Scroll To Top

Mietteitä kirkoista ja niiden käytöstä maallistuvassa yhteiskunnassa

Saara Heikinheimo 25.11.2017

On reformaation juhlavuosi, luterilaisuuden juhlavuosi. Tärkeä merkkipaalu kirkolle ja hyvä aika pohtia, jälleen kerran, kirkon paikkaa yhteiskunnassa. Martin Luther, tuo saksalainen pappi ja teologi, puuttui teeseillään katolisen kirkon harjoittamaan anekauppaan. Siitä on nyt 500 vuotta. Kuten tiedämme, reformaation seurauksena kehittyi luterilaisuus, protestanttisuuden haara, joka vaikuttaa etenkin Pohjois-Saksassa ja Pohjoismaissa, myös meillä Suomessa. Evankelisluterilaisella kirkolla on edelleen tärkeä asema suomalaisessa yhteiskunnassa, kirkkoja on paljon.

Uskonto on kiinnostanut minua sen epärationaalisen luonteen vuoksi ja toisaalta vallan ilmentymänä. Vaikka kirkon asema on maassamme heikkenemään päin, se on vahva verrattuna moneen muuhun maahan. Ehdoton enemmistö suomalaisista kuuluu edelleen Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tämän vuoden alussa kirkon jäseninä oli lähes 72 % suomalaisista, mikä on paljon. (1) Yksi selitys sille voi olla, että kansallisilla seremonioilla ja kirkollisilla rituaaleilla, kuten häillä ja hautajaisilla, joulun ja pääsiäisen vietolla on ollut pitkään vankka asema suomalaisessa kulttuurissa. Itsenäisyyspäivän vietossakin uskonnolla on paikkansa, valtiollisella tasolla myös.

Samalla kirkko menettää jäseniään kiihtyvään tahtiin. Kymmenessä vuodessa kirkon jäsenistö on laskenut noin 10 %.(2) Suunnilleen saman verran kirkon jäsenmäärä laski kahdessakymmenessäviidessä vuodessa vuosina 1970–95.(3) Monet eroavat kirkosta, mutta uusia jäseniäkään ei synny samaan tahtiin kuin ennen. Yhä harvempi 1980-luvulla kristilliseen uskoon kastetuista suomalaisista kastaa omia lapsiaan. Kirkkoa kohtaa väistämätön jäsenkato ja myös kirkkorakennusten käyttöaste laskee. Tarpeettomiksi jääville tiloille on keksittävä uudenlaisia käyttötarkoituksia.

--------------------

Sekularisaatiolle on monta syytä. Uskonnon paikka modernissa, pragmaattisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa on vaikeasti perusteltava. Karl Marx (1818–1883) on vaikuttanut varhaisena kirjoittajana myös uskontososiologiassa. Marx kritisoi uskonnon ja kirkon yhteiskunnallista valta-asemaa, vaikka uskonto sinänsä ei kuulunut hänen keskeisten teemojensa joukkoon. Hän piti uskontoa absurdina, mutta oli myös kiinnostunut siitä, miksi ihmiset pitivät kiinni tällaisista absurditeeteista. Marx väitti uskonnon olevan vääränlaisen sosiaalisen turvallisuudentunteen ilmaisua, joka katoaa yhteiskunnan luonnollisen kehityksen myötä.(4) Marxin ajatuksista ehkä hieman poiketen on tosin huomautettava, että sekularisaatioteoreetikot ovat hyvin yksimielisiä siitä, että koulutustaso ja lisääntynyt tiedonmäärä eivät selitä uskonnon aseman heikkenemistä yhteiskunnassa.(5)

Kirkon aseman heikkenemistä voi selittää myös uskonnon individualistisen luonteen vahvistumisella. Saksalaisen sosiologin Max Weberin (1864–1920) mukaan on kaksi keskeistä syytä uskonnon institutionaalisen aseman heikkenemiseen. Ensinnäkin protestanttinen etiikka romutti kirkollisten ammattien erikoisaseman pelastavana kutsumustyönä. Mikä tahansa ammatti oli siis samanarvoinen ja yhtä tärkeä. Lisäksi protestanttisuudesta poistettiin kausittainen rituaalinomainen puhdistautuminen synneistä. Sen sijaan korostettiin yksilön päivittäistä hengellistä kilvoittelua. Weberin mukaan erityisesti nämä seikat johtivat uskonnollisen elämän “tämänpuolistumiseen” ja yksityisyyden korostumiseen.(6) Yksilöt alkavat mieltää uskonnollisen vakaumuksen yhä henkilökohtaisemmaksi. Uskonnon harjoittamiseen ei välttämättä liitetä sosiaalista kanssakäymistä ja uskonnollisuus pakenee sille osoitettuja rakenteita. Sosiologi Thomas Luckmann (1927–2016) puhuu näkymättömästä uskonnosta. Uskonnollisuus sinänsä ei ole kadonnut, mutta se on muuttanut muotoaan. Se on tietoinen valinta, eikä sen harjoittamiseen tarvita seremonioita tai kirkkorakennuksia.(7)

Kirkon toiminta ajautuu marginaaliin, kun yhteiskunnan eri osa-alueiden eriytyminen johtaa omien institutionaalisten rakenteiden muodostumiseen.(8) Esimerkkinä poliittisen vallan eriytymisestä uskonnosta voi pitää Ranskaa, jossa niin sanottu laïcité erottaa uskonnon kaikesta valtiollisesta toiminnasta, mukaan lukien julkisten koululaitosten opetussuunnitelmasta. Instituutioista tulee yhä itsenäisempiä ja ne alkavat toimia rationaalisesti niiden toimintatavan ja tarkoitusperien kannalta parhaalla tavalla. Kirkkokin aletaan nähdä yhtenä sosiaalisia palveluja tarjoavana toimijana muiden joukossa. Karkeasti ilmaistuna uskonnosta ja kirkosta tulee tuote, jonka on kilpailtava asemastaan ja ihmisten ajasta siinä missä muutkin palveluntarjoajat.

--------------

Kallion seurakunta muisti viime syksynä Syyrian Aleppon pommitusten uhreja soittamalla kirkonkelloja. Sadat kirkot eri puolella Suomea seurasivat sen jälkeen harvinaislaatuista elettä. Kirkkoa voisi kritisoida laskelmoivasta brändiarvon kasvattamisesta, mutta oma maailmankuvani ei ole niin kyyninen. Aavistuksen verran huvittuneisuutta herätti sen sijaan Alppilan kirkon brunssi, jolla on omat Facebook-sivunsakin.(9) Vaihtuvien ruokateemojen ympärillä pyörivistä brunsseista nautitaan sellaisenaan, ilman hengellistä lisämaustetta.

Suomessa on lukuisia luterilaisia kirkkoja, Saksassa vielä enemmän. Kun yhteiskunta sekularisoituu sekularisoitumistaan, on syytä miettiä varsinaisia kirkkorakennuksia. Mitä niillä voi tehdä? Kirkkoja on hyvän akustiikkansa ansiosta käytetty perinteisesti musiikillisiin tarkoituksiin, mutta kuoromusiikki, tai musiikki muutenkaan, ei välttämättä ole kaikkien mieleen. Konserttisalejakin riittää täytettäväksi. Aiheesta keskustellessani kuulin, että Milanossa on entinen kappeli, katolinen tosin, joka toimii nykyään yökerhona. Saksassa kirkoissa toimii ravintoloita, jotka tarjoavat ainoastaan varsinaista ravintoa, eivät vain hengenravintoa. Voisiko keskeisellä paikalla sijaitsevaan kirkkoon perustaa ruotsalaisen vaateketjun myymälän? Muistan kun Hennes & Mauritz avasi 1990-luvun lopussa liikkeen Helsingin keskustaan KOPin entiseen pääkonttoriin. Kaunis tila sekin, nimittäin.

Pyhyyden määritelmiä on syytä miettiä kun punnitaan, mihin tyhjiksi jääviä kirkkorakennuksia voisi tulevaisuudessa soveltaa. Kirkon jäsenmäärän laskiessa tullaan ennen pitkää tilanteeseen, jossa hypoteettisen asetelman huomataan muuttuvan todeksi post-luterilaisessa yhteiskunnassa.

Viitteet

(1) https://www.kirkontilastot.fi/viz?id=26
(2) (Ibid.)
(3) Ketola, Pesonen & Sjöblom 2003, 107.
(4) Ketola, Pesonen & Sjöblom 2003, 98–99; Pals 1996, 144–46.
(5) Ketola, Pesonen & Sjöblom 2003, 108; Bruce 1996, 37-39.
(6) Ketola, Pesonen & Sjöblom 2003, 104; Weber 1980, 26.
(7) Ketola, Pesonen & Sjöblom 2003, 110–111; Luckmann 1967.
(8) Ketola, Pesonen & Sjöblom 2003, 109.
(9) https://www.facebook.com/alppilankirkonbrunssi

Kirjalliset lähteet:

Bruce, Steve, 1996. Religion in the Modern World. From Cathedrals to Cults. Oxford, New York. Oxford University Press.

Ketola, Kimmo ; Pesonen, Heikki ; Sjöblom, Tom, 2003. Uskonto ja moderni yhteiskunta : uskontososiologian keskustelunaiheita. Näköaloja uskontoon: uskontotieteen ajankohtaisia suuntauksia. Toim. Kimmo Ketola. Yliopistopaino, s. 88–127.

Luckmann, Thomas, 1967. The Invisible Religion : the Problem of Religion in Modern Society (Das Problem der Religion in der modernen Gesellschaft). Macmillan.

Pals, Daniel L., 1996. Seven theories of religion. Oxford University Press.

Weber, Max, 1980. Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki (Die protestantische Ethik und der Geist des Kapitalismus). WSOY.

Language: 
finnish

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Image CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet.