Scroll To Top

Miksi Ai Weiwei epäonnistui?

Teksti: Sini Mononen 5.2.2016
Kuva: Rohit Chawla (India Today)

Ai Weiwein toisinto Aylan Kurdia esittävästä uutiskuvasta (2016)

Kiinalainen supertähti Ai Weiwei, jonka näyttely avautui viime syksynä Helsingin taidemuseo HAMin vetonaulana, on julkaissut valokuvan, jossa hän uusintaa ikoniseen asemaan nousseen kuolleen lapsen valokuvaa. Alkuperäinen uutiskuva otettiin syyrialaisesta pikkupojasta Aylan Kurdista syyskuussa. Kurdi oli paennut perheensä kanssa Syyrian sotaa ja hukkunut monen muun tavoin Välimeren aaltoihin. Alkuperäisessä kuvassa pieni poika makaa kuolleena turkkilaisella rannalla.

Ai Weiwein toisinto, jossa taiteilija on asettunut kuolleen pojan asentoon, on herättänyt suuttumusta. Ikonisten kuvien käyttäminen kuvataiteen materiaalina ei ole sinällään uusi keksintö. Usean kuvataiteilijan ura perustuu merkittävällä tavalla historiallisten, journalististen ja poliittisten kuvien käsittelemiseen. Esimerkiksi Kiasmassa nähtiin vuonna 2014 Alfredo Jaarin retrospektiivinen näyttely. Jaarin teosten olennaisena materiaalina olivat humanitaariset kriisit ja niistä kärsivien kohtalot. Näyttelyn viesti oli länsimaisen journalismin kritisoimisessa. Jaar halusi paljastaa hyvinvoivien maiden median laiskuuden inhimillisestä katastrofista raportoinnissa.

Judith Butler on kirjoittanut teoksessaan Frames of War ikonisten kuvien voimasta toisten kokemuksen esiin nostajina. Butler käyttää esimerkkinään Abu Ghraibin vankileirillä kidutetun irakilaisen Ali Shallal al-Qaisin valokuvaa. Huputetun ja laatikon päälle seisomaan asetetun, ilmeisesti sähköiskuja saavan vangin kuva vuosi lehdistöön vuonna 2003 ja paljasti Yhdysvaltain sotilaiden vankileireillä harjoittaman kidutuksen. Butlerin mukaan kuvan voima on nimeen omaan sen paljastavassa luonteessa, ja aivan erityisesti siinä tunteessa, jonka se herätti ihmisissä. Kuva sai katsojissa aikaan raivoa ja herätti vaatimuksen kidutuksen lopettamisesta ja vankileirien sulkemisesta.

Ai Weiwein valokuvan herättämä tunne on ollut lähinnä ärtymys. Eikä ihme. Aiheen käsittely vaikuttaa liian helpolta, pojan kohtaloa hyväksikäyttävältä. On kuin Ai Weiwei ajattelisi, että hänen kehonsa presentoi kuolleen pojan kehoa paremmin inhimillisen hädän vakavuutta ja lapsen kärsimystä. Ai Weiwein kuva ei myöskään tuo mitään uutta alkuperäisen kuvan tuomaan viestiin. Se vain kertoo kuin huonona juoruna sen, minkä pojan hahmo jo kertoi tositarinana.

Inhimillisen kärsimyksen esittäminen on vaikeaa. Moni kokee tarvetta käsitellä suuria katastrofeja, mutta ei löydä keinoja asian pohtimiselle. Luulisi kuitenkin, että Ai Weiwein kaltainen supertähti tietäisi ja tuntisi taiteen mahdollisuudet rimanalitustaan paremmin. Taiteessa näkeekin liian usein tapauksia, jossa jokin ikoninen tosielämän tragedia on siirtynyt osaksi taideteosta yksi yhteen.

Aylan Kurdin kuva itsessään on voimakas. Se on kiertänyt sosiaalisessa mediassa ilmiömäisesti ja tullut hyvin tunnetuksi lyhyessä ajassa. Se kertoo paljon enemmän kuin Ai Weiwein toisinto. Valokuva puhuu lapsen oikeudesta elämään, ihmisoikeuksista yleensä, sodan kauhuista ja länsimaiden vastuusta kriisin edessä.

Jos Aylan Kurdista otettua uutiskuvaa haluaa käsitellä osana taidetta, se tarjoaa kyllä useita teemoja, joiden pohtiminen voisi olla hedelmällistä ja kiinnostavaa. Valokuvan onnistunut uudelleenkäsittely voisi tuoda esiin sellaisia seikkoja, jotka alkuperäinen kuva esittää, mutta joiden sanallistaminen voi olla vaikeaa. Puhuuhan taide olennaisesti kuvan, liikkeen ja musiikin keinoin siitä, mitä kieli ei tavoita.

Esimerkkinä dokumentaarisen ja poliittisen kuvan onnistuneesta käsittelystä kuvataiteen kontekstissa voisi mainita vaikkapa norjalaisen Anne-Karin Furunesin arkistovalokuvien toisinnot tai Sasha Huberin taiteellisen tuotannon. Molemmat taiteilijat käyttävät oivaltavasti välinettään alkuperäisen materiaalin käsittelyssä. Furunes rei’ittää arkistokuvien pikselit, kuin historian lävistämän kivun, ja tekee valon siivilöimät hahmot näin uudelleen katsottaviksi. Huber ampuu niiteillä historian hirmuhallitsijoiden ja ikonisten sorrettujen ihmisten muotokuvat voimakkaiksi teoksiksi.

Vielä hetken aikaa Kiasman Eri mieltä -näyttelyssä esillä oleva Tom Molloyn Kruunu (2005) toisintaa Abu Ghraibin kidutuskuvaa osana paperista kruunua. Kruunussa ilmenee kidutettujen elämän hauraus. Judith Butler käyttää prekaari-termiä puhuessaan tuosta hauraudesta. Butlerin mukaan kaikki elämä on altista prekaariudelle: sairaudelle, kärsimykselle ja kuolemalle. Näin on jokaisen ihmisen kohdalla jo syntymässä, jolloin olemme täysin muiden armoilla. Elämässä saattaa joutua myös myöhemmin vastaavaan avuttomuuden tilaan, jolloin sosiaalinen verkosto ja muiden apu on ensiarvoisen tärkeää. Molloyn Kruunu kuvaa paperisissa hahmoissa haurauden ketjua. Kidutetut ovat pakolaisten tavoin riippuvaisia muiden avusta. Avun tarjoaminen ja hädässä olevan auttaminen ei ole Butlerin mukaan pelkästään epäitsekästä ja siksi moraalisesti oikein. Avun tarjoaminen on välttämätöntä siksi, että elämä – myös oma elämämme – voi ajautua joskus tilanteeseen, jossa se on riippuvainen muiden avusta. Siksi auttaminen ja avun vastaanottaminen on kaiken elämän välttämätön ehto ja edellytys.

Alkuperäinen kuolleesta pikkupojasta otettu uutiskuva puhuu Välimerestä hautana. Se kertoo siitä, kuinka Euroopan meri on jakanut ihmiset eri leireihin. Toisille meri on lomakohde, levon ranta. Toisille se on Haadeksen meri, jonne astuminen merkitsee matkaa kohti kuolemaa. Tämä on pakolaiskriisin inhimillinen ydin, jonka Aylan Kurdin kohtalo ilmaisi kirkkaasti.

Lähteet:

Butler, Judith. 2009. Frames of War. Lontoo ja New York: Verso.
Heikinheimo, Saara. Minne menet, Ai Weiwei?. Kritiikki. Julkaistu Mustekalassa 22.12.2015.
Mononen, Sini. Vihan, raivon ja kumouksen ääni. Mustekala. Vallankumous-numero. 4/15 Vol. 61.
Mononen, Sini. Alfredo Jaar: Pimeydestä, sokeudesta.Kritiikki. Julkaistu Mustekalassa 8.8.2014.

Language: 
finnish

Kommentit

Minua häiritsee tässä keskustelussa Ai Weiweitä esittävästä kuvasta tekijyyden hämärtyminen. Tämä EI ole Ai Weiwein teos. Se on otettu lehtihaastattelun yhteydessä. Kuvaaja on Rohit Chawla. Sen julkaisupäätös on tehty India Today -lehdessä, eli kyse on toimituksellisesta ratkaisusta. Siitä vastaa viime kädessä päätoimittaja. Ai Weiwein rooli on ollut poseerata ja toki kuvan idea on häneltä lähtöisin. Tekijyys on silti valokuvaajalla. Sen mitätöiminen tekee koko toimituksesta taiteilijan tahdottoman välikappaleen. Haastattelun tehnyt toimittaja tuntuu tosin jotakuinkin palvovan taiteilijaa, mikä on aina huono lähtökohta journalismille. Yhtä mieltä olen siitä, että tuo Ai Weiwein halu käyttää hyväksi kuolleen pojan uutiskuvaa on epäonnistunut, ja loukkaavakin. Uskoisin kuitenkin hänen assistentteineen oivaltaneen sen herättävän voimakkaita reaktioita. Sellainen pitää taiteilijan sopivasti julkisuudessa.

On totta ja tarpeellinen huomio, että valokuvan tekijyys on Rohit Chawlalla ja kuvan julkaisupäätös India Today -lehdellä. Silti Ai Weiwei on suostunut poseeraamaan kolmivuotiaan hukkumisuhrin asennossa. Ai Weiwei on siltä osin vastuussa kuvasta, eikä näin ollen Sini Monosen kritiikki mene täysin asian vierestä, vaikka tarkennus onkin hyvä tehdä näkyväksi. Olisihan aika erikoista ajatella, että Ai Weiwein kokemuksella ei olisi ymmärrystä siitä, mitä on parhaillaan kuvaustilanteessa tekemässä.

India Todayn juttu tässä: http://indiatoday.intoday.in/story/artist-ai-weiwei-poses-as-aylan-kurdi...

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Image CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet.