Scroll To Top

Taide on 'garden path' -lause (Kuvan Kevät 2017)

Teksti: Katja Matikainen 25.5.2017
Kuvat: Petri Summanen

Taideopiskelijat elävät ja työskentelevät osana kansainvälistä taidemaailmaa, sen virtauksista ja rakenteista tietoisina. Kuvataideakatemiasta valmistuvien opiskelijoiden kevätnäyttely osoittaa, että historia ja trendit tunnetaan, mutta niiden kanssa ei jäädä nysväämään. Taidemaailmaa tai taiteen tekemistä ei myöskään kommentoida kyynisesti tai sisäänpäinlämpiävästi.

Installaatio tuntuu olevan ilmaisukeinona tälle hetkelle suotuisa, niin moni sitä käyttää. Reitti teokseen kulkee usein arkisten esineiden kautta, kuten Dylan Ray Arnoldin "Kevätjutussa". Muovi, tekokasvit ja tennispallot viittaavat banaaliin; teokseen liitetyssä t-paidassa lukee Mirador. Ollaan filosofisten kysymysten äärellä, mutta esineiden mieli ei ole kielellinen (kuten käsitetaiteessa). Mitä tahansa voi käyttää materiaalina, ja käytetäänkin: Fatmir Mustafa-Karllon "Krapula" on lompakko Kelan kirjekuoressa; "Collision" koostuu nyrkkiraudasta, viuhkasta ja mustapippurista. Kaunis törmää väkivaltaiseen, kultahampaat haukkaavat kirjaimellisesti paskaa ("Like"). Olga Dmitriev on teoksessaan "Extractions" käyttänyt muun muassa kookosöljyä ja soijavahaa ikään kuin kevyenä nyökkäyksenä Beuysin suuntaan.

Yassine Khaled, Love me

Installaatio voi olla myös näyttämö, viittaus johonkin tapahtuneeseen, kuten Inka Kynkäänniemen hiekkainen "Kenttä", dystooppinen visio tai ehkä muiston paikka. Yksi osa teosta on teksti "The girl told the story cried". Se on niin sanottu garden path -lause, joka on itse asiassa mainio taiteen määritelmä: "Kieliopillisesti oikea lause, joka alkaa siten, että lukijan todennäköisin tulkinta on virheellinen. Englannin kielen sanonta 'to be led down the garden path' tarkoittaa petetyksi, huijatuksi tai vietellyksi tulemista."

Taide viettelee meidät kulkemaan puutarhapolkua, ehkä umpikujaan, ehkä uusien kielioppien äärelle. Installaatio on rikospaikka, kuten Matti Harjun "Papaya Whip": video kertoo meille, että asiat ovat menneet karmealla tavalla pieleen, jotain ikävää on tapahtunut, jäljelle on jäänyt vain paita ja muovipussi. Installaatio on paikka ja alusta yhteiselle tekemiselle, kokeilemiselle ja tutkimiselle (Justin Tyler Taten "DOS"). Installaatio on uni, kuten Yassine Khaledin vaikuttava "Love me", musta käytävä ja sen päässä veistos Eirenesta, rauhan jumalattaresta. Jumalattaren nenää ja suuta peittää musta kangas. Video on näyttelyssä paitsi installaatioiden osa, myös tarinankerronnan väline: esimerkiksi Arja Kärkkäisen "Äidin hermot" on oikeastaan kuunnelma perheensä kylmästi kohteleman pojan ajatuksista ja tunteista. Itselleni kiinnostavinta videoantia näyttelyssä oli kuitenkin se, jossa luotettiin pelkkään kuvaan ilman kertojanääntä. Okku Nuutilaisen kolmekanavaisessa videoteoksessa aiheena oli yksinkertaisesti taivaalla liikkuvat linnut ja kameran taivaasta rajaama vaihtelevan kokoinen alue, ja hyvä niin.

Iisa Maaranen
(öljyväri ja tempera kankaalle)

Kuvataideakatemiasta valmistuu myös taitavia maalareita. Suuria yllätyksiä tai uusia oivalluksia maalaukset eivät tarjonneet, mutta ne kurkottivat moneen suuntaan. Liisa Karintauksen tummasävyiset teokset vievät maisemaan. Eri tekniikoiden (öljy, vaha, muste, liitu, tempera) yhdisteleminen tuo maalauksiin jännittävää kerroksellisuutta. Toinen Maija Lassilan suurista valoisista kankaista pohtii sekin maisemaa, mittakaavoja ja perspektiiviä. Pidin myös Iisa Maarasen teosten tilallisuudesta. Hanna Hyyn ja Anita Naukkarisen maalauksissa on myös raikasta piirustuksellisuutta. Muuten yllättävän harva pohti teoksissaan viivan ominaisuuksia, vaikka viivan filosofia onkin taiteessa viime vuosina ollut esillä. Tero Niskasen koneelliset piirrokset olivatkin miellyttävä poikkeus. Aino Mäntysen installaatiossa "Echoes/Kaikuja" viiva on vedetty pehmeällä langalla.

Teosmäärän perusteella arvioiden kovinkaan moni valmistuvista ei suuntaudu grafiikkaan. Joukon graafikot osaavat kyllä asiansa: Merja Isomaa-James on vesivärimonotypioiden kautta löytänyt oman estetiikkansa ja omaperäisen aihemaailman. Anniina Vainionpään puupiirrosta ja monotypiaa yhdistävät vedokset tavoittavat hänen aiheidensa latautuneisuuden. Erityisesti pidin Pernilla Grönbergin käsintehdyille papereille tulostetuista teoksista ja Tero Niskasen upeasta puupiirroksesta "Running (after Eadweard Muybridge)".

Maija Lassila, Olemisen keveys

Installaatioiden joukosta erottuu yksi perinteiseen tapaan materiaalia työstävä kuvanveistäjä: kiviveistäjä Emma Jääskeläinen. Hän on tarttunut kiven haasteeseen ja saanut siitä esiin herkullisia muotoja. Haluan mainita myös Kim Johan Jotunin suurikokoisen, puuta ja sulatettua alumiinia yhdistelevän teoksen "Horizon". Teos on maisemallinen seinäreliefi, jonka voisi kuvitella kunnantalon valtuustosalin seinälle – tämä on siis kehu. Teoksessa on ajattoman modernistista konstailemattomuutta; sellaisena se erottuu edukseen.

Havahduin kahden teoksen äärellä siihen, miten latautunut materiaali muovi oikeastaan onkaan. Kuten tiedämme, muovia on kaikkialla, myös meissä itsessämme – ravintoketjun ansiosta meriin huuhtoutunut mikromuovi palaa meihin ihmisiin. Tästä muistuttaa to kosien keittiötilaan rakennettu installaatio "far far away": jossakin kaukana kohisee muoviroskaa rantaan tuova meri, mutta riskit ovat läsnä myös arkisessa ruoanlaitossa. Minna Kangasmaan "(Post-Nature) Something has no name yet" koostuu katosta lankojen varassa roikkuvista muoviputkista. Sellaisenaan, vailla erityistä käyttötarkoitusta, muovi näyttää oikeastaan aika oudolta. Taiteelta.

to kosie, Far, far away

Yllättävää kyllä, ympäristöhuoli ei juuri näy näyttelyn muissa teoksissa; sama koskee siirtolaisuutta ja muita ajankohtaisia asioita. Elissa Erikssonin "Rahakiska", installaatio ja performanssi, on näyttelyn teoksista poliittisimmasta päästä. Se myös osallistaa katsojia. Ihmisiä osallistavaa taidetta humoristisella twistillä tekee myös Mia Seppälä, jonka teos on näyttelyn ainoita internetiä suoraan hyödyntäviä. Seppälän tekemät erilaisia esineitä esittävät vedokset ovat näyttelytilassa arpajaisvoittoina ja lisäksi myytävänä tori.fi-sivulla. Osa teosta on katalogi, joka antaa esineille uusia, filosofisia merkityksiä.

Yleisvaikutelmana Kuvan Keväästä on eräänlainen utelias valoisuus. Omaa juttua osataan ja uskalletaan tehdä, tutkien ja ihmetellen. Valmistumassa on valppaita ja taitavia tekijöitä.




Kuvan Kevät 2017
6-28.5.2017

Näyttelypaikat:
Exhibition Laboratory, Merimiehenkatu 36, C-rappu
Lisätila, Merimiehenkatu 36, E-rappu
Project Room, Lönnrotinkatu 35
HAM-kulma, Tennispalatsi, Helsingin Taidemuseo, Eteläinen Rautatiekatu 8

Language: 
finnish