Scroll To Top

Performatiivinen luento eläimestä oikeuden edessä

Teksti: Eeva Kemppi 14.11.2014
Kuva: Hanna Nyman

Kuvataiteilija Terike Haapojan ja kirjailija Laura Gustafssonin Oikeusjuttu sai ensi-iltana torstaina 13. marraskuuta yhdettätoista kertaa järjestettävällä kansainvälisellä Baltic Circle -teatterifestivaalilla. Oikeusjuttu on osa taiteilijakaksikon pari vuotta sitten käynnistynyttä, taiteen ja tieteen välimaastoon sijoittuvaan laajempaa hanketta Toisten historia.

Tavoitteena on tutkia muiden lajien kuin ihmisen kokemus- ja kulttuurihistoriaa niiden omasta näkökulmasta. Toisten historia pyrkii hahmottamaan laajasti eläimen ja ihmisen suhdetta ja eläimen roolia yhteiskunnassa. Tarkoitus on tuottaa eräänlainen rinnakkaishistoria, joka haastaa meidät ajattelemaan näkökulmia ja kokemuksia, jotka perinteissä historiankirjoituksessa on sivuutettu.

Viime joulukuussa Kaapelitehtaalla pääsi vierailemaan Naudan historian museossa, jossa maailmaa tarkasteltiin naudan sivilisaation ja sen lähellä elävien lajien ihmisen ja kärpäsen historian kautta. Yhdeksi keskeiseksi kysymykseksi nousi jalostus, jonka tarkoituksena on pitkälti poistaa haitallisia, eli yhteiskunnalle ja omistajille kalliiksi tulevia, kehoja. Jalostamisen paine kohdistuu yhtälailla ihmisiin ja muihin eläimiin.

Oikeusjuttu lähestyy toisten lajien näkökulmaa oikeudenkäynnin kautta. Esimerkiksi on valittu tammikuussa 2013 Perhossa tapahtunut kolmen suden salakaato. Tapauksen oikeudenkäynti alkaa 17.11. ja voisin kuvitella, että jokainen Oikeusjuttu –esityksen kokenut seuraa oikeudenkäynnin etenemistä ja koko susikeskustelua uudesta näkökulmasta.

Oikeusjutussa salakaatotapaus otetaan esimerkiksi ja välineeksi tarkastella eläintenoikeuskysymystä historiallisesta, filosofisesta ja arjen konkretian perspektiivistä. Yleensä eläinten oikeuksista puhuttaessa keskiössä ovat olleet mm. tuotantoeläinten kohtelu, uhanalaiset lajit ja eläinten syöminen. Oikeusjutussa esimerkiksi nostetaan tapaus, joka koskee uhanalaista ja tunteita herättävää ja merkityksillä ladattua lajia, sutta, mutta myös kolmea eläinyksilöä, jotka surmattiin, tapettiin tai murhattiin näkökulmasta riippuen.

Esitys lainaa muotonsa oikeudenkäynnistä, joka on tapahtumana suurimmalle osalle meistä tutumpi amerikkalaista elokuvista ja lakisarjoista kuin todellisuudesta. Nämä viihdeteollisuuden luomat mielikuvat tunkeutuvat Helsingin yliopiston arvokkaaseen, patriarkaalisen vallan ja hierarkioiden symboleilla täytettyyn Konsistorin saliin, jonka seiniltä katsojia tuijottavat menneet suurmiehet.

Osa katsojista saa roolin mm. syytettyinä tai tuomareina. Asianomistajia salissa ei ole, koska eläin ei ole oikeussubjekti eikä eläin saa Konsistorin saliin astua. Tämä rikos ei ole eläinsuojelurikos vaan luonnonvararikos. Tässä rikoksessa korvauksen saajana on valtio, koska sudet ovat valtion omaisuutta. Susi kuitenkin soittaa kertoakseen oman kantansa ja esityksen komeimpina hetkinä kuuntelemme ehkä hieman pelokkaana ja ainakin mietteliäänä ihmislaumana susien ulvontaa pimennetyssä salissa, varjojen leikkiessä korkealla katossa.

Kaikki yleisöstä pääsevät ajatuskokeen avulla rastittamaan oman tuomionsa. Selväksi tulee kuitenkin se, että kaikkien ääni ei ole yhtä painava. Ainostaan tuomareiden äänet lasketaan. Esityksessä äänen painoarvon määrää istumapaikka ja sattuma, maailmassa laji johon satut syntymään.

Esitys on taiteen keinoin elävöitetty, kevennetty ja kuvitettu luento eläimen mahdollisuuksista lain edessä. Faktaa ja sanottavaa on tekijöillä paljon. Kuten aina välillä dokumentaarisuutta hyödyntävien esitysten äärellä, hetkittäin tuntuu että olisi parempi lukea aiheesta kiinnostavasti kirjoitettu ja hyvin taustoitettu artikkeli, johon voisi palata ja keskittyä. Mutta tulisiko sitä artikkelia kuitenkaan luettua, ja lisäksi esitysmuodolla on omat erityiset ansionsa. Kokoonnumme yhdessä samaan tilaa, saman asian äärellä ja joudumme katsomaan itseämme, toisiamme ja toisia lajeja silmiin pohtiessamme maailman kohtalon kysymyksiä. Kenellä on oikeussubjektin asema ja kenellä on arvo oikeuden edessä?

Oikeusjuttu valottaa oikeuskäsityksemme pohjautuvan paljolti Rooman imperiumin ajoilta perittyihin käsityksiin. Maailma on jaettu oikeushenkilöihin, kuten ihmiset, yhtiöt ja valtiot ja esineisiin kuten muut lajit. Esineet eivät voi omistaa vaan ovat aina jonkun omaisuutta, kuten esimerkiksi villieläimet ovat valtion omaisuutta. Ja jos et voi omistaa, sinulla ei myöskään ole oikeuksia. Ei ole kovin kauaa siitä, kun esineisiin kuuluvat myös monet ihmiset kuten orjat ja naiset. Oikeusjuttu muistuttaakin, että lait ja myös käsitys siitä kenelle oikeudet kuuluvat, ovat sopimuksenvaraisia ja mahdollista muuttaa.

Eläimiä koskevia lakeja on paljon, mutta eläimillä ei ole lähtökohtaista perusoikeutta, joka lähtee olennon omasta tarpeesta. Kaikki eläimiä koskevat lait on säädetty muiden oikeussubjektien näkökulmasta. Eläimiin kohdistuvat lait ovat lottoarvontaa: mistä munasta satutkaan kuoriutumaan. Tämä lottoarvonta koskee paljolti myös ihmis-eläintä, kuinka paljon oikeuksiisi vaikuttaakaan mihin perheeseen, mihin kulttuuriin ja mihin yhteiskuntaan satutkaan syntymään.

Esitys pohtii mitkä olisivat luovuttamattomat oikeudet, jotka kuuluisivat kaikille lajeille. Ajatuskokeessa annetaan kaikille lajeille mm. oikeus elämään, oikeus vapauteen ja oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Saman tien kumotaan joitakin nopeasti esille nousevia vastalauseita kuten miten muut lajit voisivat edustaa itseään oikeudessa? On monia muitakin oikeussubjekteja, jotka eivät voi edustaa itseään, kuten lapset ja vakavasti sairaat ihmiset, ja silti heille kuuluvat samat luovuttamattomat oikeudet kuin äänekkäämmille ja vahvemmille yksilöille.

Oikeusjuttu kysyy, miten muille lajeille annetut perusoikeudet muuttaisivat käsityksiämme, tapojamme ja käytäntöjämme. Ajatuskoe ei ole helppo eikä takuulla yksiselitteisiä vastauksia ole. Mutta Toisen historia -hanke ja Oikeusjuttu -esitys kyseenlaistavat onnistuneesti käsityksen lajien välisen ymmärtämisen, ylittämisen ja kunnioittamisen mahdottomuudesta.

Ensi-ilta 13.11. Muut esitykset pe 14.11 klo 17.30 ja la 15.11 klo 16. Helsingin yliopisto, Konsistorin Sali.

Työryhmä: Laura Gustafsson, Terike Haapoja, Suvi Kokkonen, Sami Säynevirta, Visa Kurki
Esiintyjät: Mirjami Heikkinen, Arttu Kurttila ja Max Bremer
Äänisuunnittelija: Maura Korhonen
Yhteistuotanto: Baltic Circle ja International Network Samara, Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurialan liikkuvuusohjelman tuella.