30.9.2008 Veli-Matti Saarinen
Julkaisemme nyt joitain artikkeleita, jotka käsittelevät hieman erilaisista lähtökohdista taiteen ja tutkimuksen suhdetta. Mikä on olennaista ja tyypillistä perinteisissä yliopistoissa tehtävissä taiteen tutkimuksissa? Entä eroaako tämä tutkimus olennaisesti taideyliopistoissa tehtävistä taiteellisista tutkimustöistä, joiden kriteerit ovat vasta muotoutumassa? Minkälaisia odotuksia meillä voisi olla tulevaisuuden taiteen ja tutkimuksen dialogista ja vuorovaikutuksesta?
29.10.2008 Tarja Rannisto
Tarinat vaikuttavat merkittävästi mielikuviimme ympäristöstä. Ympäristö koetaan usein fiktioiden kautta, ja toisinaan tietyissä paikoissa mieleemme nousevat paitsi fiktion visuaaliset kuvaukset ja maisemat myös itse fiktion tapahtumat, jotka vaikuttavat ympäristön tulkintaan. Ympäristön ja fiktion suhdetta tarkasteltiin myös Ympäristö täynnä tarinoita seminaarissa, jonka järjesti Kansainvälinen soveltavan estetiikan instituutti syyskuussa 2007 Lahdessa. Aihe on siinä määrin kiehtova, että seminaarin esityksistä julkaistiin samanniminen kokoelmateos lokakuussa 2008 (Toim. Arto Haapala & Virpi Kaukio, Unipress, 231s.). Teoksen kirjoittajat ovat suomalaisia ympäristöalan tutkijoita ja taiteilijoita. Viimemainitut tarkastelevat teoksissaan ihmisen ja ympäristön, kulttuurin ja suhteita.
25.9.2008 Pekka Kantonen
![]()
My research material stems from two extensive projects I have carried out in the past two decades with my wife, Lea Kantonen. The first, entitled Tent, consists of community art projects carried out primarily with indigenous populations and minority groups in Mexico, Estonia and Lapland. The second is a video diary project that is primarily about our
family. We have been keeping a daily video record of our life since March 1990. In spring 2008, we had accumulated a total of more than a thousand hours of video and about two hundred hours of sound recordings. The artistic and research practice realised in these projects is a collaborative effort, with no attempt to ascribe individual authorship to any aspects of the project.
26.9.2008 Tuomas Nevanlinna
Termi “taiteellinen tutkimus” on ollut alusta saakka kiistanalainen. Taideteollinen korkeakoulu on ymmärtääkseni luopunut sen käyttämisestä kokonaan.
Ajatus tohtoritutkinnoista kaiketi sisälsi hallinnollisessa alkumuodossaan ajatuksen, että taiteen opetuksen asemaa ja arvostusta voisi helpoimmin nostaa mallintamalla se tiedeopetuksen rakenteen ja terminologian mukaan.
25.9.2008 Martta Heikkilä
Eri taiteenlajien tutkimusta on harjoitettu satoja vuosia, suomalaisissakin yliopistoissa jo vuonna 1640 perustetun Turun akatemian ajoilta asti. Jo Turussa tutkittiin runoutta ja retoriikkaa (1). Taiteellinen tutkimus sen sijaan on huomattavasti uudempi ilmiö ainakin instituutioiden tasolla. Taiteilijat ovat sen sijaan harjoittaneet tutkimusta kautta aikojen: jo Leonardo da Vincillä ja Michelangelolla oli taiteen teossaan kiistatta tutkimuksellisia intressejä. ”Taiteellisen tutkimuksen” nimellä kulkevia väitöskirjoja on alkanut valmistua Suomen taidekorkeakouluissa vasta 1990-luvulla (2). Millainen uomo universale täytyy nykypäivänä olla, jotta voi tehdä tiedettä taiteesta – esimerkiksi omasta taiteestaan?
22.9.2008 Irmeli Hautamäki
Tank –lehdelle antamassaan haastattelussa ranskalainen taiteilijakollektiivi ClaireFontaine sanoo kulttuurin 60- ja 70-luvuista seuraavaa:
”Institutional critique arose from a context of luxury that today is totally unimaginable. Just picture it : masses of people reading the same things, sharing a whole universe of references, images, dreams. Confused certainly and not powerful enough to bring on radical change, as we now know, but still there was a huge number of people ready to feed a sophisticated and intricate space of debate. There was also a diffuse desire to work at the making of life forms, of the self, of thought and therefore to give form to a space that was alien to the market where you could survive, create, fight and be together. All this has been stamped out, not for ever, but for a good while.” (Tank Vol 5. Issue 4, s. 73)
28.9.2008 Pirkko Holmberg
Lauri Anttilan 70-vuotisjuhlavuodeksi tänä vuonna valmistunut Hommage à Lauri Anttila (Kuvataideakatemia 2008) ei ole perinteinen juhlakirja vaan Lauri Anttilan taiteellista työtä pohdiskeleva, tieteen ja taiteen välimaastoissa liikkuva esseekokoelma. Se on alunperin kasvanut tieteenfilosofi Tarja Knuuttilan ja taidehistorioitsija Hanna Johanssonin esseen ympärille, joka muodostaakin kolmasosan kirjasta. Lisäksi kirja sisältää taidehistorioitsija Ville Lukkarisen tutkielman Werner Holmbergistä ja fragmentista, kuvataiteilija Jyrki Siukosen esseen muistista ja aikamatkoista sekä taidehistorioitsija Marja Sakarin tekemän Lauri Anttilan haastattelun. Kirjan tekstit ovat kaikki herkkupaloja. Kirja on miellyttävä lukea muun muassa suppeutensa takia, mutta samasta syystä ja suolaisen hintansa takia se ei ole omiaan herättämään omistamishaluja.
29.9.2008 Veli-Matti Saarinen
Eija-Liisa Ahtila "Missä on Missä" 6
Modernin taideteorian alusta lähtien olemme olleet tilanteessa, jossa teorialla ei ole oikeutta määrittää taiteen olemusta. Näin filosofisen taiteentukimuksen keskeisenä tehtävänä on ollut perustella ja näyttää, miten teoria voi oikeutetulla ja hedelmällisellä tavalla liittyä taiteeseen. Myös taideyliopistoissa tehtävältä tutkimukselta voidaan tulevaisuudessa odottaa perusteltuja ja mielenkiintoisia ratkaisuja siihen, miten taide ja teoria voivat liittyä toisiinsa.
12.11.2008
Tutkijakollegium
Fabianinkatu 24
Järjestämme seminaarin Maurice Merleau-Pontyn (1908-1961) sadannen syntymäpäivän kunniaksi. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Ranskan kulttuurikeskuksen, Ranskan suurlähetystön ja Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin kanssa. Tervetuloa!
Introduction to the audiovisual underground movement.
SCHEDULE - http://users.kuva.fi/jarkrasa/index2.html
Place: Auditorium of Finnish Academy of Fine Arts (Kaikukatu 4)
Tänä syksynä Englannissa ilmestyi sveitsiläisen äänitaiteilija Claudia Wegenerin ja englantilaisen Terry Humphreyn NO-GO-ZONE projekti. Sitä on toteutettu yhdessä resonancefm
nettiradion kanssa.
Projekti perustuu etelä-Lontoolaisten nuorten tekemiin
äänityksiin omaelämänkerrallisista tarinoista, kaupunkilegendoista ja
ylipäätään Lontooseen liittyvistä kokemuksista. Projektilla on sosiaalinenkin
pyrkimys antaa Lontoon köyhempien alueiden nuorille mahdollisuus tehdä
radiotaidetta.
8 Artists and Their Research
Lecture series: Finnish and foreign artists presenting their research in the process or after finishing their doctoral demonstration of knowledge and skills/dissertation
The aim of this series is to look at the various methodological approaches that artists employ in research, with a particular focus on the relationship between production (artworks) and theory (writing, mostly). The series is coordinated by Jan Kaila, professor, Head of Department of Postgraduate Studies.
The course will continue in the spring semester (a total of 8 lectures).
Course requirements: 90% attendance = 2 study points (KuvA).
Limited participation – please sign up for each lecture to Anna Herlin, anna.herlin@kuva.fi, tel: 09 680 33 234. Should the seminar already be full, you will receive notification. In order to welcome as many students as possible, please remember to cancel in case you change your plans and will not attend the lecture.
The lectures are held at the department of postgraduate studies, FAFA. Address: Kaikukatu 4, 00530 Helsinki. Entrance from the lower courtyard.
European forum
on essays on art
The upcoming Forum of Essays on Art will host, following a proposition from Jacques Serrano who
conceived the event, a first “competition of ideas” on the theme of:
“rethinking the social
and economic conditions of art * ”
YLEISÖLLE AVOIN seminaari Taideteollisessa korkeakoulussa (Porin
Puuvilla) ja Porin taidemuseolla 29. - 31.10 2008. Katsaus kitschiin, luksukseen ja
glitteriin - taideasenteella. Vieraana myös taideteoksia.
30.9.2008
Sibelius-Akatemian kamarimusiikkisali, Pohjoinen Rautatiekatu 9,
Helsinki
Maanantai 13.10.2008 klo 13-15.30
Kahvitarjoilu (ilmoittautuneille).
Voiko musiikkia opettaa verkossa?
Tarjoaako verkko uusia tapoja musiikin jakeluun?
Onko Internet taidemusiikin pelastus?
Tiedote/Kutsu 28.9.2008
Edge of Europe on projekti esityksen ja kirjoittamisen alueilla. Projekti toteutuu kirjoittajien ja taiteilijoiden tapaamisina, presentaatioina, teksteinä ja esityksinä.
Kiasma-teatterin /teatteri.nyt –festivaalilla 2008 Edge of Europe järjestää taiteilijalaboratorion, joka päättyy presentaatioon 11.10. klo 14-17 Kiasman seminaarihuoneessa.
Elokuvat ovat soivia teoksia. Musiikki ja äänisuunnittelu luovat elokuvassa merkityksiä siinä missä kuva ja vuorosanatkin. Myös sota soi: sodalla on oma äänimaisemansa aina taistelun melusta rintamaradioihin.
Susanna Välimäen juuri ilmestynyt kirja Miten sota soi? tarkastelee, miten sotaelokuvan musiikki ja äänisuunnittelu soittavat sodalle, väkivallalle ja kuolemalle erilaisia merkityksiä. Tutkimus keskittyy kriittisiä viestejä rakentaviin toisen maailmansodan taisteluelokuviin Tuntemattomista sotilaista Veteen piirrettyyn viivaan. Samalla kirja valaisee musiikin ja äänen toimintaa elokuvassa ja nykykulttuurissa yleensä.
A symposium organised by The Finnish Society for Aesthetics and the Finnish Oriental Society, House of the Sciences (Tieteiden talo), Room 104.
12.7.2008 Pirkko Holmberg
Kesälomien myötä katseet kääntyvät luontoon ja ympäristöön. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta paeta kaupunkitodellisuutta kesämökkiparatiisin ylläpitämään luonnonmukaisen elämäntavan utopiaan. Tällöin joutuu väkisinkin kiinnittämään huomion kaupunkiympäristöön ja sen suomiin viihtymisen mahdollisuuksiin tai niiden puutteeseen. Mustekalan kriittisen ympäristöesteettisen kesänumeron orientoitumiskohteena toimii siis kaupunki, tarkemmin sanottuna Helsinki.
12.7.2008 Sampsa Nisonen
Kun kaupunkeja arvioidaan esteettisesti, on Helsinki mielestäni monessa suhteessa yksi erikoisimmista Suomessa. Kukaan tuskin kiistää sen merkitystä maan poliittisena, väestöllisenä, ekonomisena ja kulttuurillisena keskuksena. Mutta erityisen jännittäväksi esteettisen tarkastelun kohteeksi sen tekee yksinkertaisesti kaupungin koko. Muissa kaupungeissa ”luonnolliset” ympäristöt, joissa ihmisen kätten jälki ei ole helposti havaittavissa, eivät koskaan tunnu olevan kaukana, mutta Helsingissä täytyy nähdä hieman vaivaa, jos haluaa päästä selvästi pois kulttuurin vaikutuspiiristä.
12.7.2008 Matti Karmala
Joulukuun lopulla 2003 nähtiin suuri tragedia. Lasipalatsin vieressä seisonut salava kaatui talvisessa myrskytuulessa. Asiasta raportoitiin mm. maan suurimmassa sanomalehdessä sekä valtakunnallisilla televisiokanavilla ja se herätti suurta mielenkiintoa. Heti kaatumista seuranneena päivänä sadat ihmiset kerääntyivät suremaan kaatunutta salavaa ja keräämään talteen maassa lojuvia rungon palasia. On siis selvää että tapaus oli koskettanut ihmisiä syvästi.
12.7.2008 Jenna Jauhiainen
Tartto
En käsittele tässä kirjoituksessa suoraan katutaiteen esteettisyyttä, vaan poliittisen ilmapiirin vaikutusta tuon taidemuodon olemassaolo- ja kehitysmahdollisuuksiin Helsingissä sekä tämän ilmapiirin viestimää yhteiskunnan yleistä arvolatausta. Helsinki näyttäytyy kaupunkitilana, jossa vain maksetut sanomat saavat lain puitteissa tavoittaa urbaanin asukkaan huomion.
13.7.2008 Eelis Tuominen
Se on ruma. Näin kuuluisi monen ihmisen vastaus, jos heidän pitäisi arvioida Eduskuntatalon edessä olevaa työmaata estetiikan kannalta. Jotkut ihmiset eivät edes työ- tai koulumatkallaan noteeraa sitä, mutta kaikilla meillä on siitä mielipide. Ja se tässä montussa niin hienoa onkin.
12.7.2008 Sini Helminen
Kesäisillä kaupungin kaduilla on vaikeaa muistaa, että betoni ja asvaltti ovat laajemmasta näkökulmasta katsoen materiaaleina aivan yhtä luonnollisia kuin seppeleeseen punottavat voikukatkin. Kesä herättää villin kaipuun luontoon ja saa massoittain väkeä viettämään kuumat hellepäivät autossaan ruuhkassa matelevassa lomalaisletkassa maalaismaisema jo sielun silmissä kajastaen. Luonnoksi ajatellaankin heti ensimmäiseksi vain ihmisen hallitsematon luonto: luonto muodossa ”raw” ja ”uncooked”. Helsingin keskustassa, joka toimii ihmisen turvalinnakkeena tässä suon ja kuokan vihamielisessä korpimaassa, pystyy sosiaaliset tavat unohtava lapsenkatse aseenaan kuitenkin löytämään vihreän viidakon. Tämä luonto ei ole koskematonta luontoa, vaan luontoa, joka koskettaa meitä päivittäin.
12.7.2008 Antti Sundberg
Suvilahti, 2007
”Tulevaisuuden Sörnäistenranta on toisen näköinen. Kellokortit vaihtuvat käyntikorteiksi. Sataman ja hiilikasojen väistyessä maisema tulee esiin. Syntyy uusi kaupunginosa, urbaani ja merellinen ympäristö, jonka pääosassa ovat ihmiset.”
12.7.2008 Salla Tiainen
Helsinki ei ole vain kaupunkia, taloja, katuja ja siellä täällä hoidettu puisto. Helsingistä löytyy myös risukkoja ja pusikkoja, tonttien väliin jäänyttä joutomaata. Kaupungin ympäristöjä voi tarkastella monella tavoin, saatavilla on erilaisia apuvälineitä kiikareista moottoriveneisiin. Oma kokemusmaailmani on laajentunut aivan huomaamatta eläessäni koiran kanssa.
12.7.2008 Kia Tallgrén
Helsingin tunnetuimpia ja tunnistetuimpia rakennuksia on Senaatintorin takana nouseva Helsingin Tuomiokirkko eli Suurkirkko. Varsinkin jos saapuu keskustaan mereltä päin, se dominoi kaupunkikuvaa kupolitorneineen Suurkirkon siluetti esiintyy useimmissa Helsinki-aiheisissa postikorteissa, mikä korostaa sitä tärkeänä osana pääkaupunkiamme. Se on varma kohtaamispaikka ja määrittelee ympäristöään. Senaatintori muuttuu ”toriksi, joka on siinä Suurkirkon edessä” ja yliopiston keskuskampus ja lukuisat pikkumyymälät ovat ”siinä Suurkirkon lähellä”. Helsingin kaupunkitilan hahmottamisessa Suurkirkolla on siis merkittävä rooli. Itse kirkkoa olen kuullut kutsuttavan Tuomiokirkon, Suurkirkon ja Nikolainkirkon lisäksi ainakin Isoksi Kirkoksi ja Luciankirkoksi.
Islamic aesthetics, 27th – 28th October 2008
A symposium organised by The Finnish Society for Aesthetics and the Finnish Oriental Society, House of the Sciences (Tieteiden talo), Room 104.
Nordic Network of Avant-garde järjestää symposiumin avantgarden vaikutuksista ja omaksumisesta suomalaisessa taiteessa 9. – 10. 10. 2009.
Pia Euro & Tanja Koponen
SPEKTAAKKELI PAKENEVALLE, osa 1 Helsinki
28.9.2008 klo 17–20
Designmuseon edessä, Merimiehenkadun ja Korkeavuorenkadun kulmassa
Conference Sept 18-20.2008, No registration fee with student ID!
At University of Helsinki, Finland and at movie theater Orion
With extra readings and a study diary you get credits towards your studies!
The Finnish Society for Cinema Studies (SETS) organizes an
international conference on Japanese popular culture from 18th to 20th
September 2008. The conference explores the popular images of Japan in
intercultural and multidisciplinary context and concentrates on the
theme of intercultural encounters.
FINAL CALL FOR PAPERS
23 – 24 September 2008
University of Lapland
Rovaniemi
Finland
The connections between politics and aesthetics are intimate but under-explored in the Social Sciences, Humanities and Arts. This two day workshop will help students to rethink the relations between politics and aesthetics by stepping outside the disciplinary boundaries in which they are conventionally taught, and develop a more interdisciplinary approach to the subject.
27.8.2008 Osana taiteiden tutkimuksen laitoksen 10-vuotisjuhlintaa kukin laitoksen oppiaine järjestää workshopin teemana
kieli, käsitteellistäminen ja kommunikaatio
– taiteellinen luomistyö ja taideanalyysi
7.6.2008 Irmeli Hautamäki
Olemme juuri saaneet lukea, kuinka suomalaista taidetta on viety New Yorkiin ”Arktinen hysteria” nimikkeellä. Newyorkilainen kuraattori kehuu suomalaistaiteilijoiden olevan erikoisia, he ovat korkeasti koulutettuja, mutta he ovat myös kiinni luonnossa ja tekniikassa. Suomalaiset esitellään jutun perusteella ”hulluina”, jotka osaavat
teknologian viimeisimmät temput. Villistä alkuperäisyydestä, jopa hulluudesta ja toisaalta fiksusta teknisestä osaamisesta on yhdistämällä tehty Suomi-brandi. Hankkeen suomalainen osapuoli on Frame ja rahat tulevat valtion kulttuurivientirahoista.
8.6.2008 Anna-Kaisa Rastenberger
Millä sanalla täydentäisit tyhjät kohdat?
”[B---]on toimintaa, jossa asia tai tuote pyritään erottamaan muista vastaavista mielikuviin perustuvalla markkinointistrategialla. Tuotteelle rakennetaan oma tunnistettava identiteetti ja tarina, jotka saavat yleisön sitoutumaan siihen.”---
”[B--ssä] on kyse mielikuvista ja kommunikaatiosta, jota taiteen ympärille tietoisesti rakennetaan.
[B---] on myös hallinnan väline, jolla muokataan taiteeseen liittyvää tiedotusta ja määritellään tavoiteltavia taiteen tekemisen tapoja.”
5.6.2008 Minna Heikinaho
Olen ollut mukana Taiteen keskustoimikunnan kuvataidetoimikunnassa (2007–2009). Kokouskutsuissa saamme tiedonantoja mm. kulttuuriministerin toimenpiteistä, itse kokouksessa ne käsitellään asioina, jotka ”merkitään tiedoksi”. Taiteen keskustoimikunta tuottaa vuosittain 2–4 kappaletta tutkimusraportteja. Ne ovat käsitelleet sitä miten tukipolitiikka ja koulutus määrittävät taiteilijan asemaa Suomessa, miten taiteilijan tulot muodostuvat ja miten taiteilijan työnkuva muuttuu Suomessa.
Tuula Arkio : ”Kansainvälisyyttä ei ole ilman vuorovaikutusta. Kyse on ottamisesta ja antamisesta, dialogista. Näyttelyiden seuraamisella tai asioista lukemisella ei vielä ole mitään tekemistä kansainvälistymisen kanssa. Myös henkilökohtainen taso on ratkaiseva. Suomalaisilla on perinteisesti ollut näissä asioissa ongelmia, kun on luultu, ettei osata ja sitten ei uskalleta. Osaamme ihan yhtä hyvin kuin muut, oivallamme myös joskus asioita aiemmin kuin muut, koska meillä on etunamme eri perspektiivi kuin keskiössä olevilla.”
4.6.2008 Saara Hacklin
Kansainvälisellä nykytaiteen kentällä mikään inhimillinen ei ole vierasta: Uusia nimiä ja ilmiötä etsitään kissojen ja koirien kanssa ja siinä sivussa lentokilometrejä kerätään ansioluettelon painoksi. Mutta mikä on taidebisneksen suhde uusliberalismiin? Brittiläinen Julian Stallabrass esittää synkän väitteen: Taide on valjastettu osaksi globaalia taloutta. Nykytaide on osaltaan työntämässä uusliberalistisia arvoja uusiin maailmankolkkiin. Koska taide on sidoksissa talouteen kuin Ahab valkoiseen valaaseen, se yrittää vimmaisesti saada katsojan unohtamaan tämän kytköksen korostamalla omaa erillisyyttään. Todellisuudessa talouden suhdanteet sanelevat myös taiteen sisällöt: Aidosti kantaaottavaa taidetta nähdään vain hetkittäin, vastareaktiona nousukauden synnyttämälle kaupalliselle taiteelle.
Katso Iconoclast teos osoitteessa
www.socialtoolbox
Iconoclast PDF: tulosta, leikkaa, taittele ja niittaa. 8 sivua,
105x148mm.
IC-98 on vuonna 1998 perustettu kokoonpano, joka toteuttaa
päämääriään ilmaisemalla itseään mm. piirroksin, kirjoin ja
animaatioin. Ryhmän tavoitteet eivät ole ohjelmallisia eivätkä
viestit yksiselitteisiä – sen sijaan ne ovat jatkuvassa liikkeessä
kohti yksilöllisen intuition ja yhteisten sopimusten
leikkauspisteitä.
IC-98:n ihanteena on ajattelun vapaa tila, jossa on
mahdollista kierrellen ja kaarrellen – mielellään hyvässä ja uusia
merkityksiä tuottavassa seurassa – hengittää matkalla olon ilmaa.
Ryhmää kiinnostavat toteutumatta jääneet tapahtumat, fantastiset
yhteydet asioiden välillä, puhtaat oppijärjestelmät ja harhaopit,
kontrolli- ja vapautumismekanismit sekä arkkitehtuuri
mahdollisuuksien rajaamisen taiteena.
4.6.2008 Minna L. Henriksson
Centrifugal on kansainvälinen projekti, joka alkoi vuoden 2006 alussa Lontoossa Suomen Lontoon Instituutin mahdollistamalla tapaamisella. Sen aiheena on keskipakoisuutta tarkoittavan nimensä mukaisesti pohtia kolmen Euroopan laidalla olevan kaupungin: Helsingin, Belfastin ja Zagrebin, suhdetta Euroopan keskustaan, jota tässä tapauksessa edustaa Lontoo. Centrifugal pyrkii myös nostamaan esiin paikallisia aiheita jokaisessa näissä kolmessa kaupungissa, sekä vastakohtien ja rinnastuksien kautta tarkastelemaan kaupunkeja mahdollisesti uudesta näkökulmasta. Se liikkuu taiteen käytännön ja kriittisen teorian välillä käsitellen aiheita nationalismista ja postkolonialismista kaupunkitilan muuttumiseen ja sen yksityistämiseen.
4.6.2008 Irmeli Hautamäki
Pohjoismainen avantgarde -tutkimuksen verkosto eli Nordic Networks of Avant-Garde Studies on toiminut viidessä pohjoismassa hyvän aikaa. Yhteistyön veturina ovat tähän saakka olleet tanskalaiset tutkijat ja mukana on alusta saakka ollut tutkijoita Islannista ja Ruotsista. Kansainväliseen ryhmään on kuulunut myös hollantilainen ja saksalainen tutkija. Suomesta on ollut vaikeampaa löytää kykeneviä yhteistyökumppaneita, mutta vuoden 2007 alusta, kun allekirjoittanut liittyi verkostoon, Suomikin on ollut mukana ”avantgardeviisuissa”. Hankkeen uskottavuus pohjoismaisena verkostona vahvistui kun vielä muutama norjalainenkin tutkija saatiin mukaan.
4.6.2008
Tapani Kokko, 2008
Suomen taide-elämässä on viime vuoden aikana skandaali seurannut toistaan. Tapaukset ovat kertoneet omaa kieltään hyväksyttyjen rajojen rikkoutumisesta. Kevättä kohti skandaalien joukko on yhä tihennyt. Mustekala kysyi taide-elämän asiantuntijoiden näkemyksiä asiasta. Kysymyksiin vastasivat Maritta Mellais, tutkija Kuvataiteen keskusarkistosta erikoislana taideskandaalit; Max Ryynänen, Porin TaiK:n visuaalisen kulttuurin lehtori; FT Martta Heikkilä, estetiikan tutkija ja opettaja Helsingin yliopistosta sekä estetiikan dosentti Irmeli Hautamäki Helsingin yliopistosta.
Suomen Taideyhdistys ry. julistaa haettavaksi Edvard Richterin nimeä
kantavat apurahat lehdistön ja tiedostusvälineiden piirissä toimiville
kuvataidearvostelijoille.
Työväenmuseo Werstaalla Tampereenlla on avattu 13.6.2008 laaja kantaaottavan taiteen katselmus Riita. Werstas kutsui suomalaisia kuvataiteilijoita ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin ristiriitoihin ja peilaamaan niitä kansakunnan 90 vuotta sitten kahtia jakamaan sisällissotaan. Näyttelyyn tarjottiin teoksia kaikkiaan 160 taiteilijalta. Näyttelyn jurytti kuvataiteilija, taiteen tohtori Teemu Mäki. Hän valitsi 51 teosta 31 taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä.
Call for papers
Tieteellinen juhlaseminaari Taiteiden tutkimuksen laitoksen 10-vuotisjuhlan
kunniaksi
Aika: perjantai 7.11.2008 klo 10-18
Paikka: Helsingin yliopiston päärakennus, auditorio XV (Unioninkatu 34, ylin
kerros)
Helsingin yliopiston Taiteiden tutkimuksen laitos järjestää marraskuussa
kaikille avoimen seminaarin Kieli, käsitteellistäminen ja kommunikaatio –
Taiteellinen luomistyö ja taideanalyysi. Seminaarin teemana on yhtäältä
kielen ja taiteellisen ilmaisun välinen suhde ja toisaalta taiteen
sanallistamiseen, taideanalyysiin ja taiteiden tutkimuksen käsitteistöön
liittyvät kysymykset. Mikä on kielen asema taiteen eri alueilla, kuinka
tieteessä muunnamme sanoiksi sen mitä näemme, luemme, kuulemme ja koemme?
19.3.2008 Irmeli Hautamäki
Kalifornialainen pappiystäväni kysyi minulta joitakin kuukausia sitten aihetta sunnuntain saarnaansa. Ehdotin, että hän voisi puhua aiheesta Public Transportation. Pappi katsoi minua sivusilmällä, vähän ihmeissään. Vaikka olemmekin hyvissä väleissä ja väittelemme kaikesta maan ja taivaan välillä, hän ei tajunnut, mitä ajoin takaa. Pointtina oli, että julkisen liikenteen avulla saavutetaan pelastus tämän puoleisessa maailmassa. Ehkä ystävä ei tajunnut sitäkään, että ehdotukseni taustalla oli huoli, ellei suorastaan eksistentiaaliseksi käynyt ahdistus maapallon lämpenemisestä ja liikenteen päästöjen osuudesta siihen.
20.3.2008 Irmeli Hautamäki
Walter Benjamin criticized the optimistic idea of progress. For him the idea that history would evolve automatically along the lines of the economical and technological evolution, was a catastrophe. He thought that all stories, that represent historical causality are false, because they have been made up a posteriori. For Benjamin historicism was disguised theology. As a metahistorical principle it (historicism) invented historical causalities which claimed that everyhting is in a constant state of developement.
13.4. 2008 Päivi Kimmo
Nan Goldin self portrait, 1992
Yksi 1900-luvun mielenkiintoisimmista ajattelijoista, saksalainen Walter Benjamin (1892-1940), löysi modernin alkulähteitä analysoidessaan 1800-luvun puolivälin runoilijan ja kriitikon Charles Baudelairen (1823-1867) tuotannon. Baudelairen Pariisissa elettiin teollistumisen keskellä. Kaupungin katetut pasaasit toivat tavarapaljouden ja ylellisyystavarat nykyisten kauppakeskusten tapaan myös työväestön katsottavaksi ja kosketeltavaksi. Suojassa lasikaton alla oli helppo toteuttaa Baudelairen ja sittemmin myös Walter Benjaminin lähtemättömästi kirjallisuuden historiaan ja estetiikkaan lanseeraamia käsitteitä – flanöörismiä ja dandyismiä.
19.3.2008 Maria Tamminen
Talven valoa -elokuvaa edeltävässä lyhyessä esittelyssä Ingmar Bergman kertoo elokuvan olevan hänelle jollain tapaa kaikista hänen elokuvistaan läheisin. Tämä selittyy pitkälti Bergmanin omaa taustaa vasten: hänen isänsä oli pappi ja siten hänen kasvatuksensakin oli kristinuskon sävyttämä. Erityisesti elokuvan päähenkilön, leskeksi jääneen pastori Thomas Ericssonin kautta Bergman käsittelee häntä itseäänkin kohdanneita tärkeitä olemisen peruskysymyksiä, uskon menettämistä ja siitä seuraavia vaikeuksia kestää elämän merkityksettömyyttä ja mielettömyyttä. Bergman kertoo esittelyssä myös, ettei hän halunnut tässä elokuvassa pyrkiä miellyttämään suuria yleisöja vaan rohkeasti ottamaan esiin kysymyksiä jotka kiinnostivat häntä. Tämä näkyykin elokuvan tinkimättömyydessä ja armottomuudessa, mitä filmin mustavalkoisuus, äärimmäisen pelkistetty miljöö sekä lavastus korostavat.
19.3.2008 Terhi Varonen
Kjell Westö kuvaa romaanissaan "Missä kuljimme kerran" (2006) Helsinkiä ja ruotsinkielisiä helsinkiläisiä aina vuodesta 1905 vuoteen 1938 asti. Sukupolvien tarinat kulkevat rinnakkain ja lomittain. Kukin sukupolvi tuntuu elävän Westön romaanissa kuitenkin tavallaan omaa aikaansa, kuten todellisuudessakin. Nuorempi polvi kyseenalaistaa isiensä arvot, isillä puolestaan on vaikeuksia sulattaa uutta, modernia aikaa. Kuitenkin edellisten sukupolvien elämä ja kokemukset vaikuttavat väistämättä siihen, millaisia seuraavista sukupolvista tulee. Paitsi yhteiskunnallinen asema, myös aatteet ja kiinnostuksen kohteet voivat siirtyä sukupolvelta seuraavalle. Kirjan keskushenkilöistä nuori Eccu Widing tuntee suorastaan vihaa isänsä luutunutta ajattelua kohtaan, mutta päätyy silti tienaamaan leipänsä isänsä rakkaimman harrastuksen, valokuvauksen parissa.
19.3.2008 Outi Vitikka
Guido on the beach, Venice 1998
Charles Baudelaire, jonka runouden kautta Walter Benjamin näkee modernin allegorian ilmenevän, keskittyy Pahan kukkien lyriikassaan kaupungin ja sen elämän tarkasteluun. Benjaminin ihaileman modernin edelläkävijän runouteen sisältyy mitä erilaisimpia aiheita kauneudesta ihmiskuvauksiin ja kaupungin muuntuviin näkymiin ja maisemiin. Benjamin on tarkastellut Baudelairen lyriikkaa ja määrittänyt modernin elämän luonnetta ja olemista sen avulla. Baudelairen ansioita ovat tunteiden ja kokemusten kuvaus suurkaupungissa. Shokki, inho, toisto, pelko ja melankolia kuuluvat olennaisina kaupunkilaisen kokemusmaailmaan. Moderni ihminen elää jatkuvassa onnellisuuden katastrofissa. Murehtiminen ja loistokkuus elävät rinnakkain modernissa suurkaupunkielämässä.
19.3.2008 Hanna Joensuu
Joe Wrightin ohjaama elokuva Sovitus (Atonement) perustuu Ian McEwanin samannimiseen romaaniin vuodelta 2001. ”Romanttinen draama” kertoo rikkaan perheen tyttärestä Ceciliasta (Keira Knightley), joka omaksi järkytyksekseen huomaa rakastuneensa talon emännän poikaan, Robbieen (James McAvoy). Cecilian nuorempi sisko, Briony (Saoirse Rohan) joutuu todistamaan lapsena joukon tapahtumia, jotka ymmärtää täysin väärin – tai lähinnä ei ymmärrä ollenkaan. Mustasukkaisuuttaan tai johtuen peloista asioita kohtaan, joita ei pysty käsittämään, Briony valehtelee ja syyttää Robbieta raiskauksesta, jota tämä ei ole tehnyt. Robbie lähetetään pois, hän saa koko perheen häpeän harteilleen.
19.3.2007 Irmeli Hautamäki
Mr Peacock
Francis Alÿs on syntynyt 1959 Antwerpenissä Belgiassa, ja saanut arkkitehdin koulutuksen Belgiassa 78 – 83. Hän on jatkanut opintojaan Italiassa Venetsiassa vuosina 83 – 86. Taiteilijana hän on toiminut Mexico Cityssä 90 – luvun alusta jätettyään arkkitehtina työskentelemisen.
PANNUHALLI, KAAPELITEHDAS, HELSINKI
PERJANTAI 9. - SUNNUNTAI 11. TOUKOKUUTA 2008
PERFORMANCE FESTIVAL
Taiteilijat
Maurice Blok (Suomi/Alankomaat), Colm Clarke (Pohjois-Irlanti), Alexander del Re (Chile), Leo Devlin (Pohjois-irlanti), On Furukawa (Japani), Essi Kausalainen (Suomi), Kehoruoska (Suomi), Leena Kela (Suomi), Kokeellisen elektroniikan seura (Suomi), Vesa Lahtinen (Suomi), Sara Létourneau (Canada), Pekka Luhta (Suomi), Helge Meyer (Saksa), Yomiko Nii (Japani), Hong O-Bong (Korea), Francis O'Shaughnessy (Kanada), Perfection (Suomi), Pilvari Pirtola (Suomi), Kirsi Pitkänen (Suomi), Puiset heilat (Suomi), Martin Renteria (Mexico), Livia Tarmo (Suomi), Andree Weschler (Singapore/Ranska)
PERFORMANCE FESTIVAALIN AIKATAULU 9.-11.5.
24.4.2008 klo 12:15 – 17:00
Kiasma, seminaaritila
Kuvataiteilija, professori (h.c.) Lauri Anttila täyttää 24.4.2008 70 vuotta.
Syntymäpäivään ajoitetussa seminaarissa lähestytään erilaisista näkökulmista
Anttilan monimuotoista taiteellista ajattelua ja toimintaa sekä sille
läheisiä ilmiöitä. Anttila on aina kaihtanut tiukkoja oppialarajoja ja
punonut yhteyksiä niin eri taidelajien kuin taiteen ja tieteen välille. Näin
ollen on luontevaa, että seminaarissa esiintyy paitsi Anttilan taiteellisia
perillisiä myös eri alojen tutkijoita. Tilaisuuden yhteydessä julkaistaan
Anttilan taiteen ympärille rakentuva kirja Hommage à Lauri Anttila.
Ranskan kulttuurikeskus Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 C 135
Suomen Estetiikan Seura juhlistaa Maurice Merleau-Pontyn (1908–1961)
100-vuotispäivää järjestämällä symposiumin, jossa käsitellään Merleau-Pontyn
ja hänen ajattelustaan ammentaneiden tutkijoiden näkökulmia taiteisiin.
Tilaisuus järjestetään yhdessä Ranskan Kulttuurikeskuksen kanssa.
21.1.2008 Irmeli Hautamäki
Modernisaatio on ollut Suomessa voitokasta: paperiteollisuus työntää ulos sellua ja teknologia teollisuus vääntää bittejä maailmanennätysvauhtia. Mutta onko modernista opittu puhumaan muuten kuin laskennallisesti? Kun liikkuu suomalaisena maailmalla saa kuulla imartelevia kommentteja modernista yhteiskunnasta ja sitähän Suomi ulospäin onkin. Mutta kun saapuu pidemmän poissaolon jälkeen kotimaahan huomaa astuvansa ummehtuneeseen paikkaan, jossa poliitikot pitävät 'kansallisen kulttuurin merkkiteosten' uudelleen arviointia pyhäinhäväistyksenä. Tämä on silkkaa konservatiivisuutta. Modernin ajalla traditio sinänsä on käynyt kyseenalaiseksi, traditio vaati uudelleenarviointia ja taiteen kuvat ajoittaista rikkomista.
20.1.2008 Gareth Griffiths
China Central Television Headquarters
Architecture is the most public and political of the arts, one generally encountered in a mood of digression and complicit in social control. It could even be argued that the success of the city may have less to do with its aesthetic accomplishments and more to do with the countless emergent factors taking place in such an interface as the street: thus one learns to see buildings as good when they make possible the good lives of their users, as if ethics and aesthetics have a common root. Having undergone self-reflection following the public hostility towards modernist architecture – the alienation of the early industrial city followed by the alienation of the Modernist zoned city – in recent decades (fuelled by the debates surrounding postmodernism) architects have generally taken a standpoint along a spectrum ranging from a continuation or return to the tried-and-tested ideas of classical or vernacular urbanism to those arguing that modernism remains an incomplete project. The incomplete project must push the boundaries of creativity, either guided by current human concerns, such as ecology, or for its own sake. The following article traces different current approaches to avant-gardism in architecture, but relating them to the questions of progress and estrangement so central to modernism.
15.1.2008 Pirjo Lyytikäinen
Arvio teoksesta "Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus", toimittaneet Sakari Katajamäki ja Harri Veivo. Gaudeamus 2007.
Sakari Katajamäen ja Harri Veivon toimittama Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus esittelee laajasti 1900-luvun kokeellisen kirjallisuuden suuntauksia. Se on ensimmäinen tunnetuimpien avantgarde-suuntausten ja monien vähemmän tunnettujen kokeellisen kirjallisuuden ryhmittymien yleisesitys suomen kielellä. Sellaisena teos auttaa ymmärtämään myös monia nykykirjallisuuden ilmiöitä, jotka saavat inspiraationsa näistä vanhemmista kokeiluista. Suomessa kirjoitetaan jälleen paljonkin kokeellista runoutta. Esimerkiksi Helsingin Sanomain vuoden 2007 kirjallisuuspalkinnon voittanut Henriikka Tavin runokokoelma Esim. Esa kaipaa tuekseen tietämystä, jota alueen yleisesitys tarjoaa. Myös yliopistolliseksi kirjallisuuden alan oppikirjaksi teos on erittäin tervetullut.
20.1.2008 Irmeli Hautamäki
Historioitsija Eric Hobsbawmin mukaan sotien välisenä aikana modernismista ”tuli keino erottua niille, jotka halusivat todistaa olevansa sekä sivistyneitä että nykyaikaisia. Jokaisessa maassa kulttuurin etujoukko 30-luvulle tultaessa kirjoitti ja arvioi uudelleen menneisyyttä niin, että se istui nykyajan vaatimuksiin.” Miten oli asia Suomessa?
13.2.2008 Pinja Petäjä
Turun pääkirjasto
Turun uusi pääkirjasto avasi ovensa yleisölle noin vuosi sitten, keväällä 2007. Aurajoen varrella sijaitseva K.A. Wreden hollantilaista klassisismia edustava pääkirjasto vuodelta 1903 sai seurakseen samaan kortteliin arkkitehtitoimisto JKKM:n suunnitteleman uuden kirjastotalon. Pääarkkitehtina toimi Asmo Jaaksi. Helsinkiläisen arkkitehtitoimiston JKKM:n ehdotus Chiaroscuro, valohämy, voitti kirjaston arkkitehtikilpailun vuonna 1998, joten suunnitelmasta toteutukseen kului liki kymmenen vuotta. Kokonaisuus ei ole vieläkään täysin valmis, sillä vanhan kirjastorakennuksen peruskorjauksen valmistuessa, kirjallisuus-, taide- ja musiikkiosastot muuttavat sinne, jolloin uudisrakennuksesta ja vanhasta kirjastotalosta sekä niiden väliin jäävistä rakennuksista muodostuu kokonainen pääkirjasto-kortteli.
13.1.2008 Sirpa Jokinen
![]()
Liettualaiset teatteriesitykset kiertävät tänä päivänä Eurooppaa. Neuvostoliiton aikakaudella teatteri oli syy matkustaa Vilnaan, Kaunasiin tai Panevézysiin. Liettualainen teatteri on erityisen merkityksellistä, sillä sen avulla liettualaiset pystyivät pitämään hengissä oman kansallisen identiteettinsä Neuvostoliiton alistavan vallan aikakautena. Kun Suomessa tämänhetkinen kohu teatterimaailmassa liittyy Tuntemattoman Sotilaan uudelleentulkintaan, Liettuassa mielenkiinto on
keskittynyt uusiin teksteihin.
31.1.2007
Vuoden alussa lehdet julkaisevat tilastoja suosituimmista kirjoituksistaan, niin Mustekalakin. Mustekala on nyt ilmestynyt uudessa lehtimäisessä asussaan vuoden verran, ulkoasu uudistettiin vuoden 2007 alussa. Mustekala poikkeaa muista lehdistä siinä, että kaikki sen 4 ja ½ vuosikertaa ovat helposti luettavissa. Koska lukijat myös etsivät kirjoituksia arkistosta, Mustekalan top ten 2007 listalla on juttuja, jotka on julkaistu jo vuonna 2004. Niitä luetaan yhä edelleen, Mustekalan jutut eivät ole mitään kertakäyttötavaraa. Varsinkin opiskelijat, ja ulkomailla opiskelevat suomalaiset ovat löytäneet Mustekalan. Mustekala tavoittaa lukijoita myös eri puolilla Suomea, etenkin yliopistopaikkakunnilla, joten se lisää kulttuurista tasa-arvoa.
Taiteilijaosuuskunta FIXC on koonnut videotaiteen, liikkuvan kuvan ja äänen sekä
installaatioiden viikonlopputapahtuman, joka on esillä Taidehallissa
perjantaista sunnuntaihin 25.-27.1.2008. Screeningit ja installaatiot joka
päivä. Lisäksi erityistapahtumia.
Seminaarin teema:
"Nykyajan nietzscheläinen yli-ihminen, Übermensch, on Übercurator,
ylikuraattori," kirjoitti Art Monthlyn päätoimittaja Patricia Bickers
vuosituhannen taitteessa. Bickersin ajatus on, etteivät nykykuraattorit
huolla taidekokoelmia kuten edeltäjänsä, vaan luovat näyttelyitä
subjektiivisen näkemyksensä ohjaamina. Nykyisenkaltaisten kuraattorien
ammattikunta syntyi 1990-luvun kuluessa biennaalien ja nykytaiteen
katselmusten myötä. He kokoavat neuvoa antavien asiantuntijoiden kanssa
näyttelyitä, jotka esittävät nykytaiteen kärjen ja pyrkivät huomioimaan
ajankohdan poliittis-sosiaalis-yhteiskunnallisen ilmaston.
23.11.2007 Kari Yli-Annala
Mustekalan tämän kertainen numero käsittelee vuosittain järjestettävää Avantoa, kokeellisen liikkuvan kuvan ja musiikin mediataidefestivaalia.
Tuntuu siltä, että Helsingin leveysasteilla ainoastaan Avannon tai esimerkiksi 1990-luvun demoskenestä omaksi tekemiskulttuurikseen kehkeytyneen Alternative Partyn kaltaiset ilmiöt (järjestetty viimeksi 2-4.11.2007 Helsingin Kaapelitehtaalla) voivat tavoittaa sen ruohonjuuritason, jossa ajan virta, sen vietit ja energiat kohtaavat mediataiteen strategiset ja historialliset juuret.
23.11.2007 Kari Yli-Annala
Michael Snow, La Région Centrale, 1971
Tänä syksynä kahdeksatta kertaa Helsingissä järjestetyllä Avanto-festivaalilla on ollut perustamisensa jälkeen merkittävä rooli niin avantgarde-elokuvan klassikkojen, kokeellisen elektronisen musiikin säröisimmän puolen kuin uusien mediataideteostenkin esiin nostamisessa.
22.11.2007 Terhi Varonen Katsaus Avanto-festivaaliin 2007
Sekä Snown että Kubelkan tuotannossa korostuu elokuva välineenä. Kameralla, filmillä ja kuvaustekniikoilla leikitellään kuin uudella lelulla. Leikkauksen mahdollisuudet, rytmit ja
kuvakulmat saavat pääosat molempien filmeissä. ”So is This” – elokuvassa tuli hilpeästi esille myös filmiteknologian mahdollistama massaviihde ja kollektiivinen katsominen. Muiden ihmisten läsnäolo ja reaktiot tuovat nekin lisänsä elokuvakokemukseen.
20.11.2007 Saara Hacklin
Douglas Gordon & Philippe Parreno: Zidane: A 21st Century Portrait (2006)
Kahden menestyneen kuvataiteilijan, skottitaustaisen, New Yorkissa asuvan Douglas Gordonin (s. 1966) ja algerialaissyntyisen, Pariisissa asuvan Philippe Parrenon (s. 1964) Zidane-elokuva on posketonta katsottavaa. Avanto-festivaalin kävijät suljetaan Kiasma-teatterin valaan vatsaan ja viedään aikamatkalle keväiseen iltaan huhtikuussa 2005. Madridissa, jalkapallojoukkue Real Madridin (valkoiset) kotikentällä pelataan yksi Espanjan liigan otteluista, vastustajana on Villareal CF (keltaiset). Aivan kuten Douglas Gordonin 24-Hour Psychossa (1993), jossa taiteilija hidasti Hitchcockin Psychon vuorokauden mittaiseksi, ei Zidane-elokuvassakaan katsojaa päästetä itse asian äärelle.
23.11.2007 Harri Laakso
Jotkin asiat ovat suuria kuin elämä. Urheiluselostuksissa taas saattaa usein kuulla, että suurissa peleissä onkin kyse ”pienistä marginaaleista”. Ilmaisulla halutaan sanoa, että lopputulos voi kallistua kumpaan suuntaan tahansa tasavahvojen joukkueiden koetellessa toisiaan. Kaikki on pienestä kiinni: perussuorituksen ylittävästä pinnistyksestä, hiuksenhienosta erosta yksilöiden taituruudessa ja hivenestä onneakin. Hetkessä tavanomaisuus voi muuttua taianomaisuudeksi.
9.12.2007 Petri Hankonen
Zidane
”Jos kyse olisi vain uskosta tai urheilusta, antaisin anteeksi” Voi luoja. Voi luoja auta. Tämä pettymys ei mene pois, ei. Elokuvassa sanottiin, että jonain päivinä ihme on vain yhden hengenvedon päässä olemattomasta; magic is sometimes very close to nothing at all, toisin kuin tämä elokuva. Tässä oltiin valovuoden päässä kaikesta taianomaisuudesta.
25.11.2007 Juhani Koivumäki
Zidanen ensimmäiset ruudut ovat pieniä kuvan rakeita. Sieltä vetäydymme vähitellen taaksepäin Mogwain musiikin säestämänä ja alamme nähdä kuvaa kokonaisuudessaan. Näemme jalkapallokentän, jonka jälkeen vähitellen alamme seurata herra Zidanea joka pelaa vihollista vastaan. Zidane vertautuu kuvissa olemukseltaan ja pelitaktiikaltaan saalistavaan eläimeen. Hän ei hyökkää ja juokse koko ajan, vaan päinvastoin vaanii, löntystelee ja odottaa tilaisuuttaan. Hänen kasvonsa ja eleensä tukevat samaa eläimellisyyttä; ruman komeat kasvot syljeskelevät ja elehtivät vain sen mukaan, mikä on tarpeellista ja välttämätöntä. Hän käyttäytyy tasan oman peliluontonsa mukaisesti, vaikka tietää 17 elokuvakameran seuraavan häntä.
3.12.2007 Kalle Hakkarainen
“Cinema is projection of stills — — I feel that every
frame that is projected too much makes the whole thing
less articulate. I have twenty-four communication possibilities per second, and I don't want to waste
one.”
-Peter Kubelka
VELOCITY is a stunning festival of digital art and culture, online and
all along the coastal rail route around Morecambe Bay from Lancaster to
Barrow-in-Furness in North West England. The real-world aspects of
VELOCITY finished on November 3rd, but the online legacy continues,
with a chief project being ArtCast, folly's new ongoing series of podcasting
programmes: a platform for public access to new and innovative sound
art.
20.11.2007 Hanna Etholén
Puhutaanpa pornosta! Voisitko kuvitella heittäväsi tällaisen keskustelunaiheen ilmoille istuessasi kahvikupposen ääressä ystäviesi, työtovereittesi tai vaikkapa vanhempiesi kanssa? Porno on nykyään kaikkialla, sillä viimeistään internetin myötä se ei ole enää ollut mustissa takeissa hämyisiin kauppoihin hiippailevien miesten salaisuus. Pornon kuvastoihin voi törmätä jopa kadulla: bikinimainoksen naisen huulet kiiltävät ja silmät ovat kutsuvasti puoliavoimet. Miksi pornosta on sitten niin vaikea puhua? Miksi se on tabu?
23.11.2007 Kari Yli-Annala
History will repeat itself. Strategies of re-enactment in contemporary (media) art and performance. HMKV at Phoenix Halle Dortmund: 9.6. – 23.11. 2007/ History will repeat itself. Strategien des Reenactment in der zeitgenössischen Kunst. Kunst-Werke Institute for Contemporary Art Berlin: 18.11.2007 – 13.1.2008
Helsingin yliopiston filosofian laitos ja Helsingin yliopiston
tutkijakollokgio järjestävät kollokvion Hegelin Hengen
fenomenologian 200-vuotisjuhlien kunniaksi. Kollokviossa suomalaiset Hegel-
asiantuntijat esittelevät tämän käänteentekevän teoksen eri osia
sekä erilaisia siitä kummunneita tulkintatraditioita.
22 November - 20 December 2007 (Ilmoitus)
Private View: Wednesday 21 November, 6 - 9pm
Vienna International Apartment in Brussels opens its doors to the public this autumn with the exhibition Welcome to the Kingdom of Belgium - Homage to Marcel B.*. The exhibition features artworks by four contemporary artists from four different countries: Panagiotis Balomenos ( Greece ), Petri Huurinainen ( Finland ), Lukas Schaller ( Austria ), and Sílvio Salgado ( Portugal ). Vienna International Apartment continues to challenge the public through the exploration and subversion of boundaries between the private and public domains.
28.9.2007 Maija Hirvanen ja Terike Haapoja
Kiasma-teatterin vuodesta 2005 lähtien järjestämä /teatteri.nyt
festivaali on perinteisesti koonnut yhteen tekijöitä ja katsojia
paitsi katsomaan nykyteatterin esityksiä, myös keskustelemaan
esityksistä ja niiden kautta avautuvista tulevaisuushorisonteista.
Kirjallisia keskusteluja on kuitenkin kertynyt vähemmän. Monet
esityksistä asettuvat eri traditioiden risteyksiin ja siten myös
perinteisen taidekritiikin kategorioiden välimaastoon. Uudenlaiset
esitykset vaativat uudenlaista kirjoitusta, tai ainakin
ajattelemaan esityksestä kirjoittamista uudella tavalla.
30.10.2007 Maija Hirvanen ja Terike Haapoja
Osa /teatteri.nyt:in esityksistä tuli tilallisesti ja tunnelmallisesti
lähelle katsojiaan, luoden tunnun joustavammasta rajasta esityksen ja
katsojan välillä. Tämä joustava raja periytyy omista
perinnepaleteistaan.
19.10.2007 Kate McIntosh: All Natural. /teatteri.nyt. Kiasma-teatteri. Elina Latva, Sirpa Jokinen ja Mira Karjalainen alias MUNASOLU, SIITTIÖ JA KOHTU keskustelevat esityksen jälkeen.
MUNASOLU: Minua pelotti.
SIITTIÖ: Minulla oli turvallinen olo: mitä esiintyjä tekikin, hän tiesi mitä teki. Oli ennemminkin turvallisuuden ja rakkauden aalto koko esityksen ajan.
KOHTU: Kohdassa, jossa esiintyjä kertoi itkeneensä ja muistutti, ettemme reagoineet siihen mitenkään, siinä tunsin syyllisyyttä.
SIITTIÖ: Minä taas olin varma, että esiintyjä vedättää.
MUNASOLU: Kyllähän se esiintyjä oikeasti toivoi, että yleisö olisi reagoinut enemmän.
SIITTIÖ: Näki, että hän hallitsi esityksen suvereenisti. Alusta loppuun näki, että hän tiesi esiintyjänä, mitä tekee.
Kate McIntosh, All Natural
21.10. 2007 Kate Macintosh: All Natural, Suvi Parrilla
Mikä tekee betonilähiöstä epäluonnollisemman kuin ampiaispesä? Loppujen lopuksi ei mikään. Molempiin rakennelmiin tarvittavat materiaalit ovat saatavilla tältä planeetalta ja lopulta luonnosta. Toisia rakentavat ihmiset ja toisia ampiaiset.
21.10.2007 Kate McIntosh, All Natural. Selja Ahava
Millainen on ”huippukokemus”? Puhdas, aito hetki? Esitys rinnastaa rahapelien pelaamisen esiintymiseen, niistä kummastakin saa samanlaiset vibat, niihin jää koukkuun. Ja samanlainen huippukokemus on synnytys. Raha, veri ja yleisön nauru vain virtaavat vapaasti. Me katselemme naista tietyssä altistuneessa tilassa, esiintymässä, raskaana – kuten hän heti esityksen alussa kertoo. Jotenkin ryvettynyt ja repeytynyt showgirlin asu ei kyllä lupaa hyvää.
16.10. 2007 Teatteri Venus: Likaisia juttuja, ensi-ilta, Leena Villka
Likaisia juttuja käsitteli yhtä tunnetta, inhoa. Lika, töhry, kielletyt tekemiset aiheuttavat meissä inhoa. Inhon esittäjät olivat kuitenkin liian viehättäviä herättääkseen katsojissa inhoa söpöine paljaine varpaineen. Näyttelijät esittivät koko joukon ihmiskehon äänimaailmaa (kuolaamista, huohotusta, örinää ja ulinaa) sen verran ylitehostetusti, että katsojissa se herätti huvittuneisuutta ja vienoja naurunpyrähdyksiä. Inhon esittäminen tuntuu synnyttävän tahatonta komiikkaa.
Teatteri Venus: LIKAISIA JUTTUJA Kiasman Seminaari.
Esitykset 16.-21.10.2007: 19.10 klo 18.00, 20.10 klo 17.00 ja 21.10 klo 17.00. Mira Karjalainen
Vieläkin on vaikea hengittää. Ryntäsin ulos salista, mutta nenäkarvoihin on syöpynyt mädäntyneen ruoan ja halvan hajuveden lemu. Ällöttävää.
16.10.2007 Teatteri Venus, Likaisia juttuja Kiasman seminaari-huone Jaana Pirskanen
Toivoin vielä poliittisempaa likaa, likaisempaa likaa, jotain joka olisi saanut minut kavahtamaan tai ajattelemaan. Haistelen nyt tunnustellen lisää likaisia juttuja. Miten olisivat käsin painetut tarrat sähkökopin seinässä, hengaavat nuoret ostoskeskuksessa tai rautatieasemalla, naiset alttarin takana. Seksi puistossa, suutelevat naiset kirkon portailla, partaan kuivunut sperma. Kouluttamattomat pakolaiset rajalla.
16.10.2007 Mira Karjalainen
Kuusi esittäjää ja rypäs monitoreja käsittelee ihmisen ja eläimen rajapintaa Kansallisteatterin Omapohjassa vierailevassa esityksessä, joka liittyy tämän syksyn /teatteri.nyt–festivaaliin.
Esitys lähestyy ihmisyyttä muiden eläinlajien kautta. Eläimet huijaavat, matkivat, leikkivät ja tekevät rituaaleja, mutta teoksen mukaan “vain ihminen tekee esityksiä lajitovereilleen, joita muut ihmiset tulevat katsomaan.” Simpanssit ja gorillat valehtelevat ainakin hoitajilleen, ja moni muu eläinlaji huijaa tarkoituksella toisia saadakseen vaikkapa saalistajan pois kotipesän luota. Simpanssi juksaa hoitajaansa (omistajaansa? vangitsijaansa?) teeskentelemällä jääneensä häkin kalterien väliin jumiin, kun tavoitteena on päästä karkuun. Toinen taas matkii haavoittunutta lajitoveriaan ja ontumisellaan näin hauskuuttaa muita. Korpit laskevat lumisilta katoilta pyrstömäkeä hupailumielessä. Metsojen ja monien muiden soidinmenot ovat esimerkkejä eläinten riiteistä. Entä eläinten uskonnollisuus? Siitä ei ole todisteita.
10.10.2007 Todellisuuden tutkimuskeskus: Hiljaisuuden politiikka - kehollinen installaatio
Kiasman 3.krs.museon sulkemisajan jälkeen. Sirpa Jokinen
Todellisuuden tutkimuskeskuksen kehollinen installaatio ”Hiljaisuuden politiikka” uudistaa katsojan ja esiintyjän suhteen. Tämä uudistus tapahtuu hiljaisuuden välityksellä. Se perustuu hiljaisuuden merkitykseen inhimillisen kommunikaation osana ja samalla myös taiteen osana. Esitys antaa myös katsojalle uudenlaisia mahdollisuuksia löytää oma asemansa teoksen keskellä.
19.10.2007 Hiljaisuuden politiikka- esityksestä ja kuulosuojaimista Sofia Silfast
Esityksen nimestä keskusteltua: Missä oli politiikka esityksessä?
Teko: hiljaisuuteen tuominen, jättäminen. Yllättävä toimeettomuus,
pysähtyminen huoneissa, joissa on pieniä kylttejä neuvomassa mitä
kuuluu tehdä.
HILJAISUUDEN POLITIIKKA – Ajatuksia kehollisesta installaatiosta. Janika Maisala
Filosofi George Berkeley on todennut, että oleminen on havaituksi tulemista. Ehkäpä oleminen on yhtä lailla kuulluksi ja kosketetuksi tulemista: kuule minut, näe minut, tunne minut. Ihminen, jonka ääntä ei huomioida, on vailla valtaa. Ihminen, jota ei suostuta näkemään, on yhteisönsä hylkäämä. Ihmiselle, jonka kehollista koskemattomuutta ei kunnioiteta, ei suoda ihmisarvoa.
11.10.2007 Todellisuuden tutkimuskeskus: Hiljaisuuden politiikka − kehollinen installaatio, Kiasman 3. krs. Anja Portin
Nostan polvet koukkuun tuolille ja katson ulos lepäävän miehen yli. Äkkiä syksyinen Helsinki alkaa näyttää kauniilta. Edes Mannerheimintie ei tunnu enää vihamieliseltä. Tahtoisin jäädä tähän istumaan ja antaa ajatusten virrata vapaasti, unohtaa että istun nykytaiteen museossa, unohtaa että olen esityksessä katsomassa lepäävää miestä, unohtaa, että lupasin kirjoittaa.
14.10.2007 Todellisuuden tutkimuskeskus: LUMO - Esitys uudesta työstä Kulttuuritehdas Korjaamo. Elina Latva
Taiteilijat ovat tehneet uutta työtä satoja vuosia. Työnhaussa koko kehollaan, kaikkien kanssa ja kaiken aikaa. Lisään, että ajatus on epämiellyttävä.
12.10.2007 Todellisuuden tutkimuskeskus LUMO - Esitys uudesta työstä, Kulttuuritehdas Korjaamo. Markku Nousiainen
LUMO
LUMO -esityksen kertojahahmo esittelee katsojille kuvitteellisia maalauksia. Kaksi apulaista nostaa ilmaan suuren valkoisen kehyksen, jonka läpi näkyy kulttuuritehdas Korjaamon tyhjää taustaa. Yleisö keskittyy tarkastelemaan "Opportunisti" –nimistä teosta.
19.10.2007 Rude Mechanicals Get Your War On esityksen herättämiä ajatuksia. Suvi Parrilla
Vaikka valveutuneet amerikkalaiset ovat julistaneet jo 60-luvulta asti maansa politiikan mädännäissyyttä, ei Rude Mechanicalsin kertaustunti George W. Bushin kahden kauden toilailuista tuntunut tippaakaan tarpeettomalta. Tarpeettomalta tuntuu lähinnä se turhauttava tunne, kun joka ikinen viime vuosina tapaamani amerikkalainen on jossain vaiheessa keskustelua todennut ”I did not vote Bush”, vaikka politiikasta ei olla puhuttu siihen asti sanaakaan.
12.10.2007 Rude Mechanicals (USA): GET YOUR WAR ON Louhisali. Markku Nousiainen
Muistan istuneeni jokin aika sitten keskustelussa jossa aiheena oli poliittinen teatteri, tai oikeastaan se, miksi sitä ei juuri ole Suomessa. Täällä kun politiikka kaiken kaikkiaan on etäistä eikä tunnu sopivan taiteeseen. Amerikassa teatteri näyttää kelpaavan mainiosti epäkorrektiksi lyömäaseeksi, jolla valtapolitikan näennäisen korrektia mutta läpimätää retoriikkaa sopii löylyttää, toki hymy huulessa.
12.10.07 Arvio Sanna Kekäläisen Puna, red esityksestä Suvi Parrilla
Miksi masai-nainen katsoi Sannaa? Kyttäsi kuin jotain eläintä. Kyttäsi kuin jokin eläin.
Sanna ponnistelee musta penis selässä. Eikö masai-naisen katse riitä?
Sanna osaa pitkittäisspagaatin. Eikö masai-naisen katse riitä?
10.10. 2007 Arvio Sanna Kekäläisen esityksestä: PUNA-RED-ROUGE, Kiasma-teatteri, Kari Yli-Annala
Lääkärikirjan mukaan punastumisella tarkoitetaan ”ihon hiussuonten yhtäkkistä
laajentumista ja sen aiheuttamaa läiskittäistä punoitusta kasvoissa,
kaulalla ja ylävartalossa, harvemmin muualla. Punoitus kestää minuuteista
pariin tuntiin. Ennakoivana oireena on usein kuumotuksen tunne. Punoitukseen
liittyy usein hikoilu, joka voi olla hyvin runsasta.” Niinpä.
10.10.2007 Instant-arvio Sanna Kekäläisen esityksestä Puna–Red–Rouge Kiasma-teatteri, Jaana Pirskanen
Eikö ole naurettavaa, että intensiivisimmät tunteemme muuttuvat korneiksi, kun ne tuodaan julkisiksi, kun niitä tarkastelee ulkoapäin. Suurissa tunteissamme olemme alasti, punoittavia, lihallisia, suuruudenhulluja ja naurettavia. Haaveilu on nolostuttavaa ja hekuma kornia.
30.9.2007 Virve Sutinen haastattelee Marja Sildea
/teatteri.nyt 10. – 21.10. 2007
Marja Silde : Juureni ovat teatterissa. Teatterilla tarkoitan tässä draamatekstilähtöistä, näyttelijä-ohjaajakeskeistä, näyttämökuvaltaan ja yleisösuhteeltaan ramppiin perustuvaa traditiota, jossa työnkuvat ovat eriytyneet. Kyseenalaistamalla näitä esityksen peruspilareita, liityn osaksi teatterin traditiota.
30.9.2007 Virve Sutinen haastattelee Kaisa Illukkaa
/teatteri.nyt 10.10.–21.10.2007
Virve Sutinen: Teatteri-sanan käyttöön liittyy meille myös annos nostalgiaa, mitä monet esitystaiteen tekijät haluavat välttää.
- Miten itse suhtaudut teatteriin?
Kaisa Illukka: Suhtaudun teatteriin aika varautuneesti ja yleisön joukossa istuessani koen useammin vieraantuneisuutta kuin yhteisöllisyyttä.
30.9.2007 Virve Sutinen haastattelee Sanna Kekäläistä
/teatteri.nyt 10.–21.10.2007
Sanna Kekäläinen, red
Virve Sutinen: - Millaisena näet oman roolisi taiteilijana? Mitkä asiat motivoivat sinua toimintaan ja tekemiseen? Miten koet oman toimijuutesi?
Sanna Kekäläinen: En koe itseäni palvelujen tuottajana, ehkä enemmänkin palvelijana. En pidä tästä markkinatalousmaailman kielenkäytöstä, jota lanseerataan koko ajan enemmän ja enemmän kulttuurin ja taiteen alueille.
30.9.2007 Virve Sutinen haastattelee Pilvi Porkolaa
/teatteri.nyt 10.10.–21.10.2007
Pilvi Porkola: En mielelläni käytä ’teatteri’ sanaa omien esitysteni yhteydessä. Olen valmistunut esitystaiteilijaksi, ja käytän mielelläni töistäni kattonimeä esitystaide. Toisaalta keskustelu käsitteiden määrittelystä (teatteri, nykyteatteri, kokeellinen teatteri, esitystaide jne.) on loputonta, ja yleisölle on ehkä selkeintä viitata kaikkien tuntemaan käsitteeseen eli teatteriin.
1.10.2007 Virve Sutinen haastattelee Esa Kirkkopeltoa
/teatteri.nyt 10.10.-21.10.2007
Esa Kirkkopelto: ”Laitoskama” on tietty esteettinen formaatti, joka sallii siirtymät kulttuurista ja instituutiosta toiseen. Kaikki tietävät, mistä on kysymys. Silti on vaikea tehdä toisin. Vastuu on varmaan tekijöillä: olla tekemättä laitoskamaa, vastustaa formaattia. Laitosten paras piirre olisi vastaavasti niiden vieraanvaraisuudessa.
30.9.2007 Virve Sutinen haastattelee Annika Tudeeria
/teatteri.nyt 10.10.–21.10.2007
Oblivia
Virve Sutinen: Kiasma-teatteri on pyrkinyt olemaan diskursiivinen “taidelaitos”, joka tarjoaa taiteilijoille tilan ja kontekstin tutkia ja kokeilla, ottaa riskejä. Enemmän kuin tuotantolaitos, sen on voinut ymmärtää tietämisen (informaation) kentäksi, älyllisen vaihdon taloudeksi tai kulttuuristen kamppailujen areenaksi. Suureksi osaksi tämä on ollut Kiasma-teatterin “henkistä” pääomaa ja osaamista taloudellisten puuttuessa. /teatteri.nyt on pyritty tekemään yhdessä taiteilijoiden kanssa ja tuomalla yhteen tekijöitä, tuottajia ja kuraattoreita. On väitetty, että taiteilijoista tulee taiteellis-kriittisten palveluiden tuottajia.
- Millaisena näet oman roolisi taiteilijana? Mitkä asiat motivoivat sinua toimintaan ja tekemiseen? Miten koet oman toimijuutesi?
Annika Tudeer: Eteenpäinpyrkivänä, avoimuutta edistävänä ja uusia toimintatapoja kehittävänä.
30.9.2007 Virve Sutinen haastattelee Nora Lähteenmäkeä
/teatteri.nyt 10.10.–21.10.2007
Nora Lähteenmäki: Teen esityksiä pääasiallisesti yksin. Vaikka esityksessäni on mukana sellisti Markus Hohti ja valosuunnittelusta vastaava Maria Kilpi, suurin osa työstäni on yksinäistä ja teen suurimman osan päätöksistä yksin. Silti esitysten tekeminen on minulle sosiaalista ja yhteisöllistä toimintaa. Pyrin tekemisiin muiden ihmisten kanssa esityksissäni, ne ovat jakamisen paikkoja ja jaettuja tapahtumia.
30.9.2007 Virve Sutinen haastattelee Tuomas Laitista
/teatteri.nyt 10.10.–21.10.2007
Tuomas Laitinen: Todellisuuden tutkijan paikka on todellisuuden reunamilla. Koska todellisuus on jatkuvassa muutoksen tilassa, vaatii se kykyä olla liikkeessä. Liike vie uusiin paikkoihin.
Tapahtumat / Kuvataide
HIAP Project Room
Kaapelitehdas, C4 (C-porras, 4 krs.)
Tallberginkatu 1, 00180 Helsinki
International Symposium on Pornography, Sexual Representations,
Obscenity, and Desire
The Theatre Academy, Haapaniemenkatu 6, Sörnäinen, Helsinki
(auditorium 1)
Oct. 18th through 19th, 2007, OPEN FOR ALL, FREE ADMISSION!
5.8.2007 Irmeli Hautamäki
Joukko Helsingin yliopiston opiskelijoita teki rohkean tempun ja lähti katsomaan taidetta New Yorkiin. Suomessa intellektuellin kuuluu nyrpistellä Yhdysvalloille, vaikka ei olisi siellä koskaan itse käynytkään. Tiedonvälitys keskittyy vain Bushin sotapolitikkaan ja kaikki muu, mitä valtavassa maassa tehdään, jää sen jalkoihin.
Alice Shaw
aiheesta keskustelivat Irmeli Hautamäki, joka on parhaillaan vierailevana tutkijana UC Berkelyssa ja Sirpa Jokinen, joka teki MFA tutkinnon San Francisco Art Institutessa 1997 – 1999.
3.8.2007 Saara Hacklin
”Is this all we can do?”
Italialainen säveltäjä ja intellektuelli Luigi Nono (1924–1990) sävelsi vuosina 1965–66 teoksen A floresta é jovem e cheja de vida, [The Forest is Young and Full of Life]. International Contemporary Ensemble esitti Nonon teoksen kokeellisen esitystaiteen tilassa Performance Space 122:ssa New Yorkissa toukokuussa 2007 Habib Azarin ohjauksessa.
26.7.2007 Terhi Varonen
ecstatic hysteric ladies
Ensimmäisenä amerikkalaisissa gallerioisssa ja museoissa silmiin pisti se, kuinka paljon huumoria ja hauskuutta töissä oli. Hilpein esimerkki taiteesta, joka samalla on sekä kantaaottavaa ja kriittistä että hupaisaa on mielestäni italialainen Enrico Baj (1924-2003), jonka surrealistiset kitsch- kollaasit oli ripustettu Friedrich Petzelin galleriaan. Toinen hieno esimerkki siitä, ettei vaikuttavan taiteen tarvitse olla vakavaa, oli esillä Brooklyn Museumin Global feminisms -näyttelyssä. Kaiken ahdistusta ja väkivaltaa henkivän taiteen keskeltä löytyi Tracey Moffatin videokollaasi ”Love” (2003). Teos on kooste elokuvista pätkityistä rakkaus - ja väkivaltakohtauksista.
28.7.2007 Anna Jensen
binding ritual
Miksi?
Miksi naiset ovat niin vihaisia? Mitä he haluavat? Miksei nainen voi olla enemmän miehen kaltainen? Miksei ole suuria naistaiteilijoita? Kuka pelkää Virginia Woolfia? Mitä on feminismi? Mitä on taide? Onko feministitaide ”taidetta”? Onko feministitaide suurta taidetta? Onko naistaiteilijoiden tekemä taide feministitaidetta? Onko feministitaide naisten taidetta? Kuinka monta feministiä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? Onko feministeillä huumorintajua? Voivatko naiset olla hauskoja? (Ei, mutta voimme olla hysteerisiä.) Onko meillä jatkuva PMS? Synnytäänkö naisiksi, vai tullaanko naisiksi? Onko nainen luontoa vai kulttuuria, lajin vai yhteiskunnan uhri? Onko naisen sukupuoli biologinen vai kulttuurinen? Onko naisen identiteetti performanssi, konstruktio, perusolemus, liikaa vai liian vähän?
14.8.2007 Alpo Väkevä
Christian Marclayn teoksissa asiat kohdataan usein epätyypillisesti. Teokset leikkivät sisältämiensä asioiden olemuksilla, ja niistä tulee itselleen vieraan oloisia. Marclayn teoksissa esiintyy usein musiikki-instrumentteina toimivia esineitä. Marclay on käyttänyt esimerkiksi levysoittimia, kelanauhureita ja rumpuja. Teokset saavat instrumentit soimaan tavalla, joka on niiden vakiintuneelle soimiselle vierasta. Tällainen äänen ulos kaivertaminen tuo soittimista esille odottamattomasti jotain mielenkiintoista ja nautittavaa.
31.7.2007 Outi Vitikka
Yhdysvallat on käsitetty maataiteen syntypaikaksi ja siksi myös suurin osa kirjallisuudesta käsittelee yhdysvaltalaista sekä brittiläistä maataidetta. 60-luvulla useat taiteilijat taidemaailman rajojen ahdistaessa alkoivat kokeilla jälleen taiteen rajoja. Taide vietiin konkreettisesti pois gallerioista. Teokset tehtiin usein paikkoihin, jonne maasto oli vaikeakulkuista tai jotka sijaitsivat muuten vain syrjässä. Usein vastasyntynyt maataide oli myös niin suurikokoista, ettei se olisi sopinut yhteenkään taidenäyttelytilaan. Yhdysvaltalaisten ohella myös britit luetaan maataiteen edelläkävijöiksi. Heidän 60- ja 70-lukujen pienieleinen maataiteensa erosi kuitenkin pääosin kookkaasta amerikkalaisesta maataiteesta. Teknisten välineiden käytön maataiteen osana voi myös laskea brittien saavutukseksi.
2.7. 2007 Anna Beckers
Dan Perovjschi tuo teoksessaan “Projects 85“ esiin niitä elementtejä ja haasteita, joita kaupallisuuden ja taidemaailman yhdentymiskehitys on aiheuttanut. Hän käsittelee erilaisia aiheita spontaaneilla piirroksillaan, jotka on maalattu suoraan MoMA:n The Donald P. & Catherine C. Marronin atriumin seinälle. Teos kulkee otsikolla “Capitalism”, minkä vuoksi katson sen liittyvän aiheeseen, jota haluan tässä esseessä käsitellä hieman laajemmin. Tällä hetkellä taide ja taidemaailma joutuvat pienen yksilön tavoin luovimaan globaalissa maailmassa omien ja kaupallisten tavoitteiden välissä. Kysymykseksi jää, kumman kustannuksella halutaan toimia.
26.8. 2007 Sini Mononen
A Review of an anthology: “Essays on Sound and Vision” (2007) Eds. John Richardson and Stan Hawkins: Helsinki, Helsinki University Press
In audiovisual art sound and image fight for attention. Visual elements are often regarded as main substances, and it goes without saying that we observe our environment in the first hand visually. For instance, while describing a space, we tend to talk about its color, shape and distances rather than it’s sound scape. In order to draw our attention and to rise above the visuality sound has to be somewhat strange or disturbing.
5.8. 2007 Saara Hacklin
Harun Farocki, Deep Play (2007)
Kasselin documenta järjestettiin tänä vuonna kahdettatoista kertaa. Tämä nykytaiteen festivaali on spektaakkeli, joka on herättänyt paikallisissa myös vastareaktioita. Voin kuvitella, miten kaksijakoista identiteettiä joutuminen taidemaailman parrasvaloihin joka viides vuosi rakentaa. Rahahanat ovat auki vain yhtä tarkoitusta varten: jotta trendikkäät nykytaiteen harrastajat tulisivat kaupunkiin kääntymään palatakseen jälleen viiden vuoden päästä. Näyttely tuo kaupunkiin säpinää, mutta herra paratkoon, jos siellä pitäisi asua myös välivuosina. Oma vierailuni documentaan tapahtui nyt ensimmäistä kertaa, ja jouduin nolona selittämään minut pysäyttäneelle kyselyä tehneelle nuorelle, että tiedän Kasselista vain documentan. En olisi tullut tänne ilman näyttelyä. Kassel on keskellä Saksaa ja silti vähän syrjässä.
9.8.2007 Saara Hacklin
Danica Daki, El Dorado (2007)
The documenta exhibition was organized in Kassel for twelfth time this year. This festival of contemporary art is a spectacle, which has also become a source of controversy for the local inhabitants. I can imagine, that getting into the limelight of art world every fifth year creates a twofold identity for the local people. Money comes pouring in for one reason only – so that the trendy art people can quickly visit the city and come back after another five years. The exhibition vitalizes the city of Kassel, but good grief, if one should live there during the intermission years.
5.8. 2007 Sini Mononen
Audiovisuaalisessa taiteessa ääni ja kuva taistelevat huomiosta. Usein kuvaa pidetään pääsubstanssina, ja kieltämättä tapamme havainnoida maailmaa onkin yleensä ensisijaisesti visuaalinen. Esimerkiksi kuvaillessamme tilaa, kiinnitämme huomiota sen äänimaisemaan ja visuaalisiin ärsykkeisiin kuten muotoihin, etäisyyksiin ja väreihin. Jotta ääni nousisi visuaalisten elementtien yläpuolelle, tulee sen olla jollakin tavalla poikkeava, esimerkiksi erityisen kova tai jollakin muulla tavalla outo ja vieraannuttava.
FIXC POPPAA UPIMMIN - uuden levitysosuuskunnan tekokuut espoon sinessä
FIXC on uusi suomalaisten liikkuvan kuvan taiteilijoiden osuuskunta,
joka järjestää näyttelyitä, screeningejä ja live-esityksiä
Suomessa
ja ulkomailla. FIXCin ensiesittäytyminen tapahtuu Espoon Cinen
avajaispäivän yhteydessä nimellä Pop up.
Call for applications
Deadline: 29/09/07
Since 1979 the Kuenstlerstaette Schloss Bleckede has been seeking to
promote young artists who explore innovative positions in the field of
contemporary fine art. Today artists, whose work addresses complex
aesthetic, cultural or political issues, rarely find the necessary
support to realize their ambitious projects. This is why the
Kuenstlerstaette Schloss Bleckede wishes to offer these artists the
opportunity to develop their work in the course of a residential
scholarship of three or six months.
17.5.2007 Irmeli Hautamäki
Tässä mustekalan numerossa aiheena on taiteen tutkimus ja tulkinta. Taidehistorioitsija Taina Kauppinen kyseli, miksi kuva-analyysi aloitetaan teosten kuvailulla, jonka jälkeen tulee vasta lopuksi tulkinta? Moni muu on kysynyt samaa asiaa. Mitään neutraalia kuvailua ei nimittäin ole olemassa. Pieninkin havainto tehdään aina jostakin näkökulmasta, arvolähtökohdasta tai poliittisesta positiosta käsin. Jokaisen havainnon taustalla on tulkitsevia oletuksia. Me tulkitsemme todellisuutta koko ajan.
9.5.2007 Janne Kurki
Ihmiset suunnistavat informaatiotulvan keskellä erilaisten strategioiden avulla, joissa kritiikillä on enemmän tai vähemmän keskeinen paikkansa. Mutta mitä tehdä, jos ja kun kritiikistä itsestään tulee osa informaatiotulvaa, kun kritiikkejä alkaa tulvia joka tuutista ja alkaa tuntua, että tarvitsisimme kritiikkien kritiikkejä poimimaan kritiikkien joukosta ne, jotka kannattaisi lukea? Tällöin viimeistään keskustelu kritiikin tehtävistä on paikallaan. Esittelen tässä kolme erilaista tapaa käsitteellistää kritiikin asemaa ja tehtäviä: kritiikki mainonnan hämäräpuolena, kritiikki suodatustoimintana ja kritiikki ajatteluna.
17.5.2007 Taina Kauppinen
I Yksi tapa opettaa kuva-analyysiä
Olen toiminut neljänä vuotena Turun avoimen yliopiston taidehistorian verkkotuutorina ohjaten perusopintoja. Olen pyrkinyt pitämään huolta siitä, että opiskelijat joutuvat alusta asti tekemään kuva-analyysejä. Verkkokursseilla on käytössä Panofsky -sovellus, jossa kuva-analyysi jaetaan kolmeen vaiheeseen: ensin kirjoitetaan kuvaus teoksesta, sitten etsitään teokseen liittyvää tietoa eli tehdään sisältöanalyysi ja kolmanneksi kirjoitetaan tulkinta. Joka kerta yritän muistaa mainita, että tämä on tällä kurssilla käytössä oleva sovellus. Koska jokaisella taidehistorioitsijalla on lopulta oma tapansa tehdä kuva-analyysejä, mitään oikeaa tapaa ei voi opettaa.
17.5.2007 Pajari Räsänen
Arvio kirjasta Jacques Derrida: Sovereignties in Question: The Poetics of Paul
Celan, toim. Thomas Dutoit ja Outi Pasanen, Fordham University
Press, 2005
Jacques Derridan (1930-2004) kirjoitukset runoilija Paul
Celanista on koottu yksiin kansiin uusina englanninkielisinä
käännöksinä.
Paul Celanin (1920-1970) esittely parilla sanalla vaikkapa hänen
runojensa “teemojen” kautta ei ole aivan yksinkertaista. “Runo”,
hän itse kirjoittaa, “on olemukseltaan, eikä suinkaan ensi sijassa
tematiikkansa puolesta, todellisen ihmisyyden koulu: se opettaa
ymmärtämään toista toiseudessaan, vaatii meiltä veljeyttä tähän
toiseen, myös siellä missä tämä toinen astuu esiin — ei suinkaan
mantelisilmäisenä, vaan kyömynenäisenä ja epämuodostuneena...”
9.5.2007 Pirkko Holmberg
Arvio Tarja Pitkänen-Walterin kirjasta ”Liian haurasta kuvaksi – maalauksen aistisuudesta”
Kuvataiteilija Tarja Pitkänen-Walterin elämäntyön voisi tulkita maalaustaiteen puolustuspuheena, mutta melko monimielisessä merkityksessä. Hänen työnsä eivät enää viime aikoina ole olleet tunnistettavissa maalauksiksi perinteisessä mielessä, niistä on tullut esineitä, joihin on käytetty materiaalina muun muassa pigmentoitua mehiläisvahaa ja kumia. Kuvataiteen tohtorintutkintonsa kirjallisessa osuudessa (Like 2006), jota tässä käsittelen, hänen toivoisi tuovan teoreettista selvennystä siihen, miksi hänen teoksensa ovat sellaisia kuin ovat. Kysymys liittyy teoreettiseen paineeseen, joka kohdistuu yhä enenevässä määrin sekä taiteilijoihin että taiteen tutkijoihin, niin että teoriaa ja taidetta on lopulta vaikea erottaa toisistaan.
28.5.2007 Susanna Välimäki
Kaija Saariaho on keskittynyt tuotannossaan yhä enenevissä määrin metafyysisiin ja eksistentiaalisiin, olevaisen olemusta ja ihmisen olemassaoloa käsitteleviin teemoihin. Saariahoa voi pitää mytopoeettisena säveltäjänä: hän on kehittänyt omaleimaisen musiikillisen tyylin, jolla käsittelee filosofis-uskonnollisia teemoja yleisistä mytologioista ja maailmankirjallisuudesta ammentaen. Filosofis-uskonnollisista teemoista puhuttaessa on Saariahon kohdalla korostettava, että kyse on yleishengellisyydestä: Saariahon tuotanto saa lähtökohtia sekamuotoisista indoeurooppalaisista mytologioista, niin kristillisistä kuin hindulaisista aiheista, ja yhtä hyvin buddhalaisesta kuin egyptiläisestä muinaisrunoudesta.
Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median osasto avaa
5.7.2007
uuden taidegallerian Porin Puuvillan generaattorirakennuksessa.
Generaattorigalleria esittelee uutta nykytaidetta vuorovaikutuksessa
historiallisen tilan kanssa. Tilaa hallitsee 1920-luvulla
käyttöönotettu ja sittemmin suojeltu generaattorihuone.
15.4.2007 Kati Pelkonen ja Irma Puttonen
The Falls
Arvio kirjasta Juha Suonpää: Sacred Places | Pyhät paikat
Lähdössä kesälomareissulle? Onhan kamera mukana? Hyvää matkaa!
Jos nyt kuitenkin jäät puistoon jäätelölle tai laiturille lukemaan, niin Juha Suonpään valokuvakirja Sacred Places | Pyhät paikat tarjoaa näihinkin hetkiin virtuaalisia matkailukokemuksia. Kirjaa selatessa pääsee nauttimaan niin nähtävyyksistä kuin aistimaan turistisia kokemuksiakin.
Seminaari ympäristön kuvien ja kertomusten kysymyksistä
torstai - perjantai 13. - 14. 9. 2007
15. 3. 2007 Irmeli Hautamäki
Taiteesta ei ole nykyään pulaa, toisin on asia sen julkinen arvioimisen laita. Uusia gallerioita ja uusia tekijöitä tulee esiin, mutta juuri kukaan ei ennätä tai voi arvioida uutta, tai kohta enää vanhaakaan taidetta. Painettu media on kriisissä, se tuijottaa kannattavuuslukuihin. Kritiikki ei ole suurten massojen lempiruokaa, siksi sen osuus on pienentynyt päivälehdissä. Saattaa johtua enemmän ammattiyhdistyspolitiikasta kuin todellisesta kulttuuritahdosta, että jotkut suuret mediat pitävät vielä kritiikkiä itsepintaisesti hengissä.
12. 3. 2007 Kari Yli-Annala
”I have no idea what winds are driving me, and where. But I chose
this way, this
way without directions. I chose it myself and here I am.”
Jonas Mekas elokuvansa Lost, lost, lost (1976) ääninauhalla
Tampereen elokuvajuhlien päävieraaksi vuonna 2007 kutsuttu
avantgarde-elokuvan aktivisti, 84-vuotias Jonas Mekas elää tätä päivää kuten hän on aina tehnyt. Hänen tapansa elää nykyhetkessä välittyy ympärille keräytyneiden
assistenttien ja Mekasin oman pojan, Sebastianin nuorekkaan seuran kautta. Mekas liikkuu iPodien ja liikkuvan kuvan teosten verkkolevityksen maailmassa kuin kotonaan, kuvaten jatkuvasti videokameralla ympärillä olevaa maailmaa. Videokuvat saattavat päätyä osaksi projektia, jonka tuloksena syntyy vuodessa 365 elokuvaa, yksi vuoden jokaisena päivänä.
11. 3. 2007 Sirpa Jokinen
Arvio kirjasta: Lauri Timonen: Aki Kaurismäen elokuvat, Otava, 2006
Lauri Timosen kirja antaa taustatietoa Kaurismäen elokuvista, niiden toteutuksen tekniikoista, Aki Kaurismäen tavasta käsittää elokuva ja sen historia, sekä hänen tavastaan käyttää elokuvan kieltä omien töidensä sisältönä.
7. 3. 2007 Irmeli Hautamäki
Saksalaisen Florian Henckel von Donnersmarckin elokuva Das Leben den Anderen (2006), (Toisten elämät) on merkillinen katsomiskokemus. Elokuva kertoo Itä-Saksan viimeisistä ajoista ja sen pahamaineisesta tiedustelupalvelusta Stasista. Näistä lähtökohdista tehdään tavallisesti rikoselokuvia, mutta Toisten elämät on myös enemmän kuin poliittinen elokuva. Sen tapahtumat on sijoitettu taiteilijamaailmaan, poliisi on urkkimassa taiteen tekijöitä. Elokuvan hämmentävyyttä on vilpittömyys, jolla taide ja inhimillisyys asetetaan poliittisen korruption ja totalitaarisen järjestelmän vastavoimaksi.
6. 3. 2007 Sini Mononen
Kiasman kokoelmanäyttely Maisema avautui jo vuoden 2006 syyskuussa. Näyttely esittelee yli kuudenkymmenen suomalaisen ja ulkomaisen nykytaiteilijan teoksia. Helmikuun lopulla päätän vihdoin poiketa galleriakierrokseltani ja tutustua pääkaupunkimme nykytaiteen museon näkemykseen ympäristöstä ja sen esittämisestä.
12. 3. 2007 Petteri Enroth
Helmer och Assar
T.S. Eliot on esittänyt, että taidetta tulisi arvioida kahdessa vaiheessa: ensin teosta tarkastellaan omassa formaalien ja sisällöllisten ehtojensa mikrokosmoksessa ja sen jälkeen tämän arvojärjestelmän ulkopuolelta. Teemu Mäen kohdalla tämä ei tunnu mahdolliselta tai edes perustellulta. Hänen tapansa selittää elämä biologisena ja arvoista irrallisena prosessina ja tempaista vastaanottaja armotta mukaan luomaansa satunnaisuuksien myllyyn on erittäin koherentti ja kokonaisvaltainen.
14. 3. 2007 Aino Korvensyrjä
Näyttelyn Millaista on/ How it is huomiotaherättävin teos on suurikokoinen triptyykki Vittupää/The Pussyhead. Se vetää puoleensa kuin jättimäinen tv-ruutu.
12. 3. 2007 Aki Pohjankyrö
Happy and Yvette
Kritiikki Teemu Mäen näyttelystä "Millaista on"
Galleria Forum Box, Helsinki, 5.1.–28.1.2007
Teemu Mäen näyttely tuntuu ensivaikutelmasta lähtien jännitteiseltä. Teokset tuovat esiin ja samalla peittävät suoraan sanomisen ja hienovaraisuuden rajaa. Esillä on suuri määrä töitä: maalauksia, muotokuvia, seinän täyttävä piirros, jättimäinen triptyykki, kaksi videoteosta ja valokuvia. Ensimmäistä kertaa näytteillä on myös Mäen grafiikkaa, viidentoista syväpainovedoksen valikoima. Kaikki teokset on toteutettu perinteisille kaksiulotteisille pinnoille, jotka täyttävät lähes kaiken seinäpinta-alan. Näytettävää ja sanottavaa on paljon, mutta avarassa galleriatilassa kokonaisuus näyttää yllättävänkin rauhalliselta. Teokset näyttäytyvät kontrastisissa suhteissa toisiinsa, mutta jokaisen katsomiselle on tilaa.
12. 3. 2007 Kaisu Koivisto
Arvio Teemu Mäen näyttelystä Millaista on. Forum Box, Helsinki 5.-28.1.2007
Teemu Mäen (s.1967) teosten pääosassa on elämän pyörteestä hetkeksi pysäytetty ihminen. Ihmisen kuvat tuijottavat herkeämättä seiniltä intensiivisillä katsekontakteillaan. Näyttely on tilanne, jossa yhteen kokoontuneiden ihmisten läsnäolo pakottaa tarkastelemaan toinen toistaan ensin vaistonvaraisesti, eläimellisesti: mies vai nainen, nuori vai vanha, tuttu vai tuntematon. Vasta sitten tulee tarkemman katsomisen ja yksityiskohtien vuoro. Näyttely muodostaa tilanteen, jossa vaikutelmaksi tulee tilan täyttyminen moniäänisellä, kuvallisella puheensorinalla. Mieleeni tulee Rauni Liukon (s.1940) teos Ruuhkaratikka (1973).
22.3. 2007 Kaisa Aho
Portrait of Markus Renvall
Sivilisaatio on "elämää kuolleena." Se on tarkoituksetonta kuin tähtien kulku tai maan kiertoliike. "Sitä voidaan ihailla tai surkutella - mutta se on olemassa," kirjoittaa Oswald Spengler viime vuosisadan alussa. Sata vuotta myöhemmin Teemu Mäelle ei enää riitä länsimaisen ihmisen kohtaaman tyhjyyden pelkkä toteaminen. Aiheeseen on suhtauduttava kiihkeästi ja äänekkäästi.
Pannuhalli, Kaapelitehdas & Ruoholahti, Helsinki 4.-6.5.2007
Galleria Välivuosi, Helsinki, 4.-9.5.2007
Là-bas→ Hyper Center on Helsingin Kaapelitehtaan Pannuhallissa ja sen ympäristössä järjestettävä kolmipäiväinen tapahtuma performanssi- sekä ääni- ja mediataide-esityksille, jotka tavalla tai toisella heijastavat sekä kansainvälisen elävän nykytaiteen olennaisimpia piirteitä että niitä globaaliin kapitalismiin liittyviä ilmiöitä jotka tekevät tämänkaltaiset sitä kritisoivat tapahtumat mahdollisiksi. On syytä keskustella taiteen kielellä siitä, onko nykyisessä maailmantilanteessa kyse Uljaan Uuden Maailman alusta, maailmanvallankumousta edeltävästä tilanteesta, vai koko luomakuntaa kohdanneesta tuhoisasta katastrofista. Taiteilijoiden ja yleisön hämmentyneisyys juuriltaan kiskotun maailman keskellä saa muodon ruumiillisen taiteen kansainvälisessä merkistössä.
ZIZEK JA PARALLAKSI
Seminaari lauantaina 14.4.2007
Helsingin yliopiston Päärakennus, Sali 7
Slovenialaista Slavoj Zizekiä (1949–) on hänen lähes kaksikymmentä vuotta kestäneen kansainvälisen uransa aikana ehditty kutsua niin kulttuurintutkimuksen Elvikseksi, Ljubljanan jättiläiseksi kuin akateemiseksi rocktähdeksi mutta toisaalta myös yhdeksi aikamme pysäyttävimmistä, oivaltavimmista ja tärkeimmistä ajattelijoista.
Halle fuer Kunst cordially invites to
Exhibition #2
Alles wird gut/
Everything will be fine
Hans Abbing, Aziz Baako, Personal Cinema, Karen Frostig, David Haley, Jenny Hislop, Karen Heald and Chris Bird-Jones, Jokinen, Pascal de Lavergne,
Roman Ondak, Aviva Rahmani, Eleonore Straub
Art program of the Conference of the European Sociological Association (ESA) / Research Network for the Sociology of the Arts 2007 (www.new-arts-frontiers.eu)
28 March – 15 April 2007
Osoitteessa http://proarte.vetoomus.org on 11.4.2007 julkaistu vetoomus,
joka vastustaa Taideteollisen korkeakoulun liittämistä Raimo Sailaksen
työryhmän suunnittelemaan huippuyliopistoon.
TaiKin hallitus päätti keskiviikkona 11.4.2007, että korkeakoulu tulisi
liittää osaksi huippuyliopistoa. Vetoomuksen alullepanijoiden mielestä
hallituksen kannan ei voi katsoa edustavan opiskelijoiden ja
henkilökunnan mielipidettä yhdistymisestä. Korkeakoulun hallitus ei
missään vaiheessa pyytänyt koulun osastoneuvostoilta kantaa itse
yhdistymiseen, vaan ainoastaan hankkeen jatkokehittelyyn.
19.1. 2007 Irmeli Hautamäki
Hyvä lukija, edessäsi on ensimmäinen Mustekala.infon uusitun sivuston numero. Pitkin syksyä olemme luvanneet parempia käyttö- ja hakuominaisuuksia ja nyt lupaus on täytetty.
Sivuston uudistamisesta vastaavat Auri Hautamäki ja Dominique Bouix, jotka ovat käyttäneet sen tekemiseen lukemattomia vapaaehtoisia työtunteja. Heille suuret kiitokset!
19.1.2007 Anna Poranen
“Huono? Ruma? Paska?” keskustelutti Helsingin yliopiston estetiikan oppiaineen ainejärjestö Aistimuksen järjestämässä Estetiikka –päivässä marraskuussa 2006. Päivän teemasta keskusteltiin esteetikkojen, taiteen tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden kanssa teemaan täydellisesti sopivassa rähjäisen sympaattisessa yliopiston Alina -salissa. Tämä vuoden ensimmäinen Mustekala –numero pitää sisällään aiheesta inspiroituneita artikkeleita. Toivottavasti aiheen rento ja vapaamuotoinen käsittely tilaisuudessa välittyy myös teksteistä. Toivottavaa on myös, että ajankohtainen aihe synnyttää lisää uusia kysymyksiä ja pohdintoja.
elephant
30.11.2006 Taina Kauppinen
Groteski tarkoitti alun perin Neron ”Kultaisen talon” fantastisia ornamentteja, mutta nykyään se yhdistetään taiteen rumaan ja irvokkaaseen kuvakieleen. Tästä huomaa, että groteskin määrittely on muuttunut historian aikana paljon. Tällä hetkellä monet kirjoittajat näkevät, että groteskista kuvastosta on ylitarjontaa. Fantasia, kauhu ja scifi ovat suosittua populaarikulttuuria ja niiden myötä aiemmin irvokkaaksi tai hätkähdyttäväksi nähty kuvamaailma on arkipäiväistynyt.(1) Groteskin määritteleminen on samalla muuttunut aiempaa vaikeammaksi prosessiksi. Tosin groteskista ei ole ollut olemassa koskaan yhtenäistä määrittelyä.
30.12. 2006 Suvi Keto-oja
Estetiikan opiskelijoiden ainejärjestö Aistimuksen toteuttamassa Estetiikka-päivässä 13.11.2006 pohdittiin ruman ja huonon ilmenemistä niin arjen pieninä yksityiskohtina, elinympäristön ongelmina, taiteen materiaalina kuin käsitteellisinä määreinä. Määritelmän lausuminen tapahtuu useimmiten rajaamisen, poissulkemisen ja vastakohdan osoittamisen kautta. Jokin on sellaista, mitä toinen ei ole tai jossakin on havaittavissa se, mikä tuosta toisesta puuttuu. Sekä ruma että huono ovat ongelmallisia käsitteitä, sillä ne jäsentyvät ainoastaan oman kaksijakoisuutensa kautta.
4.1.2007 Anna Poranen
Keikkaelämyksen visuaalisuus, sekä turistin katseen visuaalisuus tuovat minulle samankaltaisia mielleyhtymiä. Nämä käsitteet mielessäni olen pohdiskellut keikoilla käymisen kokemusta. Tarkastelen myös hiukan rock-kulttuurin visuaalisia elementtejä ruman estetiikasta käsin.
5.1.2007 Tom Sundberg
Ulosteet ja muut ruumiin eritteet? Joutomaat ja betonilähiöt?
Melusaaste? Ovatko nämä kaikki rumuuden ilmenemismuotoja? Rumaan tunnutaan
liittävän niin vastenmielisiä ja luotaantyöntäviä kuin epäkiinnostavia ja
mitäänsanomattomia piirteitä. Taiteen piirissä huono tai
epäonnistunut teos saatetaan laskea rumaksi. Erään ajatusmallin mukaan ruma on
epäesteettistä.
6.1. 2007 Sini Mononen
Mietin rumuutta taiteessa ja sitä, miten se ilmenee ja miksi. Ajatus pyörii groteskista maalaustaiteesta monotonisuudessaan ahdistavaa musiikkiin ja siitä edelleen kauhuelokuvaan. Miettimisen rytmiä hämmentää vielä muistin perällä lymyävä keskustelu, joka käytiin viime vuoden kesällä suomalaisen kirjallisuuden tilasta. Tuolloin kotimaista proosaa moitittiin yhteiskunnallisen otteen puuttumisesta. Tekeekö tämä kirjallisuudesta huonoa? Entä rumuus?
6.1.2007 Tero Huotari
Jonkin aikaa niin elokuvakeskusteluita niin livenä kuin no-lifena seuranneena olen tyrmistynyt virheiden etsimisen määrästä. Tyrmistys on ehkä vahva sana tähän yhteyteen, pikemminkin virheiden etsintä on moralistille paremmin sopiva keino ilmoittaa ylemmyytensä. En voi kuitenkaan välttyä kokemasta virheiden etsintää besserwisserisminä. Etsijöiden reaktio virheisiin, kuten omanikin, ei pääasiassa ole huvittunut, etenkään kun nämä ’virheet’ tuppaavat olemaan kohteliaasti ilmaistuna parhaimmillaankin ulkoelokuvallisia, maljakoiden paikan vaihtumia ja kameramerkin esiintymistä ”vuotta liian aikaisin”.
Kutsu mielenosoitukseen! Levitä eteenpäin!
Perjantaina 2.3.2007 eri paikkakunnilla kello 12 alkaen (keskeisten
valta- tai kulttuuri-instituutioiden edessä).
Helsingissä kello 12 alkaen eduskuntatalon edustalla.
MIELENOSOITUKSEN TEEMA: Apurahoilla ja pätkätöillä elävät
taiteen- ja tieteentekijät sekä muut kulttuurialan työläiset ovat jääneet
ilman asianmukaista työttömyys- ja sosiaaliturvaa, joiden tulisi kuulua
jokaisen kansalaisen perusoikeuksiin. Nykyinen politiikka on tehnyt
kulttuurialan silpputyöläisistä lainsuojattomia.
Call for applications
Deadline: 15 April 2007
Artists, designers and theoreticians are invited to submit research and production proposals to become a researcher at the Jan van Eyck Academie. Candidates can either apply with a topic of their own or for a project formulated by the institute itself. In order to realise these projects, the Jan van Eyck offers the necessary made-to-measure artistic, technical and auxiliary preconditions.
5.1.2007 Irmeli Hautamäki
Arvio kirjasta: The Magic Bottle. Written & Illustrated by Camille Rose Garcia, 2006 published by Fantasographics Seattle Washington.
the Magic Bottle - mustekala
Millaisia satuja kerrotaan lapsille ilmaston lämpenemisen ja ympäristötuhon aikakaudella?
12. 2. 2007 Sini Mononen
Suomalainen elokuvamaailma kokoontui tammikuussa palkitsemaan kuluneen vuoden kotimaisia elokuvia. Jussi-gaalan valokeilojen himmennyttyä yhdelle elokuvamaailman pienistä sivuareenoista nousi Artisokka-festivaali Helsingin Bio Rexissä. Muiden festivaalien keskittyessä pääasiassa elokuvan eri lajityyppeihin, Artisokka esitteli yhden elokuvamaailman kummajaisen: naisen.
1.1.2007 Sirpa Jokinen
Slavoj Zizek: Tervetuloa reaaliseen autiomaahan! & Janne Kurki: Slavoj Zizek – Hollywoodista Irakiin, Apeiron kirjat, Helsinki, 2004
Slavoj Zizekin tiivis kirjoitustyyli ja hänen tapansa viitata kirjoituksissaan etupäässä ranskalaisen psykoanalyytikko Jaques Lacanin ja myös laajasti saksalaisten filosofien luomiin käsitteisiin (näiden lähteiden olematta ainoat Zizekin teksteissä), antaa hyvän haasteen kenelle tahansa ymmärtää ja saada jotain irti hänen sisällöistään. Hyvä teksti on ymmärrettävä tyyliltään. Jos lukijalla ei ole laajoja tietoja entuudestaan Zizekin käyttämästä lähdekirjallisuudesta, on hänen helpoin ratkaisuna laittaa tämä kirja sivuun.
17.2. 2007 Pirkko Holmberg
Sari Hiltunen, piirroksia
Lasipalatsin näyttelytila 15.2.-4.3.2007
Ikuisesti kadonnut
Sari Hiltunen on antanut lyijykynänsä hapuillen tavoittaa pakenevia muistikuvia. Poispyyhityn ja uudelleen luonnostellun läikehtivä vaihtelu saavuttaa taiteilijan herkälle kämmenelle palan kauneutta. Vapaasti virtaavien abstraktien hahmotelmien keskeltä kajastaa ihmisten kasvoja. Katsoessani lähempää pettymys on kuitenkin hienoinen, kun piirrokset onkin tulostettu ja muokattu tietokoneella. Täydellisyyttä on tavoiteltu alkuperäisen kädenjäljen läsnäolon kustannuksella. Pitääkö kaiken olla nykyään yhtä puhtaaksiviljeltyä kuin radiopop?
Susanna Pettersson
16.10.2006 Jonka voi vain tuntea...
"Täytyy yleensä tyytyä siihen, että hänessä [lapsessa] herää jonkinlainen aavistus siitä, että sanoilla kuvatun asiallisen sisällön takana taideteoksessa on jotakin muuta, sellaista, jonka voi vain tuntea ja joka onkin pääasia." Näin kirjoitti Alfred Lichtwark klassikoksi muodostuneessa teoksessaan Taideteoksia oppimassa, joka ilmestyi suomeksi vuonna 1926.
16.10.2006 Leevi Haapala
Nykyään tuntuu, että sitä tekevät kaikki: taiteentutkimusta. Joten on melkoisen helppoa vastata, että tekee työkseen nykytaiteentutkimusta. Ja samalla, kun tämän määritelmän itsestään antaa, odottaakin jo seuraava kysymys. Mitä oikein tutkit?
16.10.2006 Taava Koskinen
Katselen noin sata vuotta vanhaa Daniel Nyblinin valokuvaa Kaarlo Bergbomista, Kansallisteatteria edeltäneen Suomalaisen teatterin ja Kansallisoopperaa edeltäneen Suomalaisen oopperan perustajasta.
16.10.2006 Minna Turtiainen
Taiteen vastaanottaminen tai kokeminen on aina moniaistinen kokemus. Siksi otsikkoni on oikeastaan harhaanjohtava: vain harva nykytaiteen teos puhuttelee pelkästään näköaistia. Katsominen onkin seuraavassa ymmärrettävä laajasti, melkeinpä metaforisesti.
16.10.2006 Juha-Heikki Tihinen
Annamari Vänskän tuore väitöskirja on merkittävä puheenvuoro suomalaisessa kuvan- ja sukupuolentutkimuksessa. Artikkelimuotoisen väitöstutkimuksen osahan on ollut jo luettavissa alkuperäisissä ilmestymisyhteyksissään, mutta yhteen koottuna ja laajalla, noin puolet teoksesta kattavalla, johdannolla varustettu väitöskirja on merkittävä tutkimuksellinen tapaus. Vänskän väitöskirja koostuu johdannon lisäksi viidestä artikkelista, jotka ovat ilmestyneet vuosien 2002 ja 2005 välisenä aikana.
16.10. 2006 Irmeli Hautamäki
Matthew Barney Drawing Restraint San Franciscon MoMassa 23.6. - 17.9. 2006
16.10.2006 Irmeli Hautamäki
Matthew Barney Drawing Restraint in San Francisco MoMa 6. 23 - 9.17. 2006
Matthew Barney's exhibition Drawing Restraint, which closed recently in San Francisco MoMa was a total work of art, in which works made with various media: sculptures, performances, videos, photographs and drawings all served to produce a complex, multilayered but unified experience. Barney, who was born in 1967 in San Francisco, has been working with the same theme of bodily restraint already for two decades. Drawing Restraint is an ongoing project, where all new pieces complete the same theme.
6.11. 2006 Irmeli Hautamäki
Aki Kaurismäki's newest film 'Lights in the Dusk' (2006) completes a trilogy, which begun with 'Far away the Clouds' (1999) addressing unemployment. The subject of the second film 'The Man without the Past' (2002) was homelessness or illegal immigration.
6.11.2006 Irmeli Hautamäki
Aki Kaurismäen uusin elokuva ”Laitakaupungin valot” (2006) on jatkoa sarjalle, jonka aloitti työttömyyttä kuvannut ”Kauas pilvet karkaavat” (1999) ja joka sai jatkoa asunnottomuuden tai laittoman maahanmuuttajan tilannetta sivuavasta elokuvasta ”Mies vailla menneisyyttä” (2002). Toisin kuin kahdessa edellisessä ”Laitakaupungin valoissa” ei ole lähestulkoon lainkaan Kaurismäen tyypillistä kuivaa, mutta sovittavaa huumoria - elokuvan aiheena onkin yksinäisyys.
4.9.2006: Irmeli Hautamäki ja Sirpa Jokinen
Mustekalan kritiikkisyksy käynnistyy jälleen. Mustekala käy katsomassa pääkaupunkiseudun taidetarjontaa, elokuvia ja lukee kirjoja laidasta laitaan.
Mustekalan kritiikit eivät keskity pelkästään uraa luovien nuorten miesten taiteeseen, vaikkei meillä ole mitään heitäkään vastaan.