Scroll To Top

Runoilija, matkamies, kauppias, varas... Janne Nabb ja Maria Teeri Tampereen taidemuseossa

Tuntemattomien juhlien jäänteet. Vuoden nuori taiteilija 2014 Nabb + Teeri, Tampereen taidemuseo

Saara Hacklin

Nabb+Teeri: Terminaali (2014)Kulunut kuvataiteen vuosi on ollut työparien vuosi. Tämän vuoden Ars Fennican voittivat Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen. Palkintoehdokkaana oli myös työpari IC-98 (Patrik Söderlund ja Visa Suonpää), joiden valinnasta Suomen edustajaksi vuoden 2015 Venetsian biennaaliin saimme kuulla alkuvuodesta. Vaikka työtä on tehty yhdessä ennenkin, uskaltaisin ehdottaa, että ilmiö liittyy taiteilijakäsityksen muutokseen. Median ei tarvitse enää niin kovasti vaalia neromyyttiä yksinäisestä puurtajasta. Tämän vuoden nuoriksi taiteilijoiksi valittu työpari Janne Nabb (s. 1984) ja Maria Teeri (s. 1985) ovat tehneet töitä vuodesta 2008 lähtien, eli aina opiskeluajoista saakka. Heille taide näyttäytyy tapana olla olemassa.

Intohimosta ja epävarmuudesta

Tampereen taidemuseon kahteen kerrokseen levittäytyvä kokonaisuus on nimeltään Tuntemattomien juhlien jäänteet. Siitä syntyy vaikutelma, että katsoja saapuu paikalle auttamattomasti liian myöhään, kun kaikki on jo ohi ja juhlista on jäljellä vain rippeitä. Näyttelyn nimi synnyttää siis ulkopuolisuuden tunnetta. Samalla se herättää kysymyksen teoksen paikasta. Jos katsoja kohtaa vain jäänteitä, missä ”juhlat” eli itse taide on? Tällöin näyttelyn voi ymmärtää kokoelmaksi merkkejä, jotka viittaavat johonkin nyt jo poissaolevaan.

Kuten tiedoteteksti selventää, näyttelyn nimi on itse asiassa lainaus Maurice Merleau-Pontyn ”Cézannen epäily” -esseestä (1945, suom. Tarja Roinila). Esseessä Merleau-Ponty tarkastelee Paul Cézannen työskentelyä leimannutta epävarmuutta. ”Mutta ei hän itsekään koskaan ollut itsensä keskipisteessä, yhdeksänä päivänä kymmenestä hän näki ympärillään vain empiirisen elämänsä ja epäonnistuneiden kokeilujensa surkeuden: tuntemattomien juhlien jäänteet.” (Merleau-Ponty, s. 149). Ulkopuolisuuden tunne ei siis vaivaa vain katsojaa, vaan se on nimenomaan taiteilijan kokemus. Hän maalaa ja maalaa, jotta voisi edes hetkellisesti tavoittaa näkemänsä, kohdata taiteen. Tämä sama haaste ulottuu myös katsojaan, joka voi pyrkiä samaan: näkemään arkisen ohi taiteeseen.

”Cézannen epäily” -esseestä voi löytää Tampereen taidemuseon näyttelystä muitakin vinkkejä. Cézanne tutki nimenomaan maalausta ja epäili jatkuvasti omia kykyjään. Nabb+Teerin teos On not being able to paint (2008-2010) hyödyntää maalauksesta tuttua värimateriaalia: värituubin suuaukkoon kuivuneet väririekaleet toimivat abstraktin maalauksen lailla. Aluksi mieleen syntyy tulkinta siitä miten kyseessä on eräänlainen maalamatta tehty maalaus, jossa teoksen käyttämä vitriini viittaa luonnontieteen näytteisiin. Mutta kuten Martta Heikkilä kirjoittaa: ”Maalauksesta syntyy jälki, mutta maalaus myös jättää jälkeensä merkkejä omasta olemassaolostaan: jätettä, maaliputkiloiden suulle kovettunutta reunoiltaan risaisiksi renkaiksi jähmettynyttä väriainetta.” (Heikkilä, s. 7)

Nabb+Teeri: Kevätseuranta (2012, yksityiskohta)Näyttelyssä on runsaasti erilaisia löydettyjä esineitä hyödyntäviä teoksia. Tämäkin rinnastuu kiinnostavasti Merleau-Pontyn esseen keskusteluun maalauksesta. Cézanne kritisoi klassisia maalareita: ”He tekivät maalausta, mutta minä yritän tehdä palan luontoa.” (Merleau-Ponty, s. 121.) Tosiaan, Nabb+Teeri taikovat esiin esimerkiksi Kevätseuranta -teoksessa (2012) palan luontoa. Kevätseuranta on tehty residenssissä Freiburgissa Saksassa. Leevi Haapala kirjoittaa, miten residenssijakso tarjosi tilaisuuden miettiä, miten he kiinnittävät itsensä uuteen paikkaan – he päätyivät tekemään päivittäin retkiä, joiden lähtökohtana oli studion ikkunasta avautuvan maisemaan liittyvä osa tai väri (Haapala, s. 13). Kevätseuranta tiivistää estetiikan, joka lainaa tieteen menetelmiä käyttämällä vitriinejä ja huolellista luokittelua. Kuitenkin nämä leikilliset ja runolliset esinekoosteet tavoittavat tiedettä paremmin kevään tunnun, sen hajut ja maun.

Arkistokuume

Kuten Kevätseuranta-teos vihjaa, Tampereen taidemuseossa ei voi olla kokematta arkistokuumetta, vimmaa hyödyntää erilaisia arkistointi- ja tallennusmenetelmiä. Hal Foster kirjoitti vuonna 2004 artikkelissaan ”An Archival Impulse” nykytaiteilijoiden pyrkimyksestä käyttää arkiston muotoa taiteessaan. Fosterin mielestä se on jatkumoa taiteilijakuraattorin hahmolle – kuraattorihan ymmärrettiin aikaisemmin angloamerikkalaisessa kontekstissa nimenomaan kokoelman vaalijana. Arkistointi on siis muotonsa puolesta nimenomaan museolaitoksen keino. Se kielii vallasta: kuka päättää luokitteluperiaatteet, mitä päätetään tallentaa? Näennäisesti neutraali ”arkisto” ei koskaan ole kattava, se pitää aina sisällään erilaisia valintoja ja karsintaa.

Nabb+Teeri: Sisällysluettelo (2011)Sisällysluettelo-teos (2011) oli hiljattain esillä Kiasman Tosi kyseessä -kokoelmanäyttelyssä, joka käsitteli dokumenttia nykytaiteessa. Sisällysluettelo on sarja fotorealistisia akvarelleja, joissa nähdään erilaisia pusseja, laatikoita ja esinekoosteita. Katsoja voi tunnistaa tuttuja materiaaleja ja tuotemerkkejä kuten Etolan muovikassin. Ääninauhalta voi kuunnella, mitä kukin teoksessa kuvattu pussi tai laatikko pitää sisällään.

Oma tulkintani teoksesta liittyy taiteen tekemisen ehtoihin: tässä on inventaario taiteilijoiden työhuoneesta, eli kaikesta siitä, minkä keskellä, mistä ja miten taidetta tehdään. Sisällysluettelossa taiteen tekemisen konteksti, lähde ja materiaalit muuntuvat huolelliseksi listaksi. Samalla tuntuu siltä kuin taide pakenisi, ikään kuin putoaisi sisällysluettelon kehikon välistä jonnekin toisaalle, elämään.

Arkistointiin liittyy kiinnostavasti myös kysymys alkuperästä. Arkisto ja kokoelmat perustuvat tutkimukseen, ja museoinstituutio antaa kokoelmalle arvon kyetessään osoittamaan teoksen provenienssin, sen alkuperän. Tampereen taidemuseon näyttelyssä oleva akvarelli Kuvakaappaus (2014) tuntuu tiivistävän jotain Nabb+Teerin taiteilijan työstä: taidokkaassa vesivärityössä on ruutukaappaus. Tietokoneella on auki selain, jossa on asetettu rinnakkain kaksi epäilyttävästi toisiaan muistuttavaa kuvaa kurjesta. Kyseessä on kuvituskuva juttuun, joka käsittelee plagiointia. Nabb+Teeri kaappaavat kuvan osaksi omaa teostaan: taiteilija on aina jollain tavalla varkaissa, lainaamassa, varastamassa, kierrättämässä ja muuntamassa. Kuvakaappaus tuo hyvin esiin myös sen, miten Nabb+Teeri tutkivat teoksissaan siirtymiä eri medioiden välillä, analogisen ja digitaalisen rajankäyntiä. Kuten esimerkiksi Kaikuluotain (2010) -teoksesssa, kun kuva muuntuu maalaukseksi, digitaaliseksi valokuvaksi ja takaisin, häiriöt ja tiedon katoaminen ovat väistämättömiä. Mutta tietoa ei vain häviä, vaan siirtymissä sisältö muuttuu joksikin toiseksi, yllätykselliseksi ja oudoksi.

Ehkä taiteilijan työtä lopulta symboloikin parhaiten Hermes? Terminaali (2014) -teoksessa Hermes-patsas on sijoitettuna rullakoon, samalla kun teos näyttä valvontakameran kuvaa teosvarastosta. Hermes tunnetaan jumalten sanansaattaja, joka kykeni sujuvasti liikkumaan ihmisten ja jumalten maailman välillä. Nopea Hermes oli paitsi runoilijoiden, myös matkamiesten, kauppiaiden ja varkaiden jumala.

Juhlien jälkeen?

Vaikka tämän arvion alussa esitin, että näyttelyn nimi voidaan tulkita kysymyksesi siitä, missä ”taide” oikeastaan on – suostunko katsojana näkemään näyttelyn esineissä taiteen ja missä oikeastaan menee teoksen ja luonnoksen tai taiteen ja elämän välinen raja? – on nimellä myös toinen konnotaatio. Nabb+Teeri puuttuvat kuluttamiseen ja jatkuvan uuden ideologiaan. ”Juhlat”, tämä vimmainen kuluttaminen, on osoittautunut tuhoisaksi. Se, mitä meistä jää jäljelle, on valtaisa tavaravuori. Tuota tavarakasaa voi lähestyä taiteilijatutkijan mielenkiinnolla.
Nabb+Teeri: Kaikuluotain (2010)

Lähteet:

Leevi Haapala: ”Alkuperiä, irtiottoja ja interventioita. Janne Nabb ja Maria Teeri – lähestymisiä kuvalliseen esittämiseen”, Nabb + Teeri, Tuntemattomien juhlien jäänteet. Vuoden nuori taiteilija 2014. Tampereen taidemuseo & Aboa vetus et ars nova, 2014

Martta Heikkilä: ”Yllätysjuhlien jatkot”, Nabb + Teeri, Tuntemattomien juhlien jäänteet. Vuoden nuori taiteilija 2014. Tampereen taidemuseo & Aboa vetus et ars nova, 2014

Maurice Merleau-Ponty: ”Cézannen epäily”, teoksessa Filosofisia kirjoituksia, toim ja suom. Miika Luoto ja Tarja Roinila, Nemo, 2012.