Scroll To Top

Suomi, Kroatia, taiteen modernismi ja muita merkintöjä Zagrebin-matkalta

Teksti ja kuvat: Petteri Enroth 24.10.2017

Vilko Gecan, The Cynic, 1921

Osallistuin tämän vuoden huhtikuussa Finnish Association for Modernism and Avant-garde-verkoston (FAM) järjestämän Avantgarde tänään-seminaarin paneelikeskusteluun. FAM:in perustajan ja kipparin Irmeli Hautamäen johtama keskustelu oli kiehtovaa ja antoisaa, mutta sai minut myös hieman provosoitumaan. Tuntui, että ihmisillä oli kovin selkeät näkemykset taiteen historiasta ja teoriasta viimeisen sadan vuoden ajalta, ja samalla paneelin nuorimpana osallistujana tunsin itseni kuokkavieraaksi baaripöydässä, jossa keskustelu vanhojen tuttujen kesken on ollut käynnissä jo tuntikausia. Tässä kevyessä provomielentilassa tulin muun muassa esittäneeksi, että on helppo moittia Suomen kaltaisia maita, joissa ei varauksettomasti hyväksytty kansainvälisen taiteen avantgarden ja modernismin eetosta, mutta että tässä unohtuu tärkeä seikka. Modernistinen liikehdintähän syntyi pitkän suurvaltahistorian, voimakkaan kulttuurisen vaikutusvallan ja vahvan identiteetin maissa, joissa kansallista aate- ja kulttuuritraditiota on ollut aikaa, varaa ja rahaa arvioida uudelleen ja kritisoida. Suomen asema vuosisadan alkuvuosikymmeninä oli täysin erilainen kuin vaikkapa Saksan tai Ranskan, ja olisi suorastaan outoa, jos täällä olisi suurimittaisesti hypätty kansainvälisen, kansallisvaltio- ja perinnekriittisen taiteen junaan, kun käsillä ei ollut vielä edes mitään vakaassa mielessä kansallista. Avantgarde ja modernismi edustivat siis vastareaktiota jollekin, jota Suomessa ei vielä ollut ehtinyt olla. Ajatukseni otettiin, odotetusti, vastaan hiljaisuudella ja viileällä nyökkäilyllä.

Kysymys on kuitenkin mielestäni oleellinen, eikä ainakaan itselleni tule heti mieleen systemaattista tutkimusta, jossa vertailtaisiin modernismin ja avantgarden vastaanottoa erilaisten paikallisten kansallisvaltio- ja identiteettikehityksien välillä. Koska elämme hyperallergista aikaa, tässä kohtaa lienee syytä korostaa, etten todellakaan ole mitenkään erityisen kansallismielinen, mutta tällaisella ei tietenkään tule olla minkään valtakunnan väliäkään, kun pyritään ihan silkkaan älylliseen rehellisyyteen. Sitä vartenhan ihmisiä yliopistoissa koulutetaan. Asiaa on syytä miettiä myös siksi, että kaltaisillani liberaaleilla on tapana kannustaa kaikenlaisia separatistisia ja nationalistisia pyrkimyksiä, kun kyseessä ovat kurdien, katalaanien, baskien tai skottien kaltaiset ryhmät. Mikä näistä tekee niin kovin erilaisia verrattuna Suomen itsenäisyyspyristelyihin?

Halusin myös kantaa vastuun paneelissa esittämästäni ajatuksesta. Niinpä otin sen jonkinlaiseksi työhypoteesiksi matkustaessani elokuussa Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin. Kroatialla on toki pitkä historia, mutta se ei missään vaiheessa ole ollut alueella hegemonisessa asemassa vaan pikemmin suomalaisten tai puolalaisten kaltainen suurvaltapolitiikan heittopussikansa. Siksi oletin, että sen taidehistoriasta paljastuisi jotain yhteistä Suomen kanssa. Hypoteesi osoittautui sekä oikeaksi että vääräksi.

Zlatan Vrkljan, Moderna galerija-triptyykki, 1995Päätin aloittaa syventämällä pinnallista Kroatian ja Balkanin alueen historian tuntemustani, mikä osoittautui vaivalloiseksi. En usean tunnin jälkeen ollut löytänyt tolkullista vastausta kysymykseen, missä vaiheessa ”Kroatia”-nimisestä entiteetistä voisi alkaa puhua. Itsenäisyyden maa saavutti vasta 8.10.1991, mistä ei tietenkään ollut analyysin työkaluksi. Titon Jugoslaviaa edeltävä aika puolestaan on satojen ja taas satojen vuosien ajalta käsittämätön sekamelska erilaisia statuksia, hallintomuotoja, liittoja, alaisuuksia ja valloituksia milloin mihinkin suuntaan, ja tunsin olevani keskellä täysin lapasesta lähtenyttä peruskoulun historiantunnin vuosilukupistokoetta.

Kävi kuitenkin selväksi, että kovin suvereeni toimija Kroatia ei ole alueella ollut vuoden 1102 jälkeen, kun toviksi suht’ vahvaan asemaan noussut Kroatian kuningaskunta joutui liittoutumaan Unkarin kanssa. Toisaalta perinnetietoisuus ja tarve suojella omaa identiteettiä vaikuttaa olleen kroaateilla vahva noilta ajoilta asti. Tiivis poliittinen ja kulttuurinen vuorovaikutus naapurikansojen ja -valtakuntien kanssa yhdistettynä selkeään kansallistunteeseen voidaan nähdä taustana, jota vasten tarkastella myös kroaattien taidehistoriaa modernismin alkutahdeista alkaen.

Emanuel Vidovic, Towards the City of the Dead, 1919Ilman muuta parhaan käsityksen Kroatian ja modernismin suhteesta saa vierailemalla kirkkaan kronologisesti mutta myös temaattiset seikat miellyttävästi huomioiden kuratoidussa Moderna galerijan (Andrije Hebranga 1) pysyvässä näyttelyssä. Huoneita läpikäydessäni suorastaan yllätyin, kuinka varhain ja pieteetillä erilaiset kuvataiteen suuntaukset on alueella omaksuttu. Ekspressionismista poptaiteeseen ja kubismista installaatioihin Kroatia tuntuu olleen vahvasti ajan hermolla. Samalla kuitenkin on todettava, että joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta mitään erityisen omaperäistä eivät kroaatit ole suuntauksiin lisänneet, vaan kyse vaikuttaa olevan pikemmin jonkinlaisesta Suuren Maailman paradigmojen omaksumisesta.

Toisaalta edistyksellisten taidesuuntausten ohella Kroatiassa on noussut merkittäväksi tekijäksi vähintään yhtä nopeasti modernismin vastareaktio numero yksi, naivismi. Suuntaus on ollut alueella niin vahvoilla, että pelkästään Moderna galerijassa esillä on kymmeniä kroatialaisen naivismin suurten nimien teoksia. Vielä erityisempää huomiota kuitenkin kiinnittää se, että Zagrebin keskusaukion toiselta puolelta löytyy yksinomaan kroatialaiselle naivismille omistettu museo, Hrvatski muzej naivne umjetnosti (Sv. Ćirila i Metoda 3). Sekä Moderna galerijassa että Naiivin taiteen museossa roikkuvat lukuisat, kekseliäät naivistiset työt henkivät eräänlaista ”noh, noh”-reaktiota modernistiseen paatokseen. Vaikutelmaa ei vähennä se, että voittopuolisesti töiden aiheet ovat hyvin pastoraalisia: peltotöitä, vetojuhtia, taikauskoinen kansanjoukko seuraamassa auringonpimennystä kylän torilla ja niin edelleen. Pelkästään töiden määrä ja aiheet vakuuttavat siis siitä, että modernistiset näkemykset eivät ole missään tapauksessa haastamatta päässeet dominoimaan taidekenttää. Kuitenkin vähintään yhtä oleellista on myös kroatialaisen naivismin tyylillinen laajuus ja crossover-henki: taiteilijat eivät ole omaksuneet naivismia vain yhtenä selkeärajaisena suuntauksena muiden joukossa, vaan tyylisuunta risteää töissä vuosikymmenten halki surutta esimerkiksi symbolismin, surrealismin, ekspressionismin, primitivismin ja poptaiteen kanssa.

Božidar Rašica, Composition, 1951

Lyhyen katsaukseni perusteella tiivistäisin siis kroatialaisen modernismin tarinan kahtalaiseen kehityskulkuun: yhtäältä Kroatian vahva maantieteellinen ja poliittinen vuorovaikutteisuus on rohkaissut taiteilijoita ottamaan nopeasti vastaan modernismin aallot, toisaalta tarve kansalliselle identiteetille ja ”kansanomaiselle” taiteelle ilmenee vahvan naivistisen vastareaktion kautta toteutettuina pastoraalis-romanttisina näkyinä. Suomen ja suomalaisten asema puolestaan on määrittynyt liittolaisuuksien ja vastavuoroisuuden sijaan selkeiden suurvalta-alisteisuuksien ja uhkien kautta, mikä on antanut taidekentällemmekin aivan erilaiset lähtökohdat kuin Kroatiassa, mutta yhteisenä tekijänä voi kuitenkin nähdä juuri pienelle kansalle tyypillisen paikallisuuden ja kansallisuuden korostumisen. Suomessa se tapahtui ensi sijassa modernismin hylkimisenä, Kroatiassa vastareaktiona.

Ivan Leslak, Sequence of Heads, 1978

***

Ivan Generalić, Eclipse of the Sun, 1961Kysymys kroatialaisesta nykytaiteesta toki olisi myös kiinnostava käsitellä – Zagrebin nykytaiteen museo löytyy kolmisen kilometriä keskustasta etelään. Paikallisen nykytaiteen mielekäs haltuunotto kuitenkin vaatisi nähdäkseni herkkää ymmärrystä ensinnäkin Titon ajasta ja toiseksi Balkanin sodasta ja sen vaikutuksista, ja rajasin museon siksi tämän matkan agendan ulkopuolelle. Kenties nykytaideskenestä kuitenkin tulee seuraavan Kroatian-matkani teema; olen käynyt maassa vuodesta 2008 alkaen neljästi, enkä näe mitään syytä lopettaa vierailuja. Mitä maan lähihistoriaan tulee, toistaiseksi tyydyn paikallisoppaani minulle tuopin ja tuhkakupin yli myöntämiin lausuntoihin. Hänen mukaansa Kroatian ja Serbian välit ovat edelleen yksiselitteisesti kireät. Bosniakit puolestaan ovat hyvin heimotietoista porukkaa, ja vähemmistökansana käyttävät pienetkin saavutetut valta-asemat omiensa asian edistämiseen esimerkiksi työmarkkinoilla, mikä ei ainakaan lievennä epäluuloja. Sloveeneja kroaatit puolestaan haukkuvat samasta syystä kuin suomalaiset ruotsalaisia: sloveenit ovat vähän rikkaampia, vähän länsimaisempia, ylipäätään vähän parempia kaikessa, ja kroaatit tietävät tämän. Jännitteitä kansojen välillä siis edelleen on, mutta sotien muistot ovat varmasti niin pinnalla, että minkäänlaisia leimahduksia tuskin on luvassa – ainakaan muutamaan vuosikymmeneen.

Myös tasa-arvossa on matkaa kuljettavana, jos paikallisopastani uskoo. Kysyessäni sukupuolten tasa-arvosta, hän ajautuu nopeasti kantaansa: ”Croatian guys are shit.” Kun pyydän avaamaan, esiin nousee vanha tuttu kaksinaismoralismin ja mustasukkaisuuden epäpyhä liitto: seksuaalinen aktiivisuus ja flirttailu ovat sallittuja miehille, mutta eivät naisille. Kysyn myös, olisiko esimerkiksi miesparin vaarallista kävellä Zagrebissa käsi kädessä, ja kahden sekunnin miettimisen jälkeen vastaus on jämäkkä kyllä. Nämä vastaukset ovat tietysti täysin ymmärrettäviä – kyse on kuitenkin, realismin nimissä, Itä-Euroopan maasta – mutta sikäli itselleni sydäntä raastavia, että Kroatia on vetänyt minua puoleensa aina nimenomaan ihmisten ystävällisyyden, empaattisuuden ja avuliaisuuden tähden.
***

Muusta kaupungin kulttuuritarjonnasta jätän esittelemättä Gallery of Old Mastersin, joka on juuri niin taskulämmin kokemus kuin nimestä voi pahimmillaan päätellä, sekä monumentaalisen Ante Topic Mimaran kasaaman taidekokoelman, jonka New Yorkin Met-museon entinen johtaja, taidehistorioitsija Thomas Hoving on todennut koostuvan ”95-prosenttisesti Mimaran ja hänen palkollistensa tehtailemista väärennöksistä”. (1) En myöskään avaa joidenkin turistimakasiinien, kuten Illuusioiden museon tai Kidutusmuseon, tarjontaa, ja Sienimuseo tuntui vain liian oudolta konseptilta mahtuakseen tähän matkaan. Sen sijaan oleellista on tietää, että Suomessakin nähty Museum of Broken Relationships on syntynyt Zagrebissa, ja alkuperäinen (jatkuvasti täydentyvä) museo löytyy aivan Vanhankaupungin ytimestä (Ćirilometodska ulica 2). Myös viriili elokuvateatteri Kino Europa (Varšavska ulica 3) on Zagrebia parhaimmillaan: itsenäinen teatteri ylläpitää todella viihtyisää ja naapurikuppiloihin verrattuna noin puolet halvempaa terassia pari korttelia keskusaukiolta ja toimii hengästyttävän monilukuisten leffafestarien areenana.

Rockstar Cafen sisustustaMusiikkimieliselle Zagreb ja Kroatia ylipäätään näyttäytyvät kaksijakoisesti. Mihin tahansa kahvilaan – joita Kroatiassa lienee väkilukuun nähden eniten maailmassa, tai ainakin ihmettelisin jos ei olisi – istuessa ämyreistä kuulee ainoastaan 80- ja 90-lukujen puhkisoitetuimpia länkkäripophittejä, joiden väliin tippuu ajoittain paikallisia, suorastaan ahdistavan mitäänsanomattomia renkutuksia ja pimputuksia. Alakulttuurit – jopa meillä täysin valtavirtainen ”tatuoitu rokkari”-skene – musiikissa ja muutenkin loistavat poissaolollaan, joskin Zagrebin keskustasta löytyy Rock Star Cafe, jonne sisään astuessani The Strokesin Juice Box paukkuu niin että katson parhaaksi viittoa kyypparille haluamani oluen. Hieman kauempana sijaitsee myös motoristibaari, ja pari homobaariakin kuulemma kaupungissa on, mutta ne täytyy tietää, sillä ne eivät tee itsestään numeroa. Kenties juuri mainstream-kulttuurin kevyen köyhyyden vuoksi kaupungin suburbiasta löytyy kuitenkin huikea levykauppa, Karma Record Store (Podgorska ulica 3), jonne en välttämättä lähtisi ilman etukäteen suunniteltua selkeää budjettia.



Viite
(1) https://en.wikipedia.org/wiki/Mimara_Museum, viitattu 22.10.2017

Language: 
finnish

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Image CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet.