Ehdotin joku aika sitten Mustekalan jäsenille, että kukin kirjoittaisi lyhyen esittelyn itsestään ja siitä taiteen alueesta, josta on eniten kiinnostunut. Tarkoitus oli tuottaa pienimuotoisia tekstejä tyyliin ’palvelukseen tarjoutuu innokas performanssikriitikko’. Idea muuttui heti intohimo-teemaksi. Mustekalat eivät siis vain laimeasti ’pidä’ jostakin, he suhtautuvat taiteeseen intohimoisesti.

Kun viime aikoina Suomea on brändätty, on korostettu pragmaattisuutta ja arkipäiväistä ongelmien ratkaisukykyä. Suomi-brändissä ei ole juuri tuotu esiin intohimoa. Mutta Mustekalan nuoret toimittajat suhtautuvat asioihin intohimoisesti.

Suomi-brändi oli hämmästyttävän lattea taiteen ja kulttuurin suhteen. Tätä puolta ei tuotu esiin lainkaan Tehtävä Suomelle -kirjasessa. Maa, joka ei nosta esiin kulttuuriaan, ei kiinnosta ketään. Maa-brändi ilman taidetta on mitätön ja tyhjä. Tältä osin brändi-raportti antaa väärän kuvan Suomesta, jossa on paljon hyviä taiteilijoita.

Marko Gylén:
Olen taiteen tutkija, filosofi ja kriitikko. Olen kirjoittanut tieteellisiä ja filosofisia artikkeleita, luennoinut ja opettanut vuodesta 1998.

Kirjoittamiseni filosofisena lähtökohtanani on erityisesti perehtyneisyys Martin Heideggerin ajatteluun ja Jean-Luc Nancyn Heidegger -tulkintaan, sekä Platoniin suhteessa näihin. Kielellis-kirjallisena lähtökohtanani on taas se, että pyrin eroon representoivasta kielenkäytöstä. Pyrin myös käyttämään niitä mahdollisuuksia joita avautuu erityisesti Samuel Beckettin novelleissa, kokeilevassa runoudessa, Heideggerin ja Nancyn kielenkäytössä ja -ajattelussa sekä erilaisissa mytologisissa teksteissä.

Petteri Enroth:
Olen viidennen vuoden estetiikan opiskelija Helsingin yliopistolla. Olen kiinnostunut ennen kaikkea kriittisestä estetiikasta ja negatiivisuudesta taiteen kokemisessa, mutta veri vetää myös psykoanalyysin ja myytintutkimuksen suuntaan. Jälkistrukturalismissa kiehtovat kysymykset tekstien luonteesta sekä filosofian ja kirjallisuuden suhteesta.

Taide yleensä merkitsee minulle jonkinlaista täysin tuntematonta demokratian muotoa, ja suhteeni siihen on diskursiivisesti jokseenkin avoin. Innostun yhtä hyvin arkaaisista jumalankuvista tai sci-fi-romaaneista kuin Kaija Saariahon musiikistakin.

Saara Hacklin:
Valmistelen väitöskirjaa Maurice Merleau-Pontyn taiteenfenomenologiasta Helsingin yliopistossa. Olen ollut mukana eri näyttelyprojekteissa (mm. Mongolia: havainto ja utopia) ja toimin tällä hetkellä AV-arkin taiteellisena johtajana.

Marraskuussa YLE uutisoi Lens Politicaan, yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaaliin liittyen: ”Poliittinen taide ei kiinnosta museoita ja mediaa”. Jutussa haastateltiin taidehistorioitsija Leena-Maija Rossia ja kuvataiteilija Minna L. Henrikssonia. Rossi kommentoi, että tällä hetkellä suomalaisessa mediassa kerrotaan ulkomailla menestyvistä taiteilijoista, eikä silloin sijaa ole poliittisuudelle. Henriksson puolestaan toteaa, että ”Poliittista taidetta ei juurikaan ole vaikkapa Kiasmassa tai muissa isoissa instituutioissa, vaan se on marginaalissa. On taidetta, joka on poliittisen näköistä, mutta lopulta se ei olekaan poliittista, vaan vahvistaa olemassa olevaa hegemoniaa” (1).

Martta Heikkilä: Olen koulutukseltani filosofian tohtori ja toimin Helsingin yliopiston estetiikan oppiaineessa tutkijana ja tuntiopettajana. Lisäksi opetan muun muassa Kuvataideakatemiassa. Olen ollut mukana Mustekalan toiminnassa vuoden 2008 alusta lähtien.

Se mikä saa taiteessa ajattelemaan, mikä herättää intohimoa, ihmettelyä ja yllätyksiä, ei kuitenkaan ole itselleni vain perinteinen ”pyyteetön” ja ”esteettinen” taiteen tarkastelu tai toisaalta sen filosofinen ajattelu, vaan myös taiteen pohtiminen laajempana kulttuurin ja yhteiskunnan ilmentymänä. Mistä taidetta koskevat käsitykset tulevat, mitä taiteelta odotetaan ja mihin taiteesta lähtöisin olevaa ajattelua voidaan soveltaa? Mitä havaitsemme, miten puhumme taiteesta? Lisäksi kiinnostaa se, mihin aistimellisesti vetoavia mielikuvia voidaan käyttää – onko estetiikalla rajoja? Ovatko asiat sitä miltä ne näyttävät?

Pirkko Holmberg:
Olen opintojeni loppuvaiheessa oleva esteetikko. Mustekalaan olen kirjoittanut kritiikkejä ja toimittanut opiskelijanumeroita jo nelisen vuotta. Kuvataide 1900-luvun alusta nykyaikaan on minulle läheisin aihepiiri – tosin jotkut eniten arvostamistani taiteilijoista ovat elokuvaohjaajia.

15. lokakuuta 2010 Saksan Historiallisessa museossa Berliinissä avautui näyttely Hitler und die Deutschen (Hitler ja saksalaiset). Näyttelyssä tuodaan esille natsipuolueen lupaukset yhteiskunnallisten olojen paranemisesta, jotka olivat vastaus kansalaisten toiveisiin. Myös juutalaisten ja epäilyttävinä pidettyjen kansanosien syrjäyttäminen vastasi tuon ajan oikeistokonservatiivisten porvarien kantoja. Puheenaiheeksi on noussut näyttelyn entistä ymmärtävämpi suhtautuminen aiheeseen, joka on saanut muun muassa uusnatsit vaeltamaan joukolla näyttelyyn. Kieltämättä tuntuu hämmentävältä nähdä maiharitakkisen esikaupunkinuorison jonottavan tuntikausia museoon.

Silvia Hosseini: Olen filosofian maisteri Helsingistä. Työskentelen äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana lukiossa ja kirjoitan Leonard Cohenin sanoitusten yhteiskunnallisuutta käsittelevää väitöskirjaa. Rakastan kirjallisuutta, taidetta, akustista musiikkia ja jazzia (vaikka en ymmärrä sitä) sekä Itä-Helsinkiä ja Teheranin loputtomuutta.

Sinä keväänä, kun peruskouluni päättyi, sain kuvaamataidon ja äidinkielen opettajiltani lahjaksi Karri Kokon toimittaman Kohtaamisia-kirjan (1998), joka esittelee Helene Schjerfbeckin ja Edith Södergranin tuotantoa. Kirja on selvästi juuri lahjakirjaksi tehty, mutta sellaiseksi sopiva – Schjerfbeckin taulut olivat niitä, joita jo yläasteikäisenä katsoin Ateneumissa ihmeissäni pidempään kuin muita, ja Södergraniinkin olin jo ehtinyt ihastua.

Jenna Jauhiainen I have a major in philosophical aesthetics in the University of Helsinki, with my main secondary subject being cognitive science. I have been writing for Mustekala since 2008.

street art in Rome
I am interested in international politics, religious symbolism, buddhist psychology, the future of the internet and metaphysics. My insight to art nowadays comes from hands on practice. I publish my photographic works and writings online, available for everyone and free from commercial activity at dyslexiaisokhere.blogspot.com

The purpose of this piece of writing is to give the dear reader an idea of how I approach art, and also to give a brief glimpse of how I write about artistic experiences.

If there's such a thing as taste in reality, then it is something that lays on top of a thousand individual experiences. From that base of personal history one can formulate justifiable opinions. The amazing processor, the human brain, has made sure everything is well categorized. A good share of my experiences of human made artistic and entertaining products have come through the world wide web. I could point out several beneficiary things about so called piracy and its effect on the cultural scene, but for now let's just say I believe those who do great work will receive the praise they deserve more likely in the sphere of online communities than within traditional institutions, which are no longer needed to define individual success.

Saara Karhunen (s.1983):
Olen taidehistorian opiskelija Helsingin yliopistosta. Erityinen kiinnostuksen kohteeni on nykykuvanveisto, jota käsittelen parhaillaan myös gradussani.

Kirjoitin noin vuosi sitten Mustekalaan artikkelin otsikolla ”Edistyksen korttelin kutsumattomat vieraat”. Tarkastelin tekstissä Maria Dunckerin teoskokonaisuutta Liian painavat vieraat osana Salmisaarenrannan rakennettua ympäristöä. Innoitus kirjoittamiseen ei kuitenkaan tullut Dunckerin teoksista, vaan Helsingin Sanomissa julkaistusta Kimmo Sarjen kirjoittamasta artikkelista, jossa hän formalistisen arkkitehtuurianalyysin ottein marginalisoi Dunckerin teokset alueen kutsumattomiksi vieraiksi. Kommentoin tekstissäni Sarjen näkökulmaa, koska koin sen ongelmalliseksi.

Eeva Kemppi: Olen vapaa teatterikriitikko ja teatterin sekatyöläinen, joka ei useinkaan väistä kohdalleen osuvia tehtäviä. Olen kirjoittanut teatterikritiikkejä viitisen vuotta ja pitänyt välillä tervetulleita hengähdystaukoja, viimeksi tänä vuonna asuessani Boliviassa ja matkustaessani muualla Etelä-Amerikassa kahdeksan kuukauden ajan. Pääasiassa olen kirjoittanut kritiikkejä Turun Sanomiin Helsingin ja pääkaupunkiseudun ensi-illoista.

Päivälehtikritiikki on omanlaistaan kirjoittamista, jota rajoittavat aika-, tila- ja muotorajoitukset, joka pyrkii jokamieslukijoiden ulottuville, tapahtuu nopeasti eikä ole täysin punnittua. Kaikesta parjauksesta(ni/kin) huolimatta pidän siitä, usein. Minusta on tyydyttävää tavoitella kirjoitusta, joka ei ole tahallisen vaikeaa vaan mahdollisimman suoraa.

Nuppu Koivisto:Olen parikymppinen filosofian ylioppilas pääkaupunkiseudulta. Opiskelen tällä hetkellä Helsingin yliopistossa yleistä historiaa sekä estetiikkaa ja yleistä kirjallisuustiedettä. Opiskelun ohella kirjoittelen ja soitan innokkaasti – joskin amatöörimäisesti – pianoa.

Modernin musiikin synnystä keskusteltaessa venäläissäveltäjä Aleksandr Skrjabin (1872-1915) jää usein turhaan tunnetumpien kollegoidensa varjoon. Tämä uskonnollisesta ja filosofisesta mystiikasta innoittunut taiteilija koetteli tonaalisuuden rajoja uniikilla sävelkielellään ja saavutti kiintoisan paikan aikansa eurooppalaisessa kulttuurielämässä. Skrjabinin intohimoisessa pianolle tai orkesterille kirjoitetussa tuotannossa voi nähdä poikkitaiteellisia yhtymäkohtia niin ekspressionistisiin kuin symbolistisiinkin taidenäkemyksiin.

Leena Kuumola: (s.1958)
Olen pitänyt omaa vaihtoehtoista galleriaa Tukholmassa (1992-96) ja Helsingissä (1996-2005). Se keskittyi käsitetaiteeseen, tilataiteeseen ja kokeelliseen lyhytelokuvaan. Asuin välillä Turussa kolme vuotta (2006-08) ja opiskelin Åbo Akademissa kirjallisuutta ja filosofiaa. Palasin Helsinkiin joulukuussa 2008. Olen kirjoittanut esseitä ja taidekritiikkiä vuoden 2006 alusta. Kirjoitan säännöllisesti Hufvudstadsbladetiin ja Taide-lehteen.

Mistä syntyy merkittävä taide? Mitä se on? Tauot, aineettomuus, läsnäolo, poissaolo, arvoituksellisuus, heijastukset . . . Näiden ja monien muiden tärkeiden asioiden osuus ja niiden pohtiminen luo taiteeseen monikerroksisia tasoja. Kaikkein kiinnostavinta on seurata kuinka mahdollisimman niukalla ilmaisulla saadaan esiin monitahoisia merkityksiä. Kuinka poistamalla saadaan enemmän aikaan kuin lisäämällä. Kiinnostavan taiteen luonteeseen kuuluu että se pakenee määrityksiä Sitä on mahdotonta asettaa osaksi minkäänlaista ulkoista kaavaa. Sen sijaan se herättää ajatuksia tai aiheuttaa pysähdyksiä jolloin kaikki muu tuntuu katoavan.

Harri Mäcklin: Olen estetiikan pääaineopiskelija Helsingin yliopistosta. Syntyjäni olen
Mäntästä, jossa läheinen suhde taiteeseen tarttuu jo hanavedestä.
Taiteen ja taidefilosofian lisäksi olen kiinnostunut ihmisistä,
maailmasta, elämästä – eli oikeastaan kaikesta.

Jotenkin sitä aavistaa, että se odottaa nurkan takana. Totta kai se on siellä – missäs muualla?

Mutta hyvin se on piilotettu, sitä ei tunnista vaikka se seisoo vieressä. Kun astuu pahaa aavistamatta sisään näyttelysalin pohjoisen puoleisesta ovesta ja antaa katseen lipua salin läpi, ei lopulta näe vieressään oikeastaan muuta kuin suuren, soikioksi litistetyn spiraalin.

My name is Nikolai Sadik-Ogli and I currently live in San Francisco. I am primarily interested in the origins and development of 20th century avant-garde art, specifically with regard to marginal and overlooked artists who have worked in a variety of media and explored basic theoretical issues regarding their work and society in general.
yerba buena center for the arts, San Francisco

Anni Venäläinen (s. 1977): Olen jatko-opiskelija Aalto yliopiston Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median laitoksella. Tutkin kuratointia taiteellisen työskentelyn muotona.

Väljästi ottaen oppimisena voidaan pitää kaikkia uudenlaisia liikahduksia ihmisen mielessä. Museopedagogiikan tarkoituksena on auttaa näiden liikahdusten syntymisessä.

Kari Yli-Annala: Olen v. 1965 syntynyt kuvataiteilija, ja liikkuvan
kuvan teorian tutkija, luennoitsija ja opettaja.

Moderni käsitys poliittisesta ja poeettisesta intohimosta juontunee romantiikan aikaan ja sen aatevirtauksiin. Se liittyy eritoten Ranskan vallankumouksen ja Pariisin kommunardien jälkeiseen aatehistoriaan, vaikka esimerkiksi niin taivaallisen kuin maallisenkin rakkauden ja poeettisen tyylin yhteys on jo vuosituhansia vanha aihe. Intohimoa ei tule sekoittaa fanaattisuuteen, vaikka molempiin liittyykin vahva tunne.