Scroll To Top

Big in China

Teksti ja kuvat: Saara Heikinheimo 6.6.2017

M+ -museon työmaa

Olin jokin aika sitten Kiinassa tutustumassa paikalliseen taidekenttään. Matkaseurueeseemme kuului kymmenen suomalaisen nykytaideorganisaation edustajaa. Opintomatka koostui lukuisista vierailuista kiinalaisissa taideorganisaatioissa ja tapaamisista paikallisten toimijoiden kanssa. Oman matkani keskiössä oli perehtyminen kiinalaiseen galleria- ja taidemuseokenttään, joista sainkin kattavan peruskäsityksen. Kokemus oli mullistava ja silmiäavaava. Kiinalainen taidekenttä on murroksessa ja kaikkialla näkyi valtava motivaatio päästä kehittämään asioita. Uudenlaiselle osaamiselle riittäisi kysyntää.

Kiina on maailman suurimpia talousmahteja. Shanghai oli vielä parikymmentä vuotta sitten kiinalainen suurkaupunki, jossa ihmiset liikkuivat pääosin pyörillä. Sen kasvu yhdeksi globaalin maailman keskeisimmistä metropoleista on ollut nopeaa. Kiinalaisen suunnitelmatalouden keinoin kaupunki on nykyään täynnä pilvenpiirtäjiä. Kansainvälinen liiketeollisuus kukoistaa ja vauraus näkyy monella tavalla.

Taidekentän kehitys on ollut päätä huimaavaa ja länsimaiset taidemarkkinat ovat huomanneet Kiinan potentiaalin. Maailman tärkeimpiin nykytaidemessuihin lukeutuva Art Basel laajeni vuonna 2013 Hongkongiin, jossa Sothebyn huutokauppakamari oli aloittanut toiminnan jo edellisenä vuonna. Samoihin aikoihin useat suuret kansainväliset galleriat perustivat rinnakkaisia pisteitä kiinalaisiin kaupunkeihin. Hongkongissa oli meneillään paikallinen gallerioiden yö ja sen yhteydessä tuli vierailtua monissa huippugallerioissa, muun muassa White Cubessa ja Gagosianilla.

Taidemuseot ovat Hongkongissa vasta rakenteilla, mutta Shanghaissa ollaan jo askeleen edellä. Nopeasta kehityskulusta kertoo se, että Kiinan ensimmäinen valtiollinen taidemuseo Power Station of Art aloitti toimintansa vuonna 2012 - kuten myös West Bundin alueella sijaitsevat suuret yksityiset museot Long Museum ja Yuz Museum. People’s Parkissa sijaitseva Museum of Contemporary Art (MOCA) Shanghai perustettiin jo vuonna 2005. Nimi on tosin harhaanjohtava, sillä kyseessä on pikemminkin näyttelytila tai taidehalli eikä museo. MOCAlla ei ole kokoelmaa vaan toiminta perustuu vaihtuviin näyttelyihin ja erilaisiin kulttuuritapahtumiin. Yhteistyö muiden museoiden ja alan toimijoiden kanssa vaikuttaakin tiiviiltä. Projekteja on ollut muun muassa Solomon R. Guggenheimin säätiön kanssa ja kumppaneina ovat toimineet myös esimerkiksi Salvatore Ferragamo, Chanel, Pixar ja Marimekko.

Havaintoni shanghailaisista taidemuseoista olivat hyvin samanlaisia. Selkeä enemmistö museoista on yksityisessä omistuksessa. Taustalla on usein kiinalainen liikemies tai keräilijäpariskunta, kuten vaikkapa Long Museumissa. Museoiden tukipilarina on poikkeuksetta suuri pääoma ja myös sponsoritoiminta on aktiivista, mikä näkyi jo museoiden seinillä olevista lahjoittajien nimistä. Myös voittoa tavoittelemattomien gallerioiden ja muiden organisaatioiden toimintaan kuului ulkopuoliseen rahoitukseen liittyvä suunnitelmallinen toiminta. Vuosittaisten hyväntekeväisyysillallisten myötä saadut lahjoitukset saattoivat kattaa hyvin merkittävän osan koko toiminnan rahoituksesta.

Long Museum

Kokoelmatoiminta on poikkeuksetta hyvin nuorta. Keräämisen aloitusajankohdan sanottiin yleensä ajoittuvan museoiden avaamisvuoteen. Käytäntöhän poikkeaa länsimaista, joissa periaatteena on ollut se, että museo perustetaan jo vakiintuneen aseman saavuttaneen kokoelman tai kokoelmien varaan. Shanghailaisten nykytaidemuseoiden kokoelmat rakentuvat kiinalaisen nykytaiteen, länsimaisen modernismin ja joskus länsimaisen nykytaiteen varaan. Joidenkin kokoelmien, kuten Long Museumin, kokoelmiin kuului myös perinteistä kiinalaista taidetta. Olisi ollut kiinnostavaa keskustella museoiden kokoelmapolitiikasta tarkemmin paikallisten amanuenssien ja konservaattorien kanssa, mutta siihen ei tiiviin aikataulun puitteissa ollut mahdollisuutta.

Taiteen rajoihin tunnuttiin suhtautuvan väljemmin kuin meillä. Näyttelytoiminta oli lähes kaikkialla poikkitaiteellista. Kuvataiteen lisäksi, ohjelma saattoi kattaa arkkitehtuuria, muotoilua ja muotia. Myös ohjeisohjelmaan tunnuttiin monessa paikassa panostavan. Asiaa selitettiin: kiinalaiset eivät ole tottuneita käymään taidemuseoissa ja nykytaiteen käsite on monelle vieras. Varsinaiset taidesisällöt eivät ole yksin riittävän houkuttelevia. Taiteen viihteellistäminen ja siihen liittyvät ongelmat eivät ole lainkaan vieras aihe kotipuolen museokeskustelussakaan.

Selkein ero länsimaisiin museoihin oli kuitenkin koko. Museot Shanghaissa olivat toinen toistaan suurempia, valtavia halleja. Entiseen voimalaitokseen perustettu Power Station of Artin kokonaispinta-ala on 42 000 m2. Vertailun vuoksi: New Yorkin MoMassa on tilaa 19 000 m2, Kiasmassa vastaavasti 12 000 m2. Hongkongiin rakennetaan parhaillaan M+ -museota, jonka työmaalla pääsimme vierailemaan. Paikasta kaavaillaan jättimäistä 60 000 m2:n museota ja kulttuurikeskusta. Rakennushankkeen budjetin kuulimme myös, se liikkui miljardeissa.

Kiinnostus yhteistyöhön oli ilmeistä ja kysyntää länsimaiselle taidemuseo-osaamiselle olisi varmasti. M+ -museon kuraattori esimerkiksi mainitsi, että mallia kokoelmatoimintaan otetaan suoraan Tate Modern Londonista. Tilanne Kiinassa on mielenkiintoinen. Rahaa tuntuu olevan, mutta osaamista ja uskottavuutta tarvitaan. Länsimaisia yhteistyöhankkeita on ollut viime vuosina monenlaisia. Shanghai Himalayas Museum nimesi viime vuonna Lontoon Serpentines Galleries’n johtajan Hans Ulrich Obristin kuratoimaan Shanghai Projectin lanseeraushankkeen. Kyseessä on projekti, joka pitää sisällään valtavan kirjon poikkitaiteellisia ja -tieteellisiä tapahtumia, näyttelyitä, arkkitehtuuria, muotoilua, performansseja, liikkuvaa kuvaa, yhteiskunnallisia keskusteluja, työpajoja ja niin edelleen. More is more -ajatteluun törmäsi Kiinassa muussakin kuin museorakennusten koon yhteydessä.

Herää kysymys, miksei Suomikin suuntaisi taidevientimarkkinoitaan keskitetysti Kiinaan. Herkullinen ajatus nimittäin. Kotimaassa alettaisiin toden teolla satsaamaan taidesisältöjen tuottamiseen, jotka sitten myytäisiin kovalla rahalla kiinalaisiin taidemuseoihin. Taidehistorian opintosuunnitelmaan voisi sisällyttää pakollisena osana kiinan kielen opinnot. Opiskeluvaihdot ja opintomatkat suuntautuisivat Kiinaan. Taiteilijoilla riittäisi tilaajia ja taidehistorioitsijoilla töitä. Suomen talous nousisi taidevientihankkeen myötä kohisten.

Vaikka ajatusta ei veisi näin pitkälle, on selvää, että Kiinan merkitys globaalin taidemaailman kannalta tulee tulevina vuosina korostumaan entisestään ja todennäköisesti nopeammin kuin ymmärrämmekään. Vaikka kehitystä on tapahtunut valtavasti viimeisten vuosien aikana, moni asia on vielä alussa. Orastava tilanne on mahdollisuuksia täynnä. Millaiseksi kiinalainen taidekenttä tulee kehittymään ja kuinka paljon ja miten suoraan länsimainen vaikutus tulee siinä näkymään, on kiinnostava kysymys.

Language: 
finnish

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Image CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet.