Scroll To Top

Tommi Hämäläinen: 52 viikkoa, Herttoniemen sairaalan ala-aula

Teksti ja kuva: Petteri Enroth

Julkisen tilan taide on aina herkkä ja tasapainoilua vaativa asia, mutta erityistä tilannetajua näyttelytilana kysyy sairaala. Näin etenkin, jos taiteilijalta ei ole tilattu vain silmäkarkkia potilaiden ja läheisten piristämisyrityksenä, ja kun teos astuu käsitteellis-filosofiselle maaperälle.

Sairaalan julkisessa tilassa ihmiset tulevat määritetyiksi ehkä kaikkein yksityisimpien ominaisuuksiensa kautta. Sairastamisen aiheuttamia tunteita saattaa alkaa märehtiä omissa synkissä ulkopuolisuuden, vajavaisuuden ja jopa häpeän aatoksissaan. Idea tuoda sairaalatilaan teos, joka käsittelee sairastamista, on yksinkertaisuudessaan hieno.

Tommi Hämäläisen näyttely 52 viikkoa koostuu yhdestä teoksesta, joka puolestaan koostuu 52 piirustuksesta, jotka on ripustettu vieri viereen yhdelle seinälle. Hämäläinen, diabeetikko, on piirtänyt vuoden ajan omakuvan samasta itseään esittävästä valokuvasta, jossa on vielä lapsi. Jokaisen omakuvan yhteyteen on raapustettu päivämäärän lisäksi verensokeriarvo. Toisinaan piirrosjälki on harkittua ja keskittynyttä, joskus energistä, ja välillä ilmaisusta välittyy vetämättömyys ja turhautuneisuus. Näyttelyesitteessä Hämäläinen purkaa ärtymystään diabetesmainontaan: aina verensokerimittari ei todellakaan näytä sitä ihannetulosta.

Teoksessa on voimakas ajan kulumisen tuntu, joka jännitteenä rakentuu yhtäältä kuvien muodostaman aikajanan sisälle ja toisaalta nyt jo aikuisen tekijän ja lapsuuskuvan välille. Toisaalta diabetes viiltää halki koko tämän teoksessa esiin nousevan ajan. Ajallisuuden elementti kytkeytyy myös ruumiillisuuteen. Kollaasi saa miettimään kehon ja muun ihmisen suhdetta. Piirustustekniikan ja -tyylin, tai laajemmin ottaen ilmaisun, tiivis kytkeminen ruumiin omalakisuuteen pakottaa ihmisenkokoiseen vastaanottoon. Samalla teos vaatii epä- tai esitaiteellista arviointia, joka johtaa moderneihin eettisiin kysymyksiin: kukaan ei valitse ruumista, johon syntyy. Mikä siis on se asia toisessa, johon kohdistamme huomiomme ja kohtelemme varsinaisesti ihmisenä? Mitä näemme ihmisen kasvoissa, silmien takana ja koko tuon fyysisen kokonaisuuden määrittävänä tekijänä, liikkumattomana liikuttajana? Hämäläisen tuotantoa yhdistää se, että ihmishahmoa ei juuri nähdä kokonaisvaltaisena, elettynä tai muille virtuoosimaisesti esitettynä kehona. Päinvastoin Hämäläinen usein asettelee ihmisen esille varsin epäinhimillisenä, groteskina ja leikeltynä, minkä voi tulkita näiden kysymysten työstämiseksi.

Siellä missä aiheena on ruumis, on aiheena myös kuolevaisuus. Tässä valossa Hämäläisen teos on myös lämpimän humoristinen. Ruumis on mitä on, ja sen virhetoimintoihin ei voi systemaattisesti suhtautua kovin vakavasti, tai katkeroituu. Terveeseenkin ruumiiseen sisältyy aina tietynlainen narsistinen loukkaus, pieru ihmisen suuruusharhojen suuntaan.

Hämäläisen kollaasin kautta voi myös lukea ylevää ikuisen toipilaan ajatusta kuin piru Raamattua. Diabeetikon ikuinen toipilaisuus on todennäköisemmin painostava kuin vapauttava asia. Teoksen perusteella voisi kuvitella diabeteksen läsnäolon elämälle ja vireystiloille samankaltaiseksi kuin vaikkapa kroonisen unettomuuden tai maanisdepressiivisyyden.

Ruumiin tuominen esiin hauraudessaan tekee tuntuvaksi myös hengen haurauden, ongelman jota nykyaikamme joko ei tunnusta tai lääkitsee harhaisilla pakokeinoilla. Tässä ympyrä sulkeutuu sikäli, että juuri tällaisena lohdullisena lääkkeenä taidettakin pyritään yhä enemmän markkinoimaan ja oikeuttamaan. Hämäläisen teos ei osallistu tähän kieltäytyessään tarjoamasta pakopaikkaa. Se ohjaa kohti kysymyksiä, jotka ovat niin elementaarisia, että niiden on oltava aina ihmisen toiminnassa jollain tavalla ratkaistuja.

Jos sairaalatilaan uskalletaan tuoda taidetta, joka ei perustu alentuvalle hyvinvointi-ideologialle vaan todellisuuden luonteen rehelliselle lähestymiselle, ehkä myös meillä sairaalan ulkopuolella elävillä on velvollisuus ajatella olevamme sellaisen, ja vain sellaisen, taiteen arvoisia.

Tommi Hämäläisen teos oli esillä Herttoniemen sairaalassa marraskuussa. Taiteilijan kotisivut ovat osoitteessa www.tommihamalainen.com .