Veli-Matti Saarinen

Seuraavissa kirjoituksissa on kyse kirjallisuuden olemuksen pohdinnasta. Meidän aikamme moderni kirjallisuus on kiinnostavimmillaan tarjotessaan meille tiloja – kirjainten avulla luotuja konkreettisia tiloja – joissa olemme valmiita ottamaan vastaan jotain meille vielä tuntematonta.

14.5.2006 Veli-Matti Saarinen

Mikä merkitys kuvilla on modernissa kirjallisuudessa? Onko kirjallisuuden merkitys ennen kaikkea siinä, että kirjallisuudessa kirjainten avulla luodaan kuvia, jotka tuovat esiin todellisuudesta jotain sellaista, mitä käsitteiden avulla ei voida kertoa? Onko sittenkin niin, että kuvat - myös kirjallisuudessa aina romantiikasta lähtien - vaalivat yhteyttämme ihmeelliseen, tuntemattomaan ja hämmästyttävään? Onko tähän syynä se, että kirjaintenkin avulla luodut kuvat voivat sisältää jotain sellaista, mitä ei koskaan voida analysoida ja selittää tyhjentävästi käsitteiden - ja filosofisen diskurssin - avulla?

26.05.2006 Christina Griebel

Tsaikovski-konserttisalin rapuilla on palanen harmaata WC-paperia, huolellisesti taiteltuna, vastikään sitä on kannettu lähellä vartaloa, sitten se on kuitenkin luiskahtanut sisätaskun reiästä, sukkanauhoista, alushousujen kuminauhan alta. Pian joku kaipaa sitä; WC:ssä ei ole paperia.

14.5.2006 Clark Buckner

When reading Nietzsche’s parable of the madman who laments the death of God, it strikes me as crucial to consider the constitution of the crowd in which he appears. They are not, as one might expect, pious religious people. To the contrary, they are the modern, enlightened bourgeous people, who find themselves in the marketplace before daybreak, and do not believe in God. In fact, as suggested by their treatment of the madman, they find the very idea of God, and the madman’s need to question after Him, to be ridiculous. With their jokes, they make it clear that they stand above such superstitions like adults over children.

14.5.2006 Tomi Kaarto

Monet kirjalliset tekstit sekä tuotetaan että luetaan lahjoina, joita edes kirjailijan tarkoitteet eivät voi palauttaa mihinkään määrättyyn tai välttämättömään identiteettiin. ”Kirjallisuudessa” saattaa usein olla hyvin näkyvillä se, että merkki on aina jo jokin annettu, jonka identiteetti, alkuperäinen merkitys, “das Es”, voidaan kyllä määrittää, mutta vain tietyllä todennäköisyydellä. Fenomenologinen intuitio tai tulkinta ei voi koskaan täysin purkaa tai paljastaa merkkiä.

28.5.2006 Sirpa Jokinen

Rohkeat-näytelmä sijoittuu saarelle. Sinne ui poika, joka pian saa nimekseen Seisokki, sillä hän huomaa heti saavuttuaan parantuneensa kauan kärsimästään impotenssista. Nimen antaa paikkaa asuttava vaihtoehtoisia terapiamuotoja edustava Oiva, joka yhdessä psykoanalyytikko Mairen kanssa on jo vuosia odottanut ensimmäistä opetuslasta yhdyskuntaansa. Myöhemmin Seisokki toteaa parantuneensa myös hallusinaatiostaan, jossa hänellä on siivet ja toisesta ahdistavasta kuvitelmasta, jonka mukaan hän olisi polttomurhannut omat vanhempansa. Saarella hän alkaa hyväksyä totuutena sen, minkä toivoo olevan totta.

Tehkää kulttuuriteko ja antakaa Kluuvin gallerian
jatkaa nykyisissä tiloissaan!

30.5.2006 Ilmoitus seminaarista 1. - 3. 6. 2006 /Timo Kaitaro

23. 4. 2006 Sirpa Jokinen

Onko mahdollista tehdä taideteos, joka olisi ennennäkemätön ratkaisuissaan? Onko mahdollista tehdä jotain kokonaan uutta, joka välttäisi tradition seuraamisen? Jos tällainen teos olisikin olemassa, se tarvitsisi kaikki aiemmin tehdyt taideteokset vertailukohdakseen tullakseen tunnistetuksi alkuperäiseksi. Pitäisikö hylätä alkuperäisyyden tavoittelu mahdottomana ja tyytyä siihen, mitä tradition puitteissa voi luoda?