Scroll To Top

Teemanumeron etusivu

Mustekalan teemanumerossa sukelletaan antroposeenin äänimaisemaan neljän syväluotaavan artikkelin voimalla.
Ihmisen geologiseksi aikakaudeksi määritelty antroposeeni puhuttaa tutkijoita miltei kaikilla tieteenaloilla, ja samalla käsitteen ympärillä kuhisee myös alati laajeneva joukko taiteilijoita. Myös taiteentutkijoiden ja kulttuurintutkijoiden ääniä kajahtelee kentillä yhä useammin. Tämän käsillä olevan numeron teema on antroposeenin suhde kulttuuriseen ja taiteelliseen äänentutkimukseen.
Antroposeenin jälkeinen tarkastelu ei ole kiinnostunut tietämään, onko valaan laulu musiikkia tai voidaanko siitä löytää universaaleja musiikillisia merkkejä. Sen sijaan se voi olla kiinnostunut siitä, että valaalla on ääni. Vaikka elinympäristömme eroaa täysin valaan elinympäristöstä, jaamme heidän kanssaan tämän seikan: meillä molemmilla on ääni, jota käytämme.
[A]ntroposeeni saa käsitteenä yhä uudenlaisia merkityksiä ja tehtäviä: se on kertomus, tunnussana, symboli – se tuottaa hallinnan ja tuhon kuvastoja ja äänimaisemia – se on ihmisen peili 2010-luvulla. Antroposeeni on siis päätymässä samantyyppisen esteettis-filosofisen eleen kohteeksi kuin melukin.
”Sotkamon Saatanassa” julkiselle alueelle murtaudutaan queer-feministisen aktivismin keinoin. Kappaleessa puretaan vastakkaisasetteluja liukumalla niiden välillä ja kääntämällä vallan ja marginaalin positiot uuteen asentoon.
Kaikki se, mikä on kivettynyt satoja miljoonia vuosia, kulutetaan sekunnin miljardisosassa. Kaikki kulutetaan ennen kuin se on edes kunnolla syntynyt. Kiihtymisen alati jyrkistyvä nopeusvektori. Tässä ajattelussa on jotain läpeensä välineellistävää.