konstruktioita, epäselviä viittauksia ja hämäriä vihjauksia. Vaikka Mallarmén teksti on nuoruudenrunona huomattavasti selkeämpi kuin hänen monet muut runonsa, on sen jäsentämisessä oma vaivansa. Lukija pannaankin siis heti alkuunsa töihin.

20.6.2005 Sirpa Jokinen

Hanen saavuttuaan outoon maahan, ehka Kuubaan, ja karsittyaan aikaeron luomasta vasymyksesta,
heraa selallaan levattyaan jouhipatjan paalla. Han nousee hamarassa palatsissa.
Neekeritar, surullinen kuin riivatut viekkaat rikolliset,
tuo kuitenkin hedelmia.

20.6.2005 Irmeli Hautamäki

Stephane Mallarmén Neekeritär- runoa on mahdotonta selittää tyhjentävästi, eikä se ole edes tarpeellista, sillä se toimii muutenkin, ja on erittäin mukaansatempaava. Parhaan lähtökohdan sen lukemiselle antaa tieto, että kirjoittaja on 20-vuotias nuorimies. Nuorimies haluaa näemmä shokeerata.

20.6.2005 Tomi Kaarto

Vuonna 1997 pitämässään esitelmässä («L’animal que donc je suis [à suivre]») Jacques Derrida puhuu tilanteesta, jossa ollessaan alasti kylpy- tai makuuhuoneessa kissa, ”eläin”, katsoo häntä. Ja hän tuntee häpeää tämän katseen edessä.

23.5. 2005 Hannele Rantala

"...minä en tiedä miltä moderni näyttää, vain sen tiedän, että teos kehittyy edellisen pohjalta, siinä saavutetun kokemuksen kautta", kirjoitti Helene Schjerfbeck kun häntä määriteltiin moderniksi.

16.5. 2005 Taina Kauppinen ja Mirkka Mattheiszen

Taiteilijat tuottavat koko ajan uusia kuvia. Vain pieni osa niistä saa pysyvän sijan taidehistoriassa. Jotkut teoksista kanonisoidaan. Silloin saattaa käydä niin, että niistä tehdään jatkuvasti entisiin nojaavia tulkintoja sen sijaan, että ne perustuisivat tuoreisiin, kuvan edessä syntyviin, kokemuksiin.

Mustekala-headline 15.4.2005 Irmeli Hautamäki

Meillä kaikilla on tarve elää hyvässä ympäristössä ja haluamme vaalia ympäristön laatua. Hyvä ympäristö on myös kaunis ja siinä on myös mielellään taidetta. Tällaiset itsestäänselvyydet vaikuttavat latteuksilta jokamiehen sanomina, mutta kun ne lausutaan akateemisessa yhteydessä tutkimukseen vedoten, on syytä vähän hieroa silmiään.

15. 4. 2005 Teemu Mäki

Johtuuko siitä, että Naukkarinen on töissä “muotoiluyliopistossa” , että hän joutuu erikseen painottamaan, että taiteella saa olla kriittinenkin tehtävä?

20.4. 2005 Ossi Naukkarinen

Teemu Mäki arvioi kirjaani ’Ympäristön taide’ 15.4.2005 päivätyssä tekstissään ’Ympäristötaideaapinen’ niin perusteellisesti, ettei keskustelua voi olla jatkamatta. Hän nimittäin nostaa esiin muutamia aiheita, joita on syytä ruotia yleisemminkin kuin vain yhteen kirjaan keskittyen. Mäen arvio on myönteinen kokemus, sillä se edustaa valitettavan harvinaista perustellun, huolellisen ja ajatellun kritiikin perinnettä, jota ei esimerkiksi valtalehdistössä tai kaupallisissa sähköisissä viestimissä tapaa juuri koskaan.

12. 4. 2005 Arvi Mäkitalo

"Arkkitehtuuri , joka ei puhuttele, joka ei paljasta mitään ei ole todellista arkkitehtuuria. Rakennustaide, joka ei kosketa ei ole todellista taidetta."
Heli Rekulan näyttely saa katsojan nostamaan vireystasoaan. Sen terävät kaksiulotteiset kuvat koetaan hyvin fyysisesti. Ne ovat lähes veistoksellisia, videoteosten tapauksessa jopa tilallisia. Maisemakuvat, muotokuvat ja selkeämmin kantaaottavat teokset ovat ulkoisesti hyvinkin erilaisia. Yhdistävä tekijä on välimatkan, saavuttamattomuuden ja samanaikaisen saavutettavuuden tutkiminen.

12. 4. 2005 Eila Lahdenperä

”Autiomaa”- näyttelyn maisemakuvien toiseus ja valikoimattomuus on hirvittävää. Tulee selvästi esiin, että maailma on ruma ja vihamielinen paikka meille, jotka haluamme nähdä asiat kauniina ja harmonisina.

12.4. 2005 Milja Nuorkivi

"The architecture of the eye detaches and controls, whereas haptic architecture engages and unites" (Pallasmaa, Hapticity and Time).

8. 6. 2005 Irmeli Hautamäki

Gaston Bachelard oli ranskalainen filosofi ja tiedemies, jonka ajattelu säteilee yhä ympärilleen laajasti levittäytyvää lempeää valoa.Bachelardin tuotannossa analyyttisyys ja taiteellisuus yhdistyvät ihailtavasti.

8. 6. 2005 Arvi Mäkitalo

Bachelardin käsityksen mukaan uneksiva ihminen ja talo yhdessä muodostavat kodin. Näin muodostuva koti tarjoaa yksilölle merkityksiä ja sisältöä. Näiden subjektiivisten merkitysten kautta mieleen rakentuu uneksinnan koti, jota hän kantaa aina mukanaan, ja joka on enemmän kuin sen synnyttänyt materiaalinen muoto. Bachelard lainaa Jean Wahlia:

8. 6. 2005 Milja Nuorkivi

Niin kutsuttujen sisustuslehtien kenttä jakautuu karkesti kahteen alueeseen: toiseen kuuluvat ns. naistenlehdet, kuten Avotakka, Glorian koti sekä Kodin kuvalehti, toiseen taas selvemmin ammattilaisille suunnatut muotoilu- ja arkkitehtuuripainoitteiset lehdet kuten Muoto, Wallpaper ja Arkkitehti, jotka välttävät profiloitumista viihteellisiksi naistenlehdiksi.

8. 6. 2005 Irmeli Huhtala

Bachelardin ajatukset nurkkauksista, jotka on varattu unelmille, saivat minut tunnustamaan kotini tavarakätköjen tarpeellisuuden. Vaikka hän ei puhu tavaroista, vaan vain unelmien kodeista, näen silti niillä yhtäläisyyttä. Koen että tavarat ovat indikaattoreita unille ja että ne tuottavat unelmia ja assosiaatioita. Ne eivät ole turhia, vaikka toisinaan kaaos kuvaa tarkemmin olotilaa, minkä kohtaan tavaroideni keskellä. Esineet ovat taloni irrallisia osia. Ne muistuttavat edellisistä asuinpaikoista, menneestä ajasta ja kulkevat mukanani.

12. 4. 2005 Markku Norvasuo

Hannele Rantalan näyttelyssä kuvaaja on flanööri, jonka havainto osuu ikään kuin ohi, ei suoraan nimettävään kohteeseen, vaan sen jättämiin jälkiin. Hannele Rantalan näyttely (9.3. – 27.3. 05) jakautuu kolmeen osaan. Ylägallerian toisessa huoneessa on kymppikuvakokoisia värivedoksia. Toisen huoneen kuvat ovat typografisia, ne esittävät sanoja. Valokuvat on ryhmitelty yksittäin, kaksittain, kolmittain niin että syntyy rinnastuksia.

16.5. 2005 Irmeli Hautamäki

Harri Mannerin humoristinen romaani ‘Suuri performanssi’ käsittelee fiktion keinoin suomalaisen taidemaailman tilaa postmodernin hyökyaallon jäljiltä.

16.5. 2005 Sirpa Jokinen

Listening to the recordings made in different spaces, enables the listener to picture in his own mind the place, its dimensions and what is there.

26. 4. 2005 Raisa Vesterinen

Käsittelen seuraavassa Elina Brotheruksen omaelämäkerrallisia valokuvia teossarjoista Das Mädchen Sprach von Liebe (1997-1999), Suites francaisen 2 (1999) ja The New Painting (200-) ja vertaan niitä Heli Rekulan (oma)kuviin Autiomaa-nayttelyssä.

Mustekala-headline 15. 3. 2005 Irmeli Hautamäki

Mustekala.info perustettiin maaliskuussa 2003. Kahden vuoden toiminnan jälkeen teetetty palvelintilasto kertoo, että tänä aikana onnistuneita pyyntöjä on ollut yhteensä 22.737 ja onnistuneita sivujen pyyntöjä 14.051. Tämä tarkoittaa, että vähän yli
14.000 kävijää on vieraillut sivustoilla ja että lähes jokainen lukee enemmän kuin yhden artikkelin, mistä tulee luku 22.737.

13. 3. 2005 Eila Lahdenperä

Aki Louhimiehen 'Paha maa' elokuvassa kuvataan Helsinkiä ankeana. Sää tuntuu koko ajan olevan huono. Helsinki on kylmä, eikä siellä tunnu olevan kovin montaa onnellista asukasta.

13. 3. 2005 Peter Tattersall

"Syyttömänä syntymään sattui hän,
tähän maahan pohjoiseen ja kylmään"

13. 3. 2005 Peter Tattersall

"Syyttömänä syntymään sattui hän,
tähän maahan pohjoiseen ja kylmään"

The above excerpt from Eppu Normaali's song, shown at the start of the film, is a description of the Heideggerian concept of being "thrown-into-the world".

13. 3. 2005 Saara Hannula

Onko elokuvassa todella kyse pahan olon siirtymisestä ihmisestä toiseen, kuten sen alussa kysytään? Henkilöiden tuntemukset tuntuvat olevan passiivisesti läsnä ja vain odottavan tilaisuutta noustakseen pintaan. Toisaalta mitkään tapahtumista eivät ole seurausta tietoisesta pyrkimyksestä pahan tuottamiseen.

13.3. 2005 Milja Nuorkivi

Osa 'Pahan maan' henkilöistä edustaa selvästi poeisis-kulttuuria, taitojen ja huolenpidon, käsityön, ruoanlaiton, puutarhanhoidon ja kirjallisuuden kulttuuria, kun osa taas on selvästi teknologia-aikakauden lapsia, jossa päämääränä on enenevässä määrin halujen ja tarpeiden nopea tyydyttäminen. Näiden kulttuurien törmääminen johtaa erilaisiin kriiseihin.

16.2. 2005 IrmeliHautamäki

Albert Edelfeltin 150 vuotisnäyttelyn spektaakkeli-luonnetta arvioitiin mustekala. infossa Arja karhumaan ja Jenni Peisan kirjoituksissa sekä tammikuun headlinessa. Keskustelu jatkuu kolmesta eri näkökulmasta.

Kriitikko Heikki Kastemaan mielestä kaupalliset taidespektaakkelit ovat OK ja niiden arvostelu osoitus luterilaisesta penseydestä. Spektaakakeleita täydentävät tutkimuksen alalla taidehistorian 'saippuaoopperat', jollaiseksi Kastemaa nimittää Anna Kortelaisen 'Virgine'-kirjaa. Nekin ovat Kastemaan mielestä OK.

15.2. 2005 Heikki Kastemaa

Ateneumin Albert Edelfelt -näyttelyn päättymistä 30.1.2005 uutisoitiin laajasti, mutta hyvin toteavasti ja rutiininomaisesti. Kyseessä oli kaikkien aikojen suurimman yleisömäärän saavuttanut taidenäyttely maassamme. Syyskuun 3. päivänä 2004 yleisölle avattu taidenäyttely kokosi 304 767 katsojaa.

15.2. 2005 Susanna Pettersson

Albert Edelfelt –näyttely on puhuttanut Mustekalassa näyttelyn aikana ja myös sen jälkeen. Näyttelyn suuri suosio herätti kriittiset arvioijat pohtimaan näyttelyn spektaakkeliluonnetta. Mitä taiteesta jää jäljelle, jos salit ovat tungokseen asti täynnä ja museokäynnin huipentuma on shoppailukierros museon kaupassa?
Seuraavassa kommenttipuheenvuorossa tarkastelen sitä, miksi kävijäennätyksillä on paikkansa museomaailmassa ja kysyn, eikö taidetta voisi myös ”kuluttaa”.

15.2. 2005 Irmeli Hautamäki

Edelfelt-juhlanäyttelyn loppuvaiheessa tammikuussa 05 ‘Virginie- maalaus piti eristää köysillä uteliaalta massalta, joka tungeksi sen ympärillä peittäen sen muurin tavoin. Monet ihmiset työnsivät nokkansa kiinni Virginiehen ja yrittivät jopa koskettaa sitä.

8.2.2005 Anssi Vallius

Siinä missä perinteisissä gallerioissa näytteillä olevat nykytaideteokset saavat maksavan yleisön naurahdellen pyörittelemään päitään, "katujen gallerioiden" taiteilijoita kyyditetään kiven sisään.

Mustekala headline 3.1.2005 Irmeli Hautamäki

Syksyn 2004 aikana helsinkiläisyleisölle tarjottiin useita hyvin tehtyjä näyttelyitä, joista suuri yleisö otti omakseen Designmuseon Versace-näyttelyn ja Ateneumin Edelfeltin 150- vuotisjuhlanäyttelyn.

Helsingin kaupunginmuseon taiteellisesti korkeatasoinen ‘Nurkan takana’- näyttely ja Kiasman ‘Ehkä puhummme samasta’-näyttely jäivät sen sijaan varjoon. Tämä on paradoksaalista, sillä juuri ne olivat taiteellisesti tarkastellen kärkeä.

5.1.2005 Jenni Peisa

Vuonna 1957 perustettu Kansainvälisten situationistien liike näki modernin kapitalistisen yhteiskunnan spektaakkeliyhteiskuntana. Avantgardistinen ja marxilainen situationismi oli nähnyt dadan ja surrealismin epäonnistueen kapitalistisen yhteiskunnan järkyttämisessä: kapitalismi oli onnistunut kääntämään kritiikin voitokseen tekemällä kriittisistä taideteoksista myyntiartikkeleita.

3.1. 2005 Arja Karhumaa

Lehti-ilmoituksen kuvassa on Albert Edelfeltin teos 'Merellä' (1883) kehyksissä Ateneumin seinällä. Teoksen edessä, selin meihin, seisoo nainen yllään viimeisintä muotia olevat vaatteet ja näyttävät korkeakorkoiset saappaat sekä kädessä designlaukku. Naisen hiukset ja sifonkihuivi hulmuavat tuulessa, joka maalauksen mereltä puhaltaa naista päin. Valokuva antaa tietenkin ymmärtää, että maalaus tekee naiseen suuren vaikutuksen.

3.1.2005 Olli Vallinheimo

Nykytaide saattaa olla vastaanottajan kannalta vaikeaselkoista ja hankalaakin. Tämä vaikeus ei aina johdu pelkästään siitä, että teokset estäisivät katsojan omien ja vapaiden tulkintojen tekemisen. Vaikeus johtuu myös siitä, että katsomme niitä taidemuseokontekstissa ja nojaudumme herkästi tulkinnoissamme museoiden tuottamaan materiaaliin.

7.12. 2004 Mika Hannula

Sanan ‘taide’ käyttö on kiinnostavassa käymistilassa. Samaan aikaan kun Taide-lehden päätoimittaja (5/04) tuskailee taiteilija- ja taide-käsitteiden laajentumista uusiin yhteyksiin - kuten muodin ja kehitysvammaisten luovan toiminnan piiriin - Kuvataideakatemia opettaa rohkeasti ottaamaan kaupunkitilaa haltuun taiteen nimissä

Mustekala headline 30.11.2004 Irmeli Hautamäki

Käydessäni alle kymmenen vuotta sitten Milanossa yritin vierailla kaupungin kuuluisassa Duomossa.

Kävijät jonottivat kirkon ulkopuolella vahtimestarien päästäessä ihmisiä sisään vuorollaan. Kun oma vuoroni tuli, vahtimestarit katsahtivat minua ylhäältä alas. Toinen heistä rypisti kulmiaan ja tokaisi : Watch your arms, lady!

Hänen katseensa sysäsi minut jonon sivuun. Ylläni oli kesäleninki, jonka helma ulottui maahan asti. Leningissä ei ollut kuitenkaan hihoja. Astuin tyrmistyneenä sivuun samalla kun aistikas italiatar, jolla myöskin oli hihaton asu, vetäisi käsilaukustaan ohuen silkkihuivin ja peitti sillä käsivartensa. Hän astui kirkkoon minun ohitseni.

25.11.2004 Kati Laakso

Muoti kuuluu kiinteänä osana designin yhä kasvavaan merkitykseen ja sen arvostus on vihdoin myös meillä Suomessa nousussa.

5.12. 2004 Kati-Maarit Ritvanen
Gianni Versacen taiteellisuus ja intohimo omaa työtään kohtaan on ilmeistä. Hänen
luomassaan tyylissä näkyy voimakkaasti hänen persoonansa; siinä italialaisuus
kohtaa homoeroottisuuden ja perinne nykyisyyden.

24.11.2004 Aila Ahla

Gianni Versace osaa totetuttaa jokaisen tätityylistä poikkeavan, hienostuneen ja älykkään naisen toiveen näyttää joskus edes hiukan ”katutytöltä” .

30.11. Jaana Cawen

Postmodernin hengen mukaisesti Versacen luomistyö perustui lainauksille ja viitteille.

18.10.2004 Raisa Vesterinen

Teoksessa "Puppies" rinnastetaan koiranpennut ja mies, jonka olemus viittaa homoseksuaalisuuteen. Homoseksuaalisuus on marginaalista.

7.10.2004 Kimmo Korhonen

10.10.2004 Marjukka Syväterä

Jouni Kujansuun Nurkan takana- näyttelyssä Tennispalatsissa on teoksia kymmenen vuoden ajalta, vanhimmat 90-luvun alusta.

10.10. 2004 Anna Jensen

Jouni Kujansuun näyttely Tennispalatsissa on kuin korkeakulttuurinen peep show; tuntuu kuin olisi salaa päässyt katsomaan jotakin hyvin intiimiä, jotakin, mikä yleensä pidetään katseilta suojassa. Prosessinomaisuus, joka syntyy ripustuksesta, sekä siitä, että esillä on kaikkea piirustuksista ja videoista valmiisiin veistoksiin, luo illuusion taiteilijan ajatuksiin kurkistamisesta. Lopputulos on monipuolinen ja moniselitteinen.

20.10.2004 Jaakko Koskinen

Kujansuun teoksissa on yhtenäisenä tekijänä staattisuus, paikallaolo. Teokset ovat ja pysyvät paikallaan, vaikka me itse vanhenemme, kasvamme ja rapistumme.

20.10.2004 Kimmo Korhonen

Elokuva asettaa valtakulttuurin ulkopuolelle fiktiivisen maailman, jossa transseksuaalisuus ei ole poikkeus ja homoseksuaalisuus näyttäytyy lähes normina

10.11. 2004 Pessi Levanto

*Huono kasvatus' on jo Almodovarin viidestoista elokuva, mutta ensimmäinen, missä hän suoranaisesti ottaa kantaa Francon aikaan ja siihen, miten se vaikutti sen alla kasvaneisiin ihmisiin, kuten häneen itsensä.

5.12. 2004 Kati-Maarit Ritvanen

'Ehkä puhumme samasta' (Kiasma 30.10.2004 - 16.1.2005) on näyttely, jossa aika ja paikka unohtuvat hetkeksi.
Olemme tilanteessa, jossa kohtaamme 'toiseuden' ihmisissä, jotka ovat
saaneet huonompiosaisen, muttei kuitenkaan merkityksettömän,
roolin.

30.11. Niko Haukkala

Taiteilijapari Dias&Riedwegin näyttely Kiasmassa haastaa tarkastelijan pohtimaan itseään maailmassa elävänä olentona. Näyttelyn teosten aiheiden punaisena lankana on yksilö ja yksilönä maailmassa olemisen ja toimimisen eri roolit ja ehdot, joiden vastapoolina toimii kokonaisuus: yhteisö, uskonto, jumala.

30.11. Petra Minn

Ehkä puhumme samasta näyttelyssä yksilöä kunnioitetaan kyllä, mutta samalla etsitään yhtäläisyyksiä, yhteisiä puheenaiheita ja käsitteitä.

3.12. 2004 Veera Berner

Kuuntelijan roolillaan taiteilijat ovat halunneet korostaa yksilöllisyyden arvoa.

24.11.2004 Terhi Varonen

Rannikon värikylläisten teosten ote on sarjakuvahahmojen lailla karikatyyristävä ja hauska.

Mustekala headline 26.10.2004 Irmeli Hautamäki

Jos museo julistaa kaiken normikriittisen taiteen jo etukäteen turhaksi anarkiaksi, onko silloin syytä ihmetellä kritiikin puutetta?

6.10. 2004 Irmeli Hautamäki

Johtava amerikkalainen taidekriitikko Donald Kuspit on julkaissut 2004 poleemisen kirjan ‘The End of Art’, (Cambridge University Press, 2004) jonka pääväitteenä on, että taide on lopussa.

6. 10. 2004 Georges Charbonnier ja Marcel Duchamp

Mustekala julkaisee otteen Georges Charbonnierin keskustelusta Marcel Duchampin kanssa, joka tehtiin Ranskan Radiolle 1961. Keskustelun aiheena ovat taiteen ja maun käsitteet.

25.6. 2004 Löylyn Lyömä

Mustekala alkaa julkaista uutta kevyempää 'Muste tahroja' - palstaa, jonne voi toimittaa taide-elämään liittyviä anekdootteja ja pakinoita, kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä. Toimituksen email-osoite on mustekala@mustekala.info. Palstan aloittaa Löylyn lyömä juhannus-aiheisella pakinallaan. Mustekala toivottaa kaikille hyvää juhannusta!

Mustekala headline 6.5. 2004 Irmeli Hautamäki

8.6. 2004 Maritta Mellais

Vaikuttaa siltä että provokatiivisuus kuvataiteen keinona todella voi onnistua herättämään yhteiskunnassa vaiettuja asioita ja paljastamaan näkymättömissä olevia solmuja. Ovatko ne juuri niitä asoita, joita taiteilija teoksen tehdessään on halunnut esille nostettavan, on toinen kysymys kirjoittaa Kuvataiteen keskusarkistossa työskentelevä Maritta Mellais.

4.6. 2004 Irmeli Hautamäki

Avantgardea on suvaittu Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa länsimaisen vapauden nimissä, koska se on kyennyt käsittelemään kipeitä aiheita ja samalla puhdistanut henkistä ilmpiiriä.

4.6. 2004 Teemu Mäki

Kissan tappaminen ja videoteoksen tekeminen EI ollut minulle seksuaalisesti kiihottavaa, kirjoittaa Teemu Mäki, joka alla kertoo asioista, joita My Way teos käsitteli ja mitä hän teoksella halusi sanoa.

3.4. 2004 Irmeli Hautamäki

Kertovatko nykyisin jaettavat taiteilijapalkinnot yleisön yhä piinallisemmaksi käyvästä kiitollisuudenvelasta? Korvataanko aito tunnustus ja kiinnostus työntämällä taiteilijalle vain iso könttäsumma rahaa?

17.3. 04 Katja Matikainen

Tampere on muuttunut vauhdilla perinteikkäästä savupiipputeollisuus kaupungista moderniksi IT-alojen e-Tampereeksi. Nyt sinne halutaan uusi museokeskus, sillä kaupunki haluaa ilmeisesti korottaa profiiliaan luovana ympäristönä. Pari vuotta sitten Helsingistä Tampereelle muuttanut taidehistorioitsija Katja Matikainen tarkastelee kotikaupunkinsa museoiden tilannetta.

30.3. 2004 Timo Valjakka

Taidepalkinnot peilaavat maun ja arvostusten muutoksia.
Palkinnot ovat eräänlaisia ilmapuntareita ja sellaisina merkittävä osa taideyhteisön historiaa. Kun niitä tarkastelee pitkällä aikavälillä, yksittäisten taiteilijoiden takaa paljastuu esimerkiksi valintoja tehneiden yksilöiden ja raatien suhde omaan aikaansa ja sen ilmiöihin. Näin palkinnot kertovat paljon siitä, miten muuttuva maku ja vaihtelevat mielipiteet ja arvostukset ovat kulloinkin muovanneet käsitystä siitä, millaista on hyvä taide.

17.3. 04 Irmeli Hautamäki ja Taava Koskinen

Kahden 90-luvulla taide-elämässä aloittaneen toimijan muistelmat kirjeenvaihdon muodossa. Törmäyksiä, paljastuksia, kylmää hikeä ja naurua. Jos muistat jotakin lisää tai paremmin, voit kirjoittaa meille osoitteeseen mustekala@mustekala.info.

17.3. 04 Irmeli Hautamäki

Tohtori Charcot’n sanotaan suhtautuneen potilaisiinsa kuin taiteilija materaalinsa. Tämän tulkinnan esittäminen on Anna Kortelaisen kirjan paras oivallus ja peittää taakseen sen puutteet.

3.4. 2004 Tomi Kaarto

Johdantoon sisältyy aina jokin filosofinen ennakko-oletus suhteessa tekstiin johon se johdattaa. Tomi Kaarto tarkastelee Platonin apteekin toimittajien johdattelua Derridan kannalta keskeiseen fenomenologiaan.

2.4. 2004 Mirva Sjöroos

Kiasmassa 2.5. 2004 asti esillä oleva Historiaa nopeammin -näyttely esittelee Venäjän ja Baltian maiden nykytaiteilijoiden teoksia.

2.4. 2004 Seija Kurki

Helsingin kaupungin taidemuseossa Meilahdessa on avoinna 25.2 - 23.5. 2004 neljän naistaiteilijan yhteisnäyttely, valokuvia ja videoteoksia.

Irmeli Hautamäki 19.2. 2004

Mustekala kertoi toukokuun 03 pääkirjoituksessaan Helsingin uusista vaihtoehtogallerioista. Sen jälkeen niitä on ilmaantunut varsinkin Kallion kaupunginosaan vielä lisää.

Heikki Kastemaa 18.2.04

Elonkorjaajat toi kansainävälisen nykytaiteen maahamme kylmän sodan aikakaudella, jolloin Suomi ei muodostanut minkäänlaista vuoropuhelua länsieurooppalaisen taiteen kanssa.

Maria Laukka 18.2.04

Taidehallin näyttelyssä 13.12.03-18.1.04 nähtiin jo melkein instituutioksi muuttunut taiteilijaryhmä. Heidän suurin yhteinen piirteensä on romanttisiin mittoihin yltävä individualismi.

Nimi oli hauska jo silloin kun se keksittiin. Se toi hupaisesti mieleen Courbet´n Tähkänpoimijat, jopa Iltakellot, kuin viestinä siitä, että Olle Mallanderin mahdollisuuksien maailmassa myös populaaritaide, taide reproduktion aikakaudella, oli mitä suurimman mielenkiinnon kohteena. Tämä kiinnosti minua, olin kotona Tehtaankadulla ripustanut seinälle valtavan kultakehyksisen

Kaarina Valkama 18.2. 04

Elonkorjaajien näyttelyssä Helsingin Taidehallissa 13.12.03-18.1.04 oli tarjollä monipuolista käsitetaidetta, naivistisilla keinoilla leikittelyä, shamanismia ja tietoista paluuta primitiivisyyteen kirjoittaa Kaarina Valkama.

Irmeli Hautamäki 18.2.04

Elonkorjaajien jäsenillä ei ollut tavoitteena tehdä taitelijan uraa nykymielessä. Pääasia oli, että oltiin liikkeellä ja tietyllä asenteella.

Elina Saloranta 18.2. 04

Kautta romaanin muisteleminen rinnastuu maalaamiseen, se on samantapainen prosessi kuin kuvan rakentaminen. Liehun kerrontatavan ansiosta Helene ei pääse jähmettymään paikoilleen, hänestä ei synny yhtä kuvaa vaan monta.

Juha-Heikki Tihinen 12.1. 2004

Ateneum on uusinut kansallisen kokoelman esillepanon. Juha-Heikki Tihinen kävi katsomassa, kuinka uusi ripustus palvelee museossakävijöitä.

Susanna Pettersson 17.11 2003

Susanna Pettersson peräänkuuluttaa analyyttisempää ja kriittisempää kirjoittamista museoiden näyttelypolitiikasta. Muualla maailmassa jopa suuren yleisön oletetaan olevan kiinnostunut siitä, miten taide esitellään yhteisin varoin ylläpidetyissä museoissa.

Anne Aurasmaa 5.12. 2003

Miten katse pitäisi kohdistaa historiallisessa museossa, joka pyrkii arvovarauksettomuuteen, pohtii Anne Aurasmaa.

Susanna Pettersson 5.11. 2003

Museoaiheista kirjallisuutta julkaistaan nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Museoita analysoidaan filosofisina instituutioina, niiden toimintaperiaatteita tarkastellaan kriittisesti ja merkitystä punnitaan monipuolisesti suhteessa yleisöön ja yhteiskuntaan. Samanaikaisesti suurimpien taidemuseoiden historiaa tutkitaan ja kirjoitetaan uudestaan.