Helsinki-Guggenheim ja museoiden kenttä 10.1.2012

Irmeli Hautamäki

Guggenheim museon selvitystyöryhmä on esitellyt tänään Ari Wiseman ja Juan Ignatio Vidarten johdolla raporttinsa. Ryhmä, jonka työskentelyn suomalaisosapuolina olivat osallistuneet myös SKR:n Pirjo Ståhle ja SKF:n Bernd Arell, suosittelee museohankkeen aloittamista Helsingin kaupungin kanssa. Perusteluina ovat Suomen kansainväliset vahvuudet: korkea koulutustaso, koululaitoksen hyvä maine ja suomalaisten osaaminen arkkitehtuurin ja designin alalla. Lisäetu on Helsingin kiinnostava sijainti Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan sekä Venäjän ja Baltian maiden risteyskohdassa.

Työryhmä on laskenut, että hanke kannattaa taloudellisesti sekä museon että kaupungin kannalta. Kun Helsingin kaupungin taidemuseo käyttää nyt 4,3 miljoonaa euroa vuosittain nykyisten kahden museon ylläpitoon, uusi museo maksaisi 8 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäystä kuluihin tulisi 3,7 miljoonaa, mutta kaupungin saamien verotulojen jälkeen kaupunki ei jäisi miinukselle. Menot ja tulot olisivat tasan. Guggenheim -lisenssin hinta, 30 miljoonaa dollaria (ei euroa) ei tulisi helsinkiläisten veronmaksajien kustannettavaksi vaan siihen odotetaan tukea elinkeinoelämältä.

Kävijämäärien osalta on päädytty samaan kuin Kööpenhaminan lähistöllä sijaitsevassa Lousianassa eli keskimäärin 400 000 vuotuiseen kävijään. Helsinki-Guggenheimiin odotetaan kävijöitä aika paljon lisää verrattuna museoiden nykykävijämääriin. Vertailun vuoksi esimerkiksi Ateneumissa vierailee vuosittain 200 000 kävijää parhaimmillaan. Guggenheimista hyötyisivät myös muut museot. Kun museokierrokselle lähdetään, katsotaan yleensä jokin toinenkin museonäyttely.

Helsinki-Guggenheimista odotetaan paitsi kaupungin kulttuurielämän vilkastuttajaa, myös vetonaulaa matkailulle. Lousianan kävijöistä on iso osa vierailijoita; eivät tanskalaiset, joita on suurin piirtein sama määrä kuin suomalaisia, yksin museota riitä täyttämään. Kööpenhamina mainostaa itseään Wonderful Copenhagenina. Miksei Helsinkikin voisi olla Wonderful tai edes Helskutin Kiva? Ja vaikkei museosta tulisikaan mitään suosittua turismikohdetta, se kannattaa perustaa pelkästään maamme taide-elämän kansainvälistymisen takia.

Kun uutinen selvityksestä tuli vuosi sitten 2011, Tanskassa ja Norjassa riemuittiin, että nyt pohjoismainen taide saa huomiota osakseen maailmalla, sen sijaan Tukholmassa oltiin hiljaa. Olisikohan rakas naapurimme hieman kateellinen? No heillä ei pitäisi olla mitään syytä, onhan Ruotsilla ainutlaatuinen Moderna Museet.

Kustannuksista tulee varmasti vääntämistä kaupunginhallituksessa ja valtuustossa, enkä paneudu enempää tähän puoleen. Tällaiset päätökset ovat aina sijoituksia tulevaisuuteen ja ne tehdään aina laajemmalla perspektiivillä kuin käsillä olevat tulo- ja menoarviot.

Hankkeen sisälllössä kiinnittää huomiota museon toiminnan keskittäminen nuoriin ja lapsiin, tuleviin sukupolviin sekä taidekasvatukseen. On ilahduttavaa huomata, että selvitysryhmä on ottanut huomioon museon oppimisen ympäristönä. Museopedagogiikka on muuten yksi asia, minkä verkkolehti mustekala nosti voimallisesti esille viime vuonna.

Toisena sisällöllisenä painopistealueena on arkkitehtuuri ja design. Helsinki- Guggenheimille annettaisiin Guggenheim -museoverkostossa johtava rooli tämän alueen kehittämisessä. Tämä on merkittävä tunnustus suomalaisille alan toimijoille. Se nostaa esille näitä suomalaisen kulttuurin vahvuuksia juuri oikealla hetkellä, kun Helsinki on design-pääkaupunki.

On tunnettua, etteivät suomalaiset osaa itse viedä maailmalle hyviä asioitaan. Peruskoulua ei osata viedä, ei designia tai arkkitehtuuria liioin. Suomi tarvitsee tähän vetoapua ulkopuolelta, ja kun sitä nyt saataisiin, ei ole järkevää kieltäytyä. Museon paikalle Katajanokan kanavaterminaalien alueelle suunniteltiin aikoinaan arkkitehtuurin ja designin näyttely- ja tiedotuskeskusta Armi–taloa, mutta hanke ei edistynyt, koska riittävää yksimielisyyttä ei hankkeen puuhamiesten ja naisten kesken saavutettu. Kyllä suomalaiset arkkitehdit ja designerit olisivat tämän keskuksen ansainneet, mutta homman mokasivat täkäläiset asiantuntijat keskinäisellä riitelyllään. Helsinki-Guggenheim voisi toteutuessaan paikata tämän puutteen.

Uudisrakennuksen arkkitehtuurista sanottiin, että se tulee kunnioittamaan Suomen vuodenaikojen erityisolosuhteita sekä suomalaisia arvoja. Osaan kuvitella mielessäni jo rakennuksen, joka voisi täydentää nykyistä näkymää, johon vanhojen empire-rakennusten lisäksi kuuluu Alvar Aallon suunnitteleman palatsi sekä Uspenskin katedraali. Aaltohan on ilmiselvästi ajatellut, että Gutzeitin talon rinnalle tulee vielä jotakin. Sveitsiläisten Hertzogin ja de Meuronin taannoin tekemä hotelliehdotus oli arkkitehtuurin puolesta pettymys, ja nyt on lupa odottaa parempaa ja kaupunkikuvalle sensitiivisempää arkkitehtuuria.

Entä sitten taide? Museo lupaa järjestää 3 laajaa kansainvälisen tason näyttelyä vuodessa ja lisäksi muutamia pienempiä. Näyttelytilaa tulisi 4 000 neliömetriä, lisäksi muita yleisötiloja kunnon kahvila mukaan luettuna yhteisneliömäärän ollessa 12 000. Museossa pyörisi koko ajan ’Värin voima’ -tasoinen kansainvälisen taiteen näyttely. Ei hullumpaa.

Ehdotuksen mukaan yksi näistä isoista näyttelyistä olisi suomalaisten kokoama näyttely ja sisältäisi suomalaisten taiteilijoiden teoksia. Nykyisin kotimaisen ja ulkomaisen taiteen välillä ei ole enää eroa tasossa ja kiinnostavuudessa. Päinvastoin, suomalainen taide pärjää erittäin hyvin kansainvälisessä vertailussa, mikä käy ilmi espanjalaisen Art.es lehden artikkelista, jota Anu Uimonen esitteli Helsingin Sanomissa 6.1.2012.

Jos Helsinki kuuluisi kansainväliseen Guggenheim -museoverkostoon, suomalaiset taiteilijat pääsisivät sen avulla esille vaikkapa New Yorkissa tai Bilbaossa tai jossakin fantsun Abu Dhabissa. Ainakin he saisivat mahdollisuuden esittäytyä kansainvälisen tason näyttelyiden yhteydessä. Helsingin kaupunkihan on merkittävä taidekokoelmien hankkija. Meilahdessa parhaillaan esillä oleva Usko tai älä - näyttely antaa edustavan kuvan kotimaisen nykytaiteen hankinnoista. Soisi näidenkin teosten pääsevän esille Helsinki–Guggenheimin yleisölle kaupungin parhaalla paikalla Meilahden aika onnettomien ja pimeiden salien sijasta.

Jos uusi museo perustettaisiin, pääkaupunkiseudun museokenttä – ja myös koko Itämeren alueen museokenttä – tulisi muuttumaan. Erityisesti valtion nykytaiteen museo Kiasma saisi kilpailijan. Kun Kiasma aikoinaan saatiin aikaan, siihen kohdistettiin suuria odotuksia, kovia vastustajiakaan ei puuttunut. On ikävä sanoa, että odotukset eivät koskaan oikein toteutuneet. Valtion kolmen taidemuseon ryppään hallinto oli vaikeaa ja tahmeaa. Asioita sivusta seuranneena tiedän, että ulkopuolista apua tarvittiin jotta museo-organisaatio saatiin toimimaan. Toinen ongelmallinen asia nykytaiteen kannalta on, että valtion taidemuseo on instituutiona kotimainen ja painottunut kansallisten tehtävien hoitoon. Tästä lähtökohdasta nykytaidetta ei voi menestyksellisesti esitellä.

Hyvin pian Kiasman perustamaisen jälkeen kentällä aktivoitui ketterä riippumaton toimija, Helsingin kaupungin taidemuseo. Se alkoi esitellä Tennispalatsin tiloissa kansainvälistä nykytaidetta ja kaappasi itselleen Kiasman agendan.

Sen jälkeen museokenttä on mennyt vielä kerran uusiksi Espoon Emman perustamisen jälkeen. Emmahan panostaa moderniin taiteeseen. Se on alue, mikä valtion taidemuseoissa on jäänyt pahasti katveeseen. Moderni (uusin, viimeaikaisin) tarkoittaa tietysti samaa kuin nykytaide, mutta sen alue on nykytaidetta kattavampi. Emma on satsannut sisältöihin ja älykkääseen taiteen esittelyyn ja vahvistanut paikkansa pääkaupungin ja koko valtakunnan taidetarjonnassa.

Tiedotustilaisuudessa väsyneen ja kaikkensa antaneen näköinen Janne Sirén oli surullinen vain mahdollisesta avioerosta, vaikka Helsinki ja Guggenheim eivät ole vielä edes naimisissa.

Uuteen tulokkaaseen ovat suhtautuneet happamesti vain kotimaiset kansallisten instituutioiden edustajat, jotka ovat huolissaan omien instituutioidensa ja arvovaltansa puolesta. He väittävät tietenkin ettei uutta museota tarvita. Kuitenkin kaikki hyötyisivät uuden museon perustamisesta. Museoiden kokoelma- ja näyttelypolitiikka hyötyisi siitä keskustelusta ja vuorovaikutuksesta mihin museokenttä uuden tulokkaan myötä joutuisi. Suomen kulttuuri-elämä on liian sulkeutunutta eikä suomalinen taide ole saanut tarpeeksi huomiota maailmalla.

Taiteilijoiden en ole kuullut hanketta vastustavan, he kyllä tajuavat oman etunsa. Ulkomaiset opiskelijani, joita oli viime syksynä Kiinasta asti, olivat kaikki innoissaan museosta. Ehkä he palaavat muutaman vuoden kuluttua perheineen tänne Helsinkiä ja taidetta katsomaan.

Linkki

Guggenheim raportti

hel.fi/guggenheim-study

Kysymyksiä herää

Pirkko Holmberg:

Ihmettelen hiukan yllä olevan blogin varauksettoman ylistävää sävyä. Vaikken tietenkään ylläty: taiteen ystävälle uutinen uudesta museosta ja vieläpä kansainvälisestä on sinällään periaatteessa hyvä uutinen. Silti asia ei tyhjene siihen.

Selvityksessä vakuutellaan, että museo tulee tuottamaan yhtä paljon rahaa kuin se vie, mutta nämä ovat vasta arvioita ja spekulaatiota, joiden tarkoituskin on ilmeinen, nimittäin hankkeen lobbaaminen. On vaikea uskoa, että tässä maailmantaloudellisessa tilanteessa rahat syntyisivät jostakin tyhjästä, vaan ne synnytetään leikkaamalla muita kaupungin kulttuurimenoja. Hyvä sentään, jos lisenssimaksu ei lankea kaupungin maksettavaksi. Kuluista puuttuvat kuitenkin vielä uuden museon rakennuskustannukset. Vaikuttaa myös siltä, ettei kukaan ole uhrannut ajatustakaan sille, mitä tyhjilleen jääville Tennispalatsin ja Meilahden museotiloille tapahtuu. Menevätkö museokäyttöä varten suunnitellut tilat turhia miettimättä eniten tarjoavalle? Tuleeko Tennispalatsiin Halpahalli?

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on heti kättelyssä evännyt Guggenheim-hankkeelta kulttuuriministeriön tuen. Tämä onkin ymmärrettävää kun on vastikään tehty mittavia leikkauksia mm. taidekoulutuksesta ja museoviraston budjetista. Perusteluina Arhinmäki sanoi, että hanke ei kuulu kulttuuriministeriön alaan vaan matkailunedistämiseen. Tämä on perusteluna hiukan hätiköity, sillä kulttuurihankkeita harvoin perustellaan pelkästään kulttuurisilla tekijöillä; nykyään viennin ja matkailun edistäminen, Suomi-brändin vahvistaminen ja muut tällaiset ovat itse asiassa nousseet tärkeämmiksi kuin puhtaan taiteelliset tai kulttuuriset syyt. Jos kaikki hankkeet, joille voisi ainakin ajatella tällaisia perusteluja, poistettaisiin kulttuuriministeriön hallinnonalasta, ei paljon jäisi jäljelle. Muuta tuskin voi odottaakaan nykymaailmassa, jossa kulttuurin itseisarvoa ei juuri ymmärretä, ja sen tekeminen ymmärrettäväksi vallitsevalle taloutta painottavalle ajattelulle on erittäin haastavaa. Silti tai juuri siksi on syytä yhä uudelleen kysyä, mikä Guggenheim-hankkeen johtoajatuksena todellisuudessa toimii. Täydentääkö ja elävöittääkö se aidosti Helsingin kulttuurista profiilia vai onko siinä nähty vain tilaisuus tyhjentää ihmisten kukkarot? Itse en mielelläni mene museoon, joka on suunniteltu pelkät euronkuvat silmissä.

Lopuksi pari huomautusta. Irmeli Hautamäen mukaan taiteilijat eivät ole hanketta juuri vastustaneet, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Kaupungin taidemenojen leikkauksien uhreina olisivat todennäköisesti myös taiteilijat. Myös hän sanoo toivovansa, että ”Värin voiman” tasoisia näyttelyitä näkyisi Helsingissä jatkuvasti. Hän tarkoitti varmaankin näyttelyssä olleita teoksia, eikä siinä mitään. Itsekin mielelläni näkisin täällä kansainvälistä modernismia, mutta ei niin, että Malevitshin Musta neliö saadaan valaistuksella näyttämään epätodelliselta valokaapilta ja Kandinskyä käytetään sumeilematta Akseli Gallén-Kallelan sankarillisen taiteilijamyytin pönkittämiseen, kuten rinnastettaessa näiden täysin erityyppiset ratsastajamaalaukset. Mikäli Janne Sirénin museonjohtamisaatteet otetaan uuden Guggenheimin palvelukseen, lisää tätä voi kuitenkin odottaa.

Ihminen saa sitä mitä tilaa

Pirkko ihmetteli kannanottoni sävyä. Se on positiivinen, ei suinkaan ylistävä, sillä ymmärrän että asiaan liittyy riskejä ja monia mutkia. Tiedän mitä asiassa kannattaa haluta ja mitä voidaan saada. Jos taideväki ja taiteen ystävät eivät tiedä mitä haluavat, he eivät koskaan saa mitään. Tästä on olemassa monia esimerkkejä. Jyväskylässä on ollut vireillä musiikkitalohanke monia vuosikymmemniä. Aina kun joku ehdotus tehdään, tulee ulos joku ryhmä uuden ehdotuksen kanssa. Kilpailevat ehdotukset ja kuppikunnat syövät toisiaan. Myös ei -puolue on voimakas. Poliitikot eivät voi päättää mistään kun kentältä tulee täysin ristiriitaisia viestejä. Lopulta kaupunginjohtaja totesi joku aika sitten, että ellei kulttuuriväki tiedä mitä se haluaa, kaupunki vetäytyy hankkeesta. Nyt asiassa on liikuttu eteenpäin.

Olen esittänyt aiemmin että Guggenheimin kokoelmien vanhempaa taidetta pitäisi saada tänne koska se on kaikkein kiinnostavinta historiallisesti Suomen ja lähialueen kannalta. Sitäkin pitää haluta, ei sitä muuten saada. Lisää aiheesta Mikä estää Suomen taide-elämää kansainvälistymästä?

Sekin ettei museota haluta tänne sisältää riskejä. Jos mahdollisuus jätetään käyttämättä siitäkin tulee seurauksia ja ne voivat olla ikävämpiä kuin mahdollisuuden käyttäminen. Miten selität Pirkko lapsenlapsillesi 2040 -luvulla, että jätettiin sitten tämäkin tarjous ottamatta vastaan? Tuleville sukupolvillehan tätä suunnitellaan.

"HALPAHALLI"

Voiko Guggenheim-hanketta kritisoida ilman että tulee leimatuksi kansainvälisyyden vastustajaksi?

Tuula Arkio: ”Tämä on ollut alusta asti keskustelun ongelma. Jos esittää kysymyksiä sisällöistä tai rahasta ja muiden instituutioiden kohtalosta, on heti leimattu vastustajaksi ja jämähtäneeksi taantumukselliseksi. Ilman muuta kansainvälisyys on tärkeää, mutta väite, että olisimme olleet jossain umpiossa, on naurettava.”
suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/tuula-arkio-miten-guggenheim-voisi-toimia-suomalaisen-kulttuurin-keskuksena

Taiteilijoiden täytyy vapaaehtoisesti poistua yhteiskunnallisen arvostuksen, rahan ja vallan vaikutuspiiristä, säilyttääkseen kallisarvoisimmat ja puhtaimmat pyrkimyksensä, ja samalla oppia jatkamaan vallankumoustaan "halpahallissa" joksi suuri osa maailmasta uhkaa muuttua.
P.ok

En usko vaihtoehdottomuuteen

"Olen esittänyt aiemmin että Guggenheimin kokoelmien vanhempaa taidetta pitäisi saada tänne koska se on kaikkein kiinnostavinta historiallisesti Suomen ja lähialueen kannalta. Sitäkin pitää haluta, ei sitä muuten saada. "

Valitettavasti näyttää siltä, ettei Guggenheim Helsinkiä oltaisi profiloimassa vanhempaan moderniin taiteeseen vaan designiin ja arkkitehtuuriin, ettei se kilpailisi Bilbaon kanssa. Ja tällöinhän se ei varmaan kilpailisi vain kävelymatkan päässä olevien Rakennustaiteen museon ja Designmuseon kanssa?

Ihmettelen myös, mitä tapahtuu Helsingin kaupungin taidemuseon kokoelmille ja kokoelmahankinnalle, joista kertomaan parhaillaan esillä oleva "Usko tai älä"-näyttelykin on pystytetty. Sanoit, ettemme ikinä saa mitään, jos emme sitä vaadi, mutta kannattaako meidän vaatia juuri Guggenheimia? Onko kolmen museon menettäminen (jos Kulttuurien museokin lasketaan mukaan) reilu vaihtokauppa jos tilalle saadaan näyttelytila, jolla ei olisi omia kokoelmia? Pelkkä Guggenheim-brändi ei kesää tee, jos seinien sisällä ei ole mitään.

Kovimmat ärähdykset ovat tähän mennessä tulleet rahoittavilta tahoilta eli kulttuuriministeriltä, eli sikäli en ottaisi vastuuta hankkeen kaatumisesta tulevien sukupolvien silmissä. Todennäköisempää kuin että Guggenheim kaatuu kulttuuriväen vastustukseen on se, että se tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa.

toteutus auri.cc