Mustekala sukelsi avantoon

23.11.2007 Kari Yli-Annala

Mustekalan tämänkertainen numero käsittelee vuosittain järjestettävää Avantoa, kokeellisen liikkuvan kuvan ja musiikin mediataide festivaalia.

Avanto on tavoittanut perustamisestaan asti sekä nykytekijöiden rytmit että historiallisen poljennon,laajemmat yhteydet ja tuotantojen kokonaisuudet.

Tuntuu siltä, että Helsingin leveysasteilla ainoastaan Avannon tai esimerkiksi 1990-luvun demoskenestä omaksi tekemiskulttuurikseen kehkeytyneen Alternative
Partyn kaltaiset ilmiöt (järjestetty viimeksi 2-4.11.2007 Helsingin Kaapelitehtaalla) voivat tavoittaa sen avantgardistisen ruohonjuuritason, jossa ajan
virta, sen vietit ja energiat kohtaavat mediataiteen strategiset ja historialliset juuret.

Tämä voi tapahtua esimerkiksi eräänlaisen tietoisesti uutta luovan “väärintekemisen” kautta: taaksepäin katsovasta kävelystä seuraa törmäys edessä olevaan. Avantgarden ohella voidaankin puhua myös rearguardista, joka kyseenalaistaa nykyhetkeen sitoutuneet teknologiapainotteiset ilmaisumuodot, jotka toimivat illuusion ehdoilla.

“Uusi” praksis voisi olla myös yleiseen
hektisyyteen paussia antava sosiaalinen muodostelma,
jossa voisi syntyä sellaisia ilmaisumuotoja ja sisältöjä,
jotka antavat välineitä luovaan, ei-hierarkkiseen
yhdessäoloon – tai joukkuepelin toisin näkemiseen. Tässä olemisen ja tekemisen tavassa löytyy useita kuljettajia, ei vain yhtä pelinjohtajaa.

Tämän vuoden Avannon elokuvaohjelmasta laajinta tarttumapintaa festivaaliyleisöön saavutti epäilemättä Douglas Gordonin ja Philippe Parrenon “liikkuva muotokuva” jalkapalloilija Zinédine Zidanesta. Tästä Mustekalalla on ilo antaa luettavaksi kyseistä teosta monelta näkökannalta oivallisesti tarkasteleva Saara Hacklinin artikkeli.

Artikkelissaan “Marginaalisia huomioita” Harri Laakso kirjoittaa niinikään Zidane lähtökohtanaan:

“Kaikki on pienestä kiinni: perussuorituksen ylittävästä pinnistyksestä, hiuksenhienosta erosta yksilöiden taituruudessa, ja hivenestä onneakin. Hetkessä tavanomaisuus voi muuttua taianomaisuudeksi.”

Tämä on hieno tiivistys ei vain jalkapallopelistä vaan myös elämästä ja työstä yleensä.

Numeron muista artikkeleista vastaavat Terhi Varonen sekä
allekirjoittanut.

Lisäksi tässä numerossa on mukana kirja- ja näyttelyarvioita sekä allekirjoittaneen raportti nyt Berliinin
Kunst-Werkessä esillä olevasta
re-enactment –teemaisesta näyttelystä “History will repeat itself”.

Aikaisemmilla Avanto-festivaaleilla on painottunut tätä vuotta voimakkaammin myös äänitaide, jota huomioimme linkillä Velocity-festivaalille. Tämän festivaalin äänitaiteilijoihin kuuluu myös Mustekalaan kirjoittava Sirpa Jokinen.

Nautinnollisia luku – ja kuunteluhetkiä!

Kari Yli-Annala

kirjoittaja on kuvataiteilija ja liikkuvan kuvan tutkija

Linkit:

avantofestival.com

altparty.org

folly.co.uk/velocity