Scroll To Top

Avoinna hyville viboille - Good Vibrations, SIC

Teksti: Hanna Ohtonen 22.5.2017
Kuvat: Tuomas Linna, SIC



En voi sille mitään: nimi Good Vibrations saa joka kerta sen kuullessani myös Marky Mark & the Funky Bunchin pumppaavan, samaa nimeä kantavan ysärihitin soimaan päässäni.
“Yeah - can you feel it baby - I can too - come on come on - feel it feel it - feel the vibration - it’s such a good vibration - it’s such a sweet sensation”(1). Biisi on kaukana lyyrisestä mestariteoksesta, mutta sen rytmi saa tanssimaan, ja siitä se kai kertookin — niistä hyvistä viboista, joita tanssiminen tuottaa. SICissä parhaillaan esillä oleva Elina Suoyrjön kuratoima ryhmänäyttely Good Vibrations voisi olla helppo kirjoittaa syrjään pop-musiikin kaltaisesti kevyenä, hetkellisiä kivoja fiiliksiä tuottavana kokemuksena. Voisin kertoa siitä, kuinka näyttelyssä on hyvä olla, että siellä tulee hyvälle mielelle ja että siellä hymyilyttää. Tämä kaikki kuvaa todenmukaisesti kokemuksiani näyttelystä ja olisi itse asiassa mielestäni jo riittävä sekä kokemuksena että arviona, koska hyvien fiilisten onnistunut välittäminen taidenäyttelyn kontekstissa on haastavaa ja harvinaista. Tanssimisen ihanuuskin on tärkeää, ja siitä tuleville hyville viboille saa ja pitääkin kirjoittaa biisejä.

Good Vibrations -näyttely tekee kuitenkin myös paljon enemmän: se jää ihon alle ja kestää. Sen lisäksi, että se aiheuttaa iloisia fiiliksiä, se puhuu niistä usealla eri tasolla. Hyvät fiilikset ovat kuraattori Elina Suoyrjön aihe, eikä hän ole tyytynyt keräämään teoksia sen ympärille, vaan keskustelee niistä taiteilijoiden ja yleisön kanssa. Teokset pohtivat hyvien fiilisten syntyä, kertovat niiden etsimisestä, ehkä katoavaisuudestakin. Ne eivät saa minua vain naurahtamaan, vaan pistävät miettimään miksi nauran ja miksi teen sitä niin vähän nykyään.

Rinnastetut teokset keskustelevat myös keskenään ja juuri tämä ulottuvuus saa minut kuuntelemaan niitä tarkemmin, pintaa syvemmältä. Jossain toisessa yhteydessä saattaisin ohittaa Beatrice Lozzan punotusta langasta rakentuvan vähäeleisen installaation pysähtymättä, mutta sen kurottaessa kohti mirko nikoli´cin herkkää käytävärakennelmaa haluan tietää, mitä näiden kahden välillä tapahtuu. Tämä saa minut havainnoimaan myös Lozzan teoksen luomaa seinätöntä tilaa ja miettimään huomaamattomia rakenteita yleisemmin — kaikkia niitä tiloja, jotka ovat näkymättömiä, mutta silti mahdollisuuksiltaan vahvoja kuin kerroksista punottu lanka.

Nimenomaan se, että teokset lähestyvät ja lävistävät Suoyrjön aiheen eri kohdista — ja useista kohdista, yksin ja yhdessä — saa aikaan syvemmän analyysini hyvistä viboista. Näyttely ammentaa (onneksi) siitä ajattelun alueesta, mitä on vaikea käsittää ja määrittää — siitä, mikä usein leimataan alentavaan sävyyn feminiiniksi, koska tunteet ja tunteellisuus ovat kautta aikain ajateltu “naisten hommina”, jonain höttöisenä hölynpölynä. Samainen alue on kuitenkin juuri se, jossa taide parhaimmillaan syntyy ja elää, ja jossa kohtaamme toisemme tässä maailmassa. Sitä ajattelen kun tulkitsen näyttelyn valitsemaa reittiä aiheensa luokse.

Hyvät vibat on sinänsä huono käännös näyttelyn nimestä, ettei ‘viba’ suomen kielessä kunnolla välitä sanan ‘vibrations’ yhteyttä värähtelyyn. Värähtely on kuitenkin avainsana tämän näyttelyn analysoinnissa. Teosten keskustelu sekä keskenään että yleisön kanssa on yhtä hienovaraista ojentelua ja kuulostelua kuin nikoli´cin käytävästä paljastuvien kasvien; ne kurottavat kohti toistensa oksia pienin elein, mutta kokonaisvaltaisesti. Oletan niiden keskustelevan värähdellen, kuuntelevan toistensa taajuuksia ja ympäristönsä ääniaaltoja — hiljaa, hitaasti, varmasti(2). Tämä saa ajatukseni palaamaan taas Marky Markin viboihin ja tanssimiseen, joka sekin pohjaa värähtelyyn — sekä ääniaaltojen että kehojen. Bassoaaltojen värähtely lihaksissa tuo minut yhteyteen kehoni kanssa ja tanssiessa toisen ihmisen läsnäolon voi aistia koskemattakin. Tanssin kautta jaetut vibat ovat sanatonta keskustelua ja kuulostelua. Ne tuovat selkeästi esiin sen tilan, jonka jaamme kehoina aina, mutta jonka välillä unohdamme. Se on tila, jossa kommunikoimme sanojen ohella ja silloin kun sanoja ei ole, jossa aistimme toisen liikkeitä ja eleitä, ilmeitä ja tuntemuksia. Lozzan teoksen luoman tilan lailla se on näkymätön mutta kiistämätön alue.

Filosofi Jean-Luc Nancy sanoo, että kuunteleminen on sitä, kun toisen ääni värähtelee minun sisälläni. Hän puhuu siitä tilallisuutena, joka on samanaikaisesti ulko- ja sisäpuolella olemista. Nancyn mukaan tämä vaatii avoimuutta, jossa oma itse sekä unohdetaan että avataan tilaksi toisen ajatuksille(3). Palaan tähän kuvaukseen jatkuvasti miettiessäni avoimuutta. Se on aihe, josta puhumme nykytaiteen kentällä paljon(4), mutta joka on todellisuudessa erittäin vaikeaa, ehkä jopa mahdotonta. Nancy kuvailee asiaa mielestäni osuvasti: kuunteleminen on avoimuutta parhaimmillaan; se avaa läsnäoloni tilana toisen värähtelyille ja minut pintana, josta toinen resonoi. Kuunteleminen vaatii sen, että olen aidosti ja ennakkoluuloitta avoin kaikelle, mitä toinen viestii.

Nastja Säde Rönkön osana Good Vibrationsia toteuttama performanssi ‘sometimes forever’ sivuaa kuuntelemisen tematiikkaa. Säde Rönkkö vaihtaa performanssinsa aikana muistoja ja tarinoita stick-and-poke-tatuointeja(5) vastaan. Kerron hänelle muistoni, jonka jälkeen hän pohtii hetken ja kysyy sitten yksinkertaisia, ei-johdattelevia kysymyksiä kertomastani. Tämän jälkeen hän piirtää kuvan ja sanoo: “Tämä minulle tulee mieleen, vastaako se yhtään omaa ajatustasi?” Lopulta kuva muistostani toisen tulkintana pistellään takaisin ihoni alle musteen kanssa. Se on erilainen kuin omani, koska se on toisen kuulema, mutta samanlainen, koska hän kuunteli minun tarinani. Tatuointini kuvaa keskustelua, jonka kävin taiteilijan kanssa yhtälailla tai jopa enemmän kuin alkuperäistä muistoani.

Suoyrjön kirjoittama näyttelyteksti on myös tyyliltään keskusteleva ja saa aikaan mielikuvan kuraattorista tasa-arvoisena tekijänä taiteilijoiden rinnalla. Varmasti ajatustani värittää tietoni Suoyrjön parhaillaan tekeillä olevasta tohtorin tutkinnosta(6), jossa hän käsittelee feministisen kuratoinnin praktiikkaa ja puhuu muun muassa kuuntelemisesta ja tasa-arvosta kuraattorin sekä taiteilijoiden, teosten ja tilojen välillä. Kävijänä koen kuitenkin Suoyrjön onnistuneen itselleen oletettavasti asettamastaan tehtävästä saada teoria ja käytäntö kohtaamaan näyttelyn tuotannossa.

Suoyrjö raottaa näkemyksiään Good Vibrationsin tematiikan takana näyttelytekstissä:
"Good Vibrations pyrkii kokoamaan ja kylvämään positiivisia energioita, ja ylittämään tietyn ongelmallisuuden, joka näinä aikoina usein leimaa hyviä tuntemuksia. Maailma ympärillämme on hajoamassa, eikä tällaisessa tilanteessa ole tilaa sarkasmille ja ironialle. Tuntuu siltä, että on hyödyllisempää, tehokkaampaa ja radikaalimpaa avautua ja osoittaa sen sijaan haavoittuvaisuutta."

Juuri vastaavista ajatuksista nousee oma hymyni näyttelyssä. Olen viimeaikoina nähnyt tarpeeksi sarkastisia ja ironisia näyttelyitä ja teoksia. On virkistävää nähdä näyttely, joka ei piilota tunteitaan niiden taakse. On myös ilahduttavaa kokea sarja teoksia, joissa positiiviset tuntemukset eivät ole tabu, ja joissa niiden välittyminen onnistuu. Olemme kouliintuneet ajatukseen, että taide kertoo jostain suuresta ja syvästä, ja että tämä puolestaan on sidoksissa totiseen totuuteen, maailman tuskaan tai vaikeaan politiikkaan. Hymy, nauru ja huumori koetaan usein kevyinä, helppoina ja ohuina, rahvaan televisioviihteenä. Valitettavan usein myös niistä ammentava taide päätyykin samaan, suurta yleisöä kosiskelevaan nopeaan kulutukseen antamatta mitään syvempää. Esimerkiksi Shana Moultonin videoteos saa minut kuitenkin nauramaan ääneen onnistuen samanaikaisesti puhumaan usealla tasolla ahdistuksesta ja korjaantumisesta. Se tasapainoilee taidokkaasti huumorin ja koskettavuuden välillä kuljettaessaan katsojaa Cynthia-nimisen hahmon mukana maagisesta parantamistilanteesta toiseen.

Tutkija-kirjoittaja Sara Ahmed on kuuluisasti puhunut ylpeydestään olla ‘feminist killjoy’, feministinen ilonpilaaja. Hän sanoo, että meidän on feministeinä löydettävä iloa ilon pilaamisesta, viitaten siihen, kuinka feministiksi tunnustautuminen usein määrittää meidät muiden silmissä ryppyotsaisiksi valittajiksi. Ahmed kuvaa tätä kertomalla, kuinka feministin osoittaessa jossain tilanteessa tapahtuvan epätasa-arvoisuuden, voidaan kyseisen tilanteen vääryys siivota syrjään toteamalla, että feministi on itseisarvoltaan valittaja, sen sijaan että puututtaisiin valituksen aiheuttamaan tilanteeseen ja siihen, että epätasa-arvoinen maailma on korjattavissa ja korjattava. On toisin sanoen joskus vaikeaa löytää iloa feminismistä, joka aatteena leimataan helposti ilon pilaamiseksi. Vaikkei Good Vibrations itsessään julista feminismiä, koen henkilökohtaisesti sen puhuvan yhdestä feminismin kokemuksestani — siitä, että tunteilla, tunteellisuudella, pienillä positiivisilla eleillä, hymyillä, kosketuksella ja läsnäololla on globaali merkitys tavoitellessamme parempaa maailmaa. Olenkin kiitollinen Suoyrjölle, Julie Bénalle, Happy Magic Societylle, Beatrice Lozzalle, Shana Moultonille, mirko nikoli´cille ja Nastja Säde Rönkölle esimerkistä, joka osoittaa hyvin konkreettisin tavoin, miten puhua feminismistä ja positiivisuudesta samaan aikaan. Ilokin voi olla, Suoyrjön sanoin, korjaava liike ja radikaali ele.

Hanna Ohtonen
feministikuraattori ja kirjoittaja

Good Vibrations
SIC
29.4.-28.5.2017

Näyttelyn taiteilijat: Julie Béna, Happy Magic Society, Beatrice Lozza, Shana Moulton, mirko nikoli´c ja Nastja Säde Rönkkö.
Kuraattori: Elina Suoyrjö


_______


1) Marky Mark & the Funky Bunch: Good Vibrations, 1996

2) Tutkimukset kasvien bioakustiikasta ovat osoittaneet, että kasvit muun muassa vastaanottavat ja hyödyntävät toistensa juurien kasvun aiheuttamia värähtelyaaltoja sekä ääniaaltoja, jotka syntyvät niitä uhkaavien olentojen liikkeistä. Katso mm. Monica Gagliano: The flowering of plant bioacustics: How and why, 2013 ja Heidi Appel: Plants respond to leaf vibrations caused by insect herbivore chewing, Oecologia, 2014

3) Jean-Luc Nancy: Listening, 2007

4) Viittaan tässä muun muassa museoiden, näyttelyiden ja muiden taiteen tilaisuuksien markkinointiteksteihin, joissa ne määritetään ‘kaikille avoimiksi’, sekä nykytaidetta ympyröivään puheeseen, joka toistaa usein termejä 'julkinen tila', 'lopultaan määrittämätön' (Engl. open-ended) ja 'avoin osallistuminen/osallistaminen', mutta jossa harvoin paneudutaan siihen, mitä avoimuus todella tarkoittaa, ketä se milloinkin jättää ulkopuolelleen ja kenen läsnäolon tai millaisia tuloksia se toivoo saavuttavansa.

5) Stick-and-poke tatuointi tehdään pistelemällä neulalla mustetta ihon alle. Sitä sanotaan myös DIY-tatuoinniksi, koska se ei vaadi tatuointikonetta, jossa neula liikkuu moottorin avulla.

6) Elina Suoyrjö toimittaa Middlesexin yliopistossa PhD-tutkintoon johtavaa tutkimusta feministisen kuratoinnin strategioista fokuksenaan affektien ja tunteiden kanssa työskentely sekä vapauttavien energioiden luominen.

Language: 
finnish