Mustekala headline 20.6.2005 Irmeli Hautamäki

Kiinnostukseni Mallarméta kohtaan syntyi tehdessäni väitöskirjaa Duchampista kymmenisen vuotta sitten. Duchamp ilmoitti ihailevansa Mallarmén persoonaa ja tämän tapaa käyttää kieltä.

20.6.2005 Stéphane Mallarmé

Neekeritär ...

Neekeritär demonin riivaama
Haluaa maistaa lasta surullista uusien hedelmien
Ja rikollisten myöskin revittyjen hameidensa alla,
Tämä ahmatti valmistautuu viekkaisiin puuhiin:

20.6. 2005 Timo Kaitaro

Jos ei kiinnitetä huomiota runon ilmeisimpiin merkityksiin: kuten torjutun paluuseen, oidipuskompleksiin, kastraatioahdistukseen, eksotismiin, jne., paljastuu alta outoja kieliopillisia konstruktioita, epäselviä viittauksia ja hämäriä vihjauksia. Vaikka Mallarmén teksti on nuoruudenrunona huomattavasti selkeämpi kuin hänen monet muut runonsa, on sen jäsentämisessä oma vaivansa. Lukija pannaankin siis heti alkuunsa töihin.

20.6.2005 Sirpa Jokinen

Hanen saavuttuaan outoon maahan, ehka Kuubaan, ja karsittyaan aikaeron luomasta vasymyksesta,
heraa selallaan levattyaan jouhipatjan paalla. Han nousee hamarassa palatsissa.
Neekeritar, surullinen kuin riivatut viekkaat rikolliset,
tuo kuitenkin hedelmia.

20.6.2005 Irmeli Hautamäki

Neekeritär- runoa on mahdotonta selittää tyhjentävästi, eikä se ole edes tarpeellista, sillä se toimii muutenkin, ja on erittäin mukaansatempaava. Parhaan lähtökohdan sen lukemiselle antaa tieto, että kirjoittaja on 20-vuotias nuorimies. Nuorimies haluaa näemmä shokeerata.

20.6.2005 Tomi Kaarto

Vuonna 1997 pitämässään esitelmässä («L’animal que donc je suis [à suivre]») Jacques Derrida puhuu tilanteesta, jossa ollessaan alasti kylpy- tai makuuhuoneessa kissa, ”eläin”, katsoo häntä. Ja hän tuntee häpeää tämän katseen edessä.

23.5. 2005 Hannele Rantala

"...minä en tiedä miltä moderni näyttää, vain sen tiedän, että teos kehittyy edellisen pohjalta, siinä saavutetun kokemuksen kautta", kirjoitti Helene Schjerfbeck kun häntä määriteltiin moderniksi.

16.5. 2005 Taina Kauppinen ja Mirkka Mattheiszen

Taiteilijat tuottavat koko ajan uusia kuvia. Vain pieni osa niistä saa pysyvän sijan taidehistoriassa. Jotkut teoksista kanonisoidaan. Silloin saattaa käydä niin, että niistä tehdään jatkuvasti entisiin nojaavia tulkintoja sen sijaan, että ne perustuisivat tuoreisiin, kuvan edessä syntyviin, kokemuksiin.