Scroll To Top

TAITEILIJA MAKSAA? KURATOINNIN UHKA JA MUUT PELOT 16.1.2014

Jussi Koitela 16.1.2014

Tasaisin väliajoin kuulee taiteilijoiden päivittelevän sähköposteja, joissa tarjotaan fantastista, uraa edistäväksi kuvailtua näyttelymahdollisuutta Suomen ulkopuolella. Näiden mahdollisuuksien hintakaan ei ole yleensä kovin korkea. Koskaan nämä näyttelytarjoukset eivät kuitenkaan ole taidekentällä haluttavia, koska suomalaiset taiteilijat ovat oppineet, että Suomen ulkopuolella ei rahaa pyytävistä näyttelymahdollisuuksista ammattimaisen kuvataiteilijan uran kannalta hyödy juuri lainkaan.

Sen sijaan Suomessa näyttelytilan vuokran maksaminen on ihan ok, koska galleriat edistävät ns. ammattitaiteilijan uraa. Ongelmana on kuitenkin se, että suurin osa gallerioista ei ole kosketuksessa kuvakentässä liikkuviin kansainvälisiin keskusteluihin. Koska galleriat saavat rahoituksensa pääasiassa taiteilijoiden vuokrista, heillä ei ole varaa kuin toivoa, että avoin näyttelyhaku tuottaisi joitakin kiinnostavia näyttelyehdotuksia. Avoimien hakujen perusteella ei voi tehdä omaehtoista kuratoriaalista ohjelmaa, joka liittäisi taidetta ja taiteilijoita joihinkin omaa työskentelyä laajempiin yhteyksiin. Siksi voikin sanoa, että galleriat edistävät ammattitaiteilijan uraa pääasiassa ainoastaan Suomessa.

Mistä taiteilijat sitten saavat rahat näyttelytilojen vuokriin? Tavallinen vastaus kuuluu: Valtion ja yksityisten säätiöiden myöntämistä apurahoista. Tämä pitää vain osittain paikkansa, osa galleriavuokrista maksetaan myös taiteilijan myynnistä ja taiteilijan muilla keinoin ansaitsemista rahoista. Suomen taidekentällä on myös runsaasti gallerioita, joihin on aika vaikea saada apurahaa. Lisäksi monet ryhmänäyttelyt rahoitetaan sillä, että taiteilija maksaa teoksen kuljetuskustannukset ja maksun näyttelyyn haettaessa.

Moni tulevaan näyttelyyn liittyvä yhteydenotto alkaa toteamalla, ettei kuluja juuri voida maksaa, saatikka palkkiota tehdystä työstä. Suomen taidekentän tilanne muistuttaakin aika paljon pyramidihuijauksen kaltaista massauskottelua, jossa kaikki uskovat, että maksamalla tämän ja monet muutkin kustannukset hyödyn joskus tulevaisuudessa urallani. Kuitenkaan tästä rahaliikenteestä ei hyödy kuin pieni joukko taiteilijoita, hyvänä esimerkkinä Suomen taiteilijaseuran järjestämä Nuorten näyttely, jossa jurymaksun kautta taiteilijat siirtävät rahaa ja hyötyä näyttelyyn valituille taiteilijoille.

Tämän kaiken ääneen sanominen ei sinänsä ole mitenkään uutta, kaikki alalla olevat tuntuvat valittavan galleria- ja yhdistyskentän ongelmista. Ne siirtävät rahoitusrakenteidensa kautta taloudellisen riskin taiteilijoille eivätkä pysty luomaan taiteen ympärille kiinnostavaa kriittistä keskustelua. Kritiikkiä kuulee monelta suunnalta: jotkut painottavat taloudellista epätasa-arvoa, jotkut gallerioiden kykyä tehdä relevanttia kuratoriaalista ohjelmaa.

Kuitenkin asialle tuntuu olevan erittäin vaikeata tehdä mitään. Kun taiteilijalähtöisten gallerioiden toimijoilta kysyy, että miksei taiteilija maksaa -ongelmalle voi tehdä mitään, niin yleensä kuulee, että ei ole rahaa maksaa vuokria. Tämäkin on vain osittain totta. Esimerkiksi Tampereen taiteilijaseura sai vuonna 2011 Taiteen keskustoimikunnalta ja Tampereen kaupungilta rahallista tukea yhteensä 28 000 euroa, sekä Tampereen kaupungilta veloituksetta tiloja käyttöönsä, joiden avustusarvoksi on mainittu 157 797 euroa. Tällä tukimäärällä vuokrarahan pyytäminen taiteilijalta tuntuu ainoastaan arvovalinnalta.

MUU ry ja Suomen kuvataidejärjestöjen liitto avasivat juuri uudet galleriatilat, jotka toimivat tällä hetkellä taiteilija maksaa vuokran -periraatteella, MUU Kaapelin vuokra on 3,5 viikon näyttelyajalta 500 euroa MUU ry:n jäseneltä ja 650 euroa muilta, SKJL:n Galleria Seinä maksaa 170 euroa kuukauden ajalta. Eli pikemmin kuin galleriakentän toimintatapojen uudistamiseen, toiminta tähtää samankaltaisten galleriatilojen perustamiseen kuin aikaisemminkin.

Kiinnostavaa on myös miten suomalaisten pyörittämistä gallerioista Suomen ulkopuolella ollaan myös valmiita maksamaan, kuten Galleria Pleikusta, joka pyytää vuokraa kahden viikon näyttelyjaksosta 895 (+ alv 24 %) euroa ja kolmen viikon näyttelyjaksosta 1 290 (+ alv 24 %) euroa. Toisesta ns. suomalaisgalleriasta Berliinissä, Galleria Suomesta, siitäkin kuulemani mukaan saa maksaa vuokraa, vaikka heidän internetsivuillaan ei vuokrasta ilmoitetakaan. Tältä osalta nämä galleriat tuntuvat olevan pikemminkin osa Suomen taidekenttää kuin Berliinin, toisaalta en tiedä tähdätäänkö näissä gallerioissa muuhun kuin osaksi Suomen taidekenttää.

Toisaalta taas kuratoriaalista työskentelyä ei tunnuta Suomessa juuri ymmärrettävän, instituutioita lukuun ottamatta. Kuratointi on kuitenkin välttämätön osa kansainvälisellä kuvataidekentällä toimimista. Ilman kuratoriaalisia diskursseja ja taiteen ja taidekentäntapahtumien kontekstualisointia, sekä näiden kautta taiteilijoiden tukemista galleriatiloissa ja näyttelyissä, ei yksikään teos tai taiteilija saa mahdollisuuksia esittää teoksiaan taidekentän yleisölle ja osallistumaan nykytaidekentän keskusteluihin Suomen ulkopuolella. Tätä kuratoriaalista työtä ei yhdistysten ja liittojen gallerioissa pysty tekemään tällä hetkellä, niinpä asia jää isompien instituutioiden ja joidenkin festivaalien harteille.

Asenneilmapiiriä kuratoriaalista työtä kohtaan kuvaa hyvin Leena Kuumolan artikkeli ”Mikä meni pieleen? Taiteen eteen tuli kaikenlaista toimintaa” Taide-lehdessä, jossa hän päivittelee Mustekala-verkkolehden kuratointinumerosta läpitulevia asenteita, jotka hän kokee ylimääräisiä kerroksia taideteoksen päälle rakentavina. Kuumola luottaa niin kovasti omaan taide- ja näyttelykäsitykseensä, ettei näe omaa ihannetapaa vastaanottaa teos mitenkään rakentuneena ja välitettynä vaan jotenkin neutraalina, josta poikkeava tapa aina tuo lisää ylimääräistä hänen ja teoksen väliin.

Miksi taidekentän muutokset tapahtuvat jähmeästi? Yksi syy taitaa olla Taiteen edistämiskeskuksen päättäjissä tai erityisesti siinä miten nämä päättäjät valitaan. Voi olla vaikea keskustella ja olla hyväksymässä isompia muutoksia galleriakentän rakenteisiin ja rahoitusperusteisiin, jos nämä uhkaisivat esim. Taidemaalariliiton tai MUU ry:n nykyistä toimintaa, jotka mm. saavat ehdottaa edustajia Taiteen edistämiskeskukseen. Muutos tuntuu hankalalta, varsinkin siinä tilanteessa, jos on jonkin järjestön tai yhdistyksen etuja puolustamassa.

Päätöksentekoprosesseihin ei kuratoriaalisen työn tekijöitä ole huolittu, koska heidät nähdään uhkana rahojen ja määrittelyvallan jakamisessa. Toisaalta esim. Suomen kuraattorien yhdistys SKY ei ole aktiivisesti pyrkinyt vaikuttamaan Suomen galleriakenttään. Siksi tuntuukin siltä ettei mikään taho yksinkertaisesti vaadi muutosten tekemistä, vaikka olisi helppoa esimerkiksi päättää ettei Taiteen edistämiskeskuksen avustusta näyttelytoimintaan saa, ellei tarjoa tilaa ilmaiseksi näyttelytilaa taiteilijoille ja tee yhteistyötä freelancekuraattorien kanssa.

Viitteet ja linkit:

Artists.fi

>Taide ja kulttuuriyhdistykset ja yhteisöt

>Taike

>MUU

>Galleria Seinä

>Galerie Pleiku

Suomesta Galleria

Kuumola, Leena, ”Mikä meni pieleen? - Taiteen eteen tuli kaikenlaista toimintaa”, Taide-lehti, 6/6 2013

Kuraattorit.wordpress.com

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Image CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet.