Scroll To Top

Suomi(burleskin)kuva

Teksti: Marissa Mehr
Kuvat: Bernhard Miettinen
Kuva 1: Bettie Blackheart - Valkoinen peura
Kuva 2: Thee Dizzy Daisies - Aurora Borealis



Suomea on juhlittu pitkin vuotta monella eri tavalla aina vessaharjoista ja kahvipaketeista lähtien. Millaisena Suomi ja suomalainen kulttuuri näyttäytyy burleskin – klassisen ”nakubaletin” – silmin? Lahden pikkuteatterissa itsenäisyydenpäivän aattoiltana järjestetty Nakubalettirevyy oli myös osa virallista Suomi 100 -ohjelmaa.

Suomen itsenäisyyden juhlintaa on kritisoitu liiasta keskittymisestä talvi- ja jatkosotaan. Kenties tästä syystä, jonkinlaisena kannanottona, sota puuttui illan kattauksesta täysin. Päätöstä ei voi kuin kehua. Kaiken Suomi100-juhlinnan ja uuden Tuntemattoman sotilaan aiheuttaman massahysterian keskellä ei ole tarvetta sille, että myös burleskissa keskitytään sotiin, (vaikka tämä olisi toki ollut mahdollista, sillä esimerkiksi The Finnish Blonde Burlesque Troupe -triolla on hieno Suomen historiaa ja sotaa käsittelevä esitys).




Pikku Myystä Jean Sibeliukseen

Tapahtuman juonsi poikkeuksellisesti kaksi esiintyjää, The Finnish Blonde Burlesque Troupe -trion Lafayette Lestrange sekä Duo Erektuksen toinen osapuoli Dick Tator. Vaikka ilta sisälsikin Lestrangen sanoin kaikki ”rakkaimmat ja nuutuneimmat Suomi-kliseet” jääkiekosta Kalevalan kautta saunaan, eikä sotiinkaan koskettu, esiteltiin viidentoista esityksen voimalla monia suomalaisiksi koettuja asioita aina rakastetuista satuhahmoista Sibeliukseen, unohtamatta Elovenaa ja Suomineitoa.

Sekä herrojen että kansan huvit kulkivat lavalla rinta rinnan sulassa sovussa. Dick Tatorin ”Sibelius” toi lavalle kimalleviiksisen Jannen, jonka tahtipuikosta lensi glitteriä. Sen jälkeen nähtiin hulvaton drag-artisti Lola Vanilla, joka esitti omintakeisen ”Hololan kansantanssinsa” kansallispukuun pukeutuneena. Sibeliuksen musiikki vaihtui hetkessä folkduo Kuunkuiskaajien Työlki ellää -kappaleeseen.

Kansanperinnettä lavalle toivat Lola Vanillan lisäksi The Valentino Sisters ”Saunapolulla”-esityksellään, jossa suomalainen itseironian taju on huipussaan. Saunavastat saivat toimittaa viuhkan roolia, milloin toista ei läimitty niillä selkään.

Vanhojen tekijöiden rinnalle oli nostettu useita uusia nimiä aivan kuin symboliseksi eleeksi jatkuvuudelle, ja lavalla olikin nähtävissä sekä suomiburleskin konkareita että lupaavia tulokkaita. Ensi kevään suuressa uusien tulokkaiden illassa, Burlesque Blossomsissa, nähdään illan esityskaartista muun muassa Dolly Poupée, Betty Bellevue sekä Dick Tator.

Betty Bellevuen kantaesitys ”Pikku Myy”-numerosta ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan puvun jumiutuessa ja numeron jäädessä kesken, mutta kiehtoi omalla anarkistisella otteellaan. Aiemmin muun muassa Hermione Grangerin fiktiivisestä hahmosta ammentanut Bellevue on kehittynyt ennen kaikkea ilmeiltään ja elekieleltään. Pikku Myyn laukusta nousi milloin käsiraudat, milloin gag-naamio, ja Myystä kuoriutuikin näyttävä mustalaahuksinen domina – mikä onkin Myyn hahmoa ja luonnetta ajatellen pelkästään loogista.

Puhdasta kehoanarkiaa edusti feministisistä esityksistä tunnetun Stella Polairen numero ”Nordik Eksotik”, joka heitti katsojan keskelle nihkeää yhdeksänkymmentälukua ja sauvakävelyä. Pakonomainen kuntoilu kävelyineen ja painonnostoineen saa tahtinsa Turmion kätilöiden sanoin. ”Emmekä pysähdy syömään. [–] Päin vittua. Turpa kii. Hui hai.” Tuskallinen itsensä kiduttaminen vaihtuu hikisten treenivaatteiden riisumiseen ja Kikkaan. Rakkautta, keimailuja ja lentosuukkoja ei kohdisteta kenellekään muulle kuin peilin kautta ja itselle. Narkissosmyytti saa positiivisen version tässä vajaassa kymmenminuuttisessa kehopositiivisuuden manifestaatiossa: Harmaita karvatupsuja ei ajella, stringit vaihtuvat niin kutsuttuihin ”mummokalsareihin”. Alleviivaavasti liivissä lukee ”My Body, My Choice”.

Mielenkiintoinen kuriositeetti oli The Finnish Blonde Burlesque Troupen ”Nootti(avio)kriisi”, jossa yhdistyi 1970-luvun kauppamatkustaminen, modernit kodinkoneet, Suomen Venäjä-suhteet sekä ydinsodan uhka. Illan päätti toinen itään päin kallella oleva numero, kun sooloina esiintyneet Bettie Blackheart ja Frank Doggenstein toivat eteemme myyttisen Kalevala-kuvaelman ”Karelia”, jossa Väinämöinen vikittelee Ainoa hevikanteleen avulla.

Vähemmistöjen Suomi

Suomen vähemmistöt ja erityisesti heidän oikeutensa (polkeminen) on pysynyt useamman vuoden ajan aktiivisesti ajankohtaisena. Tämä oli nähtävissä myös esityksissä. Gigi Pralinen ”Lucia, Faithfully” ammensi suomenruotsalaisten jouluisesta Lucia-perinteestä muuttaen sen tribuutiksi seksuaalivähemmistöille ja erityisesti edesmenneelle George Michaelille. Yksivärinen viattomuuden perikuva vaihtuu värikkääksi sateenkaari-Juliaksi Michaelin Faith-kappaleen vanavedessä.

Vaikka vähemmistöillä oli lavalla oma tilansa ja aikansa, tuntui hieman ongelmalliselta, että vähemmistöt esitettiin ennen kaikkea 1950-luvun suomalaisen elokuvan kautta: Bettie Blackheartin ”Valkoinen peura” ammentaa naisen seksuaalisuutta demonisoineesta samanimisestä elokuvasta, joka sijoittuu Lappiin ja kertoo noitanaisen rakkaudesta. Vera De Vilin ”Kaunis Vera” puolestaan toi lavalle Veeran, joka on ”kulkija luonnoltaan” ja ”tumma jo heimoltaan”. Kaunis Veera -elokuvassa romanityttö pestautuu kahvittajaksi höyrylaivalle ja pistää miesten päät pyörälle.

Vaikka saamelaisten ääntä ei kuultu – Bettien esityksessä keskiö oli ennemmin naiseudessa ja sen problematisoimisessa kuin vähemmistössä – Lappi oli kuitenkin läsnä useamman esiintyjän numerossa. Duo-kokoonpanolla esiintynyt Thee Dizzy Daisies -trio loihti ”Aurora Borealis”-numerossa lavalle upeat revontulet viuhkoillaan Apocalyptican lyyrisen sellometallin säestyksellä, ja Kiki Hawaijin humoristisessa ”Lapponiassa” tutustuttiin Lapin kesän ihastuttavampaan puoleen: itikoihin.

Ikävä kyllä valojen käsittely oli toisella puoliajalla lähes olematon, ja osa esityksistä jäi puolitekoiseksi sen takia, ettei esiintyjän kasvoja nähnyt takaa tulevan kirkkaan valon vuoksi. Kasvojenilmeet ja mimiikka ovat tärkeä osa burleskia, eikä monessa esityksessä, etenkään juuri Kiki Hawaijin ”Lapponiassa”, ollut mahdollista nähdä Hawaijin luultavimmin humoristista elekieltä.





***

Kenties on kuvaavaa, ettei illan aikana juurikaan koreiltu puvuilla. Kansallispukua ja maalaisromanttista vaatetusta nähtiin sitäkin enemmän mm. Dolly Poupéen ja Turrrbocherryn maalaisromanttisissa piknik-kuvaelmissa. Bettie Blackheartin hurja samanistinen puku oli suoranainen taideteos, mutta perinteistä, vanhanajan varieteeperinteen mukaista puvustusta ei nähty. Askeettisimmillaan oltiin saunapolulla, jossa yllä oli – tietenkin – pelkkä saunapyyhe.

Nakubalettirevyytä katsellessa oli ilo nähdä kuinka Suomi ja sen historia niin hyvässä kuin pahassa on inspiroinut useita kotimaisia burleskitaiteilijoita. Ilta ei tarjonnut suuria uusia oivalluksia Suomesta ja sen kansanluonteesta tai mentaliteetista, mutta herätteli sitäkin enemmän katsojaa huumorin avulla pohtimaan, mistä kansanluontomme ja kliseemme ovat peräisin. Ja tulisiko näitä kliseitä välillä kyseenalaistaa. Sodista olisi hyvä päästä eteenpäin, tätä mieltä näyttää myös suomiburleski olevan.

Kriitikkona on pakko vielä kiittää käsiohjelmaa, jonka tilaisuuteen sai. Esiintyjien ja esitysten nimen saaminen vaikeuksitta oli niin harvinaista herkkua, että sitä mieluusti nauttisi useamminkin.



Kirjoittaja on Kritiikin Uutisten päätoimittaja, kirjailija ja saTEASEfaction-sivuston ylläpitäjä.

Suomi 100 Nakubalettirevyy
Lahden pikkuteatteri
5.12.2017, Lahti

Language: 
finnish